Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Viikinkiajan elämä

Kulttuuripiiri: Viikingit

Ajankohta: noin 700-1200-luvuilla

Arki Pohjolassa

Keskiajan Pohjoismaisten valtioiden juuret ovat viikinkiajalla, mutta silti aikauden valtiot poikkesivat melkoisesti myöhemmistä. Viikingit puhuivat saman kielen eri murteita, heillä oli samanlainen uskonto ja yhteiskunta. Yhteiskunta jakautui soturien yläluokkaan, talonpoikien kansaan ja lopulta orjiin ja puolivapaisiin. Naisilla oli tärkeä asema, erityisesti miesten ollessa poissa kotoa.

Pitkätalolla oli pitkät perinteet

Pitkätalot

Suurin osa skandinaaveista asui pitkätaloissa, jotka koostuivat yhdestä suuresta huoneesta. Seinät olivat puuta ja missä turvetta oli tarjolla runsaasti, katto oli peitetty turpeella. Kattoa tukivat tukipilarit ja seinät, joissa oli usein kaksi kerrosta, olivat lähinnä eristeenä. Islannissa, missä puuta oli vähän, seinätkin oli rakennettu turpeesta ja puuta oli vain tukirakenteissa.

Ensimmäiset vastaavantyyppiset talot oli rakennettu Euroopassa jo neoliittisella kivikaudella. Germaanisilla kansoilla oli edelleen pitkätalot käytössä noin 400 eaa ja sitä kautta ne siirtyivät myös skandinaaveille, Britteinsaarille ja Friisiaan, nykyiseen Pohjois-Saksaan.

Yleensä asumusten seiniä kiersivät penkit, joilla istuttiin ja nukuttiinkin. Ne oli peitetty turkiksin, nahoin ja vaattein. Talon keskellä oli tulisija, joka toi sinne lämpöä ja valoa. Katossa oli reikä, josta savu pääsi ulos. Puisia arkkuja käytettiin tavaroiden varastoimiseen.

Pukeutuminen

Birkasta löydettyjä hopeakoruja

Pohjanmiesten vaatteet olivat yleensä joko villaa tai pellavaa. Naiset kehräsivät langan, kutoivat kankaan ja värjäsivät vaatteet kasvi- ja maaväreillä. Sekä naiset että miehet pitivät kirkkaista väreistä: punaisesta, keltaisesta, violetista, sinisestä ja vihreästä. Vaatteet oli usein reunustettu värikkäillä punotuilla nauhoilla.

Miehet pukeutuivat pusakkaan ja narulla kiristettyhin kangashousuihin. Tunikan alla oli pellava paita. Jalassa olivat sukat ja nahkatossut tai pitkät saappaat. Taisteluissa käytössä olivat rautakypärät ja rengaspanssarit.

Naisilla oli alla yksinkertainen tai laskostettu pitkä pellavamekko, jossa on ehkä ollut puolipitkät hihat. Sen päällä oli villainen essumekko, jota ylläpiti kaksi ohutta, soljilla kiinnitettyä olkainta. Solkien seurana saattoi olla ketju tai lasi- tai meripihkahelminauha. Jalassa oli paksut villasukat ja nahkatossut ja harteilla usein villahuivi. Hiukset olivat nutturalla ja päässä saattoi olla otsanauha.

Kylmällä säällä sekä naiset että miehet pukeutuivat lämpimiin viittoihin ja hattuihin, jotka saattoivat olla myös turkista. Viitta kiinnitettiin olkapäälle soljella.

Puhtaus

Viikingit eivät olleet suinkaan likaisia raakalaisia. Pohjanmiesten yhteiskunnissa lauantai oli kylpypäivä ja jokaisen talon yhteyteen oli rakennettu pesutupa tai sauna. Brittein saarilla tapaa kauhisteltiin ja väitettiin näiden hienostelullaan lumoavan paikalliset naiset. Lisäksi käytössä olivat kammat, korvalusikat ja partaterät. Kampoja on itseasiassa löydetty niin paljon, että jokainen varmasti käytti sellaista. Arabien kuvausten perusteella rusit myös pesivät naamansa joka aamu. Arabimatkalaista tosin inhotti heidän tapansa käyttää keskenään samaa pesuvatia. Moinen tunnollinen puhdistautuminen oli kuitenkin ennenkuulumatonta aikauden Euroopassa.

Sarvekkaat kypärät

Ei ole todisteita, että viikingit olisivat käyttäneet sarvipäisiä kypäriä, vaikka pronssikaudelta sarvikypäriä onkin löydetty. Sarvikypäröitä on ehkä käytetty uskonnollisissa menoissa, tosin ennen viikinkikautta. Joissakin kuvissa Odinillakin on sarvet tai sarvekas kypärä.

Naiset

Viikinkiajalla tytöt naitettiin 12-15 vuotiaina. Avioliitto oli sukujen välinen sopimus, johon tytöllä itsellään oli vain vähän sananvaltaa. Morsian toi tavallisesti mukanaan rukin, vaatteita ja sängyn peitteen myötäjäisinään. Rikkaampien perheiden morsianten myötäjäisiin saattoi kuitenkin kuulua myös koruja, karjaa ja jopa maatiloja.

Vaimolla oli kuitenkin enemmän oikeuksia kuin useimmilla keskiajan naisilla. Hänen myötäjäisensä olivat hänen omaa omaisuuttaan, jonka hänen lapsensa sitten perisivät äidiltään. Vaimosta ei koskaan täysin tullut osa miehensä perhettä ja jos tämä kohteli häntä tai lapsia huonosti tai oli huono elättäjä, vaimo saattoi erota hänestä todistajien läsnäollessa. Eron sattuessa pienokaiset jäivät äitinsä huomaan, mutta isommat jaettiin vanhempien kesken.

Perheet elivät usempia sukupolvia yhdessä. Talon emännän tehtävänä oli huolehtia, että ruoka riitti yli talven ja huolehtia karjasta. Hän huolehti ruuan valmistuksesta ja säilönnästä. Emäntä teki voita ja juustoja sekä savusti ja kuivasi lihaa ja kalaa. Emännän tehtävänä oli myös lääkitä ja hoivata sairaita.

Kun isäntä oli metsästys- tai kauppamatkoilla maatila oli kokonaisuudessaan emännän vastuulla. Hänen apunaan kaikissa töissä oli perhe ja rikkaimmissa talouksissa myös palvelijoita ja orjia. Köyhimmissä taloissa koko perhe osallistui kaikkiin töihin voimiensa mukaan, jotta elinkeino olisi voitu taata.

Orjuus

Orjilla ei ollut juurikaan enemmän oikeuksia kuin kotieläimillä. Orjien lapset olivat isännän omaisuutta. Jos joku tappoi orjan, hän joutui ainoastaan korvaamaan omistajalle sen arvon. Orjan arvo oli suurinpiirtein saman suuruinen kuin karjan. Orjia hankittiin sekä ryöstöretkillä että ostamalla.

Hallinto ja lainkäyttö

Viikinkien hallinto perustui jaettuun vallankäyttöön. Kunkin heimon vapaat miehet kokoontuivat hallintokokouksille eli käräjille (ting) tekemään päätöksiä ja tuomitsemaan rikoksista. Hallinnossa oli eri tasoja paikallishallinnosta ja maakuntahallinnosta kunkin kuningaskunnan hallintoon. Alemmalta tasolta valittiin yhteisiä edustajia ylemmälle vähän meikäläisten vaalien tapaan. Käräjiä johtivat laintuntijat eli laamannit.

Neuvostot valitsivat myös kuninkaat ja päälliköt, joiden tehtävänä oli hallita väliaikana lain mukaan. Periaatteessa jokaisella miehellä oli yksi ääni, mutta käytännössä varakkaimmilla oli enemmän vaikutusvaltaa. Islannissa ja Gotlannissa perinne jatkui kristilliselle ajalle asti. Ting-nimitystä käytetään edelleen useissa pohjoismaisissa parlamenteissa ja hallintoelimissä sekä oikeusistuimissa.

Oikeudessa rikollinen tuotiin oikeuden eteen ja todistajia kuultiin. Valamiehet päättivät henkilön syyllisyydestä ja laamanni kertoi heille, mitä laki sanoi kyseisen rikoksen rangaituksesta. Rangaistuksena olivat joko sakot tai lainsuojattomuus. Lainsuojattomat karkoitettiin yhteisöjen ulkopuolelle, heitä ei saanut auttaa ja he olivat vihollistensa vapaasti jahdattavissa. Esimerkiksi Ruotsin alueella kolmannes sakosta kuului kärsineelle, kolmannes aluehallinnolle ja kolmannes kuninkaalle. Joskus hyvin harvoin saatettiin myös määrätä kuolemantuomioita.

Veriraha tai miesvelka (weregild) oli korvaus jonka perhe tai suku maksoi sen henkilön puolesta, joka oli syynnistynyt murhaan tai muuhun laittomaan tappoon. Yleensä ei eritelty oliko kyseessä murha vai tappo.

Kirjallisuus ja kirjoitus

Riimukivi 800-luvun Ruotsista

Viikinkiajalta ei ole säilynyt pitkiä kirjoitettuja tekstejä, vaikka riimukirjoitus tunnettiin nykyisen Tanskan alueella ainakin jo 160 jaa.

Riimukirjoitus

Riimut olivat germaanisten kansojen kirjoitusta, joka syntyi roomalaisella rautakaudella 100-luvulla jaa. Ne ovat saaneet vaikutteita erilaisista länsimaisista kirjaimistoista, eivätkä todennäköisesti pohjaa suoraan latinalaisiin aakkosiin. Riimuja oli eri kansoilla käytössä erilaisia määriä. Pohjolassa oli viikinkiajalla käytössä 16-kirjaiminen riimukirjaimisto, josta oli tanskalainen ja ruotsalais-norjalainen versio. Gotlannissa riimuja käytettiin vielä 1500-luvulla ja Taalainmaalla harvakseltaan vielä 1800-luvulla.

Myyttien mukaan riimut keksi Odin, viisauden ja kuoleman jumala, jolla oli loppumaton tiedonjano. Halutessaan selvittää riimujen salaisuuden, hän keihästi itsensä Gungnir-keihäällä Yggdrasil-puun kylkeen. Jumala uhrasi itsensä. Noiden päivien aikana hän oppi kahdeksantoista maagista laulua ja kahdeksantoista maagista riimua. Yhdeksän olikin skandimytologiassa taianomainen luku. Riimuja käytettiinkin myös ennustamiseen.

Saagat

Saaga-käsikirjoitus 1300-luvulta

Saagat ovat romantisoituja kertomuksia muinaisaijoista, joita kirjoitettiin muistiin Islannissa 1190-1320-luvuilla, eli myöhäisellä viikinkiajalla ja varhaiskeskiajalla. Kielenä on muinaisnorja ja kertomukset perustuvat pääosin suulliseen perimätietoon. Kirjallisuus on pääosassa suorasanaisessa eli proosamuodossa, mutta vaihtelee väliin runomuotoon eli lyriikkaan. Kirjoittajista tiedetään hyvin vähän, mutta tyyli pysyy samana.

Saagat kertovat muinaisista merkkimiehistä ja tärkeistä tapahtumista, mutta niiden historialliseen arvoon on syytä suhtautua varauksella. Osa niistä on puhtaasti keksittyjä. Osa kertomuksista sijoittuu pakanalliselle ja osa kristilliselle ajalle. Suurinosa tarinoista ajoittuu vuosille 930-1030 eli saagojen-aikakaudelle Islannin historiassa.

Saagojen aiheena ovat viikinkien retket (myös Amerikkaan), muutto Islantiin, rakkaustarinat ja riidat islantilaisten perheiden välillä. Osa kertoo muinaisista kuninkaista, osa tavallisista ihmisistä. Moniin sekoittuu fantasiaa. Toisinaan siirrytään suurin harppauksin ajasta ja maantieteellisestä paikasta toisiin, toisinaan taas jumalat puuttuvat juoneen. Saagat jaetaan Norjan kuninkaista kertoviin kuningassaagoihin, islantilaissaagoihin ja mielikuvituksellisiin legendasaagoihin.

Sanasto

eaa - ennen ajanlaskun alkua.

Germaanit - olivat indoeurooppalaisiin kieliin kuuluvien germaanisten kielten puhujia. Heidän alkuperänsä on Pohjois-Saksassa ja Etelä-Skandinaviassa. Viikinkien puhuma kieli, jota kutsutaan joko muinaisnorjaksi tai muinaisskandinaaviksi, oli pohjoinen germaaninen kieli. Siitä kehittyivät skandinaaviset kielet.

Gotlanti - on Itämerellä sijaitseva suurehko saari, joka oli Viikinkiajalla tärkeä kaupan välittäjä.

Gungnir - oli Odinin keihäs, joka osui aina kohteeseensa. Gungnirin kautta vannottua valaa ei voinut kukaan rikkoa.

Keskiaika - oli ajanjakso vanhan ajan eli antiikin ja uuden ajan välissä. Se kesti noin 500-1400. Pohjoismaissa keskiaika alkoi kristinuskon saapuessa 1000-1200-luvuilla.

Neoliittinen - eli maatalouskivikausi jatkui Pohjois-Euroopassa noin 4500-1500 eaa.

Maavärit - ovat hienosta maaperästä (savi) että kivistä jauhamalla saatavia värejä. Pisimpään on käytetty hapettunutta rautaa sisältävää punamultaa. Myös kellertävää okraa on käytetty jo esihistorialliselta ajalta saakka. Okra valmistetaan savesta ja hapettuneesta raudasta.

Myötäjäiset - ovat tytön tai nuoren naisen kotoaan mukaansa saama omaisuus hänen solmiessaan avioliiton. Usein on ollut kyse käyttötavaroista ja tekstiileistä, mutta joskus myös koruista ja maaomaisuudesta. Saduissa usein sanotaan palkkioksi saatavan "prinsessan ja puoli valtakuntaa", jolloin puoli valtakuntaa on ollut prinsessan myötäjäiset.

Tekstiili - kankaasta tai langasta valmistettu esine tai vaate.

Yggdrasil - oli skandinaavisten jumaltarujen maailmanpuu, jonka oksilla haltioiden ja jumalten maailmat lepäävät. Puun runko lävistää ihmisten asuttaman maailman, jota puolestaan ympäröi jättiläisten maailma. Sen juuret ulottuvat maanalaisiin myyttisiin maailmoihin saakka.