Suomen historian käännekohtia (HI4)
Ruotsin vallan perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen ristiretki Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuhatluvun alusta lähtien itä ja länsi ovat taistelleet Suomesta. Länteen Suomen voidaan katsoa alkaneen kuulua ensimmäisten Suomeen suunnattujen ristiretkien (n. 1155) jälkeen, jolloin Ruotsin kuningas Eerik Pyhä ja Uppsalan piispa Henrik matkasivat Ruotsista Lounais-Suomeen sotajoukon kanssa. Työ päättyi kuitenkin Henrikin yllättävään kuolemaan. Tiedot ensimmäisestä ristiretkestä perustuvat 1300-luvun alussa kirjoitettuun Eerikinkronikkaan, jota ei kuitenkaan voida pitää luotettavana lähteenä. Piispa Henrikin kohtalosta kertovat puolestaan keskiaikainen pyhimyslegenda sekä niin sanottu Piispa Henrikin surmavirsi.
Pähkinäsaaren rauha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
12. elokuuta 1323 solmittiin Pähkinäsaaren rauha, joka oli Ruotsin holhoojahallituksen ja Novgorodin kauppatasavallan välillä solmittu rauhansopimus. Se on vanhin Ruotsille itärajan määrittelevä rauhansopimus, josta on olemassa kirjallisia tietoja. Varsinaista alkuperäistä rauhansopimusta ei ole säilynyt nykyaikoihin, ainoastaan erikielisiä, myöhäisempiä versioita, jotka eroavat jossain määrin toisistaan. Rauhankirjan perusteella Novgorod luovutti Ruotsille Äyräpään, Jääsken ja Savon pogostat, joista ruotsalaisessa hallinnossa muodostettiin kihlakuntia. Pähkinäsaaren rauhan raja kulki Viipurin itä- ja pohjoispuolelta nykyisen Savon halki suunnilleen nykyisen Oulaisten alueella Pohjanlahteen, Raahen pohjoispuolelta.
Kalmarin unioni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalmarin unioni oli Pohjoismaiden valtioliitto vuosina 1397–1520. Unioniin kuuluivat aikoinaan Tanskan, Norjan ja Ruotsin valtakunnat ja niiden kuningaskuntiin kuuluneet alueet, kuten Suomi, Islanti, Grönlanti ja Färsaaret. Unionin jäsenmaat säilyttivät itsenäisyytensä mutta unionin määräysvaltaa johdettiin Kööpenhaminasta käsin.