Wikijunior Isot kissat

Wikikirjastosta
Versio hetkellä 12. maaliskuuta 2019 kello 14.48 – tehnyt Jouluntähti (keskustelu | muokkaukset)

Wikijunior

Äärimmäisen uhanalainen Siperian- eli amurintiikeri on maailman suurin kissaeläin.

Tervetuloa Wikijunior Isojen kissojen pariin. Kirja kertoo monta mielenkiintoista faktaa suurista kissaeläimistä. Tiesitkö esimerkiksi, että isot kissaeläimet eivät osaa kehrätä, tai että leijonia on asunut ennen aina Euroopassa asti. Wikijunior Isoista kissoista löytyy tietoa myös pienemmistä kissaeläimistä.

Johdanto

Isot kissat ovat kissaeläimiä ja ne kuuluvat petoeläinten lahkoon, joten ne kaikki ovat lihansyöjiä. Isoja kissoja tavataan kaikilla mantereilla lukuunottamatta Eurooppaa ja Australiaa. Isot kissat ja niiden kantamuodot ovat olleet muinoin eri aluilla ja silloin niitä on tavattu myös Euroopassa, muta nykyjään Euroopassa on enää pienempiä kissoja kuten Suomenkin luonnossa elävä ilves. Isot kissaeläimet ovat aina olleet eräänlainen uhka karjalle, ja siksi useita tiikerin alalajeja onkin metsästetty sukupuuttoon.

Wikijunior Isot kissat:

Isot kissat

LeijonaTiikeriLeopardiJaguaariPuumaLumileopardiGepardi

Keskikokoiset kissat

IlvesAavikkoilvesJaguarundiMargaiOselottiPuuleopardiServaaliTiikerikissa