Siirry sisältöön

Wikijunior Historia/Kivikausi/Metsästäjien aikakausi

Wikikirjastosta
Aikakauden ihmiset lienevät asuneet esimerkiksi kodissa.

Ihmisen kehitys kiihtyi huomattavasti noin 40 000 vuotta sitten. Muutos oli niin raju, että puhutaan jopa vallankumouksesta (myöhäis-paleoottinen vallankumous). Pian opittiin valmistamaan saviastioita. Ihminen alkoi luoda luola- ja kalliotaidetta. Samoihin aikoihin maailmassa vallitsi jääkausi.

Ihmiset asuivat majoissa ja elivät metsästämällä ja keräilemällä. Luoliin keräännyttiin uskonnollisiin rituaaleihin. Ihmiset ovat eläneet ehkä 20-40 hengen ryhmissä erillään toisistaan, liikkuen melko paljon. Metsästystekniikka kehittyi.

Uusi keksintö: keihäänheitin

Kauden suuria innovaatioita oli keihään heitin, jolla keihäs voitiin vivuta pitkäänkin heittoon (jopa yli 100 metriä). Sitä lienee käytetty mammutin metsästykseen. Samalla aikakaudella syntyivät myös jousi ja nuolet. Jääkauden keskivaiheilla taide kehittyi huomattavasti ja noilta ajoin on löydetty venuspatsaita eli äitijumalattaren palvontaan.

Euroopassa nykyihmiset elivät rinnan neanderthalin ihmisten kanssa. Neandertalilaisten määrä harventui kuitenkin jatkuvasti. Samanaikaisesti nykyihmiset levittäytyivät muuallakin syrjäyttäen Aasiassa paikoin vielä olleita pystyihmisen asutuksia.

Keskimmäinen kivikausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Serbiasta löydetty mesoliittinen patsaan pää

Viimeisen jääkauden päättymisen jälkeen siirryttiin Euroopassa keskimmäiseen kivikauteen (mesoliittinen). Silloin metsästys siirtyi mm. mammuttien sukupuuton vuoksi pienriistaan. Tuona aikana on löydetty paljon mikroliittejä eli pieniä kiviteriä.

Aikakauden ihmiset liikkuivat riistan ja kalan perässä vuodenaikojen mukaan. Asumukset saattoivat olla nahalla peitettyjä kupu-majoja tai kotia. Ominaista oli metsästys, kalastus ja keräily. Koira kesytettiin tällä aikakaudella.

Aikakauden esineistöä olivat ainakin luiset koukut, niiniverkot, pajunvitsamerrat, osterit, simpukat ja puunrungosta koverretut veneet sekä lumikenkiä, rekiä ja suksia. Myöhemmällä kaudella asuttiin jo jonkinlaisissa taloissa.