Astrologia/Astrologian historia

Astrologian historia juontaa juurensa muinaisiin sivilisaatioihin, joissa papit seurasivat tähtien liikettä. Myös ennustaminen kiinnosti silloin ihmisiä. Ennustettiin uhrieläimistä, mutta myös tähdistä. Muinaisessa Harappan kulttuurissa Intiassa saatettiin harjoittaa astrologiaa. Paremmin tunnettu on Kaldean ja Babylonian astrologia. Kreikkaan astrologia saapui muutama sata vuotta ennen ajanlaskun alkua. Astrologi ja tähtitieteilijä Ptolemaios kirjoitti teoksen Tetrabiblos (Neljä kirjaa), joka oli astrologian perusteos vuosisatojen ajan.

Varhaiset kristityt eivät yleensä hyväksyneet astrologiaa vaan pitivät sitä paholaisen petoksena. Esimerkiksi Augustinus mainitsi todisteena sen valheellisuudesta, että Raamatun mukaan kaksoisveljeksillä Eesaulla ja Jaakobilla oli ollut hyvin erilaiset luonteet ja elämänvaiheet, vaikka heidän syntymähoroskooppinsa olisi ollut sama. Kuitenkin Raamatun luomiskertomuksessa kerrotaan, että ”valot taivaankannella” ilmoittavat määräaikoja, -hetkiä ja -vuosia.

Jokapäiväinen astrologia katosi läntisestä Euroopasta Rooman valtakunnan luhistuttua 400-luvulla, kun lukutaito heikkeni ja kristinusko valtasi alaa. Astrologinen tieto säilyi kuitenkin intialaisten ja persialaisten keskuudessa, joiden välityksellä se levisi islamilaisee ja arabialaiseen maailmaan. Eurooppalaiset oppineet alkoivat tutustua 1000-luvulla muinaisiin kreikkalaisiin ja arabialaisiin kirjoituksiin ja löysivät astrologian uudelleen. Astrologiasta tuli hyväksytty piirre keskiajan Euroopassa, joskin teologisissa piireissä usein kiistanalainen.

1200-luvun jälkeen astrologit alkoivat tehdä eron neljän erilaisen horoskooppityypin välille. Mundaanihoroskoopeista ennustettiin koko maailmaa koskevia tapahtumia katsomalla planeettojen kiertoa maapallon ympäri, etenkin Jupiterin ja Saturnuksen. Elektiohoroskooppi laadittiin määrittämään suotuisin hetki mille tahansa uudelle hankkeelle. Horaarikartta laadittiin vastaamaan tiettyyn kysymykseen, kuten siihen mistä ihminen voisi löytää onnensa. Syntymäkartta laadittiin henkilön luonteen ja kohtalon analysoimiseksi.

Renessanssiaikana astrologia tuli Euroopassa uudestaan muotiin. Tähtitieteilijä Johannes Kepler irrottautui ptolemaiolaisesta merkkitarkastelusta ja hahmotti avaruutta monitahokkaiden avulla sijoittelemalla monitahokkaita näennäisen mielivaltaisesti aurinkokunnan planeettojen radoille. Kepler keksi astrologiaan kvinttiilin ja sen kerrannaiset eli kun ympyrä jaetaan viiteen osaan (kvinttiili on 360:5=72 astetta).[8] Kepler halusi asettaa astrologian tukevasti matemaattisten lakien piiriin teoksessaan De Fundamentis Astrologiae Certioribus (1601).

Nikolaus Kopernikuksen ja Galileo Galilein työ maakeskisyyden kumoamiseksi kuitenkin tuhosi paitsi kirkon niin myös astrologian valtaa. Uusi aurinkokeskinen todellisuuskäsitys teki maakeskisyyteen perustuvan astrologian vanhanaikaiseksi. 1700-luvun loppuun mennessä astrologia oli poistunut yliopistoista, yksittäisiä oppituoleja oli vielä 1800-luvulla saksalaisessa yliopistossa.

Brittiläinen teosofiasta kiinnostunut astrologi Alan Leo uudisti nykyaikaisen länsimaisen astrologian 1890-luvulla. Leon mukaan astrologian päätarkoitus oli ymmärtää sielun kulloisenkin inkarnaation luonne eikä vain ennustaa tulevaisuutta. Leon mukaan ihminen oli astumassa uuteen Vesimiehen aikaan, joka merkitsi ihmiskunnan siirtymistä korkeammalle henkisen tietoisuuden tasolle. Leo uudisti ja laajensi astrologian luonnekuvauksia, loi nykyisin tunnetut eläinradan merkkien kuvaukset sekä nosti horoskoopin tulkinnan keskipisteeksi Auringon.

Merkittävä psykiatri Carl Gustav Jung oli kiinnostunut astrologiasta terapiansa apuneuvona ja myös kirjoitti aiheesta kolme teoreettista tekstiä. Jung kutsui astrologiaa “muinaisuuden koko psykologisen tiedon summaksi”.

Nykyisen kaltaisten horoskooppien historia on lyhyt verrattuna astrologian historiaan. Horoskooppi-termi tuli tutuksi jo antiikin aikana, jolloin se tarkoitti askendenttia eli nousevaa merkkiä (sananmukaisesti tarkkailla tuntia, kreikasta horo 'tunti' ja skopos 'tarkkailija'). Kansanomaisia ennustuksia alettiin julkaista noin vuodesta 1850 alkaen almanakoissa ja kirjoissa. Nykypäivän ihmiselle horoskooppi merkitsee viikkolehtihoroskooppeja. Niiden historia alkoi vuonna 1930, kun Sunday Express -lehti keksi teettää Englannin prinsessa Margaretin astrologisen tulkinnan astrologi R. H. Naylorilla. Artikkeli julkaistiin lehdessä karttoineen, ja se sai suuren suosion. Ihmiset ottivat yhteyttä toimitukseen ja vaativat lisää vastaavaa.