Wikijunior Dinosaurukset/Tyrannosaurus rex

Wikikirjastosta

Tyrannosaurus rex, eli lyhyemmin T-rex (nimi merkitsee tyranniliskojen kuningasta), oli dinosaurus, joka eli maapallolla 68-65 miljoonaa vuotta sitten myöhäisellä liitukaudella. T-rex oli eräs suurimmista tunnetuista lihaasyövistä eläimistä. Myös Tyrannosaurus rexin purentavoima oli valtava (13 000 N).

Ruumiinmuoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T-rex ja ihminen samassa kuvassa

T-rex oli noin 13 metriä pitkä, neljä metriä korkea lantion kohdalta (katso sivussa oleva kuva) ja painoi täysikasvuisena kuudesta seitsemään tonnia. T-rexin huomattavimmat ulkoiset piirteet olivat sen etukumara asento, valtavat hampaat, suuret silmät, pitkä häntä ja pikkuruiset eturaajat (eli kädet).

T-rexin suu oli valtava, mikä teki siitä pelottavan saalistajan. Sen suu saattoi olla jopa 1,6 m pitkä ja siinä oli 50–60 terävää, jopa kaksikymmentä senttimetriä pitkää hammasta. Monet uskovat, että Tyrannosaurus rexin syvyysnäkö (eli kyky arvioida kuinka kaukana asiat ovat) ei ollut erityisen hyvä.

Tyrannosaurus rexin kädet olivat yhtä pitkät kuin ihmisellä ja äärimmäisen vahvat. Toisaalta ne olivat niin lyhyet, että ne eivät yltäneet koskemaan toisiaan. Kukaan ei tiedä, mihin tarkoitukseen näitä käsiä käytettiin. Lyhyiden käsien vastapainona Tyrannosaurus rexillä oli suuret jalat, että ne jaksoivat vaivatta kannatella valtavaa eläintä.

T-Rexin luuranko Smithsonian luonnonhistoriallisessa museossa


Mitä ne söivät?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T-Rexin pääkallo

Tyrannosaurus rex söi lihaa, mutta tutkijat ovat erimielisiä siitä, saalistiko Tyrannosaurus rex ruokansa itse, vai oliko se raadonsyöjä (eläin, joka syö vain aiemmin kuolleita eläimiä.) Koska se eli hyvin kauan sitten, on mahdotonta tietää juoksiko se riittävän nopeasti saadakseen saaliinsa kiinni. Joka tapauksessa Tyrannosaurus rex pystyi syömään lähes kaiken kiinnisaamansa, sillä se pystyi nielaisemaan jopa yli 200 kg lihaa ja luuta yhdellä nielaisulla.

Missä ne elivät?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyrannosaurus rexien uskotaan eläneen soilla ja metsissä jokien lähellä ja avoimilla alueilla. Lauhkea ilmasto oli Tyrannosaurus rexille eduksi. Tyrannosaurus rexin fossiileja on löydetty itäisestä Pohjois-Amerikasta ja Mongoliasta.

T-Rexin jalanjälki.

Kuinka ne löydettiin?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuluisa fossiilienmetsästäjä Barnum Brown löysi ensimmäisen Tyrannosaurus rex -fossiilin vuonna 1902. Henry Fairfield antoi Tyrannosaurus rexille nimen vuonna 1905. Nykyään Tyrannosauruksen rexin fossiileja on löydetty noin 3000 ja sen jalanjälkiä yksi.

Mitä emme vielä tiedä?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nahan väri; Eräs arvaus on vihreä, mutta fossiileista ei voi nähdä nahan väriä.
  2. Oliko T-rex raadonsyöjä vai metsästäjä ja raadonsyöjä? (vain hyvin harvat metsästäjät eivät ole raadonsyöjiä)

Sukulaislajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nanotyrannus (mahdollisesti nuori T-rex)
  2. Alioramus
  3. Daspletosaurus
  4. Tarbosaurus (Mongoliassa eläneen T-rexin nimi)
  5. Albertosaurus
  6. Guanlong (Mahdollisesti ensimmäinen T-rexin esi-isistä)
  7. Gorgosaurus
Wikipedia
Wikipedia
Wikipedia-tietosanakirjassa on artikkeli aiheesta:
Etusivu — Muita dinosauruksia:

AllosaurusAnkylosaurus - ApatosaurusBaryonyxCryolophosaurusDilophosaurusEoraptorIguanodonMicroraptor guiPachycephalosaurusSpinosaurusStegosaurusTyrannosaurus rexTriceratopsVelociraptor