Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Egypti/Elämäntapa

Kulttuuripiiri: Egypti 
Ajankohta: noin 3000 - 1100 ennen ajanlaskumme alkua

Egyptin väestönkasvu pani liikkeelle päällikkökuntien ja valtioiden kehittymisen. Sen yhdistymisen taustalla saattoikin olla kilpailu hyvästä viljelymaasta. Väestöä oli Vanhan valtakunnan aikoihin noin 1,5-5 miljoonaa. Luultavimmin maassa asui noin 2 miljoonaa ihmistä vuoden 2500 eaa paikkeilla. Suurin osa väestöstä asui maaseudulla. Ne jotka asuivat kaupungissa asettuivat useimmiten suuriin keskuksiin, kuten Memfikseen. Kaupungistuminen olikin alkanut jo esihistoriallisella kaudella. Väestön keskittyi kaupungin keskustoihin ja reuna-alueet olivat harvakseen asuttuja.

Yhteiskunta oli jakautunut syvästi eri luokkiin, joista maanviljelijät olivat suurin. He viljelivät maata vuokralla. Maan omisti joko valtio, temppeli tai aatelissuku. Lisäksi heidän tuli maksaa veroja ja osallistua yleisiin töihin. Hieman heidän yläpuolellaan olivat taiteilijat ja käsityöläiset, joita valtio valvoi. Virkamiehet ja kirjurit olivatkin jo ylempää luokkaa. Aateliston alla oli vielä papisto, lääkärit ja insinöörit. Orjuus tunnettiin, mutta sen laajuutta ei tiedetä. Lain edessä kaikki vapaat ihmiset olivat periaatteessa yhdenvertaisia riippumatta sukupuolesta tai luokasta.

Maatalous

Maatalous oli muinaisen Egyptin talouden perusta, joka oli riippuvainen Niilin tulvista. Mikäli tulvat olivat 20 cm tavallista korkeammalla tai matalammalla, sillä saattoi olla vakava merkitys Egyptin maataloudelle. Suistossa viljely oli kuitenkin helpompaa kuin ylempänä Niilin rannoilla. Tulvan tullessa kastelujärjestelmä ohjasi veden pelloille. Ennen tulvaa pellot oli kynnettävä ja kylvettävä, joten tulva piti osata ajoittaa oikein. Auran käyttö keksittiinkin ehkä Egyptissä. Ensin auraa vedettiin ihmisvoimin, mutta noin 2000 eaa lähtien kyntämisen apuna olivat härät. Pellot saatettiin myös äestää, mikä vapautti kyntäjän kylvämään. Suurinosa aikuisista egyptiläisistä osallistui maanviljelykseen valtion määräämään työvelvoitteen kautta, joka velvoitti heidät osallistumaan esimerkiksi yhteisten kastelujärjestelmien korjaukseen. Vain aateliset ja kirjurit oli vapautettu velvoitetyöstä, mutta suurinosa aatelisista omisti maatiloja ja useimmat kirjurit osallistuivat sadonkirjaamiseen.

Shaduufit käytetään Egyptissä edelleen veden nostamiseen viljelmille.

Jo 5000 eaa egyptiläiset olivat alkaneet kehittää välineitä tulvien hyödyntämiseen ja sadon parantamiseen. Tuolloin he loivat ensimmäisen kastelujärjestelmän, kun he kaivoivat kanavia ohjatakseen tulvavedet myös kaukaisemmille pelloille. Myöhemmin he rakensivat vesisäiliöitä kuivaa kautta varten. Ensimmäinen niistä rakennettiin Fajumiin, autiomaahan. Tulvan tullessa siitä muodostui järvi. He kaivoivat kanavia jopa 30 km päähän järvestä. Kun he avasivat sulut, vesi virtasi pelloille. 1500-luvulla eaa he ottivat käyttöön eräänlaisen vipukaivon edeltäjän, shaduufin, jolla he nostivat vettä pelloille. Siinä pitkän rungon päässä oli paino, joka avusti veden nostamista.

Sadonkorjuun aikaan ihmiset työskentelivät auringonnoususta auringonlaskuun. Tähkät leikattiin irti varsista piikivisirpeillä, jotka olivat kiinni puuvarsissa. Näin elonkorjaajan ei tarvinnut kumartua. Perässä tulevat naiset keräsivät tähkät talteen. Heidän jälkeensä köyhät saapuivat pelloille etsimään unohtuneita tähkiä ja kerjäämään sirpinkäyttäjiltä almuja. Miehet ja aasit kantoivat viljan säkeissä puimatantereelle, jossa jyvät piiskattiin irti tähkistä. Jyvät eroteltiin akanoista heittämällä niitä ilmaan, jolloin tuuli vei kevyemmät roskat mennessään. Vilja varastoitiin kalkittuihin viljasiiloihin, joiden huipuille se kannettiin korissa portaita pitkin. Kirjurit kirjasivat sadon ja laskivat veron määrän.

Ruoka

Egyptiläiset kasvattivat vehnää, ohraa, kikherneitä, pellavaa ja monenlaisia vihanneksia. Viljaa tuotettiin niin paljon, että sitä riitti myös vientiin. Öljyä saatiin erityisesti risiinikasvista ja uudenvaltakunnan aikana myös seesamista. Lisäksi egyptiläiset kalastivat Niilistä ja kasvattivat vesilintuja, kuten hanhia, ja karjaa. Tarhatuista villihanhista saatiin munia, lihaa ja rasvaa. Varhaisaikoina yritettiin kesyttää myös muita eläinlajeja, mutta siitä oli luovuttu jo vanhan valtakunnan aikana. Tulvan jälkeen karjalla oli yleensä paljon ravintoa, mutta kuivina aikoina sitä saatettiin ruokkia myös edellisvuotisella viljalla. Tavallisella kansalla ei ollut varaa naudanlihaan ja muutakin lihaa he nauttivat harvoin. Mehiläisetkin olivat tärkeitä kotieläimiä, sillä hunaja oli pääasiallinen makeuttaja ja mehiläisvaha osallisena muumioinnissa. Hunajan avulla valmistettiin monenlaisia makeisa ja kakkuja. Mehiläisvahaa käytettiin myös lääkkeissä, laivanrakennuksessa ja muihin rakennustarkoituksiin.

Keskeisellä paikalla ravinnossa olivat myös hedelmät ja vihannekset. Kasvatettiin kaaleja, salaatteja, sipuleita, retiisejä ja kurkkua. Sipulita ja erityisesti valkosipuli olivat tärkeällä sijalla, sillä niiden uskottiin olevan hyödyllisiä terveydelle. Kaalia pidettin herkkuruokana ja sitä valmistettiin keittämällä alkuruuaksi. Vihreät vihannekset tarjottiin usein öljyn ja viinietikan kera. Hedelmistä voitiin kasvattaa viinirypäleitä, viikunoita, granaattiomenaa, meloneja ja taateleita. Oliiveja tuotiin ulkomailta samoin kuin kookosta, persikoita, kirsikoita ja päärynöitä.

Ruokaa valmistettiin paitsi avotulella myös saviuuneissa. Puuta käytettiin polttoaineena, vaikka siitä olikin pulaa. Haudoista löydettyjä patoja, pannuja, kauhoja, sihtejä ja vispilöitä käytettiin ruuanvalmistukseen. Arkiastiat olivat savisia, vaikka rikkaiden saattoi olla varaa arvokkaista metalleista valmistettuihin astioihin. Olut oli suosikki juoma ja leipä ruokavalion perusta. Olut valmistettiin ohraleipää liottamalla ja käyttämällä. Tarun mukaan Osiris oli opettanut ihmisille oluenvalmistuksen. Viiniäkin tarjottiin varakkaiden pöydissä. Viininvalmistus oli huolellista teollisuutta, josta egyptiläiset pitivät tarkasti kirjaa. Leipää leivottiin kotona jauhetuista tuoreista jauhoista ja varakkaamman väen leipää maustettiin vaikkapa hunajalla, hedelmillä, voilla, seesamilla tai yrteillä.

Aurinkoleipä

Perinteinen egyptiläinen leipä, joka oli muinaisegyptiläisen leivän kaltaista.

 1 annos kuivahiivaa
 1 rkl sokeria
 3,5 dl lämmintä vettä
 2 tl suolaa
 10 dl jauhoja
 1 rkl oliiviöljyä

Sekoita sokerit ja hiiva. Lisää reilut 1 dl lämmintä vettä, sekoita hyvin ja anna seisoa 10 minuuttia. Lisää suola ja 2,5 dl vettä toiseen kulhoon. Sekoita kunnes suola liukenee.
Laita jauhot leivontakulhoon. Tee keskelle kuoppa. Kaada kuoppaan molemmat nesteet ja sekoita taikina kaksin käsin. Vaivaa vartin verran. Taikinan tulisi olla sileää ja joustavaa. Kaada öljy taikinalle ja jatka vaivaamista, kunnes se on sekoittunut.
Aseta taikina aurinkoon ja nostata pari tuntia, kunnes kaksinkertaistunut. Vaivaa taikina ja ota pieniä pullia ja litistä ne. Paista 180 asteessa 3 minuuttia. Käännä ja paista toiset 3 minuuttia. Anna jäähtyä.

Perhe

Muinaisen Egyptin asukkaille perhe oli tärkeä ja lapset suuri siunaus. Avioliitto oli egyptiläisille pyhä sitoumus. Aviomies kutsui vaimoaan sisarekseen ja vaimo miestään veljekseen, mikä kuvasi heidän läheistä suhdettaan. Vanhemmat järjestivät yleensä avioliiton, mutta toisinaan nuoretkin saattoivat vaikuttaa valintaan. Maalaistytöt saattoivat mennä naimisiin 12-vuotiaana, pojat ja varakkaimpien perheiden tytöt hieman vanhempina. Tyttö muutti miehensä kotiin mennessään naimisiin. Tavallisilla miehillä sai olla vain yksi vaimo, vaikka hallitsijoilla (faaraoilla) saattoi toisinaan olla usempiakin, jotta miespuolinen perillinen saataisiin turvattua. Avioehdossa sovittiin aviomiehen vaimolle maksamasta ylläpidosta. Vaimolla oli oikeus omaan omaisuuteensa päättyipä avioliitto mistä syystä tahansa. Avioliiton aikana aviomies kuitenkin usein huolehti vaimon omistamasta maasta.

Avioerot olivat harvinaisia. Jos aviomies kohteli vaimoaan huonosti, tämä saattoi hakea apua perheeltään. Tällöin perhe piti aviomiehelle puhuttelun ja ellei tämän käytös parantunut, saatettiin avioliitto purkaa todistajien läsnäollessa. Vaimo sai tuolloin lasten huoltajuuden ja hänellä oli vapaus mennä uudelleen naimisiin. Alaluokassa äiti kasvatti lapset ja yläluokalla orjat ja palvelijat avustivat hoidossa. Jos puolisoilla ei onnettomuudekseen ollut lapsia, he pyysivät apua sekä jumalilta että esi-isiltään. Jollei lasta vieläkään saatu, heidät saatettiin adoptioida.

Vaikka naisten oletettiin olevan tottelevaisia isilleen ja miehilleen, vaimo ja äiti olivat korkeasti kunnioitettuja. Kodissaan äidillä oli ylin päätäntävalta arkisista asioista. Naisilla oli oikeus käydä kauppaa, omistaa maata ja puolustaa itseään oikeudessa. He hoitivat maatilaa tai yritykstä puolisonsa tai poikiensa ollessa matkoilla tai sodassa. Vakavasta rikoksesta tuomittujen naisten tuomioita ei pantu toimeen ennen lapsen syntymää, mikäli nämä olivat raskaana. Miesten työ tapahtui ulkona kuumassa auringossa, kun taas naiset työskentelivät sisällä varjossa. Naiset huolehtivat myös talon puutarhasta ja kasvimaasta. Aatelisnaisista saattoi tulla papittaria. Varakakkaisiin perheisiin palkattiin lastenhoitajia ja palvelijattaria. Naiset työskentelivät itkijänaisina (ammattilaissurijoina), hajusteiden valmistajina ja hoveissa ja temppeleissä esiintyvinä taiteilijoina, kuten muusikkoina, tanssijoina, laulajina ja akrobaatteina. Faaraoiden puolisoilla ja äideillä oli kulissien takana paljonkin valtaa.

Pojat oppivat yleensä isiensä ammatin ja tytöt kasvatettiin kotona äitinsä apuna. Ne joilla oli varaa, lähettivät 7-vuotiaat poikansa kouluun opiskelemaan uskontoa, luku- ja kirjoitustaitoa sekä laskuoppia. Vaikkei tyttöjen koulunkäynnistä olekaan esimerkkejä, jotkut opetettiin lukemaan ja kirjoittamaan ja eräistä tuli jopa lääkäreitä. Naispuolisista lääkärit perehtyivät yleensä synnytyksiin ja naistentauteihin. Lasten oletettiin pitävän huolta vanhoista vanhemmistaan. Näiden kuollessa poika peri maan ja tytär taloustavarat ja korut. Jollei poikia ollut, tytärkin saattoi periä maaomaisuuden, ja jotkut heistä perivätkin jopa kokonaisia maakuntia, noomeja.

Kodit

Egyptiläisten asumukset olivat valmistettu joko poltetusta tai polttamattomasta tiilestä. Savitiilisten talojen romahdettua, niiden päälle rakennettiin usein uusi talo. Näin syntyi vähitellen kukkuloita. Talot olivat yleensä rakennettu Niilin rannalle ja mahdollisimman korkealle tulvan välttämiseksi. Puutarhassa oli vesiallas, joka sijaitsi lähellä karjantiloja. Sinne oli myös istutettu puita ja pensaita riveihin.

Aatelistalot jakautuivat tervetulotilaan, saliin ja yksityitiloihin. Ikkuna- ja oviaukot oli peitetty matoilla, jotta kuumuus, kärpäset ja pöly pysyivät ulkona. Sisäseinillä oli nahkaisia seinävaatteita ja lattiat olivat tiiltä.

Tavallisten kaksi-kolmikerrosten kaupunkitalojen alakerrassa hoidettiin kaupankäyntiä ja käsitöitä, kun taas ylemmät kerrokset oli varattu perheelle. Sekä aatelisto että tavallinen kansa nukkui kuumalla mielellään katoilla. Kattoja käytettiin myös varastoina. Huonekkaluina oli tuoleja, sänky, säilytysarkkuja vaatteille, saviruukkuja ja lamppuja. Sängyssä ei käytetty tyynyä, vaan sen päätyä oli kohotettu. Kussakin kodissa oli ainakin yksi kärpäspyydys.

Huvitukset

Tärkein vapaa-ajanviettopaikka oli Niili, jossa voitiin kalastaa, veneillä, uida, metsästää krokotiilejä ja virtahepoja sekä pelata erilaisia veneillä pelattavia pelejä. Myös autiomaa-alueilla saatettiin metsästää ja se olikin erityisesti aateliston huvina. Aluksi metsästettiin jalkaisin, uudenvaltakunnan aikaan kulkuvälineinä olivat hevoset ja vaunut. Vinttikoiria saatettiin käyttää metsästyksen apuna. Egyptiläiset metsästivät muun muassa kettuja, jäniksiä ja hyeenoja. Aateliset ja kuninkaalliset pyydystivät esimerkiksi gaselleja, leijonia, iibiksiä ja strutseja. Aatelistolla ja kuninkaallisilla oli villieläimiä myös lemmikkeinä. Maanviljelijät metsästivät lähinnä riistalintuja ruuakseen.

Varakkaat egyptiläiset järjestivät suuria juhlia, joissa oli tarjolla runsaasti ruokaa ja juomaa. Esittäviä taiteilijoita palkattiin huvittamaan vieraita. Egyptiläiset rakastivat musiikkia. He soittivat luuttua, harppua ja lyyraa. Lisäksi pelattiin lautapelejä. Uudenvaltakunnan aikana taidokkaalla Senet-lautapelillä oli uskonnollinen merkitys. Lasten huvina oli norsunluu- ja puueläimiä, vanteita ja palloja. Egyptiläiset pelasivat mielellään myös pallopelejä, kuten maahokkeytä ja urheilivat.

Jumalten kunniaksi vietettiin juhlapyhiä, jolloin heidän kuviaan kannettiin kaduilla. Tärkeimpien jumalten juhlintaa johtivat papit. Tavallinen kansa juhli itselleen läheisempiä jumalia kuten Bes-jumalataa. Hänen juhlapäivänään pyramidien työt pysähtyivät ja ihmiset kulkivat kaduilla naamioituina. Heitä seurasivat tanssijat ja tampuriinien soittajat.

Puhtaus ja pukeutuminen

Puhtaus oli egyptiläisille tärkeä ja useimmat kylpivätkin päivittäin joko joessa tai kotonaan vesisaavissa. Rikkailla oli erilliset kylpyhuoneet ja palvelijat kaatoivat vettä heidän päällensä. Kylpyvedet käytettiin puutarhoiden kastelemiseen. Saippuan sijasta käytettiin puhdistusöljyä, johon oli lisätty kalkkia ja hajusteita. Ihmiset öljysivät itsensä päivittäin tuoksuvilla öjyillä, jonka tarkoitus oli estää ihoa kuivumasta kuivassa ilmastossa. Puhtaudentajustaan huolimatta, egyptiläisillä ei ollut kehittynyttä jätehuoltoa, vaan useimmat heittivät jätteensä yksinkertaisesti kanaviin tai jokeen. Niistä vesi kuitenkin huuhteli sen kohtuullisen hyvin mennessään.

Miehet, naiset ja lapset käyttivät meikkejä, joita levitettiin metallipeilien avustuksella. Tärkein oli silmämeikki, joka sisälsi usein lyijyä, minkä on sittemmin todettu suojelleen käyttäjiään silmäsairauksilta. Lisäksi saatettin värjätä myös huulia, poskia ja kynsiä punaisella okralla, joka oli eräänlaista savea. Hennakasvista saadulla värillä värjättiin käsiä ja kynsiä. Yläluokan naiset kuljettivat kosmetiikkaa mukanansa.

Tavallinen kansa leikkasi hiuksensa yleensä lyhyeksi ja nuorilla tytöillä saattoi olla saparot. Poikien pää ajeltiin lukuunottamatta pientä palmikkoa toisella puolella päätä. Sekä naiset että miehet käyttivät peruukkeja lähinnä juhlissa ja virallisissa tilaisuuksissa. Halvemmat olivat lampaanvillaa ja kalliimmat ihmishiusta. Sormuksia ja amuletteja käytettiin suojana onnettomuuksia ja pahoja voimia vastaan. Sekä miehet että naiset käyttivät korvakoruja, käsivarsi- ja rannerenkaita sekä nilkkakoruja. Rikkaat käyttivät korukivi- tai helmikauluksia, kaulakäätyjä ja riipuksia. Heidän korunsa olivat yleensä kultaa, hopeaa tai niiden sekoitusta. Niiden koristeena oli turkooseja, tummansinistä lapislatsulia ja punaruskeita carneolikiviä. Köyhien korut olivat kuparia tai posliinimaista, kvartsihiekkaa kuumentamalla valmistettua fajanssia.

Egyptiläinen pukeutuminen ei paljoakaan muuttunut vuosisatojen kuluessa. Ne oli valmistettu pellavasta, jota oli karkeasta hienoon ja joka sopi hyvin kuumiin olosuhteisiin. Vanhan valtakunnan aikana miesten asuna oli kietaisuhame, joka oli rikkailla laskostettu ja vanhemmilla miehillä pitempi. Naisten asuna oli olkainmekko, joka oli aatelisnaisilla helmikoristeinen. Joidenkin kuninkaallisten juhlavaatteet oli koristeltu paljetein ja sulin. Useimmat kulkivat paljasjaloin, mutta erityistilanteissa käytettiin sandaaleja. Kovaa työtä tekevillä miehillä oli yleensä päällään vain lannehame ja naisilla lyhyt mekko. Lapset juoksivat kesäkuukaudet alasti. Talvisin käytettiin myös viittoja ja huiveja. Uuden valtakunnan aikana aatelimiehillä saattoi olla pitkä vaippa lannehameensa peitteenä. Naisilla oli pitkät laskostetut mekot ja hartiahuvi.

Sananselitykset

Aatelisto - tarkoittaa etuoikeututtua kansanluokkaa. Etuoikeutensa se on saanut syntyperän, varallisuutensa tai virka-asemansa seurauksena.

Adoptio - eli lapseksiottaminen on oikeudellinen toimepide, jossa adoptoivat vanhemmat ottavat lapsen omaksi lapsekseen. Heistä muodostuu perhe. Adoptioitua lasta kohdellaan yleensä samoin kuin biologista jälkeläistä.

Akana - on jyvästä puimisen yhteydessä irronnut suomu.

Almu - on köyhälle lähimmäiselle tehty lahjoitus, monesti uskonnollisesti hyödyllinen teko.

Amuletti - on mukana kannettava esine tai koru, jonka uskotaan tuottavan hyvää onnea tai suojaavan kantajaansa pahalta kuten sairaudelta, noituudelta ja onnettomuuksilta.

Aura - on peltojen kyntämiseen käytetty maatalouskone tai maatalouden työkalu. Kyntämisellä tarkoitetaan vakojen avaamista maaperään. Muinoin auroja vetivät ihmiset ja eläimet, nykyään yleensä traktorit. Aura on usein muodoltaan koukku tai nokka.

Bes - oli kansan parissa suuressa suosiossa ollut kääpiöjumala, jonka palvonta alkoi noin 2000 eaa. Hänet kuvattiin alastomana ja epämuodostuneena pienenä miehenä, jolla oli päässään sulkakruunu. Besillä ei ollut omia temppeleitä, mutta häntä kuvattiin silloin tällöin muiden temppeleissä. Pääosa palvonnasta tapahtui ihmisten kodeissa, joissa oli hänelle omistettuja pikku patsaita. Besin uskottiin karkottavan pahat henget ja suojelevan erityisesti synnyttäviä ja perheitä. Hän oli myös unen, ilon ja tanssin jumalaa. Bes lienee afrikkalaista alkuperää.

eaa - ennen ajanlaskun alkua

Gasellit - ovat antilooppeihin kuuluvia onttosarvisia sorkkaeläimiä. Niillä on siro ruumiinrakenne ja hyvin sirot jalat. Gaselleita elää Afrikan savanneilla. Gaselleja on 16 eri lajia. Nykyään useimmat niistä ovat hyvin harvinaisia ja joitain on jo kuollut sukupuuttoon. Gasellit ovat nopeita eläimiä, jotka saattavat liikkua jopa 80 km/tunnissa.

Granaattiomena - on lehtipuu, jolla on syötävät noin omenan kokoiset hedelmät. Hedelmien kuoret ovat nahkamaiset ja punertavat. Granaattiomenan hedelmäliha on sen siementen ympärillä, joten tavallaan siitä syödään sen siemenet. Hedelmäliha on voimakkaan punaista.

Härkä - on urospuolinen nautaeläin (lehmä). Häräksi kutsutaan yleensä kuohittua eli kastroitua eläintä, joka on rauhallisempi kuin kuohitsematon sonni. Uroksena se on edelleen vahva, mutta kuitenkin helpommin hallittavissa.

Hyeenat - ovat vahvaleukaisia kissoille ja näätäeläimille sukua olevia raadonsyöjiä. Niitä on neljää lajia, joita kaikkia tavataan Afrikassa. Niillä on nisäkkäistä vahvimmat leuat, jotka kykenevät murksaamaan luita ja niiden ruuansulatus on hyvin tehokas. Vain sarvet ja sorkat ne jättävät rauhaan.

Iibis - eli pyhäiibis on haikaralintuihin kuuluva kahlaaja. Sillä kevyesti alaspäin kaartuva nokka ja mustavalkeat höyhenet. Linnun pituus on 65-75 cm ja siipien kärkiväli 115 cm. Linnut pesivät ryhminä puissa risuista rakennetuissa pesissä ja munivat 2-3 munaa. Ne pyydystävät kaloja, sammakoita, pieniä nisäkkäitä, liskoja ja pienempiä lintuja sekä hyönteisiä. Iibis oli Thot-jumalan tunnuseläin. Egyptiläiset katsoivat iibisten olevan viisaita, koska ne pystyivät ennakoimaan Niilin tulvat.

Kanava - on keinotekoinen, laivaliikennettä tai veden johtamista varten rakennettu vesiuoma. Egyptiläiset kanavat olivat pääasiassa rakennettu vedenjohtamiseksi pelloille tulvan aikaan. Tämä on eräs kasteluviljelyn eli keinokastelun muoto. Kuivalla kaudella kanavien poikki rakennettiin ohuita kankaita kulkemista varten.

Kaupungistuminen - on yhteiskunnan ilmiö, jossa kaupungeissa seuvan väestön osuus kokonaisväestöstä kasvaa. Sillä tarkoitetaan myös uusien kaupunkien syntyä ja kehitystä. Historiallisesti kaupungeilla tarkoitetaan sellaisia asutuskeskittymiä, jotka olivat ympäristöönsä nähden isoja ja joiden asukkaat eivät osallistuneet ruuan ja raaka-aineiden perustuotantoon. Asukkaat keskittyivät kauppaan, käsitöihin, hallintoon ja erilaisten palveluiden tuottamiseen. Maanviljelyyn keskittynyttä asutusta kutsutaan kyläksi. Kaupungin ja kylän välinen raja on kuitenkin liukuva. Monia muinaisia kaupunkeja pidettäisiin nykyään maalaistaajamina, sillä ne olivat kooltaan paljon nykykaupunkeja pienempiä. Vielä keskiajalla kaupungeissa saattoi olla vain muutama tuhat asukasta.

Kikherne - eli kahviherne on hernekasveihin kuuluva palkokasvi, jonka siemenet ovat tuoreina pyöreitä kuten herneet. Kasvi on 20-50 cm korkea ja sen paloissa on 2-3 siementä. Kikherneitä alettiin kasvattaa Lähi-Idässä 7500 vuotta sitten. Kikherneet valmistetaan syötävksi liottamalla ja keittämällä niitä.

Luuttu - on etäisesti kitaraa muistuttava näppäiltävä kielisoitin. Sillä on lyhyt kaula ja pyöreä koppa. Egyptiläinen luuttu oli keskiajalla syntyneen eurooppalaisen luutun esi-isä. Siinä oli nykyistä pitempi kaula. Näiden luuttujen koppa oli nahkaa.

Lyyra - on sekä harppua että kitaraa muistuttava ikivanha näppäiltävä kielisoitin, jonka kaikukoppa on maljan muotoinen. Siinä on keskellä koppa, josta lähtee kaksi kaulaa, joiden väliin on pingotettu jänne tai varsi. Soittimen keskellä olevat kielet on kiinnitetty tähän jänteeseen tai varteen.

Orjuus - on yhteiskunnallinen järjestelmä, jossa ihminen voi omistaa toisen ihmisen. Ennen orjiksi otettiin sotavankeja, rikollisia ja pahasti velkaantuneita. Heidät pakotettiin työskentelemään omistajansa hyväksi ilman palkkaa. Egyptiläiset talonpojat ja pyramidinrakentajat eivät olleet orjia, vaan vapaita köyhiä työläisiä, jotka viljelivät vuokrapeltoja tai saivat palkkaa työstään.

Pellava - on 50-80cm korkea yksivuotinen kuitukasvi, josta egyptiläiset valmistivat vatteita. Se on eräs maailman vanhimmista viljelykasveista, jota tiedetään viljellyn jo kivikaudella. Pellavakuitu on pehmeää, joustavaa ja vahvaa. Pellavan etuna on sen viileys kuumalla ilmalla.

Piikivi - on kalkkikiven keskelle muodostunut kova kvartsisaostuma. (Kvartsi on myös lasin tärkein materiaali. Lasista noin 70% on kvartsihiekkaa.) Kivikaudella piikivet olivat arvokkaita, koska niiden terävät lohkopinnat sopivat työkaluiksi. Piikiviä saatettiin käyttää myös tulen sytyttämiseen. Piikiven väri viahtelee harmaanruskeasta vihreään ja ruosteenpunaiseen. Kivi on yleensä pinnalta vaaleampi kuin sisältä. Vaikka Egyptissä elettiin pronssikautta, arvokkaita pronssiesineitä ei käytetty köyhien maanviljeliöiden työkaluina, vaan nämä tyytyivät varhaisempaan materiaaliin, joka oli piikivi.

Päällikkökunta - on päällikön johtama yhteisö. Siihen kuuluu yleensä noin 5000 - 20 000 asukasta, joskus enemmänkin. Hänellä on siinä erityinen uskonnollinen ja hallinnollinen asema joka usein periytyy. Asema yhteisössä määräytyy sen mukaan, miten läheistä sukua päällikölle on. Monesti päällikkö johtaa keskuskylästä käsin ympäröiviä kyliä. Päällikkökuntaa pidetään valtion esimuotona. Päällikkökunta on heimoa mutkikkaampi, mutta valtiota yksinkertaisempi. Orjuutta saattoi esiintyä ja orjat hankittiin ryöstämällä. Uskonto oikeutta tavallisen kansan verotukseen. Päällikkökunnat syntyivät hedelmälliseen puolikuuhun noin 5500 eaa.

Risiini - on kasvi, jonka papumaiset hedelmät ovat hyvin myrkyllisiä. Myrkky tappaa jo pieninä annoksina. Risiinin siemet ovat mustan ja ruskean pilkullisia ja raidallisia. Siemenistä puristettu öljy on vaalean keltaista ja tuoksutonta, eikä se yllättävää kyllä ole myrkyllistä. Riisiniöljy käytetään edellen ruuan lisäaineena ja lääkintään.

Savitiili - on rakennusmateriaali, joka valmistetaan hiekasta, savesta, vedestä ja jostain kuituisesta aineksesta (kuten oljesta tai lannasta). Aineksista muotoillaan tiiliä muotin avulla ja niiden annetaan kuivua auringossa. Savitiilistä rakennetut rakennukset ovat muuten hyvin kestäviä, mutta ne eivät kestä kovinkaan hyvin suoraa sadetta. Normaalit tiilet valmistetaan savesta polttamalla ja kestävät kosteutta paremmin.

Vero - on vastalahjaton pakkoperintä, jonka saajana on keskus- tai paikallishallinto taikka uskonnollinen yhteisö. Veroilla rahoitetaan hallinnon tai uskonnollisen yhteisön toimintaa ja välillisesti myös veronmaksajat yleensä hyötyvät siitä, mistä johtuu se, etteivät he yleensä vastusta verojen keräämistä. Egyptistä verot maksettiin faaraolle. Vero eroaa maksusta siinä, että maksu on korvausta tietyn edun käyttämisestä.

Viikuna - eli aitoviikuna on viikunoiden sukuun kuuluva kasvi, joka on kotoisin Lähi-Idästä. Puu kasvaa noin 6 m korkeaksi ja tuottaa hedelmiä, jotka ovat tuoreena pehmeitä ja punertavia. Siinä on paljon syötäviä siemeniä. Maku on hapan, mutta makea. Kuivatuissa viikunoissa on jopa 70% sokeria. Viikunat syödään yleensä kuorineen.

Viljasiilo - Siilo on irtotavaran varastoimiseen tarkoitettu rakennus. Siilot ovat yleensä sylinterinmuotoisia ja noin 10-20 metriä korkeita rakennuksia, jotka täytetään ylhäältä ja puretaan alhaalta. Näin ensimmäiseksi siiloon laitettu tavara myös otetaan sieltä ulos ensimmäiseksi. Tämä on hyödyllistä, sillä esimerkiksi viljan laatu heikkenee sitä myötä, mitä pitempään sitä varastoidaan. Siiloja käytetään yhä tänäkin päivänä esimerkiksi viljan varastointiin.

Vipu - eli vipuvarsi on yksinkertainen mekaaninen kone eli apuväline. Vipua käytetään, kun halutaan saada käyttöön enemmän voimaa. Tällöin joudutaan kuitenkin siirtymään pitempi matka. "Mikä voimassa voitetaan, se matkassa hävitään."

Virkamies - on keskus- tai paikallishallinnon (valtion tai kunnan) palveluksessa oleva henkilö, joka hoitaa hänen tehtäväkseen uskottuja virkatehtäviä. Hän saa tehtävästään palkkaa. Virka-asemansa puolesta hänellä saattaa olla muista kansalaisista poikkeuksia erikoisoikeuksia. (Nykyään näitä oikeuksia harvemmin on).

Äes - on maan pehmentämiseen tarkoitettu monesti harjamainen työkalu, jota vedetään perässä.