Ateismin olemus

Kohteesta Wikikirjasto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Todellisuus ja todellisuuskäsitys
Keto-orvokki on vanha vapaa-ajattelijaliikkeen tunnus.[1]

Ateismi eli jumalattomuus tarkoittaa jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa.[2] Ateismin vastakohta on jumalausko eli teismi.[3] Uskontokriittisenä käsityksenä ateismi voimistui länsimaissa vähitellen valistuksen ansiosta uudella ajalla, mutta saavutti merkittävän aseman vasta 1900-luvulla ajatuksenvapauden turvaavan lainsäädännön myötä.[4]

Ateismi voidaan käsittää joko väitelauseena jumalan olemasaolosta tai yksilön käsityksenä, onko jumalien olemassaolosta tietoa vai ei.[5] Jälkimmäisessä tapauksessa ateismi voidaan jakaa positiiviseen ateismiin, jossa kielletään jumalien olemassaolo, ja negatiiviseen ateismiin, joka on uskon puutetta jumalien olemassaoloon, mutta josta puuttuu jumalien olemassaolon nimenomainen kieltäminen.[6]

Ateismin määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ateismi voidaan määritellä kahdella tavalla. Ensiksi väitelauseena, joka koskee sitä, kuuluuko todellisuuteen jumala tai jumalia vai ei. Olemassaoloa koskevana käsityksenä ateismi on väitelause ”jumalaa ei ole olemassa”. Ateismi ja sen vastakohta teismi ovat tällöin ainoat mahdolliset kannat: jumala on olemassa tai jumalaa ei ole olemassa.[7][8][9] Toisessa määritelmässä ateismi on jonkin yksilön tiedollinen käsitys.[10] Tällöin ateistit voidaan jakaa positiivisiin ateisteihin, jotka kieltävät jumalan olemassaolon, ja negatiivisiin ateisteihin, joilta puuttuu usko jumalan olemassaoloon.[11]

Filosofi Michael Scriven on muotoillut taulukossa olevan tunnetun ateismin tieto-opillisen määritelmän, jossa käsitys tiedosta jumalien olemassaolosta määritellään asteikkona.[12]. Filosofi Michael Martin on muotoillut tieto-opillisen jaottelun positiiviseen ateismiin ja negatiivisen ateismiin.[13][14]

Käsitys jumalan olemassaolosta Nimitys
1. Suoraan toteennäytetty Vanhakantainen teisti
2. Vahvoja näyttöjä puolesta Nykyaikainen teisti
3. Vahvaa näyttöä puolesta, silti myös näyttöä vastaan Käytännön teisti, agnostinen teisti
4. Näyttöä puolesta ja vastaan yhtä paljon Agnostikko
5. Jonkin verran näyttöä puolesta Epäilijä
6. Ei mitään näyttöä puolesta Negatiivinen ateisti
7. Vahvaa näyttöä vastaan, ei mitään näyttöä puolesta Positiivinen ateisti

Negatiivisten ateistien mukaan jumalan olemassaolon puolesta ei ole esitetty mitään todisteita. Positiivisten ateistien mukaan jumalan olemassaoloa voidaan pitää todistettavasti epätotena.[15][16]

Filosofi Julian Baggini on kuvaillut ateismin luonnetta seuraavasti. Tavallisesti henkilöistä, jotka eivät usko jonkin mielikuvitusolennon olemassaoloon, ei käytetä mitään eritystä nimitystä. Oletetaan, että niiden ihmisten määrä, jotka uskovat tiettyyn taruolentoon, alkaa kasvaa. Pian heitä aletaan kutsua erityisellä nimellä, kuten teisteiksi eli jumalaan uskoviiksi. Kun teistejä alkaa olla paljon, teistejä aletaan pitää normaaleina, vaikka jumalan olemassaolosta ei ole mitään näyttöä. Niitä, jotka eivät ole teistejä, aletaan kutsua ei-teisteiksi eli ateisteiksi. Tavallisella ihmisellä on erilaisia todellisuutta koskevia käsityksiä. Teistit sanovat, että tämän lisäksi todellisuuteen kuuluu jumala. Jos teistejä eli jumalaan uskovia ei olisi, olisi kuitenkin ateisteja, mutta heitä ei kutsuttaisi ateisteiksi. Ateistien käsitys olisi sama vaikka teistejä ei olisi ollut koskaan olemassa.[17][18]

Käsitteet ”agnostisismi” ja ”agnostikko” keksi Thomas Henry Huxley 1860-luvulla.[19] Agnostikko ei välttämättä ole ateisti eli hän saattaa uskoa jumalan olemassaoloon, vaikkei väitä sitä tiedoksi[20]. Ateistit ovat saattaneet arvostella agnostikkoja siitä, että agnostismin mukaan ei voitaisi todeta mitään tavallista väitelausetta, koska mikään kokemustieto ei ole täysin varma. Ateististen arvostelijoiden agnostikot eivät välttämättä tunne ateismin määritelmää, luonnetta ja perusteluita. Kolmas vastaväite agnostikko-käsitteen käytölle on, että sitä saatetaan käyttää vain koska halutaan suojella itseä uskovien hyökkäyksiltä yhteisössä, jossa ateisteihin suhtaudutaan kielteisesti.[16][17][21]

Ateismia on puolustettu esittämällä, että ateismin mukaan usko jumalaan ei ole perusteltu. Tätä on nimitetty negatiiviseksi ateismiksi. Väitettä, että on perusteltua olla uskomatta jumalaan, on nimitetty positiiviseksi ateismiksi. Merkkiteos ateismin perusteiden esityksessä on filosofi Michael Martinin teos Atheism: A Philosophical Justification (1990). Teoksessa Martin käy läpi perinteisiä perusteluja jumalan olemassaolosta. Ensiksi Martin esittää perustelut sille, että usko jumalaan on vailla perusteita. Jumalatodistukset Martin arvioi kestämättömiksi. Martin katsoo osoittaneensa, että negatiivinen ateismi on tosi. Toiseksi Martin pyrkii osoittamaan, että on perustellumpaa olla uskomatta jumalaan kuin uskoa. Martinin mukaan sekä negatiivinen että positiivinen ateismi ovat älyllisesti kestäviä näkökantoja. Ateismin puolustajien mukaan edes positiivinen ateismi ei vaadi täydellistä tietoa eivätkä ateistit ole väittäneetkään omistaneensa sellaista. Heidän mukaansa ateismissa esitetään ainoastaan, että perustelut sille, ettei jumalaa ole olemassa, ovat vahvemmat kuin perustelut sille, että jumala on olemassa. Heidän mukaansa positiivinen ateismi on vain kanta, että todisteet jumalan olemassaoloa vastaan ovat riittävät sille, että on oikeutettua olla uskomatta jumalaan.[21]

Yksilöinä ateistit voivat edustaa erilaisia aatteita. Mitään kaikille ateisteille yhteistä aatetta ei ole.[22][23] Joitakin itämaisia uskontoja kuten buddhalaisuuden tiettyjä suuntia, joiden oppiin ei kuulu oletusta persoonallisesta jumalasta, on toisinaan kutsuttu ateistisiksi.[24]

Ateistinen uskontokritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ateismia kuvaava atomimalli-tunnus.

Tieteen käsitystä todellisuudesta pidetään usein uskonnollisen ajattelun vastakohtana[25]. Monet uskonnottomat ajattelijat ovat sitä mieltä, että tiede ei jätä tilaa uskonnoille muuna kuin ”historiallisesti ja kulttuurisesti tärkeänä todellisuuspaon muotona”[26]. Saatetaan ajatella, että uskonto on häviävä käsitys, joka säilyy yhteiskunnassa jäänteenä aikaisemmilta ajoilta, jolloin ihmisten tieto todellisuudesta oli rajoittuneempaa eikä luonnon ilmiöiden syitä tunnettu.[27]

Esimerkiksi flosofi Kai Nielsenin mukaan on suorastaan uskomatonta, että eräät oppineet ajattelijat saattavat kannattaa jumalauskoa. Nielsenin mielestä luontoon perustuvaan todellisuuskäsitykseen luontevasti liittyvä ateismi on nykyajan järkevän ihmisen valinta ja osa yleissivistystä.[28] Kukaan järkevä ihminen ei yksinkertaisesti voi enää suhtautua jumalauskoon tosissaan. Nielsenin mukaan ateismia ei kuitenkaan pitäisi omaksua pelkkänä itsestäänselvyytenä, vaan sen puolesta tulisi käydä kamppailuun älyllisesti vahingollisia uskonnollisia harhoja vastaan.[29]

Filosofi Ilkka Niiniluodon mielestä uskontojen pyhiin kirjoituksiin nojautuva käsitys todellisuutta koskevan tiedon hankkimisesta ja perustelemisesta on ristiriidassa tieteen menetelmän kanssa.[30] Tiede pyrkii kertomaan millainen todellisuus on, etsimään totuutta, hankkimaan tietoa todellisuudesta. Tieteellinen menetelmä, jossa tietoa tavoitellaan avoimesti, arvostelevasti ja julkisesti koeteltavin havainnoin, on tieteen puolestapuhujien mielestä tehokkain ja järkiperäisin käsitysten muodostamisen menetelmä. Esimerkiksi Charles S. Peirce korosti itseäänkorjaavan tieteellisen menetelmän ylivertaisuutta ”itsepäisyyden”, ”arvovallan” ja ”apriorisen” eli kokemuksesta riippumattoman käsitysten muodostamisen menetelmään nähden.[31]

Ilkka Niiniluodon mukaan käsitys todellisuudesta on uskonnollinen, jos siihen sisältyy väitteitä, joiden ainoana tukena on vetoaminen joihinkin uskonnollisiin arvovaltoihin (esimerkiksi Raamatun kaltaisiin uskonnollisiin kirjoituksiin) tai henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin. Vaikka tieteessä ei olekaan ehdottomia takeita totuudesta, tieteellisten ja uskonnollisten väitteiden ristiriitatilanteessa on Niiniluodon mukaan järkiperäisempää hyväksyä tieteen tulokset. Näin ei tule menetellä siksi, että ne välttämättä olisivat tosia, vaan siksi, että ne on saavutettu kriittisen ja julkisesti valvottavissa olevan menetelmän avulla. Arvovaltoihin tai elämyksiin vetoavia perusteluja ei voi Niiniluodon mukaan pitää todistusvoimaisina, sillä ne rikkovat kriittisyyden ja puolueettomuuden menetelmällisiä vaatimuksia. Niiniluodon mukaan mikään arvovalta ei voi vaatia tieteessä itselleen ikuista asemaa. Vetoaminen uskonnollisiin arvovaltoihin sisältää lisäksi kehäpäätelmän. Yksityisten henkilöiden omat kokemukset ja elämykset eivät ole sisällöltään julkisesti koeteltavissa, joten ne eivät kelpaa todistusaineistoksi niiden kohteen olemassaolosta. Nämä elämykset voidaan kyllä asettaa psykologian tutkimuskohteeksi ja niiden syntytavalle voidaan pyrkiä antamaan tieteellinen selitys.[32]

Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäisen mukaan uskonnollisiin käsityksiin sisältyy todellisuutta koskevia käsityksiä, jotka ovat ristiriidassa tieteen kanssa. Uskonnollinen todellisuuskäsitys on tiedettä vanhempi ja tiede on edistynyt korjaamalla aiempia kansanomaisia käsityksiä. Uskonto on osa arkiajattelua, joka on ristiriidassa tieteen kanssa. Pyysiäisen mukaan ihmislaji on kehittynyt ympäristössä, joka ei ole suosinut nimenomaan tieteellisen ajattelun kehitystä. Monien ihmisten on edelleen helpompi uskoa esimerkiksi ihmeisiin kuin suhtautua arvostelevasti omiin käsityksiinsä. Siksi uskonnottomat ovat monissa maissa vähemmistö. Nykyisin ihmisen ympäristö on kuitenkin erilainen. Kun tieteellinen tieto leviää hyvin laajalle ihmisten keskuuteen, siitä tulee eräänlainen sääntö: tietämättömien alkaa olla vaikeaa saada muiden luottamusta ja menestyä yhteisössä.[33][34]

Uskontoa vastaan on esitetty arvostelua myös moraalisin perustein: uskonnot saavat aikaan sotia, tappamista ja kärsimystä. Uskonnottomat moraalifilosofit kuten Mario Bunge ovat esittäneet, että monet uskonnolliset näkemykset uskonnon oppien mukaan elämisen palkitsemisesta ikuisessa elämässä edustavat itsekästä nautinnontavoittelua. Uskonnon arvostelijoiden mielestä on vaarallista, että kärsimyksen tuottaminen tai tappaminen eivät ole ikuiseen, ei-ruumiilliseen elämään uskovalle moraalisesti kauhistuttavimpia asioita.[35] Arvostelijoiden mukaan kyseenalaistamaton usko on johtanut liian usein siihen, että ihmiset ovat tuhonneet ja tappaneet. Esitetyistä historiallisista esimerkeistä tunnetuimpia ovat ristiretket, uskonnolliset sodat, inkvisitio ja noitavainot.[36]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Niiniluoto, Ilkka: Ateismi. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  • Saari, Kari: Vapaa-ajattelijan käsikirja. Helsinki: Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab, 1993. Worldcat.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gaylor, Annie Laurie: A Pansy For Your Thoughts Freethought Today. Kesäkuu 1997. Freedom from Religion Foundation. Viitattu 19.6.2010. (englanniksi)
  2. ”Ateismi on suomeksi jumalattomuus ja ateisti jumalaton.”Hartikainen, Erkki: Esitelmä ateismista Luonnonfilosofian seurassa 30.10.2003. Erkki Hartikainen. Viitattu 16.4.2007.
    • ”ateismi [– –] jumalauskon puuttuminen, käsitys, jonka mukaan Jumalaa t. jumalia ei ole olemassa[.] Yleensä tätä nimitystä käytetään vain ajattelusta, johon sisältyy jonkinlaisen kannan ottaminen kysymykseen jumaluuden olemassaolosta, vastakohtana agnostismille ja täydelliselle välinpitämättömyydelle uskonnollisista asioista. Käsitteeseen liitetään usein myös aktiivinen kirkon- ja uskonnonvastaisuus. Selvintä olisi käyttää sanaa kaikista käsityksistä, joihin sisältyy se, että jumalolentoja ei ole olemassa.” Korpela, Jukka K.: Pienehkö sivistyssanakirja: ateismi Jukka K. Korpela. Viitattu 16.4.2007.
    • ”ateismi: Jumalan t. jumalien olemassaolon kieltävä käsitys, jumalankieltäminen.” Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  3. ”Kuten jumalausko eli teismi [– –].” Niiniluoto 2003, s. 122.
  4. Niiniluoto 2003, s. 123.
  5. Niiniluoto 2003, s. 130.
  6. Cline, Austin: Strong Atheism vs. Weak Atheism About.com. Viitattu 19.4.2007. (englanniksi)
  7. Niiniluoto 2003, s. 130.
  8. Smith 1979.
  9. Hartikainen, Erkki: Esitelmä ateismista Luonnonfilosofian seurassa 30.10.2003. Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 16.4.2007.
  10. Niiniluoto 2003, s. 130.
  11. Cline, Austin: Strong Atheism vs. Weak Atheism About.com. Viitattu 19.4.2007. (englanniksi)
  12. Scriven, Michael: Primary philosophy. New York: McGraw-Hill, 1966. ISBN 0-87975-078-2. . Painettu uudelleen teoksessa Angeles, Peter (editor): Critiques of god: Making the case against belief in god. Buffalo, New York: Prometheus Books, 1976. ISBN 0-87975-078-2. (englanniksi)
  13. Martin 1990.
  14. Hartikainen, Erkki: Ateismin määrittelemisestä. Vapaa ajattelija, 2001, nro 1/2001.
  15. Niiniluoto 2003, s. 136.
  16. 16,0 16,1 Teksti julkaisussa Hartikainen, Erkki (vastaava toim.): Yläasteen etiikka: Peruskoulun uskontojen historian ja etiikan oppikirja 1–3. (Kouluhallituksen hyväksymä kokeilumoniste lukuvuosiksi 1982–83, 1983–84, 1984–85.) Lisäpainos 1985. Helsinki: Vapaa ajatus, 1982. ja sen pohjalta tehdyssä internet-oppimateriaalissa Hartikainen, Erkki (toim.): Elämänkatsomustiedon oppikirjat: Todellisuus ja todellisuuskäsitys: Lukion elämänkatsomustieto 2 (ET 11) 2007. Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 16.4.2007.
  17. 17,0 17,1 Hartikainen, Erkki: Erehtymätön ateisti Vapaa ajattelija. 4/2005. Viitattu 10.1.2011.
  18. Baggini 2005.
  19. Christianity and Agnosticism: A Controversy. Teoksessa Huxley, Thomas Henry: Collected Essays vol 5: Science and Christian tradition, s. 237–239. London: Macmillan, 1889. (englanniksi)
  20. Selin, Risto: Jumalan olemassaolo. Teoksessa Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4. Artikkelin verkkoversio.
  21. 21,0 21,1 Cooke, Bill: Agnostismin nousu ja tuho. Vapaa ajattelija, 2000, nro 3/2000.
  22. ”Jos uskontoja ei olisi olemassa, sanaa 'ateismi' ei tarvittaisi. Jos ihmistä ei kasvateta jonkin uskonnon kannattajaksi, hän on luonnostaan ateisti.” Hartikainen, Erkki: Ateismi ja aatteet Vapaa ajattelija. 2/2000. Viitattu 10.1.2011.
  23. Baggini 2005.
  24. Cline, Austin: Buddhism and Atheism 2005. About.com. Viitattu 2.7.2007. (englanniksi)
  25. Puolimatka, Tapio: Usko, tieto ja myytit, s. 48. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-26-5347-8.
  26. Putnam, Hilary: God and the Philosophers. Teoksessa French, Peter A. & Uehling, Theodore E. & Wettstein, Howard K. (toim.): Philosophy of religion, s. 175–187. Midwest studies in philosophy 21. Minnesota: University of Minnesota Press, 1997. ISBN 978-0268014292. (englanniksi)
  27. Hick 1992, s. 50–52.
  28. Nielsen, Kai: Naturalism without foundations. Prometheus lectures. Amherst, New York: Prometheus Books, 1996. ISBN 1-57392-076-2. (englanniksi)
  29. Pihlström 2001, s. 17.
  30. Pihlström, Sami: Usko, järki ja ihminen: Uskonnonfilosofisia esseitä, s. 64. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 227. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2001. ISBN 952-9791-41-0.
  31. Pihlström 2001, Niiniluoto 1984, s. 88.
  32. Niiniluoto 1984, s. 80–81.
  33. Pyysiäinen, Ilkka: Uskonto, totuus ja kulttuuri. Vartija, 2007, nro 5–6/2007.
  34. Pyysiäinen 2010.
  35. Bunge, Mario: Ethics: The good and the right, s. 199–201. Treatise on Basic Philosophy, vol. 8. Dordrecht: D. Reidel, 1989. ISBN 0-7923-0551-5.
  36. Koistinen & Räikkä 1997, s. 12. Artikkeli on julkaistu myös teoksessa: Räikkä, Juha: Moraalin kanssa: Esseitä hyvästä yhteiskunnasta, s. 45–73. 2. painos (1. painos 1998). Kuopio: Unipress, 2004. ISBN 951-579-222-3.