Siirry sisältöön

ET3 Ihminen ja yhteisö

Wikikirjastosta
Katso myös muut elämänkatsomustiedon oppikirjat

Ihminen ja yhteisö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyaikana yleensä ajatellaan, että yhteiskunnan tulee perustua tasa-arvon ja kansanvallan periaatteille. Siksi on ymmärrettävä, mitä nämä käsitteet tarkoittavat. Kansanvaltaan esimerkiksi kuuluvat myös vähemmistöjen oikeudet. Tasapuolisuuden periaatteille ja toisten oikeuksien kunnioittamiselle perustuu samalla tavoin esimerkiksi työrauha kouluissa.[1]

Elämänkatsomustiedon opetus antaa tietoa uskontokuntiin kuulumattomien asemasta Suomessa ja muualla maailmassa. Sen tehtävänä on kasvattaa osaamaan puolustamaan ihmisoikeuksia, suvaitsevuutta ja oikeudenmukaisuutta erityisesti uskontokuntiin kuulumattomien ihmisoikeuksien osalta.[1]

Tässä teoksessa esitellään vallan käyttöön liittyviä käsitteitä ja ongelmia. Tavoitteena on osata arvioida syitä ja seurauksia ihmisyhteisössä. Teoksen tavoite on auttaa ymmärtämään vapauden ja oikeudenmukaisuuden merkitys sekä yhteiskunnallisen osallistumisen tärkeys. Tulevaisuuden vaaroihin ja mahdollisuuksiin voidaan varautua.[1]