Wikijunior Dinosaurukset/Stegosaurus

Wikikirjastosta

Stegosaurus on kreikkaa ja tarkoittaa "panssaroitua liskoa". Nimi annettiin, koska stegosauruksella oli raskaita panssarilevyjä koko selän mitalta. Sillä oli myös neljä noin metrin pitkää piikkiä sen hännässä. Se tunnetaan myös eräänä tyhmimmistä dinosauruksista, koska sillä oli erittäin pienet aivot verrattuna sen kokoon.

Miltä ne näyttivät?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stegasaurus aikuisen ihmisen vieressä

Keskikokoinen stegosaurus oli noin 9 m pitkä ja vajaat kolme metriä korkea. Stegosaurus painoi noin 2 000 kg. Stegosauruksen etujaloissa oli viisi varvasta ja takajaloissa kolme varvasta. Jalat muistuttivat hevosen kavioita niin, että ensimmäiset tutkijat, jotka löysivät stegosauruksen fossiilin uskoivat, että he olivatkin löytäneet ehkä vain valtavan hevosen jäänteet.

Stegosauruksen silmiinpistävin piirre oli panssarilevyjen rivi sen selässä. Levyt saattoivat olla jopa 75 cm pitkiä. Aluksi uskottiin, että levyjä käytettiin puolustautumiseen saalistajia vastaan. Nykyisin tiedetään, että levyt eivät olleet täysin luutuneita, joten ne olisi ollut helppo murtaa. Lisäksi levyissa oli vilkas verenkierto.

Kukaan ei tarkkaan tiedä, mihin levyjä käytettiin, mutta monet tutkijat uskovat, että niiden avulla stegosaurus keräsi lämpöä ympäristöstä. Kun stegosaurus halusi lämmitellä, se käänsi kylkensä aurinkoa kohden, jolloin levyt keräsivät lämpöä, jonka verisuonisto kuljetti muualle kehoon. Halutessaan vilvoitella stegosaurus meni varjoon tai kääntyi auringon suuntaan (tai auringosta poispäin) siten, että auringon valo osui mahdollisimman pieneen osaan levyistä.

Saalistajilta stegosaurus puolustautui hännässään olevien piikkien avulla.

Stegosauruksen takahammas

Stegosauruksen suu muistutti hieman nokkaa, eikä sen etuosassa ollut hampaita. Luultavasti tämän tarkoituksena oli helpottaa kasvien syömistä.

Mitä ne söivät?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stegosaurus oli kasvissyöjä. Enimmäkseen stegosaurukset söivät matalia kasvieja, koska niihin oli helpointa kurottaa lyhyellä kaulalla. Näissä lyhyissä kasveissa oli vain vähän ravintoa, joten stegosaurusten täytyi syödä paljon ja niiden uskotaankin käyttäneen suuren osan päivästä syöden. On mahdollista, että stegosaurus pystyi nousemaan takajaloilleen lyhyeksi ajaksi, mikäli lyhyitä kasveja oli niukasti.

Milloin ne elivät?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stegosaurukset asuttivat maata myöhäisellä jurassikaudella noin 156–140 miljoonaa vuotta sitten.

Missä ne elivät?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stegosaurukset elivät subtrooppisen (eli lämpimän) vyöhykkeen metsissä nykyisen Yhdysvaltain alueella. Lisäksi hyvin samanlaisia dinosauruksia on elänyt eri puolilla maailmaa.

Stegosauruksen luuranko

Kuinka ne löydettiin?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen stegosauruksen fossiili löydettiin Coloradosta, Yhdysvalloista, vuonna 1879. Nimen antoi Othiel C. Marsh vuonna 1877. Parhaiten säilynyt stegosauruksen fossiili, joka on nimetty "Piikiksi" (engl: Spike), löydettiin Coloradosta vuonna 1992.

Mitä emme vielä tiedä?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oliko stegosaurus laumaeläin vai yksineläjä?
  • Stegosauruksen aivot olivat erittäin pienet, mutta monet tiedemiehet uskovat, että sillä oli toiset aivot takaosassa, joita se käytti takaruumiinsa ohjaamiseen.
Wikipedia
Wikipedia
Wikipedia-tietosanakirjassa on artikkeli aiheesta:
Etusivu — Muita dinosauruksia:

AllosaurusAnkylosaurus - ApatosaurusBaryonyxCryolophosaurusDilophosaurusEoraptorIguanodonMicroraptor guiPachycephalosaurusSpinosaurusStegosaurusTyrannosaurus rexTriceratopsVelociraptor