Elämän historia/Oligoseeni

Oligoseeni 33,7 - 23,8 miljoonaa vuotta sitten oli kausi, jolloin oli joitain nykyisen tyyppisiä nisäkkäitä.
Kaudella oli monesti aiempaa viileämpää ja kuivempaa. Monia muutoksia eläimistössä. Etelämanner jäätyi kauden alussa ja suli lopussa.
Eläimistö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kauden tunnetuimpia eläimiä on suuri puiden lehtiä syönyt, pitkäkalaulainen, sarvikuonon sukuinen Paraceratherium. Se oli kuin sarvikuonon, hevosen ja kirahvin risteytys.
Euroopassa eli sarvikuonoa ja virtahepoa muistuttaneita, vettä suosivia nisäkkäitä.
Eläimistössä ja kasvistossa tapahtui muutoksia. Kaudella alkeelliset nisäkäslajit korvautuivat kissoilla, koirilla, hevosilla, kameleilla ja peuroilla.
Hevoset ilmestyivät, kun heinälajeja ilmaantui. Kolmivarpainen hevosen edeltäjä Mesohippus ilmaantui.
Sapelihampaisia petoja eli: Hoplophoneus, Eusmilus. Amerikassa eli suuri Hyaeneodon horridus, hyeenamainen peto.
Norsun sukuiset mastodontit kehittyivät. Uuden ja Vanhan maailman häntäapinat kehittyivät. Ensimmäiset häntäapinat ilmestyivät kauden alussa. Varhainen ihmistä hieman muistuttanut apina Aegyptopithecus eli oligoseeneilla.
Mannerliikunnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monia merivirtoja muuttaneita mennerliikuntoja tapahtui. Se johti lämpötilan suuriin muutoksiin.
Thethysmeri kapeni, mikä rajoitti Maata lämmittänyttä merivirtaa.
Antargtis ja Etelä-Amerikka olivat irronneet toisistaan, salmi leveni.
Grönlanti ja Huippuvuoret irtosivat toisistaan.
Maantiede, ilmasto, joukkotuhot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monia joukkotuhoja tapahtui maalla ja meressä.
Pohjoisella pallonpuoliskolla oli melko lämmintä, Arktis viileänlauhkeaa ja Suomi lämpimänlauhkeaa.
Ilmasto viileni kaudella. Esimerkiksi Etelämanner jäätyi kauden alussa, ja suli lopussa. Kauden alussa tapahtui joukkosukupuutto, joka lienee merivirtojen muutoksesta, hiilidioksidin muutoksesta ja/tai asteroidin iskusta. Jäätiköityminen yleistyi kaudella. Myös metsiä kuivammat kasvillisuustyypit olivat monesti eoseenia yleisempiä. Oligoseenin lopussa ruohostot ja aavikot laajenivat huomattavasti.
Noin 30 miljoonaa vuotta sitten koettiin melko suuri sukupuutto joka hävitti Afrikan ja Arabian eläimistä noin 60%. Sekin johtui jäähtymisestä.
Noin 25 miljoonaa vuotta sitten oli jäätiköitä pohjoisilla, arktisilla leveyksillä.
Ainavihantia kasveja kasvoi 35 leveyasteen ja sademetsiä 15 leveysasteen sisällä.