Siirry sisältöön

Astrologia/Horoskooppi

Wikikirjastosta

Horoskooppi tarkoittaa varsinaisesti astrologiassa käytettyä pelkistettyä tähtikarttaa, johon on merkitty Auringon, Kuun ja planeettojen sijainnit suhteessa Eläinradan merkkeihin ja tietyn paikkakunnan horisonttiin tiettynä ajanhetkenä. Tavallisimmin kyseessä on niin sanottu syntymäkartta, joka osoittaa taivaankappaleiden sijainnit jonkun henkilön syntyessä. Sanaa ”horoskooppi” käytetään myös niistä ennustuksista ja tulkinnoista, joita astrologit tekevät tällaisten karttojen perusteella. Horoskoopit ovat näennäistiedettä.)

Sana on peräisin kreikan kielen sanoista, ὥρα, hora ja σκοπεῖν, skopéin, jotka tarkoittavat tunnin tarkkailua (horo = hetki, tunti, skopein = katsoa). Tunnin tarkkailulla viitattiin syntymän hetkeen ja nousuasteeseen (Askendentti), josta varsinainen horoskoopin laadinta aloitettiin. Tavallinen horoskooppi sisältää paitsi planeettojen, kuun ja auringon sijainnin eläinradan merkeissä ja asteissa, myös niiden sijainnin 12 huoneessa ja mahdollisesti vielä planeettojen väliset kulmasuhteet eli aspektit. Nykyaikainen tietokonekartta voi sisältää vielä enemmän erilaisia tekijöitä valinnan mukaan, asteroideja, laskennallisia pisteitä ja niin edelleen. Astrologiassa ihmisen syntymähetken horoskooppia käytetään lähtökohtana ihmisen luonteen arvioimiseen ja siltä pohjalta tapahtuvaan neuvontaan.

Horoskooppi-nimitysten alla on monenlaisia versioita astrologiasta. Kuukausihoroskooppeja ovat muun muassa länsimainen horoskooppi ja vuosihoroskooppeja ovat muun muassa kiinalainen horoskooppi. Nykyään horoskoopeista puhuttaessa tarkoitetaan useimmiten aikakauslehdissä julkaistuja horoskooppipalstoja, joissa on otettu huomioon vain, missä Eläinradan merkissä Aurinko sijaitsi henkilön syntyessä. Niissä sama koskee siis kaikkia, jotka ovat syntyneet Auringon ollessa samassa Eläinradan merkissä. Kiista lehtihoroskooppien merkityksestä jakaa astrologeja.

Horoskooppimerkki käytännössä tarkoittaa sitä trooppisen eläinradan merkkiä, jossa Aurinko sijaitsi syntymähetkellä. Merkkien nimiä käytetäänkin usein myös henkilöistä, jotka ovat syntyneet Auringon ollessa kussakin merkissä. Useimmiten horoskooppimerkin voi tietää pelkän syntymäpäivän perusteella. Länsimaisen astrologian mukaan Auringon sijainti tietyssä merkissä antaa luonteen perustan, sillä on tärkeä osuus oman itsekuvan ja egon rakentumisella, mutta syntymäkartassa on paljon muuta, joka täytyy ottaa huomioon.[1]

Nykyisen kaltaisten horoskooppien historia on lyhyt verrattuna astrologian historiaan. Horoskooppi-termi tuli tutuksi jo antiikin aikana, jolloin se tarkoitti askendenttia eli nousevaa merkkiä (sananmukaisesti tarkkailla tuntia, kreikasta horo 'tunti' ja skopos 'tarkkailija'). Kansanomaisia ennustuksia alettiin julkaista noin vuodesta 1850 alkaen almanakoissa ja kirjoissa. Nykypäivän ihmiselle horoskooppi merkitsee viikkolehtihoroskooppeja. Niiden historia alkoi vuonna 1930, kun Sunday Express -lehti keksi teettää Englannin prinsessa Margaretin astrologisen tulkinnan astrologi R. H. Naylorilla. Artikkeli julkaistiin lehdessä karttoineen, ja se sai suuren suosion. Ihmiset ottivat yhteyttä toimitukseen ja vaativat lisää vastaavaa.[2]

  1. Horoskooppi. Wikipedia, 27.1.2025. Artikkelin verkkoversio. fi
  2. Astrologia. Wikipedia, 2.12.2024. Artikkelin verkkoversio. fi