Siirry sisältöön

Käyttäjä:Ronja Addams-Moring

Wikikirjastosta

Suomenkieliseen wikikirjastoon liittyen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rekisteröidyin suomenkielisen wikikirjaston käyttäjäksi 26. lokakuuta 2006. Aktivoiduin ja mm. loin tämän käyttäjäsivun 13. heinäkuuta 2007.

En ole vielä osallistunut yhteenkään kirjaprojektiin aktiivisena sisällön tuottajana - olen kesästä 2006 lähtien, silloin kun on ollut aikaa, harjoitellut kirjoittamista (sekä tyylillisesti että teknisesti) muissa Wikimedian projekteissa sekä muissa wikeissä. Oletan, että teen ensin pieniä kieli- ja tyylikorjauksia - saa nähdä koska pystyn irrottamaan aikaa laajempaan, luvun tai kirjan kattavaan projektiin.

Millä aihealueilla voisin auttaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Poikkeusoloihin varautuminen, hätätiedottaminen sekä hätätilateista ja poikkeusolosuhteista selviäminen - tutkimusalueeni on luotettava ja ymmärrettävä hätätiedottaminen matkapuhelimien kautta
  • Yleinen tiede - tässä auttaminen sopinee tutkijalle
  • Tietoturva - maisteritason pääaineeni TKK:lla. Kolme tai neljä hyllymetriä oppikirjoja, proceedingseja (suomeksi?) ym. on kotihyllyissämme. Historiallisia lähteitä on siis aivan käden ulottuvilla, ja verkostahan löytyy lisää, hyviäkin
  • Englannin kieli, erityisesti sen historia - yksi kolmesta kotikielestäni, meillä on kohtuullisesti myös kirjallisuutta aiheesta kotihyllyssämme
  • Vapautta tietoyhteiskuntaan! - noin 1980-luvun puolivälistä lähtien perusarvoni; julkistui ensimmäisen kerran 1989, kun emännöin OtaData ry:n järjestämää Richrad M. Stallmanin vierailua Suomessa, ja viimeksi Creative Commons -palopuheessa, jonka pidin ISCRAM2007-konferenssissa Delftissä, Alankomaissa 14. toukokuuta 2007 MUISTA LISÄTÄ TÄHÄN LINKKI NIIHIN KALVOIHIN
  • Tietotekniikan historia Suomessa ; jos joku muu aloittaa projektin, niin voin tehtä faktatarkistusta ja yksityiskohtien lisäämistä - sen verran on kaikenlaista alan kirjallisuutta kertynyt nurkkiin 1980-luvulta lähtien
  • Elämän historia - ainakin osittain, määritelmien ja hyvien lähteiden metsästystä. Aihe on sydäntä lähellä, koska olen maailmankatsomukseltani bright
  • Elämänkatsomustieto, ainakin osittain
  • Juhlakirja - vinkkejä, lisätiedon lähteitä ja lista yrityksistä uskontovapaiden juhlien, esim. siirtymäriittien järjestämiseen

Miksi olen kiinnostunut wikikirjastosta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhyt vastaus: Olen parantumaton kirjahullu sekä luonnostani taipuvainen tiedon jakamiseen ja taitojen yhdessä opetteluun. Pidän paljon myös kirjoittamisesta.

Pitempi vastaus: Aloin opettaa pihakavereitani lukemaan heti sen jälkeen kun olin itse tämän taidon oppinut, joten taisin haluta jakaa kirjani ystävieni kanssa jo silloin. (aivan kaikki naapuriäidit Cedercroft Roadilla Baltimoressa tosin eivät olleet tähän "kouluuni" ihastuneita - heidän itsetunnolleen ehkä otti, että nelivuotias suomalainen opetti heidän amerikkalaisille viisi-seitsemänvuotiailleen englannin lukemista... ;-)

Olen lukenut jotakin (muutakin kuin oppikirjoja) jokaisena elämäni päivänä - tai no, myönnetään, sinä päivänä kun mursin käsivarteni sekä synnytysten jälkeisinä päivinä taisin kyllä jättää lukemisen väliin. Luin Jousenkaaren kansakoulun kirjaston kokonaan läpi neljänä kansakouluvuotenani ja oppikouluaikanani lähes koko Tapiolan yhteiskoulun kirjaston myös - tosin sen kanssa kilpaili myös laadukas Tapiolan sivukirjasto.

Kaikissa oppilaitoksissa ja kaikilla kursseilla, joilla olen opiskellut, olen pitänyt erityisesti lähdeaineistoon perustuvasta kirjoittamisesta kaikkein eniten. Kirjoitin 13-15-vuotiaana kirja-arvosteluja nuorisokirjoista Kari Vaijärven toimittamaan Tyyris Tyllerö -lehteen. Sain Tapiolan lukiossa vaativuudestaan tunnetulta Arja Tuulensuulta arvosanan 10+ äidinkielen aineesta, joka käsitteli Muumikirjojen tunnelmaa ja arvomaailmaa - harva myöhempi saavutukseni on kolahtanut minuun yhtä lujasti ja henkilökohtaisen motivoivasti. Olen myös opettanut teknis-tieteellistä kirjoittamista Teknillisessä korkeakoulussa ja Maanpuolustuskorkeakoulussa vuodesta 2002 lähtien, TKK:lla englanniksi ja MpKK:lla suomeksi.

Joten taidanpa olla auttamattomasti koukussa lukemiseen ja kirjoittamiseen. Toivon, että Wikikirjasto on hyvä paikka tällä tavalla hurahtaneelle.

Hieman triviaa itsestäni

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olen jo täyttänyt 42 (en tosin aio kertoa minä vuonna), ja löytänyt ainakin osavastauksia Elämän, Universumin ja Kaiken Kysymykseen. Se osa vastauksesta, joka liittyy avoimien ja tarttuvien lisenssien alaiseen sisällöntuotantoon (open and share-alike licensed content production), vetää minua vahvasti mukaan erilaisiin wikiprojekteihin.