Wikijunior Isot kissat/Ilves

Wikikirjasto

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ilves on ainoa Suomessa tavattava luonnonvarainen kissaeläin ja sen tunnistaa esimerkiksi tupsukorvistaan.

Tässä luvussa käsitellään ilvestä. Ilves on ainut kissaeläin, jota tavataan luonnonvaraisena Suomessa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Tuntomerkit

Ilves ei ole kuulu isoihin kissoihin vaan on on keskikokoinen kissa niinpä sen ruumiin pituus vaihtelee 70cm ja 140 cm välillä. Ilvekset painavat todennäköisesti sinua vähemmän, sillä niiden paino on 8 ja 25 kg välillä. Ilves urokset ovat isompia kuin naaraat. Ilveksen "kasvopiirteet" ovat lähes näkymättömissä olevat huulet ja silmät, jotka ovat suunnilleen samankokoiset kuin ihmisellä. Ilveksen tunnistaa parhaiten lyhyestä hännästä ja korvien laella olevista tupsuista.

Turkin väri on harmaan- tai punertavanruskea. Yleensä turkissa on myös tummia täpliä tai juovia, jotka erottuvat parhaiten jaloissa.

[muokkaa] Metsästäminen

Ilveksen pää

Ilvekset liikkuvat lähinnä öisin ja ne metsästävät yksin. Ne syövät monenmoisia eläimiä aina jyrsijöistä poroihin, peuroihin ja jopa lintuihin. Ilvekset metsästävät ruokaansa hiipimällä lähelle saalistaan ja sitten ne loikkivat isoilla loikilla saaliin luo. Ilvekset eivät jaksa jahdataa pitkää matkaa sillä niiden ruumiinrakenne ei sovellu siihen.

[muokkaa] Lisääntyminen

Ilvekset saavat keväällä kahdesta kolmeen poikasta joita ilves emo hoitaa yksin. Poikasten silmät eivät avaudu ensimmäisen 2–3 viikon. Pienet poikaset eivät osaa kävellä ja äiti ilves imettää niitä pari kuukautta jonka jälkeen pennut seuraavat emoa pyynti retkelle. Ilvekset oppivat metsästämistä ainakin vuoden ikäisiksi, jonka jälkeen ne jättävät poikueensa.

[muokkaa] Alalajit

  • Lynx lynx lynx – Suomi, Skandinavia, Keski- ja Itä-Eurooppa, läntinen Siperia
  • Lynx lynx dinniki – Kaukasus
  • Lynx lynx isabellinus – Keski-Aasia
  • Lynx lynx koslowi – keskinen Siperia
  • Lynx lynx stroganovi – Amurin alue
  • Lynx lynx wrangelli– itäinen Siperia
Henkilökohtaiset työkalut