Korttipelit/Ristiseiska

Wikikirjastosta
Ristiseiska aloittaa pelin

Ristiseiska (myös kiusa) on korttipeli, jossa tavallinen korttipakka jaetaan viimeistä korttia myöten kaikille pelaajille yksi kerrallaan. Ristiseiska aloittaa pelin.

Kortteja ladotaan pöytään arvopuoli ylöspäin niin, että keskimmäiseksi tulevat seiskat, niiden alapuolelle sijoitetaan omaan pinoonsa saman maan kortit kuutosesta ässään. Vastaavasti seiskan yläpuolelle tulevat kortit kahdeksasta kuninkaaseen.

Kun jonkin maan seiska on laitettu pöytään, siihen voi ensin lisätä saman maan kuutonen jonka jälkeen kahdeksikko. Vasta sitten voi kyseiseen maahan jatkaa muiden korttien laittoa. Näin voi esimerkiksi haitata muiden pelaajien peliä panttaamalla kuutosta tai kasia mahdollisimman pitkään.

Pelin voittaja on se, joka saa ensimmäiseksi kaikki korttinsa pois kädestään. Muilta pelaajilta lasketaan käteen jäävien korttien pisteet, jolloin ässä on arvoltaan 14, sekä mahdollinen pantti. Pisteet kannattaa kirjoittaa ylös jos peliä jatketaan uusilla kierroksilla.

Erityispiirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pelissä voi tehdä kiusaa panttaamalla jotakin korttia, varsinkin jos siinä sarjassa pelaajalla ei ole muita kortteja.
  • Jos pelaaja ei pysty laittamaan mitään korttia, hänen täytyy ottaa pantti. Pantin arvo on 21 pistettä. Hyvä pantti on esimerkiksi kynä, jolla pelipöytäkirjaa pidetään mahdollista pistelaskua varten. Jos joku toinen tarvitsee panttia, se vapautuu edelliseltä ja samalla pantin luovuttanut pelaaja vapautuu myös sakkopisteistä.
  • Jos pelaaja laittaa pöydälle kuninkaan tai ässän, hänen täytyy kääntää täysinäinen sarja nurin päin, jonka jälkeen hän saa laittaa uuden kortin. Hän voi myös päättää olla jatkamatta.