Koristehampun kasvatusopas/Yleistä

Wikikirjasto
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Koristehampun kasvatusopas

Johdanto 100 percents.svgYleistä 50%.pngPikaopas 25%.pngSisäkasvatus 75%.pngUlkoviljely 100 percents.svgHampun hyötykäyttö 75%.pngKannabislajikkeet 75%.png Liitteet 75%.pngKysytyimmät aiheet (muokkaa)


Kannabiksen historiaa[muokkaa]

Kiinalaiset omaksuivat hampun sekä lääkekasviksi, että kuitukäyttöön. Luonnonlääkkeenä hamppu oli tunnettu Kiinassa jo tuhansia vuosia. Ensimmäiset kudotut kankaat olivat hamppua, ja ne ovat peräisin ajalta 7000-8000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Hamppu oli Keski-Aasiassa ensimmäinen viljelty kuitukasvi.

Sata vuotta ennen ajanlaskumme alkua kiinalaiset valmistivat käärepaperia, ja vuonna 105 jälkeen ajanlaskumme alun keisarillisen palatsin ministeri Tsai Lun onnistui valmistamaan kirjoituspaperia. Vanhimmat päivätyt paperit on löydetty Gobin erämaasta, ja ne ovat peräisin vuosilta 265-334 jaa. Kiinalaiset valmistivat paperia kuitukasveista - kuten mulperipensas, kiinanruoho (rami), pellava ja hamppu - sekä ramin, pellavan ja hampun lumpuista. Kuudensadan vuoden ajan vain kiinalaiset osasivat valmistaa ohutta, mutta erittäin kestävää hamppupaperia. Vuonna 751 arabit voittivat kiinalaisen armeijan kuuluisassa Talasin taistelussa. Sotavankien joukossa oli paperintekijöitä, minkä seurauksena Samarkandista tuli paperin maailmankaupan keskus.

[seppälä1998]

Hamppu saapuu Eurooppaan[muokkaa]

Arvellaan, että hamppu tuotiin Aasiasta Eurooppaan noin 1500 eaa. Kesti kuitenkin kauan, ennen kuin se tuli tunnetuksi koko Euroopassa. 400-luvulla eaa. Herodotos kertoi, että skyytit kasvattivat hamppua huumaavien vaikutusten ja traakialaiset kuitujen takia. Roomalaiset levittivät hampun viljelyn koko Eurooppaan, joskin kasvi oli paikoin jo pohjoisemmassakin tunnettu.

Vanhin hampun viljelyyn kehottava laki Euroopassa oli itsensä Kaarle Suuren laatima 800-luvulla. Viikingit omaksuivat hampun jo varhaisessa vaiheessa käyttäen sitä mm. köysiin, purjeisiin, vaatteisiin ja kalaverkkoihin, sillä hamppu kestää pitkään hapertumatta kosteudenkaan haittaamatta sitä. 850 jaa. rakennettujen viikinkilaivojen jäännöksistä on löydetty hampunsiemeniä. Hamppukuitujen voimin viikingit matkasivat Pohjois-Amerikan länsirannikolle ja ovat luultavasti vieneet kasvin mukanaan.

Saksilaiset kirjasivat lääkinnälliseen kirjallisuuteensa hamppurohtojen reseptejä. Hamppua käytettiin paitsi ravintona, myös yleisrohtona erilaisiin vaivoihin, hammassärystä ja synnytyskivuista kuumetauteihin ja reumatismiin. Keskiajalla pellava- ja hamppukulttuuri kukoistivat Euroopassa. Kaikki käyttövaatteet oli valmistettava kotona kasvatetusta pellavasta, hampusta ja villasta.

Viidennellätoista vuosisadalla Euroopan mahtikansat mittelivät voimiaan merivaltoina. Espanja, Hollanti ja Iso-Britannia olivat käyneet idän kanssa kauppaa Silkkitien kautta, mutta meriteitse aukenivat huomattavasti suuremmat kaupankäynnin mahdollisuudet. Laivojensa varustamiseen nämä maat tarvitsivat ennenkokemattoman paljon hamppukuitua, sillä vain pisimmät ja vahvimmat hamppukuidut muotoutuivat suuriksi purjeiksi ja paksuiksi köysiksi, jotka olivat riittävän säänkestäviä pitkillä matkoilla itään.

Briteillä oli saarivaltana ongelmallisemmat olosuhteet. Niinpä kuningas Henry VIII määräsi vuonna 1533 kaikki maanviljelijät kasvattamaan neljänneseekkerin hamppua tai pellavaa jokaista kuudettakymmenettä eekkeriä maata kohden. Kuningatar Elisabeth toisti määräyksen vuonna 1563, mutta säännös kumottiin vuonna 1593, koska maanviljelijät eivät huonon korvauksen tähden halunneet kasvattaa kuituja valtiolle. Vuonna 1663 Britannia määräsi siirtolaistyöläisiä kuitujen muokkaukseen ja asetti Irlannin tuottamaan hamppu- ja pellavavaatteita emämaalle verovapaana. Englanti myös osti jopa 97 % hampustaan Venäjältä pysyäkseen vallassa merivoimin.

[seppälä1998]

Hamppu uudella mantereella[muokkaa]

Kristofer Kolumbus purjehti hamppupurjein Atlantin yli vuonna 1492. Merivaltojen laivanvarustus oli täysin riippuvaista hamppukuidun määrästä. Raportit siitä, että hamppu kasvoi hyvin uudessa maassa, antoivat merivalloille uuden mahdollisuuden lisätä laivojensa määrää ja sen myötä myös valtaansa maailmassa.

Jo ennen Kolumbusta viikingit olivat luultavasti kuljettaneet hampunsiemeniä mukanaan ylittäessään Atlantin ja vieraillessaan uudessa maassa ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa. Hamppua oli kuitenkin viljelty Amerikan mantereella myös ennen viikinkejä. Luultavasti aikoinaan Kiinasta, Beringin salmen kautta, nykyiseen Alaskaan vaeltaneet kansat olivat tuoneet hampun mukanaan. Varhaisista uuden maan ja Euroopan välisistä tiedotteista on jäänyt tietoja, joiden mukaan länsirannikolta olisi löytynyt luonnonvaraiseen elämään sopeutunut kannabislajike, "villihamppu".

Ensimmäiset eurooppalaiset uudisasukkaat Amerikan mantereella alkoivat viljellä hamppua omiin ja emämaidensa tarpeisiin. Vuoteen 1690 mennessä Pohjois-Amerikassa oli riittävästi hamppua, pellavaa ja puuvillaa niin, että siellä voitiin aloittaa teollinen paperituotanto.

1800-luvun alussa Yhdysvallat, kuten monet Euroopankin maat, olivat luoneet vahvat kauppasuhteet maataloustuotteista Venäjän kanssa. Yhdysvaltojen tuontituotteista kymmenen prosenttia oli venäläisiä - niistä tärkeimpiä olivat rauta, hamppu ja pellava.

Teollisuuden vallankumouksen ensiaskelia 1800-luvun puolivälissä olivat uudet mekaaniset ratkaisut hamppukuidun käsittelyssä. Vuonna 1882 pelkästään New Yorkissa oli kymmeniä kuitujen muokkaukseen keskittyneitä tehtaita. Oli suhteellisen yksinkertaista saada aikaan selluloosaa ja kuitua, mutta kemian alan kehitys tämän vuosisadan puolella antoi mahdollisuuksia myös uudenlaiseen hampun hyödyntämiseen.

1930-luvulla Fordin moottoriyhtiö kehitti polttoaineiksi etyyliasetaattia, metanolia ja muita yhdisteitä hampusta. Fordilla oli suunnitelmia hamppupolymeereistä (selluloosasta) tehdystä muovista, joka olisi käytännöllinen materiaali miltei mihin tahansa. Valmistettiin auto, jonka materiaalit olivat "kasvaneet maasta", eli ne olivat täysin hampusta ja muista kasveista jatkojalostettuja. Auto kulki hamppupolttoaineella. Lehdet Mechanical Engineering ja Popular Mechanics julkaisivat 1937 artikkelit kuvineen aiheesta.

Nämä kehitysaskeleet - biomuovi ja nopea kuidunjalostus - olivat valmiina siirtämään teollistuneet maat uuteen hampun hyödyntämisen aikakauteen. Kuitenkin petrokemian tuotteet ja puu sekä puuvilla korvasivat hampun myöhemmin 1900-luvulla, sillä hampun kasvatus julistettiin Yhdysvalloissa laittomaksi.

[seppälä1998]

Hampun historia Suomessa[muokkaa]

Suomessa on selvitetty eri viljelykasvien varhaishistoriaa mm. seuraavia tieteenaloja soveltaen:

  • Paleoekologia: Järvien pohjalietteen kerrostumista on otettu kairaamalla näytteitä, joista on selvitetty siitepölyanalyysin avulla eri viljelykasvien varhaisinta esiintymistä sekä viljelyn yleistymistä ja ajoitettu nämä vaiheet radiohiilimenetelmällä.
  • Makrofossiilitutkimus (paleoetnobotaniikka): On tutkittu maaperän kerrostumissa säilyneitä kasvijäänteitä ja kasvinosia, kuten siemeniä ja hedelmiä. Nämäkin löydöt on ajoitettu radiohiilimenetelmällä.

Perinteisen käsityksen mukaan hampunviljely levisi Suomeen Venäjältä Karjalan kautta joskus keskiajan lopulla. Hamppua tiedetään viljellyn mm. Itä-Karjalassa 1300-luvulla.

Suomen vanhin varma hamppulöytö on Ahvenanmaalta. Kastelholman linnan läheltä löydetystä asuinpaikka- ja hautakomplekseista on tavattu makrofossiilitutkimuksissa hampun pähkylöitä eli siemeniä. Ne on ajoitettu viikinkiajalle (v. 800-1050). Laajalti Lounais-Suomessa (Turun alueella) tehdyissä kaivauksissa on tavattu hampun pähkylöitä pitkältä yhtenäiseltä ajanjaksolta noin vuosilta 1100-1500. Hamppu oli kauppatavaraa. Tavallisesti sitä vietiin kuiduiksi työstettynä, joten siinä ei ollut siemeniä mukana. Pähkylälöydöt osoittavat siis, että löytöalueilla todella viljeltiin hamppua, eikä kyse ollut tuontihampusta.

Etelä-Savossa hamppu yleistyi siitepölytutkimuksen mukaan 1400-1500-luvulla. Sen viljely oli laajimmillaan 1700-luvulla ja 1800-luvun alkupuolella. Hampun viljelykulttuuria ja sen pitkää historiaa arvioitaessa jälkimmäinen huomio on erityisen painava. Se kertoo, milloin hampusta tuli "koko kansan kasvi" ja milloin sen taloudellinen merkitys oli suurimmillaan.

Hampunviljely on Suomessa vanhempaa kuin aiemmin on uskottu. Se on nuorempaa kuin viljan viljely, mutta sen läpimurto ja yleistyminen osuu ainakin Keski- ja Itä-Suomessa pitkälti yksiin maanviljelyn "toisen ekspansion" eli 1400-1500-luvun uudisasutuksen kanssa. Tänä kautena paikallaan pysyvä maatalousasutus lujittui merkittävästi. Sisä-Suomessa maaviljelykulttuurin alku eli "ensimmäinen ekspansio" ajoittuu tätä vaihetta vielä noin 700-900 vuotta varhaisempaan aikaan. On mahdollista, että tämä sisämaassa maanviljelyä harjoittanut "kantaväestö" viljeli jo hamppua, mutta sitä ei ole osoitettu sitovasti ainakaan vielä. Lounais-Suomen vanhalla peltoviljelyalueella on hamppua viljelty kiistatta ainakin tuhat vuotta.

Makrofossiilitutkimuksissa tehtyjen varhaisten hamppulöytöjen pohjalta voisi arvailla, että hampunviljely on saattanut levitä Lounais-Suomeen Keski-Euroopan, Baltian tai Skandinavian kautta eikä välttämättä Venäjältä. Itä-Suomeen kasvi levisi luultavasti Venäjältä, kuten tähän asti onkin oletettu. Useiden tutkijoiden mukaan hampunviljely on Suomessa vanhempaa kuin pellavanviljely. Pellavan oletetaan levinneen Suomeen keskiajalla Ruotsin kautta.

[seppälä1998]

Kannabiksen kriminalisoinnin lyhyt historia[muokkaa]

Kannabiksen laajamittainen kriminalisointi alkoi 1900-luvulla Yhdysvaltojen toimesta. Kannabiksen valvonta perustuu lähes täysin Yhdysvaltojen aloitteisiin ja sen kehitykseen maailman johtavaksi suurvallaksi.

Yhdysvalloissa oli vuonna 1910 käsiteltävänä lakiesitys, joka koski silloin käytössä olevia lääkeaineita (Foster Anti-Narcotic Bill). Lakiesityksen tarkoituksena oli tutkia lääkkeinä käytettyjen aineiden turvallisuutta. Kannabis oli mukana tässä lakiesityksessä, mutta se kumottiin, koska kannabiksen ei katsottu olevan riippuvuutta aiheuttava.

Kauhukampanjointi syntyy[muokkaa]

Paineet kannabiksen kriminalisointiin tulivat etupäässä Yhdysvaltojen lounaisista osavaltioista, joihin oli muuttanut merkittäviä meksikolaissiirtokuntia joissa käytettiin marihuanaa. Kauhukampanjointi alkoi siellä kiertäviltä lahkosaarnaajilta ja paikallisilta sheriffeiltä, joiden omat rasistiset mielipiteet yhdistyivät uutta, vierasperäistä nautintoainekulttuuria vastaan. Samoin valkoisen rodun ylivaltaa ajavat liikkeet ottivat nopeasti marihuanan propagandansa välineeksi.

Monet pohjoisetkin osavaltiot halusivat kannabiksen vastaisen lainsäädännön, koska niihin oli alkanut muuttaa afroamerikkalaista väestöä. Propagandan mukaan myös heidän keskuudessaan käytettiin marihuanaa.

Tiedotusvälineitä tehokkaasti käyttämällä amerikkalaiseen valkoiseen keskiluokkaan saatiin lietsottua kammo kannabista kohtaan. Lehdistöön levitettiin perättömiä tietoiskuja ja kohu-uutisia, kuinka yhden marihuanasavukkeen poltettuaan nuori mies saattoi raiskata tyttöystävänsä ja surmata vanhempansa.

Kannabiskiellon perustaksi muodostunut kauhukampanjointi oli osaksi peräisin Kaliforniasta, missä lähinnä oopiumin polttamista (kiinalaisten siirtolaisten mukanaan tuoma tapa) vastaan suunnattuun lainsäädäntöön otettiin mukaan myös kannabis.

Vuonna 1913 kannabis kiellettiin Kaliforniassa osavaltiolaissa osana oopiumin polttoon käytettävien välineiden kieltävää lakia. Laki jäi tuolloin pienelle huomiolle, koska kannabiksen nautintokäyttö oli minimaalista eikä aiheuttanut julkista uutisointia.

Vuonna 1915 lakia täsmennettiin kieltämällä kannabis samalla pykälällä oopiumin, morfiinin ja kokaiinin kanssa. Tämäkään laki ei aiheuttanut julkisuutta, mutta se oli luonteeltaan ennaltaehkäisevä eikä sen vaikutuksia osattu ennakoida.

Pian tämän jälkeen syttyi ensimmäinen maailmansota johon Yhdysvallat liittyi vuonna 1917, samana vuonna kun alkoholin kieltolaki säädettiin. Siitä alkoi Yhdysvaltojen matka kohti maailman mahtavimman valtion asemaa ja sen sisäpolitiikka alkoi yhä enemmän vaikuttaa kansainväliseen politiikkaan. Tämä näkyi selvästi kannabiksen julkisen kuvan muuttuessa lääkkeestä "tappajaruohoksi".

Kieltolaki[muokkaa]

Wikipedia
Wikipedia-tietosanakirjassa on artikkeli aiheesta:

1920- ja 1930-luvut olivat kansainvälisen sääntelyn aikaa. Tuolloin solmittiin sarja sopimuksia, jotka koskivat perinteisten huumausaineiden kauppaa. Kriminaalipolitiikka ei ollut korostettuna, vaan kansainvälisellä yhteistyöllä pyrittiin pääsemään sopimukseen siitä, että huumausaineiden laiton kauppa ja käyttö saataisiin mahdollisesti lopetettua maailmasta. Esimerkiksi maissa, joissa päädyttiin alkoholin täyskieltoon, alkoholin ostajaa ja käyttäjää ei rangaistu.

Vuonna 1920 Yhdysvaltain kieltolakiviranomaiset saivat valvottavakseen myös huumausaineet ja valtiovarainministeriön kieltolakiosastoon perustettiin huumausainejaosto.

Geneven konferenssissa vuosina 1924-1925 kannabiksen kontrollia tuotiin esille vaihtelevin keinoin. Vuoden 1925 kansainvälisessä oopiumisopimuksessa myös kannabiksen kansainvälinen kauppa rajoitettiin vain lääketieteellisiin ja tieteellisiin tarkoituksiin.

Alkoholikieltolaki oli 1930-luvulle tultaessa alkanut osoittautua huonoksi ratkaisuksi Yhdysvalloissa. Varsinkin poliisin maine oli yleisön silmissä menetetty. Ennen 1930-lukua parikymmentä osavaltiota oli säätänyt marihuanan käyttöä rajoittavia lakeja.

Marihuanavero 1937[muokkaa]

Koska kannabiksen liittovaltiotasoinen kieltolaki törmäsi perustuslaillisiin ongelmiin, keksittiin marihuanan siirtovero "Marihuana Tax Act". Ilmiasultaan se ei ollut kieltolaki, vaan liittovaltiotasoinen verolaki, joka velvoitti kaikki tuottajat, kauppiaat ja kannabista määräävät lääkärit rekisteröitymään ja maksamaan valtiolle kannabiksen välityksestä lisenssimaksua. Lisäksi heidän täytyi pitää kirjaa välityksestä.

Edelleenkään lain säätäminen ei herättänyt minkäänlaista huomiota, joten Amerikan lääkäriliitto (AMA) heräsi sen seurauksiin liian myöhään. AMA vastusti kannabiksen kieltämistä, koska se oli vähintään 28:ssa lääkkeessä käytetty aineosa.

Lainvalmistelun kuuleminen kesti vain kaksi tuntia, jolloin AMA:n edustaja yritti vielä esittää eriävän kantansa, mutta hänet keskeytettiin. Kuulemistilaisuudessa hän arvosteli mm. sitä, että lakiesityksen todistusaineistona käytettiin pelkkiä sensaationhakuisia lehtijuttuja, mutta terveys- tai kouluviranomaisten materiaalia ei oltu huomioitu.

Marihuanan verolaki lopetti tehokkaasti kannabiksen taloudellisen hyödyntämisen ja tieteellisen tutkimisen. Muu kuin lääketieteellinen käyttö, josta maksettiin veroa, oli kielletty rangaistusten uhalla - sakoista lähtien (100$/unssi) aina viiden vuoden vankeusrangaistukseen saakka. Kaikenlainen hampun käyttö, jopa kuituviljely, joutui kärsimään lain käytäntöön soveltamisesta.

Lyhyesti sanottuna alkoholin kieltolain jälkeinen raittiusliike, kieltolakia toteuttaneet poliisivoimat, rasistinen kulttuuri, valtataistelu liittovaltion ja osavaltioiden sekä demokraattien ja republikaanien välillä johti lain käyttöönottoon. Joukkoon pitää lisätä vielä kamppailu kemian- ja öljyteollisuuden ja perinteisen hampputeollisuuden välillä Yhdysvalloissa.

Perinteiset öljykasvit oli helppo korvata maasta melkein ilmaiseksi pulppuavalla mineraaliöljyllä, lääketeollisuus keskittyi patentoitaviin molekyyleihin ja tarvittavat hamppukuidut saatiin Yhdysvaltojen siirtomaasta Filippiineiltä. Tässä maailmassa ei ollut kannabikselle sijaa.

Ennen toista maailmansotaa oli näin luotu kansainvälisen huumevalvonnan sopimuspuitteet, valvontabyrokratian raamit ja Yhdysvalloissa kannabiksen demonisointikampanja. Näiden kaikkien yhdistäminen loi nykyisen kannabiksen kieltävän lainsäädännön.

Kannabis kriminalisoidaan 1950-luvulla[muokkaa]

YK:n huumausainetoimikunta alkoi käsitellä kannabista vuonna 1946 ja alkuun esitetyt kannat olivat ristiriitaisia. Meksikon ja Intian edustajien mukaan kannabiksen käytöstä ei ollut ilmennyt haittaa ja sen kieltäminen voisi johtaa paljon haitallisemman alkoholin käyttöön.

Vuonna 1951 pakollinen minimirangaistus huumerikoksista säädettiin kahdeksi vuodeksi.

Vuonna 1952 WHO antoi ilman mitään todisteita tai selityksiä lausunnon, jonka mukaan kannabistuotteilla ei ole lääketieteellistä käyttöä.

Vuonna 1956 huumerikoksista saattoi saada jopa kuolemanrangaistuksen. Lakien täytäntöönpanoon liittyi myös sensuuri: huumeista ei saanut kirjoittaa tai puhua ja lakien arvosteleminen tulkittiin näiden lakien rikkomiseksi.

WHO:n lausuntoon viitaten YK:n huumausainetoimikunnalla oli vuonna 1953 kannabiksen suhteen kaksi erilaista versiota tulevaksi YK:n "huumausaineyleissopimukseksi", joka hyväksyttiin vuonna 1961. Kannabiksen asettamiseksi valvontaan tuli harkita seuraavia seikkoja:

  • väitetyt lääkinnälliset vaikutukset
  • kannabiksen käytön sosiaalinen hyväksyminen
  • hampun teollinen käyttö
  • riski laittoman kaupan synnylle.

Tähän liittyen YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö toi esille raportin, jossa esiteltiin hampun korvaamista muilla luonnonkuiduilla sekä mahdollisuus jalostaa "huumeeton" hamppulajike. Vuonna 1955 huumausainetoimikunta asetti kannabiksen alustavasti huumausaineyleissopimuksen IV listalle, jotta se voitaisiin kieltää kokonaan.

Vuosina 1955-1960 aiheesta tuli lisää materiaalia 20 eri valtiosta, joissa kannabiksen käytöllä oli pitkät perinteet, mutta päätös oli jo tehty. YK:n talous- ja sosiaalineuvosto oli jo kehoittanut jäsenvaltioita kieltämään kannabiksen käytön lääkkeenä, mikä ratkaisi sen kannan, että kannabis voitiin asettaa täyskieltoon vailla lääketieteellistä käyttötarkoitusta. Missään vaiheessa kriminalisointiprosessia ei asettu kyseenalaiseksi sitä, miksi lääketieteellinen käyttötarkoitus ylipäänsä oli peruste kieltää kannabiksen käyttö. Esimerkiksi alkoholin sallimisessa tätä kriteeriä ei tarvittu.

Kriminalisointi Suomessa[muokkaa]

1900-luvun alkupuolella huumekysymystä ei Suomessa koettu mitenkään polttavaksi, erityistoimia vaativaksi sosiaaliseksi ongelmaksi. Esimerkiksi raittiusopin kirjassa todettiin 1930-luvulla seuraavasti: "Kaikeksi onneksi nämä huumausaineeet (oopiumi, morfiini ja kokaiini) ovat kuitenkin, varsinkin meillä, yhteiskunnallisesti vaarattomampia kuin väkijuomat, sillä niiden käyttö supistuu pieneen piiriin" (Rauhala 1930, 48). Sotia edeltävän ajan huumeongelman ydin oli morfiini, minkä lisäksi raportoitiin vähäisestä oopiumin ja kokaiinin käytöstä. Käyttäjät olivat yksittäistapauksia ja heidän sosiaalinen taustansa oli verrattain korkea.

1960-luvulla huumeiden käytössä tapahtui oleellinen muutos. Tuolloin Suomeenkin todettiin levinneen kansainvälisiä kehitystrendejä. Uudet aineet, kuten kannabis ja LSD, yhdistettiin keskiluokkaista arvomaailmaa pilkkaaviin protestiliikkeisiin. Hyvin merkittävä muutos oli myös se, että maahan muodostuivat nyt ensi kertaa salakuljetukseen perustuvat huumemarkkinat. Huumekysymyksen yhteiskunnallinen sääntely joutui 1960-luvulla perusteellisen uudelleenarvioinnin kohteeksi. Kiivaan keskustelun, debatin, kamppailun ja konfliktien jälkeen huumeet määriteltiin uudeksi yhteiskunnallisia toimia vaativaksi sosiaaliseksi ongelmaksi. Asetustasolla huumeiden käyttö määriteltiin rikokseksi vuonna 1966 ja vuosikymmenen lopulla huumeasiat siirrettiin huoltopoliisilta rikospoliisille, jonka puitteisiin perustettiin huumeisiin erikoistuneita yksiköitä.

Huumekysymyksen yhteiskunnallinen määrittelyprosessi Suomessa huipentui vuoden 1972 huumausainelain säätämiseen. Erimielisyydet huumekysymyksen määrittelyssä tiivistyivät kysymykseen huumeiden käytön rangaistavuudesta. Hallituksen esityksessä käyttöä ei määritelty rangaistavaksi teoksi. Eduskunnassa lakivaliokunta (LaVL 2/1971) suositteli käytön kriminalisointia, kun taas talousvaliokunta (TaVM 12/1971) asettui hallituksen linjalle. Suuressa valiokunnassa (S.V.M. 168/1971) arpa ratkaisi kiistan kriminalisoinnin eduksi, joka hyväksyttiin myös lopullisessa äänestyksessä äänin 92 puolesta - 80 vastaan.

Länsimaisen päihdekulttuurin ristiretki[muokkaa]

Kannabiksen kansainvälinen kielto voidaan nähdä myös eräänlaisena länsimaisen päihdekulttuurin voittokulkuna. Intia vastusti päätöksiä voimakkaasti, koska sillä oli laaja ja perinteinen kannabiksen käyttökulttuuri. Tämän vuoksi Intialle myönnettiin 25 vuotta lisäaikaa kieltolain toteuttamiseksi ja virallisesti Intia kielsi kannabiksen käytön vasta 1989.

Nykyään huumeiden kansainväliseen kriminaalikontrolliin on kuitenkin alkanut kohdistua kritiikkiä: sen varjolla langetetaan esimerkiksi Aasiassa useita kuolemantuomioita vuodessa. Etelä-Amerikassa Yhdysvaltojen huumeiden vastaiset joukot levittävät terroria maaseudulla. Oikeusjärjestelmä on ylikuormitettu johtuen alati kasvavasta huumerikosten ja -tuomioiden määrästä. Huumesodan "mallimaassa" Yhdysvalloissa on ohitettu jo kahden miljoonan vangin raja huumerikollisten kattaessa siitä suurimman osan.

"Traaginen sarjakuva" kannabiskieltolain ilmenemismuodoista

Kannabis on huumausaineista eniten käytetty ja sen kriminalisoinnin takia kannabiksen kuluttajat joutuvat herkästi tekemisiin myös muiden huumausaineiden käytön kanssa. Tämän vuoksi monissa valtioissa ollaan ajamassa läpi erilaisia depenalisointiin (rangaistuksen poistamiseen), dekriminalisointiin (rangaistuspykälien poistamiseen) tai legalisointiin (aineen ottamiseen pois rikosoikeudellisesta piiristä) perustuvia lainsäädännön liberalisointeja kannabiksen osalta.

Pelkkää hallussapidon depenalisointia ja dekriminalisointia voisi kritisoida siitä, että ne poistavat lainsäädännön tuomat haitat käyttäjiltä, mutta eivät salli kannabiksen laillista kauppaa. Näin ollen tämä oikeuskäytäntö ilman kotikasvatuksen depenalisointia tai dekriminalisointia johtaa tilanteeseen, jossa ammattirikollisuuden kauppaamalle kannabikselle olisi entistä avoimemmin kysyntää.

Asiasta kiinnostuneiden kannattaa lukea Tapio Onnelan toimittama "Pyhä huumesota - huumepolitiikan pelkoja ja utopioita" -kirja.

Kannabiksen farmakologiaa[muokkaa]

C21H30O2 THC-molekyyli

Vaikka kannabiksen kemiaa alettiin tutkia yli 150 vuotta sitten, vasta vuonna 1964 onnistuttiin ensimmäisen kerran eristämään kannabiksesta puhdas delta-1-tetrahydrokannabinoli (delta-1-THC) [mechoulam1973], toiselta nimeltään delta-9-tetrahydrokannabinoli, delta-9-THC tai vain THC. Vuonna 1970 se todettiin hampun keskeisimmäksi psykoaktiiviseksi komponentiksi. Tämän jälkeen on Cannabis-lajin kasveista pystytty eristämään noin 60 muuta ainesosaa, joita nimitetään yhteisellä nimikkeellä kannabinoidi. Kannabinoideja ei ole löydetty toistaiseksi mistään muusta kasvista. Kaiken kaikkiaan hamppukasveista on eristetty tähän mennessä yli 400 kemiallista yhdistettä.

Kannabistuotteitten erittäin vaihtelevat psykoaktiiviset vaikutukset ovat kuitenkin pitkään askarruttaneet tutkijoita. Jos THC olisi ainoa psykoaktiivinen komponentti, kannabista nauttimalla aikaansaadun päihtymistilan pitäisi olla voimakkuudeltaan suoraan verrannollinen nautitun kannabiksen THC-pitoisuuteen. Kemialliselta koostumukseltaan erilaiset kannabistuotteet tuottavat kuitenkin myös laadullisesti erilaisen päihtymistilan, millä ei aina ole lineaarista korrelaatiota THC-pitoisuuden kanssa. Lisää päänvaivaa aiheuttaa sekin löytö, että elimistössä ja verenkierrossa mitattu THC-pitoisuus ei sekään täysin vastaa kannabiksen päihtymyksen subjektiivista voimakkuutta ja ominaisuuksia.

THC:n lisäksi ainoat kannabinoidit, joilla on huomattu olevan sellaisenaan tai THC:hen yhdistettynä psykoaktiivisia vaikutuksia, ovat CBD (kannabidioli) ja CBN (kannabinoli). THC on suhteellisen voimakas psykoaktiivinen aine, joka aiheuttaa hyvin vahvan päihtymyksen jopa 1-2 mg:n annoksilla suonensisäisesti annosteltuna (testattu laboratorio-olosuhteissa syntetisoidulla THC:llä). Tavanomaiset käyttötavat kuitenkin hukkaavat suuren osan aktiivisista ainesosista. Polttamalla kannabista siitä siirtyy elimistöön yleensä 5-15 % poltettavan materiaalin THC:stä, riippuen henkilön polttotekniikasta. Syötynäkään psykoaktiivisia ainesosia ei jää jäljelle juuri enempää. CBD:llä ja CBN:llä on suhteellisen vähäinen puuduttava tai sedatiivinen vaikutus sellaisina annoksina, joina tavallisen kannabiksenkäyttäjän voidaan olettaa niitä elimistöönsä saavan. Viime vuosina tehtyjen tutkimusten valossa näyttää siltä, että nämä aineet voimistavat joitakin THC:n kipua lievittäviä vaikutuksia, vähentävät THC:n joitakin psykoaktiivisia vaikutuksia ja hidastavat THC:n vaikutuksen alkamista sellaisissa annoksissa, jotka tulevat kyseeseen kannabiksen "keskivertokuluttajista" puhuttaessa [karnio1973] [hollister1975] [adams1996] [rinaldi1996].

CBD:n on lisäksi havaittu olevan monien kannabiksen lääkinnällisten vaikutusten takana, esimerkiksi sen on todettu vähentävän epileptisiä kohtauksia [cunha1980], auttavan kroonisesta unenpuutteesta kärsiviä [carlini1979] ja vähentävän haitallista lihasnykimistä [carlini1979] [sandyk1986].

THC ja CBD vaikuttavat myös muiden psykoaktiivisten aineiden kanssa yhdessä. THC:n on huomattu hidastavan useimpien kehon solujen toimintaa ja se selittää osan kannabiksen vaikutuksista. Siten esimerkiksi kannabiksen vaikutuksen alaisena alkoholin imeytyminen on hitaampaa, sillä vatsan kyky siirtää ravinteita kehoon on hidastunut. Näiden kahden kannabinoidin on myös todettu vaikuttavan nikotiinin, rauhoittavien lääkkeiden, amfetamiinin, kokaiinin, opiaattien ja monien muiden psykoaktiivisten aineiden metaboliaan ja farmakologiaan. Tutkimusta tällä alueella kuitenkin joudutaan tekemään vielä pitkään.

THC- ja CBD-pitoisuudet eri alalajeissa 

Hampun kuivatun emikukinnon THC-pitoisuus vaihtelee kuituhampun 0.001 %:sta aina viimeisimpien huippuunsa jalostettujen sisälajikkeiden 25 %:iin asti. Keskiarvoina voidaan kuitenkin pitää hieman alle 10 % THC-pitoisuutta tällä hetkellä. Cannabis indica -alalajilla on Cannabis sativa -alalajia enemmän CBD:tä kukinnoissaan, mikä muodostaa peruseron alalajien antamalle päihtymystilalle. Alkuperäisia alalajeja on kuitenkin jo ehditty risteyttää niin paljon, että suurin osa lajikkeista onkin nykyään molempien alalajien risteymiä.

Kannabinoidireseptorit CB1, CB1A ja CB2[muokkaa]

Ihmisissä ja useissa muissa nisäkkäissä luonnollisesti esiintyvä (eli endogeeninen) kannabinoidireseptorien välittäjäaine on anandamidi [hart1997]. Sen tehtävä on vielä epäselvä, mutta sen arvellaan olevan muun muassa aivojen dopamiinitason ja monien kehon sisäisten ärsykkeiden hienosäätelijä. THC kiinnittyy kannabinoidireseptoreihin vain keskivahvasti, mutta kuitenkin endogeenistä anandamidia hiukan vahvemmin. THC toimii reseptorin toimintaa kiihdyttäen, eli agonistina. Tämä onkin todettu kannabiksen ensisijaiseksi päihtymystilan aiheuttajaksi. Kannabiksen alhainen myrkyllisyys johtuu ilmeisesti siitä, että kannabinoidireseptoreja on hyvin vähän hengitystä ja muita tarpeellisia ruumiintoimintoja ohjaavissa aivojen osissa.

CB1- ja äskettäin löydetty alityyppi CB1A-reseptorit ovat toiminnaltaan lähes identtiset, CB1-reseptorin ollessa kehon vallitseva kannabinoidireseptori ja CB1A:n esiintymisen ollessa noin 20 % päätyyppireseptorin määrästä. CB1-tyypin reseptoreja on enimmäkseen keskushermostossa ja harvakseltaan ääreishermostossa. CB2-reseptoreja on puolestaan lähinnä immuniteettimekanismeihin liittyvillä alueilla imusolmukkeissa ja tämä reseptorityyppi vastaa kannabiksen immuniteettia muuntavista ominaisuuksista. CB1 toimii siten pääsääntöisenä kannabiksen keskushermoston tilan muuttajana. [karnio1973]

THC hajoaa elimistössä varsin monia teitä ja sillä onkin yli sata metaboliittia, kuten on muutamalla muullakin tunnetulla kannabinoidilla. Kannabinoidien, etenkin THC:n, hajoamisesta ilmeisesti vastaa sytokromi-entsyymi P450 2C9. Tämä entsyymi toimii katalyyttina delta-9-THC:n hajoamiseksi 11-hydroksi-delta-9-THC:ksi, joka on itse delta-9-THC:tä psykoaktiivisempi. Tämä selittänee sen, että joskus kannabiksen vaikutus alkaa voimakkaammin tuntua vasta minuuttien kuluessa polttamisesta, eikä välittömästi, kuten useiden muiden poltettavien psykoaktiivisten aineiden kohdalla. Lisäksi oraalisesti käytettynä huomattavasti suurempi osuus delta-9-THC:stä metabolisoituu 11-hydroksi-delta-9-THC:ksi, joka luonnollisesti vaikuttaa päihtymyksen vahvuuteen ja kvalitatiivisiin ominaisuuksiin. 11-hydroksi-delta-9-THC hajoaa puolestaan delta-9-THC-11-oic-hapoksi, joka on pääsääntöinen metaboliatuote kannabiksella ja poistuu suurimmalta osin ulosteessa (yli 60 %) ja virtsan kautta (~30 %). Tämä metaboliitti on myös yleisimmin huumetesteissä hyödynnettävä molekyyli, jonka huumetesterit havaitsevat. Yksikään THC:n metaboliiteista ei ole vesiliukoinen, mutta useat metaboliitit, itse THC mukaanluettuna, ovat rasvaliukoisia ja liukenevat solukalvojen lipideihin. Rasvaliukoisuus ja solukalvoille liukeneminen aiheuttavat sen, että isolla osalla kannabiksen metaboliiteista on suhteellisen pitkä puoliintumisaika kehossa. Kannabiksen käyttömäärä ei näytä vaikuttavan metaboliaan merkittävästi [kelly1992], mutta metaboliittien kasautuminen solukalvoille johtaa kroonisilla käyttäjillä varsin pitkiin metaboliittien kehosta häviämisaikoihin ja siten myös käyttö näkyy testeissä sitä pidempään mitä kauemmin kannabista on käytetty yhtäjaksoisesti.

[goodman]

Haittavaikutukset ja myytit[muokkaa]

Kannabis on päihde. Jokaisella päihteellä on kielteiset puolensa.

Kannabiksen haittavaikutuksista löytyy varsin ristiriitaisia tietoja ja harhaluuloja. Tähän osioon on kirjattu vain niitä haittoja, jotka ovat tieteellisesti todistettuja. Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että mikään kannabiksen haitoista ei ole suurempi kuin alkoholin tai tupakan haitoista, lukuunottamatta lainsäädännön mukanaan tuomia lisärasitteita. Haittojen mittasuhteita esitetäänkin mm. vertaamalla kannabista tupakkaan tai alkoholiin sen mukaan, kumpi on paremmin vertailukelpoinen.

Tekstissä on lopuksi käyty läpi myös kannabikseen ja sen käyttöön liittyviä uskomuksia, myyttejä, joille ei ole tieteellistä näyttöä. Näiden luulojen totuuspohja on selitetty kunkin myytin jälkeen lähdeviitteineen.

DEA:n takavarikoima murrettu hasispala;
PL on suomalaisten nimitys heikkolaatuiselle hasikselle.
"PL":n ja puhtaan kannabiksen erot

Tässä luvussa käsitellään puhtaita kannabistuotteita, kuten puhdasta hasista ja kukkaa, eikä varsinaisesti ns. katulätkää, peruslätkää eli "pl":ää (engl. Soap bar), jota katukauppiailta useimmiten ostetaan. Tämän pl:n haittapuolet ovat varsin erilaiset ja vähemmän selkeät johtuen siitä, että katukauppatuotteiden puhtaudesta ja muista ainesosista ei voi milloinkaan olla varma. Kadulta ostettu hasis on harvoin hyvälaatuista ja sen joukossa voi olla jopa terveydelle haitallisia "lisäaineita". Eräs merkittävistä haitoista on myös usein tapahtuva rikollisorganisaatioiden tukeminen.

Fyysiset haitat[muokkaa]

Kannabiksen vaikuttavat aineet (mm. THC ja CBD) eivät aiheuta merkittäviä fyysisiä haittoja. Yhtään kannabiksen aiheuttamaa kuolemantapausta tai myrkytystä ei tunneta. [hall1998]

Kannabiksen polttamisessa syntyvä savu ja sen sisältämät kemikaalit - terva, karsinogeenit ja häkä - ovat sen sijaan myrkkyjä, jotka aiheuttavat somaattisia oireita etenkin, jos niille altistuu toistuvasti. Oletettavasti kannabiksen poltossa syntyvä savu sisältää enemmän pienhiukkasia kuin esimerkiksi tupakan savu. Toisaalta kannabissavua yleensä hengitetään huomattavasti harvemmin ja vähemmän kuin tupakansavua, johtuen erilaisista käyttötavoista. [hall1998]

Raskauden aikaiseen kannabiksenkäyttöön tulisi suhtautua kuin tupakointiin, ennen kaikkea savun sisältämien haitallisten aineiden vuoksi [english1997]. Todennäköisesti kannabiksen - samoin kuin tupakankin - käyttö raskauden aikana voi lisätä ennenaikaisen synnytyksen vaaraa. Raskauden aikaisten psykoaktiivisten aineiden vaikutusta sikiöön ja syntymän jälkeiseen elämään ei ole juurikaan tutkittu, joten siihen on syytä suhtautua varovaisesti.

Psyykkiset haitat[muokkaa]

Psyykkinen riippuvuus - kannabis saattaa muodostaa käyttäjälleen riippuvuuden, kuten kaikki muutkin päihteet. Kannabisriippuvuuden vaikeusaste muodostuu vain harvoin vakavaksi ja sen luonne on psyykkinen; fyysinen riippuvuus on pahimmillaankin lievä. Kannabiksen vieroitusoireet ovat unettomuus, hikoileminen ja rauhattomuus [kiianmaa1998]. Kansanterveyslaitoksen (KTL) addiktiopotentiaaliraportissa marihuanan vertailuluku on hieman yli 20, kun esimerkiksi nikotiinilla luku on lähes sata ja alkoholilla yli 80. (KTL:n tutkimuksen lähde)

Kognitiiviset häiriöt - kannabis on päihde, joka vaikuttaa ajan-, paikan- ja tilannetajuun päihtymyksen aikana. Kannabispäihtymys heikentää suoriutumista vaativissa tehtävissä, esimerkiksi autolla ajossa. [heishman1997] [kurtzhaler1999]

Kannabis heikentää päihtymyksen aikana ajattelu- ja havaintotoimintoja sekä muistia [adams1996] [hall1998]. Se heikentää myös päihtyneen henkilön tarkkaavaisuutta ja motorista koordinaatiota [adams1996]. Lisäksi kannabis vaikuttaa subjektiiviseen ajantajuun siten, että kulunut aika yliarvioidaan [adams1996]. Erityisesti kokemattomilla kannabiksen käyttäjillä voi esiintyä ahdistus- ja paniikkireaktioita, joilla yleensä on jossain määrin yhteyttä käyttäjän yleiseen mielenterveyden tilaan.

Kannabiksen pitkäaikaiskäytön vaikutukset - kannabiksen pitkäaikaiskäytöllä saattaa olla lieviä vaikutuksia kognitiivisiin toimintoihin, joskin tutkimustulokset ovat ristiriitaisia [hall1998]. Äskettäin raportoidun laajan epidemiologisen tutkimuksen mukaan kannabiksen pitkäaikaiskäytöllä ei ole pysyviä negatiivisia vaikutuksia kognitiivisiin toimintoihin [lyketsos1999].

Mielenterveysongelmat - kannabiksen käytöllä on tutkimusten mukaan yhteys skitsofrenian puhkeamiseen, muttei itse taudin esiintymistiheyteen. Kyse lienee siitä, että kannabiksen käyttö edesauttaa skitsofrenian puhkeamista siihen ennestään alttiilla henkilöillä. A. Tien ja J. Anthony (1990) päätyivät epidemiologisessa tutkimuksessaan tulokseen, jonka mukaan alkoholin käyttöön liittyvä psykoosiriski on nelinkertainen verrattuna kannabiksen käytön psykoosiriskiin [tien1990].

Amotivaatiosyndrooma - kannabiksen käyttöön yhdistetystä amotivaatiosyndroomasta, joka esiintyy myös suomalaisessa huumevalistuksessa, ei ole tieteellistä näyttöä [adams1996]. Kannattaa kuitenkin muistaa, että minkä tahansa päihteen liiallinen käyttö johtaa todennäköisesti henkiseen taantumiseen virikkeiden puuttumisen vuoksi.

Myytit[muokkaa]

  • MYYTTI : Kannabis tuhoaa aivoja.
  • SELITYS : Kannabiksen psykoaktiiviset aineet eivät aiheuta minkään aivojen osien hajoamista tai tuhoutumista (Hall & Solowij 1998). Kannabis vaikuttaa elimistössä olevien kannabisreseptorien kautta, toisin kuin esim. alkoholi, joka vaikuttaa suoraan hermosoluihin (ja myös kaikkiin muihin elimistön soluihin) kemiallisesti. Kannabisreseptoreja on ainakin kahta eri tyyppiä, joista toiset (CB1) sijaitsevat aivoissa ja sitovat psykoaktiivisia kannabinoideja ja toiset (CB2) paikantuvat perifeerisiin kudoksiin ja sitovat enemmän ei-psykoaktiivisia kannabinoideja. On totta, että kannabis muuttaa aivokemiaa päihtymyksen ajaksi, mutta tuo muutos ei ole tuhoava, vaan palautuu normaaliksi päihtymyksen jälkeen.


  • MYYTTI : Kannabis aiheuttaa flashback-ilmiöitä.
  • SELITYS : Ihminen saattaa kokea jonkin asian selvinpäin erikoisena, koska on kiinnittänyt siihen erityistä huomiota kannabispäihtyneenä. Ilmiötä voidaan verrata déjà vu -ilmiöön, mutta todellista flashback-efektiä ei ole havaittu.


  • MYYTTI : Kannabis aiheuttaa väkivaltaisuutta.
  • SELITYS : Tutkimukset kumoavat tämän väitteen [abel1977]. On mahdollista että, joku yksilö on kannabispäihtyneenä väkivaltainen, mutta tämä on yksilön ominaisuus - ei kannabiksen. Lähes poikkeuksetta kannabiksen vaikutus on yleisesti mieltä rauhoittava, toisin kuin mm. alkoholin, joka useimmilla ihmisillä saa aikaan kiihtyneisyyttä ja siitä seuraavaa aggressiivisuuskynnyksen alenemista.


  • MYYTTI : Kannabis varastoituu kehon rasvakudoksiin ja vaikuttaa kuukausienkin kuluttua.
  • SELITYS : Myytti on totta siltä osin, että kannabiksen rasvaliukoiset hajoamistuotteet (metaboliitit) varastoituvat kehoon. Tässä suhteessa kannabista voidaan verrata esimerkiksi rasvaliukoiseen D-vitamiiniin; rasvakudoksiin varastoituneet metaboliitit muuttuvat vähitellen vesiliukoisemmiksi ja poistuvat elimistöstä. Rasvakudoksesta vapautuvat psykoaktiiviset aineet esiintyvät niin pieninä pitoisuuksina, ettei niiden vaikutusta ihmiseen ole voitu mitata - psykoaktiivisesti vaikuttavat määrät kannabisyhdisteitä näkyisivät tehdyissä tutkimuksissa.


  • MYYTTI : Kannabiksen kerta-annos vaikuttaa jopa viikkoja.
  • SELITYS : Kannabispäihtymyksen kesto riippuu annoksesta ja nautintatavasta; poltettuna kannabis vaikuttaa tyypillisesti 1-4 tuntia, syötynä vaikutukset voivat kestää pidempäänkin (6-8 tuntia). Kannabiksen vaikuttavat ainesosat - THC ja CBD - kuitenkin hajoavat tai varastoituvat kehon rasvaan varsin nopeasti. Kannabiksen hajoamistuotteet eivät ole psykoaktiivisia, ja kuten edellisessä myytissä todettiin, ei rasvaan varastoitunut psykoaktiivinen aine vaikuta. Myytti on syntynyt siitä, että kannabiksen hajoamistuotteet voidaan testata vielä viikkojenkin jälkeen, vaikka varsinainen päihtymys on kadonnut aikapäivää sitten.


  • MYYTTI : Kannabiksen käyttäminen johtaa muiden huumeiden käyttöön.
  • SELITYS : Kannabiksen fyysisistä tai henkisistä vaikutuksista mikään ei johda toisten huumeiden kokeilemiseen. Sen sijaan yksilön omat motiivit saattavat saada pontta kannabiksen kokeilemisesta. Suurin ongelma on siinä, että kannabis on laitonta. Huumekauppiaille on kannattavampaa tyrkyttää muita aineita kuin kannabista, sillä kannabiksen riippuvuuspotentiaali on alhainen, mutta esimerkiksi heroiinin riippuvuuspotentiaali on hyvin korkea. Nämä ongelmat ovat sosiaalisia ja lainsäädännöllisiä, eivätkä ne aiheudu kannabiksen vaikutuksista. Ongelma voitaisiin ainakin osittain ratkaista erottamalla esimerkiksi Hollannin tapaan kannabismarkkinat kovien huumeiden markkinoista.


  • MYYTTI : Kannabis on huume.
  • SELITYS : Tyypillisesti huumeina pidettyjen aineiden ominaisuuksiksi lasketaan korkea addiktiopotentiaali, kallis hinta, laittomuus, käyttäjien todellisuuspakoisuus ja syrjäytyminen, vahva kytkös ammattirikollisuuteen ja väkivalta - sekä aineesta johtuvat kuolemat ja riippuvaisten tekemät rikokset. Kannabiksen ominaisuuksista "huumeen" kriteerit täyttää lähinnä laittomuus, ja joissain tapauksissa kytkös ammattirikollisuuteen - nämäkin ovat yksinomaan lainsäädännöllisiä ominaisuuksia. Esimerkiksi alkoholi täyttää huomattavasti enemmän kohtia "huumekriteerilistalta" kuin kannabis. Vaikutuksia tarkasteltaessa kannabiksesta olisikin parempi puhua päihteenä kuin huumeena.

Miksi kasvattaa hamppua?[muokkaa]

Syitä ryhtyä kasvattamaan kannabiskasvia eli hamppua on varmasti lähes yhtä monta kuin kasvattajiakin. Monilla ihmisillä on halu rentoutua jonkin päihdyttävän aineen kanssa, mutta he eivät koe esimerkiksi alkoholin sopivan itselleen sen haitallisten vaikutusten vuoksi. Valitettavasti vielä nykyäänkin Suomen yleisin kannabistuote on maahan salakuljetettu hasis, johon liittyy monia riskejä. Tämä "PL" eli "peruslätkä" on vähintäänkin heikkolaatuista ja sisältää useimmiten epämääräisiä, jopa terveydelle vaarallista jatkeaineita (mm. turvetta, lantaa, kenkälankkia ja tärpättiä). Kotikasvatettu kannabis ei sisällä mitään ylimääräistä, ja on lähes poikkeuksetta laadukkaampaa kuin katukaupassa liikkuva hasis.

Kotikasvatus on tehokas vastaisku järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan, sillä edellämainittua katukauppaa pyörittävät kansainväliset rikollisjärjestöt. Vaikka ostaisikin PL-hasista parhaalta kaveriltaan, tukee silti välillisesti toiminnallaan rikollisjärjestöjä, jotka vahvojen huumeiden kaupan (mm. heroiini, amfetamiini) lisäksi pyörittävät mm. prostituutiota ja asekauppaa.

Kasvattaminen eliminoi porttiteorian, jonka mukaan kannabis on portti koviin huumeisiin. Nykytilanteessa porttiteoria voi katukaupan osalta tavallaan pitää paikkansa, mutta ei kannabiksen ominaisuuksista johtuen - samat henkilöt, jotka myyvät "pilveä", myyvät usein myös kovia huumeita (esimerkiksi amfetamiinia). Rahanahneet myyjät, "diilerit", saattavat tyrkyttää näitä kannabiksesta kiinnostuneille ostajille, sillä niistä saa paljon suuremman voiton ja addiktiopotentiaali on aivan eri luokkaa kuin kannabiksella. Näissä tilanteissa tietämättömillä tai "epätoivoisilla" on pienempi kynnys siirtyä kovien ja vaarallisten aineiden maailmaan. Monilla kotikasvattajilla ei ole lainkaan diilerikontakteja, joten tällaista tilannetta ei edes pääse syntymään.

Kotikasvatetun kannabiksen hinta on todella alhainen ostettuun verrattuna. Kun pakolliset lamput ja muut välineet on hankittu, kannabis ei maksa muuta kuin sähkölaskun ja lannoitteiden hinnan verran.

Useat sairaat ihmiset ovat löytäneet helpotusta elämäänsä kannabiksesta, jota on käytetty lääkkeenä jo tuhansia vuosia. Joitakin kannabislajikkeita onkin jalostettu juuri lääkinnällisiä tarkoituksia silmälläpitäen, esimerkiksi poistamaan kipua ja lievittämään syöpäpotilaiden sädehoidon sivuvaikutuksia. Kannabista on käytetty lääkkeenä esimerkiksi MS-taudista ja glaukoomasta eli silmänpainetaudista kärsiville. Tuloksia on saavutettu kivun lievityksen lisäksi mm. astman hoidossa.

Edellä mainitut syyt liittyvät pääosin päihdyttävään hamppuun eivätkä siis koske Suomen kansalaisia nykyisen lainsäädännön puitteissa.


Koristehampun kasvatusopas

Johdanto 100 percents.svgYleistä 50%.pngPikaopas 25%.pngSisäkasvatus 75%.pngUlkoviljely 100 percents.svgHampun hyötykäyttö 75%.pngKannabislajikkeet 75%.png Liitteet 75%.pngKysytyimmät aiheet (muokkaa)