Viisautta blogin käyttöön/Blogisanasto

Wikikirjastosta

Blogata (engl. to blog) - Kirjoittaa blogikirjoituksia, ylläpitää blogia.

Bloggaaja - Henkilö tai ryhmä joka kirjoittaa ja julkaisee blogia.

Blogi (engl. alun perin web log, sittemmin weblog, tai blog) on alun perin kommentoitujen linkkien julkaisemiseen vakiintunut verkkojulkaisuformaatti. Linkkiblogit sulautuivat pian toiseen yleiseen verkkosivuformaattiin eli verkkopäiväkirjaan muodostaen nykyistä muistuttavan blogiformaatin. Nyttemmin merkitys on laventunut kattamaan minkä tahansa yksilön tai ryhmän kirjoittaman, jatkuvasti julkaistavan kirjoitusten sarjan, jonka uusimmat merkinnät esitetään sivuston etusivulla. Metakommentti: Miten blogi eroaa nettilehden kolumnista vai eroaako se? Verkkolehdet ovat muuttuneet koko ajan blogimaisemmiksi, määrittely siksi vaikeaa. Määrittelyn yrittäminen olisi kuitenkin tärkeää siksi, että voidaan myös käsitteillä puuttua käsitteen "blogi" ryöstöviljelyyn.

Blogiohjelmisto (myös blogialusta) - Ohjelmisto, joka mahdollistaa blogin helpon kirjoittamisen ja julkaisemisen. Suosittuja blogiohjelmistoja ovat muun muassa WordPress ja Movable Type.

Blogipalvelu - Palvelu, joka tarjoaa blogiohjelmiston asiakkaidensa tai käyttäjiensä käyttöön.

Blogipostaus (myös blogikirjoitus, blogiviesti) -Uusi kirjoitus blogiin, englanniksi post

Blogosfääri (engl. blogosphere) - on blogeista ja niiden välisistä viittauksista muodostuva verkosto. Näin ollen blogien muodostama sivustojen joukko voidaan käsittää eräänlaiseksi hajautetuksi sosiaaliseksi verkostoksi.

Kategoria (luokittelujärjestelmä blogikirjoituksille, engl. category) - Blogikirjoitukset liitetään itse määriteltyihin, rajattuihin kategorioihin. Kategorioita käytetään määrittämään, mihin aiheisiin blogikirjoitukset liittyvät. Kategoriat ovat laajempia kuin tagit – yleensä blogikirjoitus kuuluu vain yhteen tai kahteen kategoriaan, mutta tageja on tapana liittää samaan blogikirjoitukseen useampia. Kategorioiden nimet muodostavat linkkejä, joita klikkaamalla nähdään kaikki kyseisen kategorian alle luokitellut kirjoitukset.

Kohderyhmä - Ne todelliset tai kuvitellut lukijat, joille blogia kirjoitetaan.

Ikilinkki (engl. permalink) - Yksittäisen blogimerkinnän pysyvä osoite tai linkki tähän osoitteeseen. Ikilinkit mahdollistavat blogien väliset ja sisäiset linkitykset yksittäisiin merkintöihin.

Merkintä (engl. entry, post) - Yksittäinen, päivätty blogikirjoitus

Mikroblogi - Blogi, johon tehdään vain lyhyitä, tekstiviestimäisiä merkintöjä. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi Qaiku ja Twitter.

Moblogi (engl. moblog) - Verkkosivusto, jossa yksi tai useampi käyttäjä voi julkaista kirjoituksiaan reaaliajassa jollakin mobiililaitteella. Mobiilibloggaus onnistuu esimerkiksi Blogger-palvelussa.

Mobiilibloggaus - Mobiilibloggauksella tarkoitetaan blogiin kirjoittamista mobiililaitteella. Mobiililla on kätevintä käyttää mikroblogia, mutta älypuhelimella voi käyttää myös tavallista blogia.

Permalinkki (engl. permalink) - Ks. ikilinkki

RSS - XML-muotoinen, ohjelmallisesti luettava syndikointiformaatti uutsisotsikoiden, blogikrjoitusten tms. julkaisemiseen. Mahdollistaa verkkosivujen ja siten myös blogien seuraamisen siten, että tieto sivulla tapahtuneista muutoksista "työnnetään" käyttäjälle. Tällöin käyttäjän ei tarvitse käydä tarkistamassa onko sivu muuttunut tai onko tullut uusia merkintöjä.

Tagi (myös tunniste, engl. tag) - Blogimerkintöjen (ja yleisemmin minkä tahansa verkkoresurssin) kuvailuun käytettävä vapaamuotoinen avainsana. Tagit muodostavat linkkejä, joita klikkaamalla nähdään kaikki blogin kirjoitukset, joihin on liitetty kyseinen tagi.

Weblog - Vanhentunut nimitys blogista

Videoblogi (myös Vlog) - blogi, jossa julkaistaan ensijaisesti videoita

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viisautta blogin käyttöön -kirjan sisällysluettelo
Etusivu 1. Johdanto 2. Blogien käytön aloittaminen 3. Perusasioita blogeista ja bloggaamisesta 4. Monta tapaa käyttää blogeja 5. Ketkä käyttävät blogeja? 6. Blogisisällön tuottaminen 7. Blogisanasto 8. Blogikirjallisuutta