YouTubesta lataaminen

Wikikirjastosta
Versio hetkellä 16. marraskuuta 2018 kello 09.37 – tehnyt 116.99.63.49 (keskustelu) (dead link)
YouTuben logo
YouTuben logo

Tässä oppaassa kerrotaan YouTubesta lataamisen saloista. YouTubesta musiikin lataaminen on nykyään yksi helpoimpia tapoja saada musiikkia .mp3 -muotoon omalle kiintolevylle tai vaikka älypuhelimeen.

Laki

YouTuben käyttöehdot kieltävät lataamasta videoita palvelusta, mutta tällä ei kuitenkaan välttämättä ole tekemistä lain kanssa.

Laki kieltää lataamasta laittomasta lähteestä, tämä tarkoittaa YouTuben kohdalla sitä että videon julkaisijalla tulee olla lupa laittaa video YouTubeen. Esimerkiksi viralliselta yhtyeen YouTube -kanavalta ladattuja videoita voit todennäköisesti ladata, mutta todennäköisesti jonkun satunnaisen käyttäjän lataamia musiikkivideoita et voi ladata. [1]

Laatu

YouTubesta ladattaessa äänenlaatu on usein heikkoa ja eron huomaa CD-levyltä ripattuun kappaleeseen, piraattisivulta ladattuun laadukkaaseen tiedostoon tai verkkokaupasta ostetusta versioista. Syynä tähän ovat useat pakkaamiset: ensiksi äänitiedosto laitetaan videonyhteyteen ja pakataan videotiedostoksi tällöin osa kappaleen informaatiosta katoaa, seuraavaksi YouTube konvertoi videotiedoston omaan muotoonsa tällöin taas osa informaatiosta katoaa ja vielä viimeisen kerran informaatiota katoaa kun YouTubesta ladattu video konvertoidaan haluttuun muotoon. Vaikka ladattaessa YouTubesta voi usein valita laaduksi 128, 256 ja 320 kbps väliltä niin tämä ei tuo kadonnutta informaatiota takaisin.

Lataussivustoja

Ladattaessa YouTubesta kopioidaan videon URL-osoite, esimerkiksi: www.youtube.com/watch?v=UkD0Tj6fQvo ja liitetään jonkin alla olevan YouTube downloader -sivun URL-osoite kenttään.

Ohjelmia

Ohjelmia käyttäessä lataaminen on yleensä hieman nopeampaa, mutta usein "YouTube downloaderit" satunnaiselta sivulta ladattaessa saattavat sisältää troijalaisia.

Lähteet

Aiheeseen liittyvää

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on materiaalia aiheesta YouTube.