Onkiminen ja pilkkiminen on sallittua - muuhun kalastukseen tarvitaan lupa.
Jokamiehenoikeus on lakiin perustuva oikeus, joka tarkoittaa kaikkien Suomessa oleskelevien mahdollisuutta luonnon käyttämiseen. Sillä ei ole asiassa merkitystä, että kuka omistaa maan eikä luonnossa olemiseen tarvita maanomistajan lupaa tai mitään maksuja. Jokamiehenoikeudet eivät kuitenkaan anna oikeutta aiheuttaa haittaa tai häiriötä. Suojelualueilla oikeudet ovat vähän rajoitetummat.
liikkua muualla kuin toisten pihalla sekä sellaisilla pelloilla, niityillä ja istutuksilla, jotka voivat vahingoittua.
oleskella tilapäisesti samoilla alueilla missä liikkuminenkin on sallittua, telttailla voi siis suhteellisen vapaasti - kunhan vain pitää huolen riittävästä etäisyydestä taloihin
poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia
onkia ja pilkkiä
veneillä, uida ja peseytyä vesistöissä sekä talvisin kulkea jäällä