Afroamerikkalainen musiikki/Afroamerikkalaisen musiikin tekijöitä/Gospel artisteja/Take 6

Wikikirjastosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Take 6[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Take 6 on kuusihenkinen yhdysvaltalainen a cappella-yhtye, joka on saanut nykymuotonsa vuonna 1985. Take 6:n juuret ovat vahvasti mustan gospelin ja doo wopin maailmassa, mutta Take 6 on vienyt lauluyhtyemusiikkiaan vahvasti myös R&B- ja jazz-suuntaan. Yhtye onkin ansainnut elinkaarensa aikana uskomattoman määrän Grammy- ja Dove-palkintoja levyistään, singleistään ja esiintymisestään, niin gospel, R&B, ja soul, kuin jazz-kategoriassa. Take 6 on miessekstetti, jonka hyvin tunnistettava soundi muotoutuu rikkaista jazz-vaikutteisista harmonioista, laulajien laajasta äänirekisteristä ja vahvasta gospel-tulkinnasta. Modernien lauluyhtyeiden tapaan Take 6:n laulajat laajentavat usein laulusoundiaan instrumenttien imitointiin.

Take 6:ltä on tähän mennessä ilmestynyt 12 levyä, joista kaksi on kokoelmia ja yksi live-nauhoitus. Levyillään Take 6 on pääasiassa laulanut a cappellana, mutta joillakin levyillä on käytetty myös aitoja instrumentteja sekä sekvensseritaustoja. Take 6 on tehnyt yhteistyötä useiden afroamerikkalaisen musiikin huippunimien kanssa, joista mainittakoon Stevie Wonder, Quincy Jones ja Ray Charles. Suomessa Take 6 on käynyt ainakin kahdesti.

Ryhmän kokoonpano on vuodesta 1991 asti ollut seuraava:

  • Alvin Chea - basso
  • Cedric Dent - baritoni
  • Joey Kibble - kakkostenori
  • Mark Kibble - ykköstenori
  • Claude V. McKnight III - ykköstenori
  • David Thomas (1985-Present) - kakkostenori

Videolinkkejä:

Take 6: All Blues

http://www.youtube.com/watch?v=tmhmS_p-2ME

Take 6: Wade In The Water

http://www.youtube.com/watch?v=CkKyeGSiscQ