George Clinton

Kohteesta Wikikirjasto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

George Clinton[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

George Clinton on Yhdysvaltalainen muusikko (laulaja-lauluntekijä-tuottaja) ja kiistattomasti yksi funk-musiikin tärkeimpiä uranuurtajia ja kehittäjiä. George Clinton on mm. yhtyeiden Parliament ja Funkadelic keulahahmo ja perustaja, sekä P-Funk – soundin ja käsitteen kehittelijä.

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

George Clinton (synt. 22.7.1941) kasvoi New Jerseyssä, Yhdysvalloissa, jonne hän myös myöhemmin perusti oman parturiliikkeen. 1950-luvun lopulla hän perusti barbershop-vokaaliyhtyeen nimeltä The Parliaments, jonka jäseniksi vakiintuivat pian Ray Davis, Fuzzy Haskins, Calvin Simon ja Grady Thomas. 1960-luku oli melko hankalaa aikaa yhtyeelle, mutta v.1967 se onnistui viimein niittämään ensimmäisen hittisinglensä ”(I Wanna) Testify”. Tähän mennessä George Clinton oli toiminut myös jo jonkin aikaa Motownin levy-yhtiössä lauluntekijänä, ja innoittuneena tästä hän muutti bändin Detroitiin.

Pian Clinton laajensi The Parliamentsin kokoonpanoa viidellä instrumentalistilla. Yhtyeeseen liittyivät basisti Billy Bass Nelson, soolokitaristi Eddie Hazel, kitaristi Tawl Ross, Tiki Fulwood (rummut) ja Mickey Atkins (koskettimet). 1960-luvun lopulla Clinton menetti oikeudet nimeen The Parliaments, ja yhtyeen uudeksi nimeksi otettiin Funkadelic.

Funkadelic[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

George Clintonin luotsaama Funkadelic imi vaikutteita mm. Jimi Hendrixiltä, James Brownilta, Creamiltä ja Sly and the Family Stonelta, ja yhtyeen soundi muuttui The Parliamentsin ajoilta rohkeammaksi ja rosoisemmaksi. Funkadelic siirtyi pikku hiljaa soulin ja doo wopin soundimaailmasta kitaravetoisempaan psykedeelisen rockin, R&Bn ja funkin sekoitelmaan. Myös Vietnamin sota vaikutti suuresti yhtyeen soundiin ja lyriikoihin, niiden muuttuessa yhä poliittisesti kantaaottavimmiksi. Vuonna 1970 Funkadelic julkaisi debyyttialbuminsa ”Funkadelic”, ja toinen albumi ”Free Your Mind... and Your Ass Will Follow” seurasi heti perässä. Jo seuraavana vuonna heiltä ilmestyi myös legendaarinen albumi ”Maggot Brain”. Nämä yhtyeen ensimmäiset kolme albumia sisälsivät vahvasti psykedeelisiä vaikutteita pitäen yhtyeen suosiota lähinnä marginaaliyleisön keskuudessa. Tästä huolimatta albumit kuitenkin sisältävät myös monia kappaleita, jotka pysyivät pitkään yhtyeen vakiosoittolistoilla.

”Maggot Brain”in julkaisun jälkeen yhtyeen kokoonpanossa tapahtui paljon muutoksia ja yhä useampi soittaja ja muusikko käväisivät tai tulivat jäädäkseen Funkadelicin rivistöihin, näistä ehkäpä merkittävimpinä basisti Bootsy Collins, kosketinsoittaja Bernie Worrell ja puhallinsektio The Horny Horns. 1972 Funkadelic julkaisi uudella kokoonpanollaan poliittisesti hyvinkin kantaaottavan albuminsa ”America Eats its Young”. Vuonna 1973 yhtyeeltä ilmestyi albumi “Cosmic Slop” ja tätä seurasi 1974 ilmestynyt “Standing on the Verge of Getting It On”.

Parliament[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näihin aikoihin George Clinton elvytteli myös uudelleen vanhaa Parliaments-yhtyettään. Alkuun siinä lauloivat ja soittivat lähestulkoon samat muusikot kuin Funkadelicissakin, mutta nyt Clintonilla oli hallussaan kaksi rinnakkain toimivaa yhtyettä samoilla kokoonpanoilla, suunnitelmanaan markkinoida näitä kahtena erityylisenä funk-yhtyeenä. Parliamentin tyyli muokkaantui Funkadeliciin nähden päinvastaiseen suuntaan, eli sulavamman ja pehmeämmän R&B –painotteisen funkin suuntaan, sisältäen mm. monimutkaisempia puhallin- ja laulustemmoja. Näistä kahdesta funk-yhtyeestä syntyikin täten yhdessä esiintyvä kollektiivi Parliament-Funkadelic, tai P-Funk (termi, joka tuli myöhemmin näiden lisäksi kattamaan koko George Clintonin alati kasvavan funk-tallin, ja laajemmalti heidän lanseeraaman musiikkityylinsä omana genrenään).

Parliament-Funkadelic[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muutaman keskinkertaisesti menestyneen albumin jälkeen Parliamentilta ilmestyi kulttialbumi ”Mothership Connection” vuonna 1975, joka aloitti Parliament-Funkadelicin menestyksekkäimmän kauden ja takasi heille tällöin suurimman valtavirtayleisön. ”Mothership Connection” oli myös Parliamentin ensimmäinen levy joka myi kultaa ja platinaa. Tämä ja sitä seuraavat kolme albumia, “The Clones of Dr. Funkenstein” (1976), ”Funkentelechy vs. the Placebo Syndrome” (1977) ja ”Motor Booty Affair” (1978), nousivat kaikki mm. Yhdysvaltojen R&B- sekä Pop Charts – listojen kärkisijoille. Samoihin aikoihin Funkadelic julkaisi yhä monia omia albumeja, ja vuonna 1978 ilmestyi heidän kaikkein merkittävin ja menestyksekkäin albumi ”One Nation Under a Groove”, joka sisälsi jo paljon elementtejä elektronisesta musiikista ja tanssimusiikista. Myös tämä albumi ylsi kärkisijoille Yhdysvaltain R&B-listoilla.

P-Funk[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koko Parliament-Funkadelicin menestyskautta merkkasi P-Funk – ilmiön ja – käsitteen sekä tähän liittyvän mytologian muodostuminen. Parliament-Funkadelicin olemiseen ja esiintymiseen liittyi aina avaruus-aiheiset ja spektaakkelimaiset showt, sekä kantaaottavat ja monimieliset lyriikat. Yhtyeen jäsenille muodostui omia rooleja ja alter-egoja, joihin toistuvasti viitattiin levyjen sanoituksissa. P-Funk – nimenkin alkuperästä on monen monta tulkintaa. Nimen on spekuloitu syntyneen lyhenteenä Parliament-Funkadelicistä, mutta myös mm. nimestä Plainfield-Funk, joka viittaa yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon syntypaikkaan. P-Funkin P.n on myös spekuloitu tulevan sanoista Pure tai Psychedelic. Joka tapauksessa P-Funk – ilmiö kasvoi niin vahvaksi, että se rupesi määrittämään jo kokonaan uutta ja omaa musiikinlajia, jonka George Clinton ja Parliament-Funkadelic olivat synnyttäneet.

Parliament-Funkadelicin menestyksen kausi alkoi lähestyä loppuaan 1970-luvun loppupuolelta 1980-luvun alulle tultaessa. Moni P-Funkin jäsenistöstä irtaantui väliaikaisesti tai jopa lopullisesti yhtyeistä johtuen mm. kiistoista Clintonin kanssa koskien tämän managerointi- ja johtamistaitojaan, sekä tämän spekuloiduista huume- ja rahaongelmistaan. Monet muusikot kokivat myös uhkaavana tai syrjäyttävänä sen, että yhtyeiden kokoonpanot vaihtelivat jatkuvasti, ja uusia muusikoita palkattiin korvaamaan muita. Funkadelicin viimeinen virallinen albumijulkaisu oli ”The Electric Spanking of War Babies” vuodelta 1981, ja Parliamentin viimeisimmäksi tuotannoksi jäivät ”Gloryhallastoopid” (1979) ja ”Trombipulation” (1980). 1980-luvun puolivälissä George Clinton viimein hajotti Parliamentin ja Funkadelicin toisistaan ja täten myös koko yhdessä esiintyneen kollektiivin.

Clinton ja 1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moni P-Funkissa soittanut muusikko jäi kuitenkin edelleen Clintonin leiriin ja 1980-luvulta lähtien Clinton konsertoi ja levyttikin heidän kanssaan, välillä toimien omalla nimellään ja välillä nimellä ”George Clinton & The P-Funk All-Stars”. 1982 Parliament-Funkadeliciin jääneet muusikot levyttivät George Clintonin kanssa tämän menestyksekkään sooloalbumin ”Computer Games”, joka sisältää suositun ja paljon lainatun kappaleen ”Atomic Dog”. 1980-luvun puolivälissä Funkadelic levytti tällä nimellä viimeistä kertaa ja kyseessä oli albumi ”By Way Of The Drum”, jonka Clinton levytti käyttäen P-Funkin jäsenistöä sekä monia elektronisia laitteita. Levy ei kuitenkaan ikinä saanut hyväksyntää levy-yhtiöltä, eikä sitä täten julkaistu kuin vasta vuonna 2007. George Clinton levytti vuosina 1983–1986 vielä kolme sooloalbumia, mutta 1980-luvun alkupuolta leimasivat hänen osaltaan useat taloudelliset ongelmat koskien mm. tekijänoikeuskiistoja. Tämän taantuman jälkeen, vuonna 1985, Clinton tuotti Red Hot Chili Peppersien albumin ”Freaky Styley” ja lähestyttäessä 1980-luvun loppua, monet hip-hop ja rap-artistit rupesivat lainaamaan Clintonin kappaleita omiensa taustoiksi; ns. samplaamaan niitä. Clintonin suosio kasvoi taas, sillä monet näistä hip-hop-artisteista kutsuivat häntä julkisesti vaikuttajakseen ja inspiraatiokseen. Clintonin musiikin on sanottu olevan maailman eniten samplatuinta James Brownin ohella.

1990- ja 2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun lopulla Clinton julkaisi taas kaksi sooloalbumia, mutta seuraava varsinainen merkkipaalu hänen urallaan oli vasta 1996, jolloin hän julkaisi yhdessä vanhojen Parliament-Funkadelic – jäsenten kanssa tehdyn albumin ”T.A.P.O.A.F.O.M.” (The Awesome Power of a Fully Operational Mothership).

1990-luvun lopulla ja 2000-luvulla Clinton jatkoi työskentelyä Parliament-Funkadelicin kanssa, ja he yhä tänäkin päivänä konsertoivat yhdessä esittäen mm. Parliament-Funkadelicin hittejä 1970-luvulta. Nykypäivän Parliament-Funkadeliciin kuuluu myös yhä jäseniä, jotka ovat alusta asti kuuluneet tähän kokoonpanoon. P-Funk – projektin lisäksi George Clinton on tänä aikana työskennellyt useiden nimekkäiden artistien kanssa (Dr. Dre, Tupac Shakur, Souls of Mischief, Redman, Outkast, Killah Priest), esiintynyt elokuvissa ja televisiosarjoissa, sekä perustanut oman levymerkkinsä nimeltä ”The C Kunspyruhzy” vuonna 2005. Toukokuussa 1997 George Clinton sekä 17 muuta Parliament-Funkadelicin jäsentä lisättiin the Rock and Roll Hall of Fameen.

Clintonin ja P-Funkin vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

George Clintonin ja Parliament-Funkadelicin vaikutus populäärimusiikin kehitykseen on kaiken kaikkiaan ollut merkittävä. Paitsi heidän jälkensä ja innovointinsa funk-musiikin keskuudessa, näkyy se myös vahvasti hip-hop-maailmassa ja sen kehityksessä. Jo huikean sample-suosion lisäksi Clinton ja P-Funk ovat vaikuttaneet moniin nykypäivän artisteihin, joista voi mainita ainakin Outkastin ja Erykah Badun. Lisäksi Clinton ja P-Funk ovat vaikuttaneet mm. Detroit technoon ja sen syntyyn.


Lähteet:

http://en.wikipedia.org/wiki/George_Clinton_(funk_musician) http://en.wikipedia.org/wiki/Parliament-Funkadelic http://www.georgeclinton.com/site/ http://en.wikipedia.org/wiki/Parliament_(band) http://en.wikipedia.org/wiki/Funkadelic http://en.wikipedia.org/wiki/The_Parliaments http://en.wikipedia.org/wiki/P-Funk