Keittokirja/Uuniperunat
Wikikirjasto
| Uuniperunat | |
|---|---|
| Annoksia: | |
| Aika: | ? minuuttia |
| Vaikeustaso: | |
Uuniperunat ovat uunissa paistettuja perunoita, joihin lisätään täytettä. Perunoiksi sopivat suuret, jauhoisat perunat kuten rosamunda.
- Pese perunat.
- Tee ristiviilto perunan kylkeen.
- (Kääri peruna folioon.)
- Kuumenna uuninpellillä 150–175 asteessa noin 75–90 minuuttia.
[muokkaa] Täyte
Kun peruna on kypsä, sitä puristetaan sivuilta tai kaiverretaan ristiviillon kohdalta, jolloin saadaan tilaa täytteelle. Täytteen voi tehdä esimerkiksi
- kermaviilistä,
- smetanasta tai
- tuorejuustosta.
Mukaan voi hienontaa kovaksikeitetyn munan. Täytteeseen sekoitetaan esimerkiksi katkarapua, savuporoa, silliä, sientä tai palvikinkkua sekä mausteiksi
- suolaa ja pippuria (tai täytteestä riippuen rosépippuria tms.)
- (sitruunamehua)
- joitain seuraavista: tilliä tai persiljaa, sipulia, sinappia
Täytteeksi ei kuitenkaan välttämättä tarvita muuta kuin voita tai maustevoita.

