ET3 Yksilö ja yhteisö/Johdatus yhteiskunnan perusteisiin
Wikikirjasto
Barry Buzan ja Richard Little ovat tutkineet kirjassaan (International Systems in World History, 2000) kansainvälisiä järjestelmiä. Esikansainvälisten järjestelmien aika alkoi 60 000 – 40 000 vuotta sitten ja päättyi noin 5000 vuotta sitten. Keräilijä-metsästäjäryhmät asuttivat Afrikasta käsin muun maailman. Ryhmät koostuivat 15–75 hengestä, eli muutaman sukulaisperheen ryhmästä. Yhteiskunnallista työnjakoa ei ollut.
Tärkeä ryhmien välisen yhteydenpidon ja yhteistoiminnan muoto oli lahjojen vaihto. Juhlia pidettiin silloin, kun saatavilla oli suuri määrä ruokaa. Satoja, jopa tuhansia ihmisiä keskittyi yhteen paikkaan harjoittamaan diplomatiaa, juhlimaan ja solmimaan avioliittoja. Pieni ihmisryhmä ei selviä yksin, sillä sisäsiittoisuuden välttämiseksi sen tulee saada uutta verta. Pienyhteisö tarvitsee ympärilleen vähintään kuusi samanlaista yhteisöä, jotta terveellinen naimisiinmeno olisi mahdollista. Täten on tarvittu vähintään 475 hengen suuryhteisö, jonka pienyhteisöt ovat kosketuksissa toisiinsa.
Muinaiset ihmiset olivat koko ajan liikkeellä, ja he liikkuivat hyvin laajalla alueella. Nykyaikaan asti näin ovat toimineet esimerkiksi Australian asukkaat, joiden elinpiiri kattoi koko mantereen. Tulkinnoista on kiistelty, mutta Euroopassa voidaan periaatteessa tunnistaa edelleen suomalais-ugrilaista kieltä puhuvien kansojen, muinaisten baskien ja indoeurooppalaisten asuinalueet. Kalevi Wiikin kiistellyn väitteen mukaan suomalaisugrilaisia kansoja olisi asunut jääkauden jälkeisenä aikana kaikkialla Euroopassa, ja vähitellen siirtyneet pohjoiseen vetäytyvän jäätikön mukana. Baskien ryhmä asui Lansi-Euroopassa, nykyisten Espanjan ja Ranskan alueella. Aasiasta käsin Eurooppaan tuli indoeurooppalainen kieliryhmä ja maatalous. Espanjasta Ranskan ja Hollannin kautta Tanskaan ihmisten puheessa on samantyyppinen, ikään kuin soriseva intonaatio, jonka on väitetty tulevan baskin kielestä. Pohjoisemmissa germaanisissa ja suomalais-ugrilaisissa kielissä sitä ei ole.
Eri puolilla maailmaa syntyivät noin 10 000 – 5000 vuotta sitten paikallaan pysyvät, johtajien hallitsemat maatalousyhteisöt. Ylijäämän varastointi synnytti työnjaon. Yhteisö pystyi elättämään ihmisiä, jotka keskittyvät erityistehtäviin: hallitsemiseen, sotimiseen, uskonnollisen järjestelmän ylläpitoon, asioiden muistiinmerkitsemiseen. Syntyy aatelinen yläluokka, sotilaskasti, papisto ja hallintovirkamiehet.
Paikallaan pysyvien yhteiskuntien keskuudessa kehittyi uudenlainen diplomatia ja sodankäynti. Maanviljely-yhteiskunnilla on hallussaan jotain, mitä voidaan ryöstää tai valloittaa: ruokaa tai maata. Ihmisiä voitiin ottaa vangeiksi, tehdä heistä orjia ja laittaa työhon. Sodastakin tulee järjestelmällistä, siitä kirjoitetaan oppineita esityksiä (Sun Zi).
Suuret yhteisöt eivät enää perustu sukulaisuussuhteisiin. Poliittiset organisaatiot kasvavat yhä suuremmiksi ja kielten määrä pienenee. Yhteisöön muuttavilla yksilöillä ei ole enää yhtä suurta vaikutusta kieleen kuin ennen, ja kieliryhmät ryhtyvät eriytymään erillisiksi kieliksi.
Noin 3000 vuotta sitten alkaa kaupunkivaltioiden ja suurvaltojen aikakausi. Kaupungistuminen ja kaupungin ja maaseudun välinen ristiriita syntyvät. Syntyy sivistys, alueellisesti ja yhteiskunnallisesti laaja valtajärjestelmä. Sivistyksen vastakohtana ovat ympäröivät paimentolaiset, ”barbaarit”, jotka aika ajoin tekevät ryöstöretkiä sivilisaation pariin. Suuret uskonnot perustelevat valtaa, miksi ja kuinka yläluokkaa tulee totella. Lakia laaditaan kertomaan, kuinka tuntemattomien kanssa tullaan toimeen ja kuinka erikoistunut kauppiasluokka käsittelee rahaa ja tavaraa.
Tämä järjestelmä ehdottomine kuningasvaltoineen, uskontoineen ja yhteiskuntaluokkineen vallitsi 1600- 1700-luvulle asti myös Euroopassa. Tekniikan kehittyessä syntyy kansallisuusaate, kansan itsehallinnan periaate ja vähitellen kansanvalta. Nykyaikainen valtio on vain parisataa vuotta vanha.
