Siirry sisältöön

Wikijunior Historia/Jomon-kausi

Wikikirjastosta
Keski-Jomonin "liekkikeramiikkaa" ajalta noin 3000 eaa.

Jomon-kausi oli Japanissa jääkauden loppupuolen ja varhaisen Japanin välinen aika.

Se oli lähinnä kivikautta. Jōmon tarkoittaa köysikuviota. Se oli saviastiossa, joita tehtiin jo varhain: kauden alussa n 14500-7500 eaa .

Monia kansoja saapui Japaniin ja lähti sieltä pois tämän pitkän kauden kestäessä.

Kauden keskivaiheilla oli paljon väestöä, mutta lopupuolella ilmasto kylmeni ja väki väheni huomattavasti.

Noin 14500 - 5000 eaa oli Jomon-kauden alkuvaihe.

Asutus kiinteytyi paikoilleen. Nyt alueella tehtiin hyvin vanhoja saviastioita: ehkä taito opittu paikallisesti, ehkä saapunut mantereelta. Väkeä oli eniten Honshun ja Kiushun saarilla. Paikallista viljelyä lie esiintynyt n 10000 eaa vimeistään.

Muuten elinkeinot olivat kalastus, metsästys ja luonnonantimien keräily.

Jomonin väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jomon-väestö koostui monista eri kansanryhmistä.

Viimiestään 6000 eaa Japaniin saapui Aasiasta tällä kaudella sekä altailaista että tunguusiväkeä.

Jomon oli luultavasti ainakin osin nykyisten ainujen esi-isien luoma.

Jomon-perinne on liitetty isälingan geenin tyyppeihin C ja D.

Azuki-ppaua viljeltiin keski-Jomonkaudella.

Keski-jomonkaudella ilmestyivät dogu-patsaat. Ajalla myös tehtiin hautakumpuja ja monumentteja. Tämä saataa kertoa päälliköiden suuresta vallasta. Banaanin muotoiset magatama-koristeet ilmestyivät.

Noin 5000 eaa alettiin laajemmin maata: tämä johti nopeaan väestönkasvuun. Viljely ei silti ollut pääelinkeino.

mm papuja viljeltiin.

Asuttiin yleensä kuoppataloissa.

Noin 3900 eaa alkaen tehtiin mm pitkätaloja:

Noin 2400 eaa japanissa saattoi asua noin 265 000 ihmistä. Tällöin oli lämmin kausi.

Jomon-kauden keski- ja loppuvaiheessa tehtiin doguja, saviveistoksia, jotka esittivät tyylitellysti ihmisiä.

Kauden loppupuolella n 1500 eaa alkaen väki väheni Keski-Japanissa jopa 60%. Syynä oli ehkä kulkutauti tai ilmastonmuutoksen tuoma nälkä.

Uusia asukkaita saapui jällkeen kerran ehkä Koreasta.

Jomon-kauden lopulla Japanin myöhempi kulttuuri alkoi muotoutua: mm shinto-tarusto, naimisiinmenotavat jne.

Rauta saapui noin 500 - 300 eaa.

Aloittava Jōmon 10500 – 8000 eaa, ehkä jo 14500 eaa alkaen

Varhaisin Jōmon 8000 – 5000 eaa

Varhainen Jōmon 5000 – 2500 eaa

Keskimmäinen Jōmon 2500 - 1500 eaa

Myöhäinen Jōmon 1500 – 1000 eaa

Loppuvaiheen Jōmon 1000 – 300 eaa, jolloin paikoin Yaoi-keramiikkaa Kyuyshulal jo 800 eaa.

Vaihtoehtoinen aikajako:

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri menetelmillä saatu varhaisten kausien osalta eri ajoituksia

Aloittava 13750–8500 tai 14000–7500 eaa,

Varhaisin 8500–5000 tai 7500–4000 eaa,

Varhainen 5000–3520 eaa.

Keskimmäinen 3520–2470 eaa.

Myöhäinen 2470–1250 eaa.

Loppuvaihe 1250–500 eaa.