Shakkiaapinen/Shakkipelin vaiheet
Wikikirjasto
[muokkaa] Shakkipelin vaiheet
Espanjalainen Ruy Lopetz de Segura, pappi ja shakkimies julkaisi 1561 ensimmäisen 314 sivun shakin suurteoksen. Suurimman tilan veivät kuitenkin ajalle tyypilliset kirjojen mietelauseet ja paljon tilaa vievä siirtojen sanallinen kuvaus. Lopez antaa kirjassaan 36 yleistä ohjetta ja 17 ”pelin lakia”.
Avausten analysoinnissa Lopez on uudisraivaaja. Hän käsittelee 58 avausta, joista 24 on ”espanjalaista” ja vain kaksi d4-avausta. Hän keksi kuningasgambiitin (nykynimitys) sekä 16 avausta, joita ei nähnyt kovin lupaavina, koska niitä tehostava linnoitus ei kuulunut Lopezin siirtosääntöihin. Lopez ei antanut itse avauksille mitään nimiä. Nimi ”Espanjalainen” (Englanniksi ”Ruy Lopez”) annettiin avauksille myöhemmin.
Kuningasta ei saa tuoda peliin ennekuin daamit on vaihdettu. Lähettiparin voimaa korostetaan. Kaksi sotilasta voidaan vaihtaa lähettiin tai ratsuun vain, jos on laskettavissa selvä etu. Eristetyistä kaksoissotilaista varoitetaan. Upseereita ei saa keskittää yhdelle puolelle lautaa, niiden yhteistoimintaa on pidettävä silmällä; hyökkäys ja puolustus eivät ole erillistä toimintaa, vaan niveltyvät toisiinsa.
Hän käsittelee myös muutamia loppupelitapauksia, muun muassa oppositioasetelma K+s ja K on jo huomioitu.
Ranska ja Englanti pysyivät vielä 1800-luvun alun ajan johtavina shakkimaina. London Chess Club ja Edinburgh Chess Club kävivät viiden pelin ja neljä vuotta kestäneen, vuonna 1828 päättyneen kirjeottelun, jonka Lontoo niukasti hävisi. Muistoksi tästä ottelusta jäi ”skotlantilainen avaus”. St George’s Club sai puolestaan kirjepelihaasteen Pariisista, jonka Pariisi voitti 2-0. Tästä ottelusta jäi muistoksi ”ranskalainen puolustus”.
Englannissa shakin huipulle nousi Howard Staunton (1810-1874) ja Ranskassa ykköspelaajaksi oli noussut de Saint Amant, viinikauppias, joka voitti eräällä Lontoon matkallaan Stauntonin. Uusintaottelu toimeenpantiin Renégence-kahvilassa 21 pelin otteluna. Staunton voitti +11, -6, =4. Shakkihegemonia oli siirtynyt Englannille ja riemu oli rajaton. Teoreetikkona ja pelaajana Stautonilla oli omaperäisiä asemallisia ideoita, jotka ennakoivat jo modernia shakkia. Hän harrasti ”sisilialaista”, d4-avauksia ja kehitti c4-avausta, jota hänen jälkeensä on kutsuttu ”englantilaiseksi avaukseksi”.
Valovoimaisimmaksi shakkimieheksi nousi Adolf Anderssen (1818-1879). Hän tuli aluksi tunnetuksi 24-vuotiaana julkaisemansa tehtäväkirjan ansiosta. Määrätietoinen työskentely shakin parissa ja muutamat opintomatkat Berliiniin vahvistivat tasoa harvoissa kilpailuissa. Kun Lontoosta tuli kutsu ensimmäiseen kansainväliseen turnaukseen, Anderssen oli halukas lähtemään. Turnaus oli hänen häikäisevä läpimurtonsa ja nousu kansainväliseen kuuluisuuteen. Vuosisadan alussa Saksa ja Itävalta-Unkari kokonaisuudessaan olivat kehittymässä uudeksi ”shakin valtakunnaksi”.
Venäjällä oli pelattu arabisääntöistä shakkia jo 700-luvulta lähtien ja perinne jatkui aina Pietari Suuren aikoihin saakka. Kesti vuoteen 1824 asti ennen kuin ensimmäinen merkittävä oppikirja ilmestyi. A. Petrovin (1794-1867) Pietarissa julkaisema nelisensataasivuinen kirja sisälsi Philidorin käännöksen, Allgaierin taulukoita ja Petrovin omia analyysejä. Eräs hänen Varsovassa pelaamansa peli toistetaan ansaitusti ”kuolemattomien pelien kokoelmassa”.
Shakki on yksi syvällisimmistä ja monimutkaisimmista peleistä – arviot sallittujen asemien eli pelitilanteiden määrästä shakkilaudalla vaihtelevat 1043:stä 1050:een. Shakkiavaukseksi kutsutaan ryhmää shakkipelin avaussiirtoja. Näille on annettu erilaisia nimiä, kuten sisilialainen puolustus tai torjuttu kuningatargambiitti. Erilaisia shakkiavauksia on tusinoittain, ja niiden alamuunnelmia satoja. Kirjassa Oxford Companion to Chess on 1327 avauksen ja muunnelman lista. Standardeja, tunnettuja avaussiirtosarjoja (jotka ovat listattu referenssiteoksissa, kuten Encyclopedia of Chess Openings) kutsutaan teoriasiirroiksi (engl. book moves, book).
Ennen aloitusta shakkinappulat asetetaan laudalle sääntöjen määräämään alkuasemaan. Pelin alussa arvotaan kumpi pelaaja saa valkoiset ja kumpi mustat nappulat. Valkoinen pelaaja saa ensimmäisen siirtovuoron, jonka jälkeen peliä pelataan siirtämällä nappuloita vuoron perään sääntöjen mukaisesti, kunnes peli päättyy johonkin sääntöjen määräämään lopputulokseen.
Shakkipelin teoria jakaa pelin kolmeen vaiheeseen:
Näissä kaikissa vaiheissa strategia ja taktiikka ovat menestymisen avaimia.
