Wikijunior Esihistorialliset eläimet/Sapelihammas

Sapelihammaskissat olivat muinaisia petoja, joilla oli suuret, pitkät yläkulmahampaat.
Monet sapelihammaskissat olivat nykyisiä kissaeläimiä rotevampia varsinkin etuosaltaan. Jotkut olivat nykyisiä leijonia ja tiikereitä isompia.
Osa sapelihammaspedoista ei ollut kissan sukuisia.
Luultavasti ihmiset metsästivät sapelihampaiset eläimet sukupuuttoon.

Ajan mukana ilmaantui erilaisia sapelihampaisia petoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sapelihampaita kehittyi jo joillekin nisäkkäitä edeltäneille lajeille. Permikauden synapsideihin kuuluneilla gorgonopsideilla oli isoja, teräviä kulmahampaita.
Mutta toden teolla sapelihampaiden kehitys lähti vauhtiin vasta dinosaurusten hävittyä. Alkoi nisäkkäiden valtakausi.
Kaikki sapelihampaiset nisäkkäät eivät olleet sukua nykyisille kissapedoille.
Siten varhaisimmat sapelihampaiset pussieläimiä joita eli jo 50 - 40 miljoonaa v sitten. Ne muistuttivat kissoja, mutteivat olleet niitä.
Sitten ilmaantui hyeenamaisia sapelihampaisia petoja. Myös niinHomotherium sanotut "valesapelihammastiikerit" elivät joskus 40 - 10 miljoonaa vuotta sitten. Barbourofelisejä ja nimravideja. Näistä kummatkaan eivät olleet kissaeläimiä.


Sapelihammaskissat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vasta noin 20 miljoonaa vuotta sitten alkoivat varsinaiset sapelihampaiset kissaeläimet kehittyä. Viimeistään n 10 miljoonaa vuotta sitten eli monia suuria sapelihampaisia kissapetoja. Eräs näistä oli Machairodus. Se eli 12.5 - 5.5 miljoonaa vuotta sitten. Se oli jopa tiikerin kokoinen. Eräs sen alalaji eli puoliavoimessa ympäristössä.
Joskus 4 miljoonaa vuotta sitten ilmaantui Afrikkaan Megantereon, joka oli kooltaan lähellä leopardia tai jaguaaria. Laji painoi yleensä 120 kg. Intiasta on löydetty 150 - 250 kg painoisten yksilöiden jäänteitä. Megantereonin ajatelleen aalistaneen väijytyksestä. Lajia on löydetty tropiikista, subtropiikista ja lämpimän lauhkealta alueelta.
Noin 2.5 miljoonaa vuotta sitten ilmaantuivat Smilodon ja Homotherium.
Smilodonilla oli rotevat eturaajat ja olemus silloin hieman karhumainen. Se oli leijonaa raskaampi ja vahvempi.
Homotherium oli nopea juoksija, joka saalisti luultavasti laumana. Se oli myös ihmiselle vaarallinen.
Nämä olivat erikoistuneet jääkauden ajan suurriistaan, luultavasti poikasiin. Myös Dinofelis oli suuri sapelihammaskissa, joka saattoi muistuttaa leopardia.
Kun Panaman kannas syntyi, sapelihampaiset pedot pääsivät Etelä-Amerikkaan. Sen eteläosissa eli suuria
maassa juoksevia, strutsin tapaisia hirmulintuja. Sapelihammaspedot tappoivat nämä.
Miksi hävisivät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sapelihamaskissat hävisivät noin 10 000 v sitten kahdesta syystä.
1) Ilmastonmuutos hävitti riistaeläinten elinympäristöjä. Monet sapelihammaskissat olivat erikoistuneet tiettyihin saalieläimiin. Ne eivät säilyneet hengissä, kun saaliseläimet katosivat.
2) Ihmiset metsästivät jäljelle jääneet sapelihammaspedot sukupuuttoon.
Uskotaan, että kisseläinten taljoilla oli merkitys muinoin: ne olivat päälliköille ja poppamiehille voiman ja vallan tunnuksia. Oli urotyö tappaa sapelihampainen peto. Näin petoja saatettiin metsästää ahkerasti. Toisaalta ihmiset halusivat tappaa itselleen vaaralliset sapelihampaiset pedot.