Wikijunior Suomen historia/Suomen sisällissota

Suomen sisällissota käytiin talvella-keväällä 1917 - 1918 punaisten ja valkoisten välillä. Punaisten kapina vei Suomen kansan kuukausia kestäneeseen sisäiseen yhteenottoon. Sodassa kuoli noin 40 000 ihmistä.

Sodan laukaisijoita olivat mm sosialismin aate, siitä johtunut Venäjän vallankumous, järjestysvallan romahtaminen, elintarvikepula ja kasvanut työttömyys.

Kapinoivia kommunisteja ja sosialisteja sanotaan yleensä punaisiksi, Suomen hallituksen joukkoja valkoisiksi.

Itse sodassa kuoli puolin ja toisin muutamia tuhansia. Molemmat osapuolet myös teloittivat vastapuolen kannattajiksi epäiltyjä siviilejä sekä sotilaskarkureita. Sodan jälkeen valkoiset teloittivat ja vankileirien huonoihin oloihin kuoli tuhansia, nälkään ja tauteihin.

Sota jätti jälkeensä kahtiajaon, jota kuitenkin jo talvisota alkoi vuonna 1939 paikata.

Sodan nimitys

Puolueeton nimitys sodalle on sisällissota. Valkoiset ovat suosineet käsitettä vapaussota. Punaisten mielestä sota oli monesti kansalaissota. He suosivat myös käsitetä luokkasota: yhteiskuntaluokkien välinem sota.

Eri nimitykset kuvaavat sodan eri puolia, eri kulmista katsottuna.

Punaiset saattoivat sanoa valkoisia sodan aikana "lahtareiksi", teurastajiksi. Valkoiset punaisia "punikeksi". Punaiset alkoivat käyttää nimityksiä "lahtarit" jo silloin, kun kesällä 1917 perustettiin valkoisten suojeluskuntia.

Sosialismin aate ja vallankumous

1900-luvun alussa työväestön asema oli huono. Ammattiyhdistysliike alkoi nousta laajemmin 1900-luvun alussa.

Varsinkin Etelä-Suomen maaseudulla oli maanvuokraajien, torpparien asema mennyt keskimäärin huonompaan suuntaan, kun viljan hinta oli laskenut. Maata omistaneet isännät teettivät torppareilla enemmän työtä paittääkseen tappiot. Moni torppari kannatti työväenpuolue SDP:tä. Mutta vastoin yleistä luuloa sodan ajan punakaarteissa ei ollut kovin paljoa torppareita.

Lisäksi Etelä-Suomessa oli isoja kartanoita, joiden omistajat eivät välttämättä osanneet Suomen kieltäkään.

1800-luvulla kehittynyt sosialismin ja kommunismin aate innoitti monia, kun lupasi tuntuvaa parannusta työväestön asemaan.

Jotkut sosialistit kannattivat vallan ottamista aseellisin keinoin. Tämä oli: vallankumous. Monet yhteiskunnan perammin toimeen tulevat taas vastustivat sosialismia.

Sosialismin aate näkyi maassamme viimeistään vuonna 1905, jolloin Suomessa oli suurlakko. Valko- ja punakaarteja syntyi jo tuolloin: lakon aikana perustettu kansalliskaarti jakautui politiikan mukana. Punakaartit lakkautettiin lakon jälkeen.

Maaliskuun vallankumous loi epävakautta: järjestysvalta romahti

Venäjä oli vuonna 1917 sodassa Saksaa vastaan. Siellä tapahtui porvarillinen maaliskuun vallankumous. Valtaan nousi heikko väliaikainen hallitus.

Venäjällä oli levotonta: sosialistit ajoivat uutta vallankumousta. Tämä tuntui myös Venäjään silloin kuuluneessa Suomessa. Venäjän sotilaat ja santarmit eivät pitäneet enää järjestystä yllä. Järjestysvalta oli lyhyen aikaa vapaaehtoisila "miliiseillä".

Paheneva ruokapula nosti mellakoita

Suomi ei ollut omavarainen viljan suhteen, vaan tuontiviljan varassa. Kun ensimmäinen maailmansota syttyi 1914, viljantuonti estyi Länsi-Euroopasta. Kaiken kukkuraksi venäläiset alkoivat pakko-ottaa viljaa itselleen. Viljelijät pyrkivät vaihtelevalal menestyksellä kiertämään pakko-ottoja ja vihasivat niitä, koska ne saattoivat viedä leivän omasta pöydästä. Vuonna 1916 myös Suomen viranomaiset alkoivat pakko-ottaa viljaa ja muuta. Niiden hinta nousi kaupungeissa. vuona 1917 maaliskuun vallankumous katkaisi Venäjältä tapahtuvan viljantuonnin kokonaan. Tämä aiheutti laajaa ravintopulaa, suoranaista nälkää.

Vuoden 1917 sato oli huono Suomessa. Varsinkin työläiset kärsivät eniten pulasta ja hintojen noususta. Pula johti kaupungeissa ruokavarastojen rylöstelyyn, ruokamellakoihin. Hallitus aloitti säännöstelyn. Sen ohi tapahtuva mustan pörssin kauppa kalliilla hinnoila johti köyhien vihaan "jyväjemmareita" vastaan. Säännöstely oli niukkuuden jakamista, se vain pahensi viljan hamstrausta ja salakauppaa.

Toisaalta Etelä-Suomen maaseudulla oli ainakin muutamia maataloustyöläisten lakkoja ja mellakoita, jotka suuntautuivat mm meijereitä ja isäntiä vastaan. Itä- ja Pohjois-Suomesta lähti moni kerjäämään. Kainuussa syötiin pettua: petäjän jälsistä ja nilasta tehtyä epäterveellistä hätämuonaa. Näissä paikoin sattui myös kuolemaan johtaneita ampumisia: reaktio tähän loi puna- ja valkokaarteja.

Kaartien perustaminen kiihtyi, maataloustuottajat lakkoilivat

Sosialistit alkoivat perustaa toukokuussa 1917 vuoden 1905 tyyppisiä punakaarteja. Näiden tarkoitus oli suojella sosialistien kokouksia ja ruokahuoltoa. Punaisia vastustavat kansallismieliset konservatiivit alkoivat perustaa keväällä 1917 omia suojeluskuntiaan. Nämä pyrkivät pitämään yllä järjestystä ja murtamaan lakkoja.

Suojeluskunnan eli valkokaartin johdossa oli muun muassa maatilojen isäntiä, opettajia, pappeja, kauppiaita ja Venäjän armeijan upseereja. Pienviljelijä ja torppari oli harvoin paikallisen suojeluskunann päämies. Toiminta naamioitiin mm "palokunniksi". Suomi kun oli yhä osa Venäjää. Alussa suojeluskunnissa oli paljon työväkeäkin.

Maataloustyöntekijät alkoivat lakkoilla vaatien mm 8 tunnin työpäivää, tukia, korkempia tuotteidensa hintoja jne. Tämä oli tilanteeseen nähden kummallista: maassahan oli nälänhätä.

Kesällä 1917 uhkasi maata nälänhätä. Syynä huono sato ja maataloustuottajien lakko. Työttömyys oli lisääntynyt: I maailmansodan linnoitustyöt loppuneet. Äänioikeusjärjestelmä suosi rikkaita kunnissa.

Venäjän vallankumous ja yleislakko

Venäjällä tapahtui loka-marraskuussa suuri sosialistinen vallankumous. Sen onnistuminen valoi Suomen äärisosialisteihin uskoa, että kumous saattaisi onnistua myös Suomessa.

Enemmän punakaarteja perustettiin lokakuusta 1917 alkaen.

Marraskuussa 1917 oli ammattiyhdistysliikkeen järjestämä yleislakko. Työläiset onnistuivat ajamaan siinä läpi 8 tunnin työajan. Puna- ja valkokaartien välillä oli yhteenottoja, joissa kuoli 22 ihmistä.

Venäjällä oli tapahtunut kommunistien vallankumous lokakuussa 1917. Sosialistien piirissä voimistui suuntaus, jonka mukaan Suomessakin olisi otettava valta kapitalistisilta, konservatiiveilta vaikka asein pois. Työväestö järjesti marraskuussa suurlakon vaatien parempia elinoloja ja suurempia poliittisia oikeuksiakin. Vasemmisto yritti vallankumousta jo suurlakossa marraskuussa 2017, mutta se peruuntui viime hetkellä.

Lakko kiihdytti yhä suojeluskuntain ja punakaartien perustamista. Yleisen järjestysvallan ja armeijan puute johti kiihtyvään, yhä väkivaltaisempaan kierteeseen.

Mommilassa punaiset tappoivat vangitsemansa kartanon herran. Tämä oli vain yksi tapahtumista, jotka pahensivat punaisten ja valkoisten välistä riitaa.

Itsenäinen Suomi

Suomi itsenäistyi 6. joulukuuta 1917. Maa oli poliittisesti jakautunut: punaisiin sosialisteihin ja valkoisiin konservatiiveihin.

Molempien osapuolten välinen järkevä vuoropuhelu oli pian mahdotonta. Maassa ei ollut kunnollista järjestysvaltaa, joka olisi estänyt kaartien aseistautumisen.

Oikeisto oli voittanu vaalit, ha hallitsi maata. Sosialistit olivat tähän tyytymättömiä.

Sekä punakaartit että suojeluskunnat karkasivat hallituksen valvonnasta. Ne pyrkivät tammikuussa 1918 avoimesti sotaan.

Kummatkin hankkivat itselleen lisää aseita. Hallitus asettui 12. tammikuussa suojeluskuntain puolelle. Vasemmistossa taas vallan kaappasi vallankumousta kannattanut ryhmä.

Sodan alku: yhteenottoja, punakapina

Luumäen Taavetissa valkoiset riisuivat erään punakaartin aseista 17. tammikuuta. Ensimmäinen yhteenotto kaartien välillä oli 19. tammikuuta Viipurissa jossa kuoli 1 valkoinen ja 2 punaista.

Valkoiset alkoivat riisua yhä maassa olevia venäläisiä aseista 25. tammikuuta. Punaisten oli toimittava, kun valkoiset saivat lisää aseita.

Punaiset aloittuvat vallankumouksensa 26. tammikuuta: työväentalon torniin ilmestyi kapinan merkiksi punainen lyhty yöksi 26. - 27. tammikuuta. Monesti sodan katsotaan alkaneen Kämärän taistelusta 27. tammikuuta jossa kuoli n 30. Punaiset kappasivat vallan virallisesti Helsingissä 28. tammikuuta.

He perustivat Kansanvaltuuskunnan johtamaan maata.

Tämän ja punakaartien välillä oli erimielisyyksiä koko sodan ajan. Punaisten keskuudessa oli myös erimielisyyttä siitä, pitäiskö Suomen liittyä Neuvosto-Venäjään. Valkoisia johtanut senaatin kuusmiehinen osa siirtyi Vaasaan jo ennen punaisten kapina alkua varotoimena. monet muut valkoisten poliitikot piiloutuivat "maan alle" Helsinkiin.

Rintamien synty

Punaiset saivat miehitettyä tärkeimmät Etelä-Suomen teollisuuskaupungit. Tämä perustui siihen, että niissä oli eniten punaisia kannattanutta työväestöä.

Helmikuussa 1918 sekä punaiset ja valkoiset puhdistivat pienet saarretut vastapuolen alueet , jotka olivat jääneet omien laajempian alueiden sisään. Näin Suomi jakautui kahtia: Punaislla oli Etelä-suomen tärkeimmät teollisuuskaupungit, valkoislla laajat alueet maaseudulla.

Punaisella puolella taisteli myös yli 15-vuotiaita naisiakin.

Punakaartilla oli sotilaiden sotainto yleensä melko vähäinen. Moni oli alussa liittynyt kaarteihin mukaan esim ruoka-annosten toivossa. Lisäksi monikaan ei osannut sotilasasioita.

Jotkut punaisten joukko-osastojen johtajat olivat toki kyvykkäitä.

Suomessa olevat venäläiset joukot eivät yleensä osallistuneet taisteluihin. Korkeintaan 10 000 auttoi sodassa punaisia. Punakaarti ja venäläiset eivät juuri luottaneet toisiinsa.

Punaiset menestyivät pitkään melko hyvin heinolan puolustamisessa: alue joutui valkoisten käsiin lopullisesti vasta sodan lopussa. Myös Karjalan kannaksella pysyi rintamalinja lähes paikoilalan sodan loppuun asti, vaikak siellä käytiin paikoin pitkään jatkuneita kiivaitakin taisteluja,

Punaiset ja valkoiset kohtasivat Vilppulassa. Punaiset kun pyrkivät valtaamaan tärkeän Haapamäen rautatieristeyksen.

Punaisten yritys hyökätä monta kertaa helmi-maaliskuussa pohjoiseen Vilppulassa tyssäsi valkoisten vastatoimiin. Valkoiset kun pysäyttivät punaisten panssarijunan tykein. Lisäksi he kykenivät torjumaan punaisten hyökkäykset maastossa.

Valkoisten ja saksalasten eteneminen kartalla sodan lopussa.

Valkoisten menestys

Valkoiset aloittivat 15. maaliskuuta suurhyökkäyksen. Ensimmäinen merkittävä menestys heilla oli Länkipohjan taistelu, joka oli siihen astisista sodan verisin. Puolin ja toisin kaatui kymmeniä. Täälläkin kulkeva Hämeen rintama oli sodan päärintama.

Valkoisten johdossa oli mm Venäjän armeijan entisiä upseereja ja Saksassa koulutettuja jääkäreitä. Näiden sotilastaidot takasivat paremman menestyksen. Saksa myös antoi varusteapua. Toisaalta niin sanottujen rivitaistelujen taidot ja intokaan eivät useinkaan olleet sen parempia kuin punaistenkaan. Karkuruus oli laajaa puolin ja toisin.

Maalis-huhtikuun vaiheessa käytiin sodan suurin taistelu Tampereella. Molempien osapuolten tappiot olivat suuret. Taistelu oli Pohjoismaiden suurin sitten vuoden 1809 sodan. Tykistön merkitys oli suuri. Valkoiset valtasivat kaupungin kortteli korttelilta. Pari tuhatta kuoli taisteluissa. Valkoiset teloittivat paljon vangitsemiaan punaisia.

Sodan loppuvaihe

Toisaalla saksalaiset tulivat valkoisten avuksi. He nousivat maihin Hangossa valtasivat Helsingin huhtikuun puolivälissä. Saksalaislla oli nykyaikaista sota-aseistusta. Saksalaisten mukaan tulo lyhensi sodan kestoa.

Huhtikuussa alkoi punaisten joukkopako itään päin. Saksalaiset katkaisivat tämän Lahdessa ja suomalaiset Viipurissa. Lahden taistelu oli pieni verrattuna Viipurin taisteluihin. Valkoiset saarsivat Viipurin. Juopuneet punaiset tappoivat 30 valkoista vankia.

Kostona tästä kaupungin vallanneet valkoiset tappoivat satoja venäläisiä ja muita ei-suomalaisia, jopa valkoisten puolella olleita. Nuorimmat surmatut olivat 12-vuotiaita. Valkoiset ryöstivät taloitetuilta näiden arvoesineet. Kun valkoisten piirissä kuulusteltiin teloitusmääräyksen antajaa, tämä ei selvinnyt.

Kansanvaltuuskunta pakeni Helsingistä jo 8. huhtikuuta Viipuriin ja Venäjälle 25. huhtikuuta.

Valkoiset valtasivat Viipurin 29. huhtikuuta.

Viimeiset punakaartit antautuivat 5. toukokuuta. Venäläisen sotaväen rippeet poistuivat maastamme 15. toukokuuta. Vaasan senaatti palasi Helsinkiin jo 2. toukokuuta.

Vankileirit

Valkoiset kostivat punaislle teloittamalla näitä tuhansia sodan päätyttyä.

Monet tiedetyt punaiset joutuivat vankileireille, joiden olot olivat erittäin huonot. Niissä monia punaisia tai heiksi epäiltyjä kuoli nälkään ja tauteihin Suomen vankileireillä kesällä 1918, jolloin olot olivat huonoimmat. Noin 80 000 oli leireillä, jopa 16 000 kuoli eri syistä. Esimerkiksi Englanti paheksui tästä Suomea.

Suurin osa punavangeista oli vapaita vuoden 1920 lopussa. Mutta viimeiset 60 vapautettiin vasta 1920-luvun lopussa.

Punainen ja valkoinen terrori

Terrorilla tarkoitetaan tässä aseettomien tappamisia. Nämä olivat joko vastapuolen kannattajiksi epäiltyjä siviilejä tai vangittuja sotilaita.

Punaiset tappoivat jopa 1650 siviiliä, monesti joukoittain. Pelkkä epäily riitti surmaamisen syyksi. Syy saattoi olla johtavien valkoisten tuhoaminen tai henkilökohtainen vihamielisyys. Eniten punaista terroria oli sodan alussa uudellamaalla ja lopussa punaisteen vielä valvomilla alueilla. Sodan alussa oli siviilin tapon syynä se, että tämän epäiltiin auttavan valkoisia. Sodan lopussa kosto oli useammin syy. Teloitukset hoitivat erityiset iskujoukot, "lentävät osastot.

Lynkkausten luonteista punaista terroria paheksuivat monesti punaisten johtajatkin.

Valkoinen terrori oli punakapinallisten tuhoamista, mutta tässäkin henkilökohtainen viha saattoi olla surman syynä. Valkoiset tappoivat jopa 10 000. Valkoinen terrori voimistui sodan edetessä. Valkoinen terrori oli pahinta toukokuussa mutta heikkeni kesäkuussa. Kosto oli valkoisilla hyvä syy tappaa: punainen terrori piti "maksaa takaisin". Valkoiset tappoivat jopa 14-vuotiaita punaisten puolella olleita tyttöjä. Erityisesti tietyt valkoisten komentajat surmasivat paljon vankeja.

Itä-Karjalan heimosodat

Punaisten ja valkoisten sota jatkui Itä-Karjalassa Neuvostoliiton puolella Tarton rauhaan asti 14. lokakuuta 1920. Suomalaiset heimoaatteen kannattajat kun tekivät 1918-1920 Itä-Karjalaan retkiä, pyrkien luomaan Suur-Suomea vielä Tarton rauhan jälkeenkin vuoteen 1922 asti. Suomen hallitus sanoutui irti näistä sisssiretkistä. Heimosidossa kuoli noin 660 suomalaista.