Maailman historia/Keskiaika

Johdanto

Keskiaika sijoittuu historian epookeissa antiikin ja uuden ajan väliin. Sen ajankohta on vakiintunut historiantutkimuksessa 800—1500-luvuille. Keskiajan tarkka sijoittaminen maailmanhistorian aikajanalle ei kuitenkaan ole mielekästä, sillä lukuisat antiikin ja uuden ajan ilmiöt vaikuttivat vielä keskiajalla. Keskiajan kulttuuriset ilmiöt ovat länsimaisen kulttuurin rakennusaineita monella tapaa. Feodalismi, maaorjuus, avioliittojärjestelmä, kristinuskon valta-asema, kirjapainotaito ja renessanssi ovat vain eräitä esimerkkejä kyseisen epookin vaikuttavista ilmiöistä. Näillä ilmiöillä oli oma perintönsä tuleville aikakausille, kuten uudelle ajalle. Keskiajan lähteitä leimaa usein kristinuskon vaikutus. Toisaalta kirjapainotaito mahdollisti uudenlaisten ajatusten leviämistä ja siten hiukan moniäänisemmän aineiston. Keskiajalta on myös peräisin kristinuskon uskontaistelut, reformaatio ja katolisen kirkon vastauskonpuhdistus. Oppineiden kieli latina on ollut pohjana monelle eurooppaleiselle kielelle.

Keskiaikaa onkin parasta lähestyä monikulttuurisena, monikielisenä, monimuotoisena ja moniäänisenä epookkina.

Keskiajan yhteiskunta

Keskiajan yhteiskunnalle leimallista olivat sekä yhteisöllisyys että voimakas hierarkisuus. Hierarkisuus näkyy valtarakenteissa kuten feodalismissa. Yksilön kannalta erilaiset yhteisöt jäsensivät hänen elämäänsä. Yksilö kuuluikin moniin yhteisöihin, jotka määrittivät yksilön toimintamahdollisuuksia. Näitä yhteisöjä olivat esimerkiksi perhe, suku, kyläyhteisö, ammattikunta, hengelliset sääntökunnat ja ritarikunnat. Yksilöiden asemaa yhteisöissä määrittivät perinnäistavat ja lait. Asema oli paljolti perinnöllinen.

Modernista maailmasta keskiajan yhteiskunta erosi maatalousvaltaisuudellaan. Ilmeisesti noin 95 prosenttia väestöstä sai elantonsa suoraan maanviljelyksestä.

Perhe

Perhe on ryhmä, johon kuuluu useimmiten äiti, isä ja monia lapsia sekä mummi ja pappa.

Läänityslaitos

Rahan puute johti feodalismiin 800-luvulla. Tarvittiin armeijaa mutta ei ollut rahaa millä maksaa. Näin sotapalveluksesta maksettiin antamalla käyttöoikeus tiettyyn maa-alueeseen eli läänitykseen. Näin saatiin joukkoja, ja läänityksen saanut vasalli puolestaan sai nautintaoikeuden maa-alaansa ja herransa suojelun. Ajatus perustuu germaanien vanhoihin traditioihin, joissa päälikköä oli suojellut henkivartiosto. Tästä läänitystavasta tuli perusta keskiajan feodaaliyhteiskunnalle.

Vasalli sai verotus- ja hallinto-oikeuden saamaansa lääniin. Hänen valvontaansa tuli koko luovutettu alue kaikkine ihmisine ja taloineen. Samalla vasalli sai myös verovapauden. Aluksi, jos vasalli lopetti ratsupalveluksen tai kuoli siirtyi alue takaisin läänittäjälle. Myöhemmin läänitykset alkoivat pysyä samalla suvulla ja ne muuttuivat vähitellen perinnöllisiksi, ja tästä syntyi vähitellen aatelisto. Vasalli pystyi läänittämään alueitaan vielä eteenpäin. Feodalismissa hallitsijan valta oli hyvin vähäistä, sillä hän joutui läänittämään pääosan hallitsemastaan alueesta.

Laki ja oikeus

Keskiajan eurooppalainen oikeusjärjestelmä oli varsin monimuotoinen. Se perustui useisiin eri traditioihin, niin kuin koko kulttuuri. Nämä vaikuttivat luonnollisesti toisiinsa. Kaikki traditiot elivät ja muuntuivat keskiajan mittaan. Oikeushistorian kannalta läntisessä Euroopassa tärkeimpiä perinteitä olivat:

• roomalainen oikeus
• kanoninen oikeus
• germaaninen oikeus

Nykyihmisen kannalta kenties erikoisin piirre keskiaikaisessa oikeusjärjestelmässä on lain liittyminen henkilöön, ei valtakunnan rajoihin. Henkilön oma asema määritti oikeuden, jonka mukaan häntä koskevat päätökset tuli tehdä. Siten esimerkiksi lyypekkiläinen saattoi vaatia tulevansa tuomituksi Lyypekin oikeuden mukaan myös kaupungin ulkopuolella. Kirkonmiehet tulivat tuomituksi kanonisen oikeuden mukaan jne.

Eri oikeuskäytäntöjen välillä käytiin luonnollisesti jatkuvaa kiistaa rajanvedosta.

Keskiajan musiikki

1000-luvulta olevassa piirroksessa Pyhä Henki ilmoittaa paavi Gregorius Suurelle gregoriaanisen kirkkomusiikin säveliä, jotka kirjuri kirjaa muistiin.

Keskiajan musiikki oli todella voimakkaasti yhteydessä kristilliseen kirkkoon ja sen juuriin juutalaisessa perinteessä. Monet taidemusiikin piirteistä kehittyivät keskiajalla nimenomaan kirkon piirissä, muun muassa nuottikirjoitus ja polyfonia. Suurin osa kouluista ja säveltäjistä toimi kirkon piirissä, ja vain harvat maallikot osasivat lukea nuotteja. Tämän vuoksi keskiajan varhaisesta maallisesta musiikista ei ole säilynyt kuin joitakin satoja yksiäänisiä lauluja. Keskiajan alkupuolen musiikkityyleistä on länsimaiseen taidemusiikkiin vaikuttanut eniten gregoriaaninen kirkkomusiikki.

Keskiajan loppupuolella musiikin polymorfinen aave monimutkaistui ja äänet muuttuivat itsenäisemmiksi toisiinsa nähden. Myöhäiskeskiajalla kehittyneistä sävellystyypeistä tärkeimpiä on motetti.

Keskiajalla soittimina käytettiin vielleä nykyaikaisen viulun edeltäjää, psllatria pianon ja cembalon edeltäjää, poikkihuilua, trumpettia (tämä oli tosin hieman erilainen) ja keskiajan loppua kohden alkoivat myös erilaiset urut yleistyä.

Sydänkeskiaika

Mongolit tulevat!

Temujin aloitti valtakaudellaan (1206-1227) Mongolian heimojen yhdistämisen ja tuli myöhemmin tunnetuksi Tšingis-kaanina (suom. luja hallitsija). Samalla alkoi Mongolivaltakunnan laajeneminen. Ensimmäiset huhut mongoleista ja heidän joukkojensa liikkeistä saavutti Euroopan todennäköisesti vuonna 1221. Tuolloin Pohjois-Egyptiin juuttuneiden ristiretkeläisten keskuudessa levisi huhu, jonka mukaan pappiskuningas Johanneksen poika Daavid oli lähtenyt kaukaa Aasiasta joukkoineen saraseeneja vastaan ja olisi edennyt kymmenen päivämatkan päähän Bagdadista. Samoihin aikoihin mongoliarmeija oli hyökännyt islamilaiseen Hovarezmian sulttaanikuntaan ja huhut saattoivat pohjata tähän. Mongolit eivät kuitenkaan ilmestyneet ristiretkeläisten avuksi. Mongolien kanssa yritettiin kuitenkin liittoutua, esimerkiksi Ranskan kuningas Ludvig IX lähetti Mongoliaan fransiskaani munkki Vilhelm Rubrukin, jonka mukaan annettiin vietäväksi kirje Ranskan kuninkaalta Tšingis-kaanille. Ruburukin matka kesti kaksi vuotta (1253-1255). Tällä ei kuitenkaan ollut vaikutusta Mongolivaltakunnan laajentumiseen ja Tšingis-Kaanin pojan Ögödein valtakaudella (1229-1241) mongolit päättivät laajentaa valtakuntaansa myös länteen. Mongolit valtasivat Bagdadin vuonna 1258. Vuosina 1237-1241 mongolit sotivat Puolassa, Unkarissa, Itä-Preussissa ja Böömissä ja lähettivät tiedusteluosastot myös Wieniin ja Venetsiaan. Mongolien perääntyminen Euroopasta sai alkunsa vasta Ögödein kuoltua 11.12.1241. Ögödein kuolemasta johtuen Euroopassa sotineiden mongoliaristokraattien oli palattava valitsemaan uutta suurkaania ja varmistamaan omia asemiaan vallanjaossa. Ögödein seuraajat laajensivat edelleen Mongolien alueita Kiinassa ja Tšingis-kaanin pojanpoika Kublai-kaani perusti sinne Yuan-dynastian, joka hallitsi 1300-luvun lopulla. He kontrolloivat myös osia Burmaa ja Vietnamia sekä yrittivät hyökätä Japaniin ja Jaavalle, mutta epäonnistuivat. Intian suunnalla sen sijaan eteneminen jatkui ja vuonna 1526 Tšingis-kaanin jälkeläinen Babur perusti sinne Moghul-imperiumin (mongoli-imperiumin).

Yliopistot syntyvät

1100-luvulla Eurooppaan alkoi syntyä yliopistoja, jotka saivat lopulta merkittävän roolin. Varhaisissa yliopistoissa opiskelijat kerääntyivät karismaattisten opettajien ympärille ja maksoivat heille opetuksesta. Opiskelijoiden sekä opettajien etuja ajamaan järjestäytyivät oikeudelliset korporaatiot. Ensimmäisiä itsenäisiä yliopistoja syntyi Ranskaan ja Bolognaan. 1200—1300-luvulla kuitenkin alkoi nopeasti ilmestyä muitakin yliopistoja, kuten Englannin Gambridge ja Oxford. Yliopistoissa oli yleensä neljä tiedekuntaa, mutta silti yliopistot erikoistuivat tiettyyn alaan esim. Bologna oli oikeustieteen keskus, jossa tutkittiin niin maallista (roomalaista) kuin kirkollistakin (kaanonista) oikeutta.

Kerjäläisveljestöt

1200-luvun alussa, uudessa yhteiskuntatilanteessa, syntyi kaksi uutta hengellistä sääntökuntaa: dominikaanit ja fransiskaanit. Näiden toiminta ei ollut maailmasta poispäin, luostarinsisäiseen elämään kääntynyttä, vaan kaupunkien ja maaseudun rahvas ja ylhäisö muodostivat uusien sääntökuntien yleisön. Aikaisemmasta luostarikristillisyydestä kerjäläisveljestöt poikkesivat siinäkin, että he asettuivat kaupunkeihin. Luostarit olivat yleensä perustettu asutuskeskusten ulkopuolille, maaseudulle.