Helsingin kaupunginosat

Wikikirjastosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tässä artikkelissa luonnehditaan Helsingin kaupunginosia. Artikkelin havainnot ovat vuodelta 2005.

Munkkiniemi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etäisyydestä huolimatta se vaikuttaa kantakaupungin jatkeelta; kerrostalot ovat pääasiassa 30-luvulta.

Munkkiniemen puistotie muodostaa pääakselin, jonka ympärille kerrostaloalue sijoittuu. Pohjoispuolella on perinteikäs Munkkiniemen yhteiskoulu. Eteläpuolella Villa Aalto vuodelta 1936, Aallon piirtämät Kansaneläkelaitoksen asuintalot 50-luvun alusta (muodostavat hyvän sisäpihan), Munkkiniemen kartano, Eliel Saarisen massiivinen Kadettikoulu vuodelta 1918, nykyisin Hallinnon kehittämiskeskus. Saarinen piirsi myös Suomen ensimmäisiin kuuluvat rivitalot osoitteessa Hollantilaisentie 12-20.

Kalleimmat pientalot ovat Laajalahdentien länsipuolella. Eksklusiivinen tunnelma, täällä aistii historiaa. Kuusisaaren rakennuskanta on uudempaa. Suurin osa taloista on pienkerrostaloja ja rivitaloja. Alue rakennettiin valmiiksi 60-luvun alkuun mennessä. Vanhimmat talot ovat 20-luvulta, tyylikkäimmät rapattuja 30- ja 50-luvun taloja. Munkkiniemenrannan 21 talosta 6 on omakotitaloja, ja niistä yksi toimii Kanadan lähettilään residenssinä. Osoitteessa Tiilimäki 20 on Alvar Aallon ateljee.

Kalastajatorppa sijaitsee Munkan eteläkärjessä. Muilta osin eteläkärki on puistoa. Kaupunginosan luoteisosassa on miellyttävä Munkinpuisto lampineen ja avoimine niittyineen.

Perinteisin ravintola on Ukko Munkki, paras Solna. Nelosen päättärillä on Café Torpanranta, A-oikeuksin varustettu rantakahvila, josta aukeaa hieno sisälahtimaisema. Kauppoja löytyy Munkkiniemestä, mutta lähin varsinainen ostoskeskus on Munkkivuoressa.

Munkkivuori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Munkkivuori on arkkitehtuuriltaan ja aluesuunnittelultaan yksi parhaita 50-luvun helsinkiläislähiöitä. Rakennukset on sijoitettu maastoon esimerkillisesti. Täällä todella aistii lähiösuunnittelun kultaisen vuosikymmenen. Autoliikenne on järjestetty ulkosyötteisesti Ulvilantieltä, joka kiertää koko alueen. Lamellitalojen seassa on paljon 8-kerroksisia pistetaloja, Ulvilantie 19a:ssa kolme 10-kerroksista tornia. Jokaisen talon vieressä on metsäistä puistoa.

Alueen sijainnilla on myös merkitystä. Munkkivuori on lähellä keskustaa, lähes suora jatke kantakaupungille. Talin golfkenttä, Niemenmäki ja Munkkiniemi ovat laadukkaita lähinaapureita.

Hilding Ekelund suunnitteli Porintie 5:n punatiiliset talot, joiden keskellä on melkein umpinainen sisäpiha. Kortteli on poikkeus: muut talot ovat rapattuja ja umpinaisia pihoja ei ole. Ekelundin kädenjälkeä näkyy myös Maunulassa, Kannelmäessä (ns. Ruotsalaisten talot), Olympiakylässä, Myllypurossa (Neulapadontie 8-10) ja Kontulassa (Lampipolku–Leikkikuja) Myös Töölön kirkko, kantakaupungin lippakioskit ja Velondromi ovat Ekelundin suunnittelemia.

Munkkivuoressa on Suomen vanhin ostoskeskus vuodelta 1959. Suunnittelussa otettiin huomioon mahdollinen metroasema. Ostari on edelleen elinvoimainen. Ravintolat Kivitorppa (ostoskeskuksessa) ja Pikkuranska (Ulvilantie 19) ovat hyviä ruokapaikkoja.

Niemenmäki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niemenmäki on pieni 60-luvun alun kerrostaloalue Munkkivuoren kupeessa. Lännessä Niemenmäen erottaa Munkkivuoresta jyrkkä mäki. Idässä maasto laskeutuu loivasti Pikku Huopalahteen. Korkeat 8-kerroksiset pistetalot ovat mäen päällä, lamellitalot idässä.

Kuusisaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakentamisen väljyys on iso plussa, samoin mereen laskeutuvat rantatontit. Tärkeimmät nähtävyydet ovat Didrichsenin ja Villa Gyllenbergin taidemuseot sekä Aarne Ervin ateljee Kuusiniementie 5:ssä. Kuusisaaren asukkaiden keskitulo on Helsingin toiseksi korkein Kaivopuiston jälkeen.

Omakotitalojen ja lähetystöjen lisäksi saarelta löytyy tasakattoisia rivitaloja tiilijulkisivuilla, suuri osa 60- ja 70-luvuilta. Vaikka Kuusisaari on erittäin varakkaiden asuinalue, talot ovat suureksi osaksi suhteellisen vaatimatonta asuntotuotantoa.

Lehtisaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääosin 60-luvulla rakennettu varakkaiden alue. Keskitulo on kaupungin neljänneksi korkein: edellä ovat Kaivopuisto, Kuusisaari ja Eira. Suurin osa rakennuskannasta on rivitaloja. Ostoskeskuksen lähistöllä on myös kerrostaloja. Vaikka talot eivät sinänsä ole mitenkään erikoisia, saaren väljä rakentaminen ja yleinen siisteys nostavat tasoa paljon.

Ostari on täysin kuihtunut; ravintola Gold Fish on ainoa mainitsemisen arvoinen palvelu. Luonto on vehreämpää kuin Kuusisaaressa, varsinkin saaren eteläosassa, joka toimii puistona. Itärantaa kiertää kaunis kävelypolku, ja Kaskisaareen johtaa asfaltoitu kapea tie.

Ruskeasuo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taloista suuri osa on yhden rapun pistetaloja. Keskustan läheisyys on iso etu, ja Keskuspuisto tarjoaa ulkoilumahdollisuuksia (ks. Keskuspuisto). Raisiontien eteläpuolella on Ruskeasuon oma pieni puisto.

Minikokoinen ostoskeskus on lopettanut toimintansa. Ostokset tehdään Pikku Huopalahden puolella postin ja K-Marketin talossa, jossa on myös ravintola Shalimar. White Lady ja Kuusihokki ovat Meilahden puolella. Mainittakoon myös Ruskeasuon Teboil, joka on auki vuorokauden ympäri.

Pikku Huopalahti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1986-2000 rakennettu Pikku Huopalahti on Suomen mittakaavassa pisimmälle vietyä postmodernismia, varsinainen Legolandia, jossa pastellisävyiset värit kirkuvat vaaleanpunaista, violettia ja turkoosia. Paljon matalia kolmikerroksisia taloja, intiimejä sisäpihoja, vinoja rakenteita, torneja.

Matalat rakennukset sijoittuvat rannalle, korkeammat pääväylien Korppaanmäentien, Tilkankadun ja Paciuksenkaaren varrelle.

Taloista pitää mainita erikseen Reijo Jallinojan piirtämä Terassitalo, joka on todella ainutlaatuinen korkea maamerkki. Lähiökapakoista mainittakoon Sir Olavi pohjoisessa ja Shalimar etelässä.

Maunula[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maunulaa on kehuttu yhdeksi parhaimmista 50-luvun lähiöistä. Kaupunginosalla on vahva identiteetti. Vanhin osa on Metsäpurontien eteläpuolella. Paras kortteli on Viljo Revellin ja Keijo Petäjän piirtämä Metsäpurontie 25-31. Talot ovat punatiilisiä, ja viereisessä puistossa on suihkulähde. Vuonna 1953 rakennusten julkisivut edustivat huippuluokan asuntoarkkitehtuuria. Toinen mainitsemisen arvoinen kohde on korkealla mäen päällä oleva koulu, jonka pihalta avautuu intiimi näkymä lähitalojen pihalle.

Maunulan alkuperäinen keskuspiste oli luultavasti Metsäpurontien ja Männikkötien risteyksen ns. Saunabaari, joka kuuluu Revellin ja Petäjän kokonaisuuteen. 50-luvun jälkeen tehty täydennysrakentaminen keskittyy Metsäpurontien alkupäähän ja Maunulan pohjoisosaan.

Ongelmalähiön maine on pikku hiljaa paranemassa. Nykyään kaupungin vuokra-asunnot Maunulassa ovat halutuimpien listalla. Sosiaalisia ongelmia näkyy katukuvassa jonkin verran, mutta alueen yleisilme on silti rauhallinen.

Maunula sijaitsee Keskuspuiston vieressä, joten ulkoilumahdollisuudet ovat loistavat. Maunulanpuisto on yksi parhaista Keskuspuiston osa-alueista. Pirkkolan ulkoilupuisto on myös lähellä. (Katso myös Keskuspuisto.)

Oulunkylä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Ogeli" ei oikeastaan ole lähiö vaan vanhempi esikaupunki ja huvilakaupunginosa, jonne on 50-luvulta lähtien rakennettu kerrostaloja ja rivitaloja. Kaupunginosa henkii vahvaa itsetuntoa, historiaa ja pikkukaupunkitunnelmaa—Oulunkylä oli itsenäinen kunta 1921-46. Pääakseli on Mäkitorpantie–Siltavoudintie; suurin osa kerrostaloista löytyy sen varrelta. Valoisan ja intiimin Kauppakeskus Ogelin toisessa kerroksessa on ravintola Vega.

Käskynhaltijantien pohjoispuolella urheilupuiston vieressä on yksitoikkoisen näköinen Patolan kerrostaloalue 70-luvulta.

Ogelin jatkeeksi voidaan ehkä käsittää myös uusi Veräjälaakson kerrostaloalue 90-luvulta. Alue on kuin suljettu tasku, se rajoittuu päärataan, Vantaanjokeen, eteläpuolen korkeisiin kallioihin ja vanhaan Herttoniemen satamarataan. Ulkoilumahdollisuudet ovat loistavat joen ja Pikkukosken ansiosta (ks. Vantaanjoen rannat).

Pohjois-Haaga[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viihtyisä 50-luvun lähiö. Idyllinen, rauhallinen, sijainti korkealla mäen päällä. Paras katu on ympyränmuotoinen Ohjaajantie, jossa rakennukset sulautuvat kumpuilevaan maastoon todella hyvin. Kadun pohjoispuolella on syvässä, kapeassa laaksossa Runar Schildtin puisto, ja puiston pohjoispuolella mäen päällä Adolf Lindforsin tien massiiviset 10-kerroksiset tornitalot. Lisää tornitaloja löytyy Ida Aalbergin tieltä. Mäki nousee täällä vielä korkeammalle: 12-kerroksisten talojen ylimmistä kerroksista näkee koko Helsingin. Tornien juuressa on ravintola Ida.

Ostari on eläväinen, täynnä viehättäviä ja mukavia ruokapaikkoja. Thalianaukio suunniteltiin lähiön alkuperäiseksi keskustoriksi. Aukion kaakkoispuolella sijaitsee Pohjois-Haagan eteläisin osa, joka on ilmeeltään melkein yhtä onnistunut kuin muut alueet. Lähiöön kuuluu lisäksi Hämeenlinnanväylän vieressä oleva tiiviisti rakennettu 70-luvun talorykelmä.

Keskuspuisto tarjoaa ulkoilumahdollisuuksia. Ida Aalbergin tieltä pääsee Pirkkolan urheilupuistoon jalankulkusiltaa pitkin Hämeenlinnanväylän yli. Lähiön eteläisestä osasta johtaa jalankulkusilta Maunulanpuistoon. (Katso myös Keskuspuisto.)

Kannelmäki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kannelmäki on Länsi-Helsingin aluekeskus Vantaankosken radan varrella Haagan ja Malminkartanon välissä. Alue jakautuu ns. vanhaan ja uuteen Kannelmäkeen. Vanha puoli sijaitsee paikallisjunaradan itäpuolella ja se on rakennettu pääosin 1950-1960 -luvuilla. Monet vanhan Kannelmäen rakennukset ovat tunnettujen arkkitehtien suunnittelemia. Vanhan puolen keskellä on vuonna 1968 rakennettu arkkitehtoonisesti mielenkiintoinen Kannelmäen kirkko ja ostoskeskus. Uudella puolella sijaitsee Länsi-Helsingin kulttuurikeskus Kanneltalo sekä muita palveluja.

Kannelmäen vanhalla puolella ostoskeskusta vastapäätä on 60-luvun alussa rakennettuja pistetaloja. Muuten alue on rakennettu enimmäkseen 50-luvulla. Kanneltien pohjoispuolella on laaja pientaloalue, jossa sijaitsevat mm. 70-luvulla rakennettu suuri rivitaloyhtiö Kannelkylä sekä 50-ja 60-lukujen vaihteessa rakennetut Hilding Ekelundin suunnittelemat ns. ruotsalaisten talot.

Kannelmäen ympärillä on muihin 50-luvun lähiöihin verrattuna melko paljon myöhempää täydennysrakentamista. Junaradan länsipuoli on rakennettu pääosin 1970-luvulla, ja sitä on täydennetty 1980-2000 -luvuilla rakennetuilla uusilla rakennuksilla. Alue rajautuu etelässä Kehä I:een. Kehä I:n varressa on Suomen ensimmäinen hypermarket, jossa toimii nykyisin Prisma. Keskusta laajennetaan vuonna 2008 suurehkoksi kauppakeskukseksi.

Pohjoisessa Kannelmäki rajautuu Mätäojan puistoalueeseen, jonka takana on pääosin 1980-luvulla rakennettu Malminkartanon alue.

Malminkartano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malminkartanoa on kehuttu Länsi-Pasilan ohella parhaaksi 80-luvun lähiöksi: se on kylämäinen ja matalaksi rakennettu. Aseman lähistöllä on pyritty ”keskiaikaiseen” asemakaavaan, jossa kadut toimivat olohuoneen jatkeena.

Asema sijaitsee kalliotunnelissa, jonka pohjoispuolella on lähiön toinen puolisko, täysin erilainen kuin varsinainen Malminkartano. Maasto on täällä kumpuilevaa ja metsäistä. Alueen länsipäässä on Malminkartanonhuippu, täyttömäki joka kohoaa 90 metriä merenpinnan yläpuolelle. Se on Helsingin korkein maastokohta. Puuportaita kavutaan 426 askelta. Huipulta on upeat näköalat merelle saakka.

Lauttasaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauttasaaren rakentaminen on tapahtunut monessa vaiheessa. Kaupunginosa tuntuu kantakaupungin jatkeelta samassa mielessä kuin esimerkiksi Munkkiniemi. Suurin osa kerrostaloista on 50-luvulta, osin 60-luvulta. Ensimmäiset kerrostalot valmistuivat 30-luvun lopulla.

Tallbergin puistotie ja Särkiniementie ovat väljiä puistokatuja. Lauttasaarentie toimii pääväylänä ostoskeskuksineen. Ensimmäinen silta valmistui 1935, nykyinen silta on vuodelta 1969. Kahdeksankulmainen Mutteri-kioski vuodelta 1927 palveli aikoinaan lauttamatkustajia. Nykyisin siinä toimii kahvila.

Yhtenäisin 50-luvun alun kerrostaloalue on Isokaaren varrella. Alue on yleiskaavassa merkitty rakennustaiteellisesti arvokkaaksi alueeksi. Isokaari ei ole ”metsälähiö” kuten esimerkiksi Munkkivuori tai Pohjois-Haaga, ilme on kaupunkimaisempi. Väylä muuttuu pohjoisempana kauniiksi puistokaduksi. Rannan läheisyydessä on rivitaloja ja pienkerrostaloja 50-luvulta ja myöhemmiltä vuosikymmeniltä.

Länsiväylän pohjoispuolella oleva Katajaharjunniemi on myös laadukasta ja rauhallista aluetta. Kalleimmat asunnot löytyvät luultavasti Lauttasaarentien pohjoispuolelta Pohjoiskaaren varrelta. Rannan läheisyydessä on aika paljon 60-luvun rakennuskantaa.

Vuonna 1958 valmistuneen Lauttasaaren kirkon torni muistuttaa etäisesti Munkkivuoren kirkon tornia, mutta on paljon korkeampi.

Saaren korkein kohta on Myllykallio. Huippu on 35 metriä merenpinnasta. Mäen päällä on jatkosodan aikaisten ilmatorjuntapattereiden raunioita. Myllykallio on parempi retkikohde kuin Taivaskallio —puut eivät haittaa näköaloja lintutornin ansiosta. Vasemmalta oikealle mm. Itä-Pasila, Kallion kirkko, Ruoholahden voimalaitokset, Hietalahden telakka, Vattuniemen asuinkerrostalot, Matinkylä, Haukilahden vesitorni, Olari ja Tapiola. Avomerta näkyy paljon, kahdentoista kilometrin päässä oleva Isosaari erottuu hyvin.

Merikylpylänpuiston uimarannalta on esteettömät näkymät avomerelle, mutta vielä parempi näköalapaikka on muutama sata metriä lännempänä Kajavarannantiellä. Kolmas mainitsemisen arvoinen näköalapaikka on Lauttasaaren sillan eteläpuolella oleva Koirakivenniemi, jossa on ainutlaatuisia sileitä rantakallioita. Vasemmalta oikealle Kaapelitehdas ja Ruoholahti, Jätkäsaari, Pihlajasaari ja Larun iso venesatama.

Lauttasaari: Vattuniemi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Larun eteläkärjessä on Vattuniemen kerrostaloalue, joka sijaitsee teollisuusalueen keskellä ja jonka rakentaminen on edennyt sattumanvaraisesti. Vanhimmat asuinkerrostalot ovat 60-luvulta, suurin osa 70-luvulta. 2000 -luvulla vanhoja teollisuuskiinteistöjä on purettu ja tilalle rakennettu punatiilisiä asuinkerrostaloja.

Tietty laadukkuus ja rauhallisuus antaa leimaa alueelle; varsinkin Gullichsenin ja Vormalan piirtämä Lauttasaaren Meritähti (1997) Vattuniemenkadun päässä on huipputasoista nykyarkkitehtuuria. Toinen laatukohde on Köysikujan ja rannan välissä. Ravintola Blue Peter sijaitsee aivan vieressä venesatamassa.

Vattuniemestä näkee suoraan avomerelle. Veijarivuorenniemessä voi istua rantakivillä ja katsoa Länsisatamaan saapuvia matkustaja-aluksia. Väylä kulkee Melkin ja Pihlajasaaren välistä. Puisto on lähes luonnontilassa ja olisi vielä paremmassa tilassa, jos vanhat, ränsistyneet kesämökit purettaisiin. Itälahden uimaranta on stadin parhaita.

Pihlajamäki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ensimmäinen teollisesti tuotettu lähiö edustaa yhtenäistä ja korkeatasoista 60-luvun rakentamista. Kaupunginosa on yleiskaavassa merkitty rakennustaiteellisesti arvokkaaksi alueeksi. Yleisvaikutelma on väljä ja luonnonläheinen. Metsää ja kallioita on joka puolella, pihat ovat valtavia. Korkeat tornitalot toimivat kauas näkyvinä maamerkkeinä. Tornit jakaantuvat kolmeen viiden talon ryhmään. Suurin osa muista taloista on erittäin pitkiä lamellitaloja. Asemakaavaltaan lähin vastaava alue on Siilitie Herttoniemessä.

Vuolukiventien ja Graniittitien 9-kerroksiset tornit ovat klassisen kauniita, modernismin mestariteoksia. Maasälväntien tornit ovat kerrosta matalampia. Lamellitaloista mainittakoon tyypillisenä esimerkkinä Liusketie 6, jossa on 18 rappua (A–T, puuttuvat ovat J ja Q). Erikoisin ratkaisu on Liusketie 2:ssa, joka on sijoitettu maastoon siten, että talon itäpää on 4-kerroksinen, länsipää 8-kerroksinen. Pihlajamäen pohjoisosassa on nurmipihoja, joista vaikuttavin on Rapakivenkuja 3-4-5:n suunnattoman suuri puistopiha.

Pihlajamäentien ja Lahdenväylän välissä on 80-luvun täydennysrakentamista. Alue on matalasti rakennettu, tiivis, lapsiperheille sopiva. Tunnelma on täysin erilainen kuin vanhassa Pihliksessä. Marmoritiellä lähiön koillisosassa on rivitaloja. Täydennysrakentamista on jonkin verran myös ostoskeskuksen ympäristössä ja Liuskekujalla hautausmaan vieressä.

Pihlajamäki–Pihlajistolla on luonnolliset rajat joka puolella: Kehä I, Lahden moottoritie ja Vantaanjoki. Alueen sisällä on iso Malmin hautausmaa. Rajojen ansiosta lähiöt ovat erillään sekavasta Koillis-Helsingistä. Siellä on kuitenkin pakko käydä, jos haluaa asioida Malmin keskustassa. Pihlajamäen ostoskeskus tarjoaa peruspalveluita.

Rapakiventien pohjoispäässä on kaksi hiidenkirnua, joista toinen on Suomen suurin. Halkaisija on 6,9 metriä, syvyys 8,45 metriä. Hiidenkirnujen itäpuolella on Pihlajamäen korkein maastokohta, merenpinnasta 45 metriä. Lahdenväylän liittymän avokallioilta avautuu kuitenkin parempi näköala.

Pihlajisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihlajisto on tyypillinen tiiviisti rakennettu 70-luvun lähiö, viereisen Pihlajamäen laajennus. Myös Pihlajistossa on korkeita taloja: useimmat talot ovat 9-kerroksisia. Alueen kaakkoisosassa koulua vastapäätä on matalampaa tuotantoa. Parhaat ja kalleimmat näköalat ovat Viikinmäessä vanhan satamaradan länsipuolella, jonne on 2000-luvulla rakennettu uusia, korkeatasoisia 9-kerroksisia torneja. Ne näkyvät yhtä kauas kuin Pihlajamäen tornit.

Alue on rakennettu mäen päälle. Pienen ostoskeskuksen erikoisuutena on syvä, kuoppamainen piha, josta pääsee pimeään lähiökapakkaan. Ravintola Lähde vaikuttaa olevan alkuperäisessä 70-luvun asussa.

Vantaanjoen ainutlaatuiset viheralueet ovat lähellä (ks. Vantaanjoen rannat). Paras reitti on Herttoniemen vanhalta satamaradalta Pikkukoskelle. Korkeat kalliot reunustavat jokea Pihlajiston puolella. Mäen päällä on Viikinmäen jätevedenpuhdistamo, josta jätevedet lasketaan mereen Katajaluodolle pitkässä putkessa. Varsinainen puhdistamo on kallioluolissa maan alla. Alueelle rakennetaan Viikinmäen pientaloalue 2000-luvulla.

Pihlajamäkeen johtaa muutama kävelypolku, joista paras lähtee ostarilta suoraan pohjoiseen, sukeltaa pieneen, soiseen kanjoniin, ohittaa Vuolukiventien pohjoispuolelta ja loppuu Rapakiventielle hiidenkirnujen luokse.

Siltamäki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siltamäki sijaitsee Keravanjoen vieressä Koillis-Helsingin loputtomien pientaloalueiden osana Vantaan rajalla. Matalat kaksi- ja kolmikerroksiset elementtilaatikot valmistuivat vuosina 1968-74. Lähiöalue on omistusasuntoja, kaupungin vuokra-asuntoja Siltamäessä ei ole. Rakennusteknisesti Siltamäki on jakautunut, länsipuolella elementtitalot ja ostoskeskuksen itäpuolella Pohjois-Helsingille tyypillistä pientaloaluetta. Maasto on tasaista lukuun ottamatta lähiön ja joen välissä olevaa kumpuilevaa kaunista rantapuistoa jolla laajat nurmikkoalueet. Vuodesta 2009 alue on ollut käytössä myös frisbeegolf ratana. Kummut ovat lähiön rakentamisen aikana tehtyjä jätemäkiä. Joki ja rantapuisto nostavat Siltamäen alueen viihtyvyyttä merkittävästi, joessa on jopa pieni koski Siltamäen kohdalla.

Lähiö on yleiskaavassa merkitty rakennustaiteellisesti arvokkaaksi alueeksi. Miksi? Ehkä se on hyvä esimerkki matalasta lähiörakentamisesta ja hieno rantapuisto on ehkä myös vaikuttanut päätökseen. Huonompiakin lähiöitä löytyy pääkaupunkiseudulta. Kaukainen sijainti on Siltamäen huonoin puoli. Julkiset yhteydet toimivat Helsingin keskustaan ja Malmin juna-asemalle suuntautuvana tiiviinä bussi liikenteenä.

Pieni ostoskeskus pitää sisällään hieman yllättäen myös uimahallin. Lähiökapakan nimi on Rubiini. Vantaan puolelle 1999 valmistuneeseen kauppakeskus Jumboon tulee Siltamäestä matkaa kävellen noin kolme kilometriä.

Rantapuistosta voi jatkaa kävelysillan yli Vantaan puolelle myös Helsingin pitäjän kirkonkylään, jossa on vanha kivikirkko 1450-luvulta. Alueella oli asutusta jo 1300-luvulla. Kirkko paloi osittain 1893, kunnostaminen tehtiin Theodor Höijerin piirustuksien mukaan.

Tapanila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karamellinvihreää, roosaa, punamultaa, helmenharmaata, kartanonkeltaista, lasiverantoja, oikukkaita parvekkeita, salmiakkijakopuita, valkeita aitoja, torneja ja uusia torneja, omenapuita scillojen sinisissä lammikoissa. Joskus, kauan sitten, Klubiaskien kanteen piirrettyä onnelaa kuja kujan jälkeen.

Ote on Tiina Krohnin romaanista Kortti Recifestä. Tapanilassa asuu paljon taiteilijoita ja arkkitehtejä, kuten myös Puu-Käpylässä ja Kumpulassa. Idyllistä, rauhallista, menneen maailman tunnelmaa. Tiinan osoite oli Simeonintie 6. Talossa on hieno veranta, jonka päällä olevassa tornissa on kirjoitettu kolme romaania. Simeonintien lähikadut ovat Tapanilan parasta aluetta. Kanerva Cederströmin osoite on Veljestenpiha 11. Leena Krohn asui aikoinaan Hiidenkiventien ja Timonkujan kulmassa pienessä punaisessa talossa.

Tapanila on ainutlaatuinen saareke keskellä Helsinkiä. Pääkatu Päivöläntie halkaisee alueen keskeltä. Kadun puolivälissä on pieni tori, eteläpäässä asema ja ravintola Dogtori. Ekskursioni rajoittui Päivöläntien länsipuolelle. Ihailin puutaloja, pistäydyin metsäisessä Hiidenkivenpuistossa, levähdin hetken urheilutalon kahvilassa. Urheilutalon vieressä on pieni kirjasto; tästä pisteestä pohjoiseen maasto laskeutuu ja Tapanila loppuu.

Tapulikaupunki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapulikaupunki ja Jakomäki ovat keskustasta katsoen kaukaisimmat Helsingin lähiöt. Tapuli on rakennettu vuoden 1975 jälkeen. Tasangolle rakennettu lähiö, ei merta, ei jokea, ei metsää. Yllätyin kuitenkin positiivisesti. Tapuli on peruslähiö, josta ei voi paljon hyvää sanoa, mutta ei mitään erityisen pahaakaan.

Suurin osa taloista on nelikerroksisia. Paras alue on lähiön länsipäässä, jossa on panostettu hyvään asemakaavaan. Kerrostalokortteleiden välissä on rivitaloja, julkisivut ovat punaista pientä laattaa. Länsiosa on luultavasti rakennettu 70-luvun jälkeen. Aseman pohjoispuolella on lisää täydennysrakentamista. Lasin ja teräksen määrästä päätellen 7-kerroksiset talot ovat vuosituhannen vaihteesta.

Vanhanaikaista ostoskeskusta ei ole. Liikekeskus tekee hyvän vaikutuksen. Kävin ravintola Dominossa, joka oli iltapäivällä aivan siedettävä.

Jakomäki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakomäki on jossain vaiheessa ollut Helsingin huonomaineisin lähiö. Rankkauslistallani se on viimeinen, jopa Tapuli on parempi. Jakomäen huonoin puoli on kaukainen sijainti keskellä erämaata. Yleisilme on ankea, metsäinen, syrjäinen. Mäen päällä olevat talot ovat kolmikerroksisia, koska korkeampia ei voinut rakentaa Malmin lentokentän takia. Pienkoneet melkein hipovat elementtilaatikoiden kattoja.

Lähiö rakennettiin parissa vuodessa 60-luvun lopulla. Kunnostaminen alkoi vuoden 1996 jälkeen. Elementtitaloja on verhottu tiilijulkisivuilla, joten eteläisen Jakomäen ulkoinen ilme ei enää ole täysin alkuperäinen. Kunnostamattomat talot olivat kesällä 2005 melkein hajoamispisteessä. Pohjoinen osa rakennettiin 70-luvulla omistusasunnoiksi; vaikutelma ei ole kovinkaan paljon parempi, ja sijainti on vanhaa Jakomäkeäkin huonompi. Todellista periferiaa.

Jakomäen pienessä, rumassa lähiökirkossa on Göran Augustsonin seinämaalaus, joka peittää koko alttariseinän. Ostoskeskus, kirjasto ja terveyskeskus ovat kirkon lähellä. Ostarin fasadi tekee yllättävän hyvän vaikutuksen, mutta lähiöjuottola Pohjanpoika on kammottava. Jakomäentien eteläkaarteessa on Bume, entinen Bumerangi, jonne en uskaltautunut.

Kerrostalojen keskellä oleva puuton Jakomäenkallion huippu nousee 60 metrin korkeuteen merenpinnasta. Jääkauden jälkeen merenpinta oli huomattavasti korkeammalla: kalliolla on ”pirunpelto”, entinen rantakivikko. Huomattavasti avoimemmat näköalat löytyvät Jakomäentien lounaiskaarteen Kaivantopuistosta. Mäenrinteet ovat täynnä linnoitusvallituksia, joita venäläiset rakensivat ensimmäisen maailmansodan varalle. Ida Aalbergin tien tornitalot ja kolmentoista kilometrin päässä sijaitseva Malminkartanonhuippu erottuvat hyvin.

Kulosaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulosaarta tuskin tarvitsee esitellä. Eliitin asuinalue, hyvät merinäkymät Kruunuvuorenselälle, legendaarinen ”puutarhakaupunki”, asemakaava 1900-luvun alusta. Saaren etelärannalla on Helsingin kalleimpia omakotitaloja. Jos haluaa asua omakotitalossa ja rahaa on paljon, vaihtoehtoina ovat Kulosaari, Kaskisaari, Laajasalossa sijaitsevat Kaitalahti ja Jollas, Munkkiniemi, Kuusisaari, Marjaniemi, Tammisalo ja Westend. Kulosaari on yhdessä suhteessa parempi kuin lähin vertailukohde Munkkiniemi: maasto laskeutuu jyrkästi mereen ja tontit ulottuvat rantaviivaan saakka.

Lars Sonckin piirtämän entisen rantahotellin vieressä on Helsingin ehkä kaunein puisto, joka on nimetty hiukan omituisesti Kluuviksi. Kaiken kruunaa Kulosaaren Casino omalla pienellä saarellaan. Rannalta näkee suoraan etelään Kustaanmiekalle.

Saaren pohjoisosa on kerrostaloaluetta, pääosin 60-luvulta. Ostoskeskus edustaa tyypillistä 60-luvun suunnittelua. Paras ostarin ravintoloista on Kuparilyhty.

Herttoniemi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herttoniemi oli ensimmäisiä 50-luvun lähiöitä. Kaupunginosaa leimaa ennen kaikkea mäkinen maasto ja aikakauden lähiöille tyypillinen rauhallinen tunnelma. Korkeimpien pistetalojen ylimmistä kerroksista näkee koko kaupungin. Tornit ovat 8- ja 9-kerroksisia ja rakennettu korkealle kallion päälle. Herttoniemessä sijaitsee myös kaksi metroasemaa, Herttoniemen sekä Siilitien asemat.

Eränkävijäntorilla on Alepa, kotoisa pizzeria Foxy Bear, ruokaravintola Pikku Hukka sekä kahviloita. Torin laidassa on R-kioski, joka toimii myös postina. Torilla on pikkukaupunkimainen tunnelma. Sitä voi kutsua keskukseksi, sillä lähistöllä on kirjasto, kaksi koulua, nuorisotalo, terveyskeskus ja Herttoniemen sairaala. Lisää palveluita on Herttoniemen metroaseman vieressä.

Siilitie on väljemmin rakennettu kuin eteläinen Herttoniemi. Tunnelma on rauhattomampi ja niin erilainen, että voidaan melkein puhua kahdesta eri lähiöstä. Siilitien vuokratalot rakennettiin 1955-60. Alueella on tornitalojen lisäksi ylipitkiä lamellitaloja. Siilitiellä sijaitsee koulu, Silitien päiväkoti ja leikkipuisto Hilleri, ravintola Siilinpesä sekä Siwa. Siilitien varrella sijaitseva urheilupuisto tarjoaa mahdollisuuksia vaikkapa mäenlaskuun, jalkapalloon, hiihtoon tai moneen muuhun urheiluun.

Vanhankaupunginlahden rantakallioilla on paljon ulkoiluteitä. Pieni, melkein umpeen kasvanut Saunalahti tuntuu Herttoniemen omalta järveltä. Arabianranta ei näy rannasta kokonaan, Kuusiluoto on edessä. Majavatien päässä on näköalapaikka, josta näkee koko Helsingin. (Katso myös Viikki – Vanhankaupunginlahti.)

Hertsikassa ei ole varsinaista ostoskeskusta. Radan toisella puolella on uusi kauppakeskus Megahertsi, joka palvelee myös Herttoniemenrannan uutta asuinaluetta. Ostokset voi tietysti tehdä myös Itäkeskuksessa.

Herttoniemenranta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merellinen Herttoniemenranta on kaupungin parhaita lähiöitä. Alue rakennettiin vuosina 1994-2006 kaupunkimaiseksi lähiöksi. Asemakaava on todella onnistunut. Umpikorttelit ympäröivät liikuntapuistoa ja Sorsavuorenpuistoa. Lounaassa on venesatama, josta näkee avomerelle saakka. Sorsavuorenpuisto on alueen korkein kohta. Mäen päällä on pronssikautinen hautaröykkiö ja 9-kerroksisia pistetaloja.

Lähimmät vertailukohdat ovat Arabianranta (2000-2010) ja Kallahti–Aurinkolahti (1991-2008). Herttoniemenranta on lähimpänä keskustaa. Arabianrannasta ei näe avomerelle.

Roihuvuori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähiö kultaiselta 50-luvulta. Roihis jakaantuu kahteen alueeseen: vesitornin ja Strömsinlahden venesataman välissä oleva tasainen alue ja korkea mäki pohjoisessa ostoskeskuksen ympärillä. Eteläinen alue on lehtomainen ja hieman merellisempi Strömsinlahden takia. Eteläosan parhaat kadut ovat Keijukaistenpolku, Peukaloisentie ja Untuvaisentie. Pohjoisosassa mäen päällä, ostarin ja kirkon lähellä tunnelma on ilmava, puistomaisen väljä, pitkät lamellitalot melkein häviävät maastoon isojen pihojen ansiosta.

Roihuvuorella on luonnolliset rajat joka puolella. Jyrkät mäet erottavat alueen Herttoniemen teollisuusalueesta, Itäväylästä ja Marjaniemen siirtolapuutarhasta. Etelässä on kapea Porolahti ja idässä Strömsinlahti, jonka venesatamasta on hyvät näkymät Vuosaaren suuntaan. Ulkoilumahdollisuudet ovat loistavat, sillä merenrantaa pitkin voi kävellä Marjaniemestä Herttoniemenrantaan saakka. Strömsin kartano ja Herttoniemen kartano ovat matkan varrella. Toisella sivulla Roihuvuorta ulkoilureitti kulkee kallioisen metsän suojissa.

Tulisuontien ympäristön kerrostalot ovat 80-90 luvun vaihteen laadukasta täydennysrakentamista. Eteläisen Roihiksen kapakka on Ruiskumestari. Ylhäällä ostarilla on Ugly Duckling.

Tammisalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammisalo on laadukas ja rauhallinen pientaloalue. Asukkaiden keskitulo on samaa luokkaa kuin Marjaniemessä ja Kulosaaressa. Tammisalo poikkeaa niistä rakennuskannaltaan: melkein kaikki talot ovat omakoti-, rivi- tai paritaloja. Saarta alettiin rakentaa vasta 50-luvulla. Taloista suuri osa on 70-luvun puna- tai ruskeatiilisiä rivitaloja. Jyrkältä itärannalta on hyvät näkymät merenlahden yli Vuosaareen päin. Pohjoisranta on matala ja kaislikkoinen.

Laajasalo: Tullisaari ja Kaitalahti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tullisaaren ulkoilupuisto on Helsingin parhaita luontokohteita. Turholm-nimisestä tilasta on maininta vuodelta 1558. Alue on Suomen huomattavimpia englantilaisia maisemapuistoja. Maisemapuiston lisäksi löytyy luonnontilaista rehevää metsää, jyrkkiä kallioita, rantaniittyjä ja idyllinen Tullisaarenlahti. Killingholman saarelle pääsee jalankulkusiltaa pitkin.

Aino Acktén huvilan vieressä on ns. ankkalampi, vanha kalkkilouhos. Upeat polut kiertävät rantaa, ja parhaille näköalapaikoille on tehty levähdyspisteet penkkeineen. Alueen länsipäästä näkyy koko keskusta. Pohjoisessa maisemaa hallitsee Herttoniemenrannan lähiö.

Kaitalahti on suhteellisen pieni merellinen omakotialue. Asukkaiden keskitulo on korkea, samaa luokkaa kuin Kulosaaressa ja Tammisalossa. Vehreää maastoa, isoja tontteja, upeita taloja, pieni idyllinen venesatama ja Kaitalahtelaisten yhteisomistama yksityinen uimaranta. Myös uimarannan viereiset ranta alueet ovat yhteisomisteisia. Maasto nousee jyrkästi venesataman molemmilla puolilla. Alueelle pääsee bussilla numero 88.Helsingin kaupungin pormestari Jussi Pajunen asuu Kaitalahdessa.


Kruunuvuori on yksi Helsingin parhaimmista näköalapaikoista. Se sijaitsee noin 700 metriä bussin 88 päätepysäkiltä. Avoimelta kalliolta näkyy koko keskusta Suomenlinnasta Kulosaareen. Päätien eteläpäästä alkava polku loppuu yksityisasunnon pihaan, jonka läpi on kuljettava ennen kuin päästään nousemaan mäkeä ylös. Ylös johtava polku on melkein umpeen kasvanut. Mäen juurella on pieni Kruunuvuorenlampi, rinteessä Helsingin laajin luonnonvarainen lehmusto. Myös suota on näkyvissä.

Laajasalo: Yliskylä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yliskylä on Pihlajiston ohella Helsingin paras 70-luvun lähiö. Hyvä asemakaava, meren läheisyys, iso puisto alueen keskellä, hyvä ostoskeskus, korkeat 10-kerroksiset tornitalot, korkea mäki tornien takana. Autoliikenne on järjestetty ulkosyötteisesti Myllypuron tapaan. Kaksi pitkää jalankulkuraittia halkoo geometrisesti aluetta.

Lähiön eteläpuolella on iso liikuntapuisto ja Degerön kartano. Uimaranta on varustettu uusilla pukukopeilla, ja näköalaa riittää Villasaarenselän yli avomerelle saakka.

Yliskylän parhaat talot löytyvät Riitankujalta korkean mäen huipulta. Talot ovat kapean Reposalmen rannassa, salmen toisella puolella on Vartiosaari. Korkeuden ansiosta näköalaa kuitenkin riittää Villasaarenselälle ja Villinkiin saakka (ei kuitenkaan avomerelle saakka). Taloja on kolme, joista kaksi on rakennettu terassityyliin.

Ostoskeskus tarjoaa paljon palveluita. Juottoloita on liikaakin. Kapteenin Kajuutta on Yliskylän tasokkain kapakka. Messipub kuuluu samaan kokonaisuuteen.

Laajasalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laajasalon vanhin osa Koirasaarentien pohjoispuolella on yleiskaavassa merkitty rakennustaiteellisesti arvokkaaksi alueeksi. Alueella on noin kymmenen ylipitkää lamellitaloa, julkisivut tyypillistä 60-lukua nauhaikkunoineen. Vuosikymmenen elementtilähiöistä arvokkaiksi on arvioitu myös Pihlajamäki, Keski-Vuosaari, Puotila ja Kontulan eteläisin osa Kontulantien eteläpuolella.

Alue tuntuu aika laadukkaalta. Pihat ovat isoja, metsää joka puolella. Parhaat kerrostalot ovat itäosassa Kirkkosalmentiellä sekä lännempänä Reiherintiellä, jossa on 1970-luvun lopulla rakennettu erittäin viihtyisät pienkerrostalot kallioisine pihoineen. Reiherintieltä alkaa upeat metsät, joissa voi samoilla merenrantaan saakka. Orisaarentiellä lähellä rantaa on rivitaloja ja Köökarinpolulla alueen keskellä uudempia pienkerrostaloja 90-luvulta. Maasto on mäkinen, niin kuin myös eteläisessä Laajasalossa.

Laajasalon eteläinen osa on uudempi, 60-luvun lopulta. Luonnonläheistä asumista rumissa betonilaatikoissa. Talot ovat suorissa kulmissa toisiinsa nähden. Jos lähiö olisi yhtä iso kuin Myllypuro tai Kontula, vaikutelma olisi paljon huonompi. Nykyisessä koossaan eteläinen Laajasalo on suhteellisen humaani.

Huonoimmat kerrostalot ovat Gunillantien eteläpuolella, jossa julkisivut ovat vanhahtavia. Lähiön korkein kohta on Aake Pesosen puisto. Mäen päällä on jatkosodan aikaisten ilmatorjuntapattereiden raunioita; näkymiä riittää keskustaan, Pihlajasaareen, Suomenlinnaan, Santahaminaan ja avomerelle saakka.

Gunillankujan päässä on rivitaloja, ja uudempaa täydennysrakentamista edustaa uimarannan lähelle loivaan rinteeseen rakennettu Suomensuon laadukas pienkerrostaloalue. Meren läheisyys alkaa täällä tuntua selvästi. Hevossalmen sillalta näkyy länteen päin katsottaessa keskusta, Vasikkasaari ja Suomenlinna, idässä Matosaari ja Villinki.

Kolmeen kerrostaloalueeseen jakautuva Laajasalon lähiö on rakennettu inhimilliseen mittakaavaan. Ulkoilumahdollisuudet ovat hyvät, meri on lähellä. Ostoskeskus, kirjasto, lukio ja terveyskeskus ovat Yliskylässä, jonne pääsee jalankulkusiltaa pitkin Laajasalontien yli. Kahdella muulla alueella ei ole palveluita, mikä on on vakava puute. Huomasin ekskursiollani ainoastaan yksinäisen Siwan Gunillantiellä.

Jollas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jollas on Helsingin merellisin pientaloalue. Omakotitaloja, rivitaloja, myös uutta rakennuskantaa 80-luvulta lähtien. Alue on aika väljästi rakennettu, merellinen versio Kauniaisista. Talot varsinkin uimarannan (Porvariskuninkaan uimaranta) läheisyydessä ovat ainutlaatuisia modernismia edustavia rakennuksia. Jollas on ainutlaatuinen myös sijaintinsa ansiosta. Henkisesti kaukana keskustasta oleva niemi henkii saaristotunnelmaa.

Parhaat merinäkymät ovat niemen pohjoiskärjessä, jossa on venesatama. Maisemaan kuuluu vasemmalta oikealle Yliskylä, Vartiosaari, Kallahdenniemi ja Villinki. Suoraan edessä on pikkusaaria, joiden takana on Vartiokylänlahdelle johtava veneväylä. Kun kävin keväällä 2005, rakenteilla olevan Vuosaaren Cirruksen korkea nostokurki näkyi hyvin.

Toinen näköalapaikka on etelässä Matosaaressa, jonne johtaa kapea kannas. Saaressa on Krimin sodan aikaisia linnoitusrakenteita ja meripelastusasema. Villasaarenselkä näkyy kapean salmen takana, salmen oikealla puolella Villinki, etelässä avomerta pikkusaarten takana. Lännessä Hevossalmi erottaa Santahaminan Laajasalosta; salmen takana Agricolan kirkon ja Johanneksen kirkon tornit sekä Eteläsataman isot ruotsinlaivat.

Niemen päänähtävyys merimaisemien lisäksi on kapean Saunalahden pohjukassa sijaitseva englantilaistyylinen Jollaksen kartano. Se on Itä-Helsingin kartanorakennuksista nuorin, rakennettu 1919. Lehmuskuja nousee loivasti ylöspäin Jollaksentielle. Kartano on rakennettu todella kauniiseen paikkaan. Nähtävyytenä voidaan pitää myös Hepokalliontien yhtenäistä puutalomiljöötä. Talot on tehty puuelementeistä vuosina 1951-54.

Marjaniemi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marjaniemi on Helsingin parhaita pientaloalueita. Asukkaiden keskitulo on korkea, samaa luokkaa kuin Tammisalossa ja Kulosaaressa. Jyrkät rantamäet ja merinäköalat korostuvat enemmän kuin Tammisalossa. Rantatieltä näkee suoraan etelään Ramsinniemeen ja Vartiosaareen. Koivuniemessä alueen kaakkoiskärjessä on pieni venesatama, rantatien länsipäässä pieni uimaranta. Uimarannalta lähtee rantapolku Tammisaloon ja Roihuvuoreen sekä edelleen aina Herttoniemenrantaan saakka. Roihuvuoren ja Marjaniemen väliin jää yli 300 mökin Marjaniemen ryhmäpuutarha. Marjaniemen etuihin kuuluu myös Itäkeskuksen läheisyys.

Puotinharju[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puotinharju on Itäkeskuksen vieressä, käytännössä osa Itäkeskusta. Missään toisessa lähiössä ei ole yhtä hyviä palveluita. Pohjoismaiden suurimman kauppakeskuksen lisäksi Turunlinnantien vieressä on monitoimitalo STOA, jossa on kirjasto ja monipuolista kulttuuritoimintaa. Kallion sisään on louhittu ainutlaatuinen uimahalli. Puotinharjun vanha ostoskeskus oli aikoinaan Suomen suurin. Nykyään se on jäänyt täysin Itäkeskuksen varjoon.

Puotinharju on tyypillinen väljästi rakennettu 60-luvun alue, persoonaton mutta aivan siedettävä peruslähiö. Korkeimmat talot ovat 9-kerroksisia. Kehä I:n alkupää katkaisee alueen kahteen osaan. Itäinen alue on laadukkaampi vehreine lehtimetsineen.

Puotila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omaleimainen, tiiviisti rakennettu Puotila on yksi parhaista 60-luvun lähiöistä. Talot muodostavat umpikortteleita, mikä on ajan lähiöissä epätavallista. Rapatut kolmikerroksiset talot rakennettiin vuosina 1962-65. Yleisilme on selvästi 50-lukulainen. Rauhallinen lähiö on yleiskaavassa merkitty rakennustaiteellisesti arvokkaaksi alueeksi.

Puotinkylän kartanolle johtaa esikaupunkibulevardi Rantakartanontie, jonka varrella ovat parhaat korttelit. Klaavuntie on melkein yhtä hyvä. Lähiön koilliskulmassa Haarniskatien ympäristössä julkisivut ovat punatiiltä, ja metroaseman läheisyydessä on jonkin verran uutta täydennysrakentamista.

Puotilassa on kaksi hyvää puistoa: Rantakartanontien ja Klaavuntien välissä Puotilan leikkimäki, Klaavuntien länsipuolella Puotilan leikkiniitty. Puotinkylän kartanon vieressä on viljelyspalstoja ja pieni metsäalue Juorumäki. Uimarannalta on hienot näkymät Vartiokylänlahdelle ja Vuosaaren sillalle. Sillan toisella puolella on iso venesatama, josta voi aloittaa pitkän kävelyretken rantoja pitkin Herttoniemenrantaan saakka.

Ostoskeskuksessa on pari kauppaa ja juottoloita, joista mainittakoon Pikkulintu ja Neljä Vuodenaikaa. Paras ravintola on kuitenkin Puotinkylän kartanossa.

Myllypuro[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myllypuro on yksi suurimmista ja parhaista 60-luvun lähiöistä. Alue rakennettiin 60- ja 70-luvun suunnitteluihanteiden mukaisesti siten, että jalankulku ja autoliikenne pyrittiin erottamaan toisistaan. Pitkät jalankulkuraitit Orpaanporras ja Myllynsiipi kohtaavat toisensa suorassa kulmassa kirkon luona. Samoja suunnitteluperiaatteita on sovellettu mm. Kontulassa, Yliskylässä, Tapulikaupungissa ja Matinkylässä. (Kontulassa ei tosin ole harrastettu suoria kulmia.)

Suuri osa taloista on massiivisia 9-kerroksisia lamellitaloja. Rakennuskanta muistuttaa Kontulaa. Lähiöt on rakennettu samaan aikaan 60-luvun puolivälissä. Valkoiset julkisivut nauhaikkunoineen ovat parempia kuin vuosikymmenen lopulla ja 70-luvulla rakennetut tylsät laatikot. Myllypuro tuntuu rauhallisemmalta ja inhimillisemmältä kuin jättimäinen Kontula.

Neulapadontie 8-10 on Hilding Ekelundin suunnittelema. Korttelin nelikerroksiset rakennukset muodostavat selkeän, melkein umpinaisen pihapiirin. Muilta osin lähiön lounainen kulma on huonoin. Korkeita taloja ei ole ja metroasemalle on pitkä matka.

Ostoskeskus uudistettiin 2010-luvun alussa. Vanha 60-luvulla rakennettu ostoskeskus purettiin ja sen tilalle rakennettiin uusi kauppakeskus. Keskuksen yhteyteen rakennettiin n. 250 asuntoa ja pysäköintihalli.

Myllypuron yleistunnelma on väljä ja metsäinen. Maasto on tasaista mäntykangasta. Paras puistoalue on kirkkoa vastapäätä. Tärkein ulkoilualue on Hallainvuori (ks. Kivikon ulkoilupuisto – Herttoniemi). Toinen metsäalue on Myllypuron ja Puotinharjun välissä.

Kontula[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Legendaarinen Kontula on väljästi rakennettu 60-luvun lähiö. Pitkiä lamellitaloja, suurin osa massiivisia 9-kerroksisia kolosseja. Lähiö ei vaikuta läheskään niin ankealta kuin voisi odottaa. Väljyys ja metsäisyys tasoittavat suuria rakennusmassoja. Alue on valtava, mutta jaettavissa selkeästi kolmeen osa-alueeseen. Autoliikenteeltä erotetut jalankulkuraitit johtavat ostoskeskukseen ja metroasemalle.

Hilding Ekelundin piirtämä Lampipolun–Leikkikujan kortteli erottuu muista taloista 50-luvun ilmeellään. Lähiön kaakkoinen alue metroradan takana on rauhallisin. Se on myös Kontulan ainoa yleiskaavassa rakennustaiteellisesti arvokkaaksi merkitty alue. Lähiön perustamisasiakirja on muurattu siirtokivilohkareeseen Porttitien ja Porttikujan risteyksessä. Kontulankaaren eteläpuolella oleva lounainen alue on myös hyvä.

Kaupunginosa oli pitkään Suomen suurin lähiö ja myös huonomaineisin. Kontula symboloi 60- ja 70-luvuilla kaikkia lähiöiden ongelmia. Ajat ovat tietysti muuttuneet, Kontulan taloja on kunnostettu, ja nykyään alue tunnetaan suvaitsevaisesta ”idän hengestä”.

Vuonna 1967 valmistunut iso ostoskeskus tarjoaa monipuolisia palveluita. Ostaria on laajennettu 80-luvulla, kun metrorataa jatkettiin Itäkeskuksesta Kontulaan. Kirjasto, terveyskeskus ja uimahalli ovat ostarin läheisyydessä. Legendaarisin ravintola on Wenla (auki viikonloppuisin neljään).

Kontulan länsipuolella on 90-luvulla rakennettu Kivikko, etelässä Kurkimäki 80-luvulta. Kivikon ulkoilupuiston metsiin pääsee Kontulan pohjoispäästä (ks. Kivikon ulkoilupuisto – Herttoniemi). Lähiön keskellä on yllättävän kaunis puisto, jossa on pieni lampi. Porttitien eteläpuolella on Kelkkapuisto, merenpinnasta 44 metrin korkeuteen nouseva täyttömäki, jonka huipulta ei kuitenkaan puiden takia näe minnekään.

Mellunmäki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mellunmäen rakentaminen alkoi 1968. Talot ovat tyypillisiä 70-luvun elementtilaatikoita. Rauhallinen lähiö, Itä-Helsingin kaukaisin sijainniltaan, mutta onneksi on metro. Suurin osa taloista on matalia. Rakennuskanta muistuttaa Jakomäkeä ja Siltamäkeä. Paras alue on Saariseläntien ja Korvatunturintien ympärillä: talot ovat kuusikerroksisia, maasto on mäkinen, tunnelma muistuttaa Kirstinmäestä tai Pihlajistosta. Mellunmäki on aivan siedettävä 70-luvun lähiö.

Vantaan puolella oleva Länsimäki on kasvanut kiinni Mellunmäkeen. Länsimäki alkaa käytännössä heti metroaseman pohjoispuolelta. Palveluita löytyy Kontulasta ja Itäkeskuksesta. Mellunmäen vanha ostari on kuihtunut. Ostarin ravintola Provinssi on pieni ja siisti, metroaseman vieressä oleva Il Treno on isompi.

Naulakallio on komea jyrkänteiden rajaama pyöreä graniittikallio, Helsingin mittakaavassa geologinen harvinaisuus. Kalliojyrkänteet ovat kirjaimellisesti pystysuoria. Etelä- ja itärinteillä on ylempää irronneita suuria lohkareita, jotka muodostavat luolamaisia rakenteita. Näköaloja on Vuosaareen, Myllypuroon ja Kontulaan. Eteläjyrkänteessä on kalliokiipeilyreittejä.

Keski-Vuosaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosaaren 60-luvulla rakennettu osa on yleiskaavassa merkitty rakennustaiteellisesti arvokkaaksi alueeksi. Pohjoisessa on vanha ostoskeskus (ns. pohjoinen ostari), siitä etelään alueen keskellä urheilukenttä, ja etelässä Vuosaarentie rajaa vanhan Vuosaaren uudesta keskustasta, Kallahdesta ja Aurinkolahdesta. Koko lähiön lävistää pohjois-eteläsuunnassa kapea puistoalue. Vanha Vuosaari on aikakautensa paras lähiö, yhtä hyvä kuin 50-luvun lähiöt. Rakennukset on sijoitettu maastoon hyvin, pihat ovat väljiä. Korkeiden rakennusten arkkitehtuuri on parempaa kuin Myllypurossa ja Kontulassa, luonto on vehreämpää ja pinnanmuodot vaihtelevampia.

Suurin osa taloista on matalia, pitkiä lamellitaloja. Korkeita rakennuksia on suhteellisen vähän: kahdeksankerroksiset sijoittuvat lähiön eteläosaan. Mainitsemisen arvoisia erikoisuuksia ovat originellit terassitalot puretun eteläisen ostarin vieressä ja pohjoisen ostarin maamerkkeinä toimivat Kivisaarentien 9-kerroksiset tornit, jotka muistuttavat etäisesti Viljo Revellin Tapiolaan suunnittelemia Länsikorkeen tornitaloja. Mäen päällä oleva Merikorttitien alue on oma maailmansa; 6-kerroksiset pistetalot ovat melkein samanlaisia kuin Viherlaaksonranta 10:n talot.

Pohjoisen ostoskeskuksen lähiökapakka on Hangout. Ostari on pieni ja siisti, vieressä iso Kangaslampi, jossa on jopa pieni saari. Lammen ympäristö on kaunis puistoalue. Urheilukentän kaakkoispuolella Lokkisaarentien ja Punakiventien välissä on Punakivenpuisto. Täälläkin on lampi, tosin monta kertaa pienempi. Koko lähiön lävistää noin 1,7 kilometriä pitkä ulkoilutie, joka kulkee osittain mäntymetsän keskellä.

Uudempaa 2000-luvun täydennysrakentamista on Porslahdentien itäpuolella, pääosin rivitaloja.

Niinisaarentieltä pääsee Vuosaaren huipulle, joka on noin 60 metriä korkea täyttömäki. Erittäin hyvät näköalat, melkein yhtä hyvät kuin Malminkartanonhuipulta. Vasemmalta oikealle: Mölandetin oikealla puolella pikkusaaren takana Skogsholmen, sitten avoin näkymä Sipoonselälle, Krokholmen suunnilleen yhtä kaukana kuin Skogsholmen, sataman edustalla Pikku Niinisaari, siitä oikealle Musta-Hevonen. Laivaväylä kulkee Pikku Niinisaaren ja Krokholmenin välistä. Lännessä erotin juuri ja juuri Malminkartanonhuipun (etäisyys 18 km) ja Meilahden sairaalan (15 km), Porvoon suunnalla Sköldvikin (23 km).

Toinen pohjoissuunnassa oleva luontokohde on tietysti Mustavuoren lehto. Ulkoilutie lähtee Niinisaarentieltä samasta paikasta kuin täyttömäelle johtava tie.

Vuosaari: Meri-Rastila ja Rastilankallio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosaari: keskusta, Kallahti ja Aurinkolahti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosaari on kasvanut niin isoksi, että sitä voi melkein sanoa Helsingin tytärkaupungiksi. Se on mielestäni Helsingin paras lähiö, jos lähempänä keskustaa sijaitsevia 50-luvun alueita ei lasketa mukaan. Vuosaaren keskustassa on kauppakeskus Columbus ja vuonna 1998 valmistunut Helsingin kaunein metroasema. Vuotalo, uimahalli ja lukio ovat Columbuksen välittömässä läheisyydessä. Kauppakeskuksen paras ravintola on Fregatti, jonka terassi on Vuosaaren Cirruksen vieressä. Cirrus on 26-kerroksinen asuinkerrostalo, korkeus 92 metriä.

Vuosina 1991-2000 rakennettu Kallahti on tiivis ja moderni asuinalue. Talot ovat suhteellisen matalia, mikä tuo väljyyttä. Kallahti on rakennettu inhimilliseen mittakaavaan, on ehkä haettu keskiaikaista pikkukaupunkitunnelmaa. Puuton Mustankivenpuisto on Kallahden keskuspiste, ihmisen muovaama ympäristötaideteos, lähempänä golfkenttää kuin luonnontilaista puistoa. Puiston pohjoispäässä rakennusten fasadit ovat kaarevia. Kokonaisuutena puisto on ainutlaatuinen kaupunkitila.

Kallahden lounaisnurkassa on pieni merenrantapuisto, Ullaksenpuisto, jonka itäpäässä on venesatama. Venesataman jälkeen alkaa rantakatu, ”Itä-Helsingin Riviera”. Rantakadun Kallahden puoleinen osa eli Hiekkajaalanranta tekee loivan mutkan. Kallahden parhaat rantatalot ovat tässä mutkassa ja Hiekkalaiturintien eteläpäässä, jossa sisämaahan työntyy pieni kanava. Iiluodontie ja Lillkalvikinpuiston länsireuna toimivat Kallahden ja Aurinkolahden rajana.

Aurinkolahti on uudempi alue, rakennettu vuosina 2000-2008 kovan rahan asunnoiksi. Asukkaiden keskitulo on huomattavasti korkeampi kuin muualla Vuosaaressa, samaa luokkaa kuin Töölössä ja Lauttasaaressa. Asemakaava on selkeä. Alueen keskellä on kolme pientä puistoa, Pauligin tehdas ja pientaloja kerrostalokortteleiden sisällä.

Keskuspiste on Aurinkolahdenaukio, jossa ei voi muuta kuin ihastella lähiön ainutlaatuista sijaintia. Kulmatalossa on ravintola Loisto, ehkä Helsingin paras lähiöravintola. Aurinkolahdenaukion itäpuolella on pitkä hiekkaranta. Alue päättyy venesatamaan, jonka päästä työntyy sisämaahan kahdella putouksella varustettu pitkä kanava. Kanavan pohjoispäässä on puoliympyränmuotoinen amfiteatterimainen talo.

Vuosaari: Kallahdenniemi ja Uutela[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin kaksi kilometriä pitkä Kallahdenniemi on Natura-alue. Reitin alkupäässä on ainutlaatuinen Kallahdenharju, sen jälkeen niemen levein osa ja uimarannan jälkeen hieno rantaniitty, jonka läpi kulkee puiden reunustama polku. Eteläkärjessä on Kuningatar-huvila vuodelta 1885. Kärjestä avautuu hieno avomerinäkymä.

Kallahdenniemi on osa Helsinkiin Hyvinkäältä ulottuvaa 50 kilometriä pitkää harjujaksoa, jonka viimeiset näkyvät osat ovat niemen jatkeena olevat hiekkasaaret. Harjun maaperän melko karkea hiekka ei pidätä sadevettä ja ravinteita, joten niemi on enimmäkseen kuiva ja karu. Valtapuuna on mänty.

Kallahdenniemen kärjen alava niitty oli merenpohjaa vielä 1700-luvulla. Korkean veden aikana niitty peittyy yhä veteen. Niityllä ja meressä on lukuisia siirtolohkareita, joista useimmat ovat rapakivigraniittia. Ne ovat ajelehtineet meressä jäävuoren kuljettamina kaukaa Suomenlahden perukan rapakivialueelta.

Uutela on iso niemi, jonka pohjoispuolella on Vuosaaren uusi satama. Tämäkin niemi kannattaa kävellä läpi. Tarjolla on merimaisemien lisäksi lähes aitoa maaseututunnelmaa Skatan tilalla. Tila on ollut olemassa jo 1600-luvulla, rakennukset ovat 1800-luvulta. Emäntä Miina Äkkijyrkkä on asettanut näytteille peltiveistoksiaan.

Tilan vieressä on Särkkäniemen luonnonsuojelualue merenrantaniittyineen ja laguunilahtineen. Sataman oikealla puolella näkyy Pikku Niinisaari ja Krokholmen. Laivaväylä kulkee niiden välistä. Krohnien entinen kesäpaikka Skogsholmen jää Pikku Niinisaaren taakse. Krokholmenin oikealla puolella avomerta ja Musta-Hevonen, sitten taas avomerta.

Särkkäniemestä palataan takaisin tilalle ja jatketaan Skatanniemeen. Yleinen tie päättyy venäläisten 1910-luvulla rakentaman tykkipatterin luokse. Niemen kärjessä on muutamia omakotitaloja, mutta tonttien välistä voi kävellä eteenpäin rantakallioille. Niemenkärjen kalliot ovat jääkauden jäljiltä erinomaisen kauniit ja paikka on kaiken kaikkiaan rauhoittava. Vasemmalta oikealle Pikku Niinisaari, Skogsholmen, Krokholmen, avomerta, Musta-Hevonen ja lisää avomerta.

Viikki - Vanhankaupunginlahti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhankaupunginlahden itäranta ympäristöineen on merenrantojen, Vantaanjoen rantojen ja Keskuspuiston ohella Helsingin tärkeimpiä virkistysalueita. Kävelyreittini alkaa Vanhankaupunginkoskelta. Reitti kulkee Pornaistenniemeltä pitkospuita pitkin Lammassaareen, sieltä takaisin pohjoiseen ja Säynäslahdentien viereistä polkua koilliseen, sitten luonnonsuojelualueen reunaa pitkin Herttoniemeen päin. Reitti loppuu Hiihtäjäntielle metroaseman lähelle. Näkymät ovat vaihtelevia, parempia kuin Keskuspuistossa: merenlahtikosteikkoja, niittyjä, reheviä rantametsiä, vanhaa peltomaisemaa, jyrkkiä kallioita.

Perusreitiltä voi poiketa Viikin kampukselle tai Hertsikan hyppyrimäelle tai jatkaa reittiä Saunalahden pohjukasta Kivinokan kärkeen saakka. Kokonaan erillinen ekskursio on reitti, joka alkaa suunnilleen hyppyrimäen kohdalta ja jatkuu Myllypuron ohitse Kivikon ulkoilupuistoon aina Porvoonväylälle saakka (”Itä-Helsingin keskuspuisto”, ks. Kivikon ulkoilupuisto – Herttoniemi).

Viikin–Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue on rehevää, umpeen kasvavaa merenlahtea. Laajoja, tiheitä järviruokokasvustoja rikkovat paikoin avovesilampareet. Noin 60 lintulajia ja lähes 2000 paria pesii suojelualueella säännöllisesti. Suojelualueella liikkuminen on lain mukaan sulan veden aikana kielletty.


  • Pornaistenniemen rantalehtoa kiertää luontopolku, jonka varrella on lintutorni. Lehto on kaupungin parhaita paikkoja, todellinen aarre. Pitkospuut johtavat Lammassaareen, jossa on pieniä huviloita ja toinen lintutorni. Lammassaaren pohjoispuolella on Ruohokarin alue. Niittyä on raivattu kahlaajien pesimäalueeksi. Karja laiduntaa kesäisin alueella ja pitää ruovikon matalana. Saaren huipulla on raittiusyhdistys Koiton kesäsiirtolatalo.


  • Lammassaari ei anna retkelle kovin paljon lisäarvoa. Pitkospuita pitkin kannattaa kuitenkin edetä noin 500 metriä etelään pienelle lehtosaarekkeelle. Matkan varrella on näköalakoroke. Palataan takaisin Pornaistenniemelle ja jatketaan koilliseen Säynäslahdentien viereistä kävelytietä. Kesällä 2005 uuden Viikinrannan rakentaminen oli alkuvaiheessa.


  • Viikin arboretum (puulajipuisto) on noin 20 hehtaarin kokoinen alue, jolla kasvatetaan kotimaisia sekä Suomessa menestyviä ulkomaisia puu- ja pensaslajeja. Arboretum kuuluu Viikin koetilan maihin ja on ehkä reitin mielenkiintoisin kohde. Luontopolun varrella on kaksi lintutornia. Peltojen poikki johtaa polku Gardeniaan ja koetilalle.


  • Viikin koetila kuuluu Helsingin vanhimpiin yhtäjaksoisesti viljeltyihin tiloihin. Tila on supistunut Viikin kampus- ja asuinalueen rakentamisen myötä. Vuonna 2004 koetilan pinta-ala oli 353 hehtaaria, josta peltoa oli 157 hehtaaria ja metsämaata 72 hehtaaria. Tilan talouskeskuksen yhteydessä, ”Vanhassa Viikissä”, on yliopiston maatalousmuseo.


  • Kampusalueen pyöreässä Infotalossa on Viikin tiedekirjasto, kaupungin kirjasto, kahvila, paperikauppa sekä maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan hallinto. Gardeniassa on trooppinen puutarha ja lounasravintola.


  • Mölylän luoteiskulman kalliolta avautuu näkymä Purolahden pohjukkaan. Mölylän metsä on merkittävä jäänne vanhaa metsäluontoa, reitin paras kohde arboretumin ohella. Niemeä kiertää polku. Niemeltä palataan takaisin isolle ulkoilutielle. Ohitetaan kasvimaa ja pujottelurinteen alapäässä oleva puusilta.


  • Rajakalliosta etelään reitti voidaan käsittää Herttoniemen rantapuistoksi. Lähes pystysuoria kallioita, Fastholma, Saunalahti, ja jos intoa riittää, keskelle Vanhankaupunginselkää työntyvä Kivinokka. Reittivaihtoehtoja on kaksi. Iso ulkoilutie etenee Fastholman ohi Saunalahden rannalle ja ylös Hiihtäjäntielle. Toinen polku kulkee ylempänä, ohittaa Majavatien näköalakallion ja päättyy Mäenlaskijantielle.


  • Ylempi reitti on Helsingin parhaita kalliopolkuja. Majavatien näköalakalliolta on huikaisevat näköalat. Täällä on hyvä istua ja kontemploida maailmankaikkeutta. Osittain asfaltoitu kapea polku noudattaa jyrkkien kallioiden korkeuskäyriä ja laskeutuu vähitellen Mäenlaskijantielle. (Majavatien kalliolle pääsee myös isolta ulkoilutieltä nousemalla jyrkät puuportaat.)


  • (Fastholma on melko rehevä ja sen alueella on vanhaa huvila-asutusta. Alueella on runsas kasvilajisto ja linnusto. Fastholman lintutorni sijaitsee niemekkeen luoteisnurkassa. Reitti palaa takaisin isolle ulkoilutielle ja nousee vähitellen Hiihtäjäntielle. Saunalahti on lähes umpeen kasvanut.)


  • (Kivinokassa on Herttoniemen siirtolapuutarha ja Engelin piirtämä Kulosaaren vanha kartano. Niemen luonto on hyvin säilynyt, vaikka se sijaitsee aivan Itäväylän ja tiiviin asutuksen tuntumassa. Lintutorni sijaitsee pohjoisrannalla luontopolun päässä. Niemen länsiosa on täynnä pieniä kesämajoja.)

Kivikon ulkoilupuisto – Herttoniemi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selostan tässä reitin Porvoonväylän ja Maratontien liittymästä Herttoniemeen. Reitti ei ole aivan yhtenäinen. Kun tein retken kesällä 2005, Kivikon eteläosassa oli rumaa joutomaata ja rakennustyömaita. Kehä I katkaisee reitin ennen Hallainvuorta.

Reitti seuraa Kruunuvuoresta Jakomäkeen ulottuvaa kallioperän murroslinjaa, joka näkyy maastossa kallio- ja laaksoketjuna. Rakenne jatkuu pohjoiseen. Helsingin alueella oleva osa on noin 13 kilometriä pitkä: Kruunuvuori, Herttoniemi, Hallainvuori, Kivikko, Jakomäki.


  • Porvoon moottoritien eteläpuolella on 62 metriä korkea huippu, joka on Helsingin korkein luonnollinen maastokohta. Mäenrinteet ovat täynnä linnoitusvallituksia, joita venäläiset rakensivat ensimmäisen maailmansodan varalle. Kolmentoista kilometrin päässä sijaitseva Malminkartanonhuippu erottuu hyvin. (Taivaskallio on 56 metriä ja Haltiavuori Keskuspuistossa 53 metriä merenpinnasta.)


  • Mäen päältä palataan ulkoilutielle ja jatketaan lounaaseen. Mäkinen maasto nousee ylöspäin ulkoilutien itäpuolella. Tämä osuus on reitin parhaita, rauhoittavaa ylänkömaastoa. Polku laskeutuu vähitellen alaspäin. Lahdenväylän puolella oleva metsä on kaavoitettu teollisuusalueeksi. Rakentaminen oli kesällä 2005 aivan alkuvaiheessa; maastotöitä tehtiin Kivikon eteläosassa, jossa maisemaan kuului työmaiden lisäksi rumaa joutomaata ja täytemaa-aluetta.


  • Reitti kääntyy vasemmalle ja etenee Kivikon uuden asuntoalueen länsireunalla. Maisemat ovat edelleen rumia ja keskeneräisiä, kunnes käännytään Paukkulanpuistoon kerrostalojen väliin. Kivikonkaari alitetaan, pyörätie jatkuu lyhyen metsäosuuden läpi Kehä I:n tunneliin. Tunnelin jälkeen palataan taaksepäin Kehä I:n viereistä pyörätietä pitkin.


  • Takaisin luontoon päästään Kivikontien risteyksen kohdalla. (Tähän tullaan rakentamaan eritasoliittymä.) Reitin parhaat osuudet alkavat. Ulkoilutie kiertää Hallainvuoren länsireunaa. Vasemmalla on jyrkkiä kallioita. Viikin pellot ja Latokartanon uusi asuinalue edustavat vanhaa ja uutta kulttuurimaisemaa. Pellon reunalta käännytään vasemmalle ja noustaan jyrkästi Hallainvuorelle. Polku on ehkä Helsingin kaunein.


  • Vähän ennen Viikintietä on yksi Helsingin parhaimmista näköalapaikoista. Avoimelta kalliolta avautuvat näkymät Viikin pelloille ja Latokartanoon. Kauempana vasemmalta oikealle Kallion kirkon torni, Itä-Pasila, Pasilan linkkitorni, Viikinmäki, Pihlajisto ja Pihlajamäki. Kallion jälkeen palataan ulkoilutielle ja ylitetään Viikintie jalankulkusiltaa pitkin.


  • Tiheän metsäosuuden jälkeen voidaan valita kaksi reittivaihtoehtoa. Pääreitti jatkuu pellon reunalla etelään Hiihtäjäntielle saakka (ks. Viikki – Vanhankaupunginlahti). Toinen reitti kääntyy vasemmalle Herttoniemen liikuntapuistoon. Koirapuiston jälkeen koukataan Siilitien kautta urheilukentälle ja hyppyrimäelle. Urheilukentältä voidaan jatkaa eteenpäin, jolloin palataan pääreitille.

Vantaanjoen rannat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vantaanjoen rannat ovat kaupungin tärkeimpiä ulkoilualueita. Selostan tässä reitin Vanhankaupunginkoskelta Pitkäkosken ulkoilumajalle.


  • Reitti lähtee Koskelantieltä. Satamaradalle voidaan edetä joko itä- tai länsirantaa pitkin. Lahden moottoritie alitetaan molemmissa reittivaihtoehdoissa pimeässä jalankulkutunnelissa. Seuraavaksi vasemmalla vanha vedenpuhdistamo vuodelta 1928. Nykyään Päijänteestä tuleva vesi puhdistetaan Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksessa.


  • Lahdenväylän ja vanhan Herttoniemen satamaradan välinen osuus on todella hieno, varsinkin Pikkukosken jälkeen. Erämaatunnelmaa keskellä kaupunkia. Joen itärannalla on jyrkkiä kallioita, melkein kanjonitunnelmaa, Pikkukosken uimarannan vieressä Pirunkallio. Vasemmalla on Veräjämäen pientaloalue. Maisemaa rumentaa ainoastaan Pirunkallion kohdalla joen ylittävä voimalinja.


  • Jos on valittu joen itäranta, satamaradan silta ylitetään nyt. Sillan jälkeen joen länsirannalla Tulvaniitty, jonka takana näkyy 90-luvulla rakennettu Veräjälaakson kerrostaloalue. Tulvaniityn jälkeen Oulunkylän siirtolapuutarha. Pääradan ja Kehä I:n välinen osuus on ekskursion tylsin. Kehä I:n jälkeen tullaan vähitellen reitin pelto-osuudelle. Joen oikealla puolella Pukinmäki, vasemmalla Pakilan siirtolapuutarha.


  • Peltojen keskellä kohoavalla mäellä on Tuomarinkylän kartano, jonka nykyinen päärakennus on vuodelta 1792. Rakennus toimii kaupunginmuseon näyttelytilana. Pihapiirissä on myös korkeatasoinen ravintola, jonka terassilta näkee pelloille ja pieneen muotopuistoon. Tunnelma on idyllinen ja rustiikkinen. Helsingin kaupunki hoitaa ja viljelee yhä kartanon maita, ja teinitytöt ratsastavat hevosilla. Tilaa on viljelty ainakin vuodesta 1417.


  • Kartanon jälkeen palataan joelle, peltomaisema jatkuu. Joen itärannalla on Tapaninvainion pientaloalue. Keravanjoki laskee Vantaaseen Tuusulan moottoritien kohdalla. Moottoritie alitetaan. (Ravintola Torppariin pääsee heti moottoritien jälkeen Laamannintietä pitkin. Ravintola aukeaa arkisin klo 16 ja viikonloppuisin klo 12.)


  • Tuusulan moottoritien jälkeen pellot laajenevat aidoksi maalaismaisemaksi. Peltoja suorana viivana halkovan Haltialantien itäpäästä aukeava näkymä on uskomaton. Seuraavat kohteet ovat Haltialan kotieläintila ja Ruutinkoski. Molemmat voi ohittaa ja jatkaa matkaa: Pitkäkoski on vaikuttavampi kuin Ruutinkoski, Tuomarinkylän tila on hienompi kuin Haltialan tila.


  • Haltialan kotieläintilalla voi nähdä lehmiä, lampaita, sikoja ja kanoja sekä levähtää kahvilassa. Laajat viljelysalueet ympäröivät maatilaa, joka on kuin pala suomalaista maalaismaisemaa. Noin puolen kilometrin päässä on Ruutinkosken luonnonsuojelualue. Koskikohdan (pituus 300 m, pudotuskorkeus 3 m) jälkeen tulee leveä, lähes järvimäinen suvantokohta. Suvannosta irti kuroutuneen lammen vesipintaa ja rantoja luonnehtii ällistyttävän rehevä kasvillisuus.


  • Niskalan tilan päärakennus on vuodelta 1880. Kuninkaantammentien asfaltointi päättyy tähän. Niskalan arboretumissa (puulajipuistossa) on harvinaisia vierasperäisiä jalo- ja koristepuita. Kuninkaantammentie on arboretumin kohdalla erityisen kaunis. Muutaman sadan metrin päässä on täysin luonnontilassa oleva 23 hehtaarin kokoinen Haltialan aarnimetsä, jota ei ole hoidettu 50-luvun jälkeen.
  • Pitkäkoski on Vantaan alajuoksun suurin luonnonvarainen koski ja Helsingin parhaita paikkoja. Kosken pituus on 1,1 kilometriä, pudotuskorkeus 5 metriä. Rinnelehto on luonnonsuojelualue, jossa kasvaa pähkinäpensaita, lehtokuusamaa, näsiää, lehtopalsamia, kevätlinnunhernettä ja kevätlinnunsilmää. Parhaat näkymät koskelle ovat joen ylittävältä riippusillalta.


  • Sillan ja vedenpuhdistamon puolivälissä on Pitkäkosken ulkoilumaja. Reitti loppuu tähän. Takaisin Helsinkiin pääsee kävelemällä Keskuspuistoa etelään Paloheinän ulkoilumajalle, josta lähtee bussi 66.

Keskuspuisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskuspuisto on Helsingin laajin ulkoilualue. Reitti ei ole yhtä vaihteleva kuin edellä mainitut reitit, mutta jylhä metsä mykistää kuitenkin: jos jatkat eteenpäin, päädyt Lappiin saakka. Havumetsä kuuluu suomalaisen sielunmaisemaan. Selostan tässä reitin Finlandia-talolta Pitkäkoskelle. (Laaksosta Metsäläntielle menee aikaa noin tunti, sieltä Paloheinän ulkoilumajalle 1 h 15 min.)

Puiston parhaat osa-alueet Haltialan lisäksi ovat Laakso, Maunulanpuisto ja osuus Kehä I:ltä Paloheinään.


  • Hesperian puiston eteläpään kalliolta laskee Töölönlahteen pieni puro. Puisto on stadin parhaita, yhtä hyvä kuin Kaivopuisto, Tähtitorninmäki ja Alppipuisto. Ooppera ohitetaan rannan puolelta, ylitetään Helsinginkatu, ihaillaan kaupungin talvipuutarhaa ja jatketaan Olympiastadionin itäpuolelta uimastadionin ohi Nordenskiöldinkadulle. Kadun ylityksen jälkeen alkaa varsinainen Keskuspuisto.


  • Laakson alue on Keskuspuiston parhaita. Reitti kulkee ratsastuskentän länsireunalla. Noin 200 metriä ratsastuskentän jälkeen käännytään vasemmalle ja pienen aukean kohdalta oikealle pohjoiseen. Lähistöllä on Ruskeasuon ratsastushalli, joten maastossa risteilee ulkoiluteiden lisäksi ratsastuspolkuja. Ulkoilutie ohittaa viljelypalsta-alueen länsipuolelta. Pasilan linkkitorni näkyy puiden takana.


  • (Jos kävelyretki rajoittuu Laaksoon, kannattaa keskittyä edellä kuvatun pääreitin lisäksi länsipuoliseen alueeseen eli alueeseen, joka on Ratsastieltä Länsi-Pasilaan johtavan ulkoilutien eteläpuolella. Metsän lisäksi rosoista kalliomaisemaa, lohkareita, porrasmaisia jyrkänteitä. Alueen keskellä on betoninen linkkitorni, siitä etelään isoista kivistä tehty mystinen rakennelma, ja näiden itäpuolella laajoja avokallioita.)


  • Hakamäentie alitetaan. Rantaradan kohdalla teen pari jyrkkää käännöstä, koska haluan valita parhaan ulkoilutien. Rata ylitetään siltaa pitkin ja valitaan kolmesta pohjoiseen johtavasta polusta keskimmäinen. Metsä on postikeskuksen kohdalla kaunis. Polku ohittaa radiomaston vähän ennen Metsäläntietä.


  • Metsäläntie alitetaan. Maunulanpuisto on yksi parhaista Keskuspuiston osa-alueista. Valitsen itäisen reittivaihtoehdon, joka johtaa suoraan pohjoiseen Maunulan uurnalehdolle. Pururata näkyy vasemmalla, polku nousee ylöspäin kunnes seuraa monen sadan metrin pituinen alamäki. Maunula-osuuden lopussa ylitetään soliseva puro juuri ennen Pirkkolantien siltaa. (Maunulanpuiston länsipäästä saarnimetsikön kohdalta pääsee Pohjois-Haagaan ylittämällä Hämeenlinnanväylä jalankulkusiltaa pitkin.)


  • Pirkkolantie ylitetään siltaa pitkin. Sillan jälkeen jyrkästi oikealle ja heti seuraavasta risteyksestä pohjoiseen. Reitti kulkee uimahallin ja jäähallin välistä, urheilukenttä ohitetaan länsipuolelta. Tämä on Keskuspuisto-ekskursion ainoa asfaltoitu osuus. Urheilupuiston pohjoispäässä uimahallin parkkipaikalle vievä tie ylitetään jalankulkusiltaa pitkin.


  • Pirkkolan urheilupuistossa on uimahalli, palloiluhalli, jäähalli ja kahvila tekolammen rannalla. Rakennukset edustavat 60-luvun betonifunkkista. Alue on metsäinen ja rauhallinen, mutta luontokohteena Keskuspuiston huonoin. (Urheilupuistosta pääsee Ida Aalbergin tielle Hämeenlinnanväylän yli. Ravintola Ida tarjoaa virvokkeita, jos Pirkkolan kahvilat ovat kiinni.)


  • Kehä I ylitetään. Keskuspuiston pohjoisin osa on suoraan edessä: etäisyys keskustasta tuntuu entistä voimakkaammin. Metsäosuuden jälkeen ulkoilutie ohittaa pitkän niityn länsipuolelta. Vasemmalla näkyy Maununnevan omakotitaloja. Niityn pohjoisreunalla valitaan kahdesta reittivaihtoehdosta itäinen. Tästä eteenpäin ollaan syvällä korvessa, tunnelma on sama kuin Haltialan alueella.


  • Metsäosuus loppuu Paloheinän jäähallin kohdalla. Kaunis niitty on itse asiassa vanhaa täyttömäkeä. Niityn jälkeen vanha Paloheinän ulkoilumaja ja bussi 66:n päätepysäkki, siitä 100 metriä pohjoiseen uusi ulkoilumaja. Täällä kannattaa levähtää hetki ennen kuin matka jatkuu Keskuspuiston mielenkiintoisimpiin osiin.


  • Pohjoinen Keskuspuisto eli Haltiala on täynnä ulkoiluteitä. Kartta on välttämätön. Valittavissa on monta reittiä. Kolme ehdotusta: (1) ulkoilumajalta suoraan pohjoiseen Pitkäkoskelle, (2) ulkoilumajalta ensin pohjoiseen ja sitten alueen keskellä oleva ympyränmuotoinen lenkki, (3) ulkoilumajalta ensin itään ja sitten koilliseen aarnimetsän ja arboretumin ohi Haltialan kotieläintilalle. Haltialan pohjoisreunassa kulkeva Kuninkaantammentie on myös hyvä vaihtoehto (se on itse asiassa samanlainen ulkoilutie kuin muutkin Haltialan polut). Pururatoja pitkin ei kannata kulkea lukuun ottamatta Haltiavuoren itäpuolella olevaa lyhyttä pätkää.


  • Pitkäkoskelle johtava reitti ohittaa heti ulkoilumajan jälkeen Paloheinän huipun, joka on maastosta 35 metriä ja merenpinnasta 57 metriä nouseva täyttömäki. Kiipeäminen kestää hitaalla vauhdilla viisi minuuttia. Huipulta näkyy koko Haltiala, Malminkartanonhuippu ja Ida Aalbergin tien tornitalot. Täyttömäen jälkeen ohitetaan Haltiavuori länsi- tai itäpuolelta. Haltiavuoren huippu on 53 metriä merenpinnan yläpuolella; polkuja ei valitettavasti ole.


  • Pitkäkoski on Vantaan alajuoksun suurin luonnonvarainen koski ja Helsingin parhaita paikkoja. Kosken pituus on 1,1 kilometriä, pudotuskorkeus 5 metriä. Rinnelehto on luonnonsuojelualue, jossa kasvaa pähkinäpensaita, lehtokuusamaa, näsiää, lehtopalsamia, kevätlinnunhernettä ja kevätlinnunsilmää. Parhaat näkymät koskelle ovat joen ylittävältä riippusillalta. Sillan ja vedenpuhdistamon puolivälissä on Pitkäkosken ulkoilumaja.
  • Haltialan aarnimetsä on täysin luonnontilassa oleva 23 hehtaarin alue, jota ei ole hoidettu 50-luvun jälkeen. Aarnimetsän lähellä oleva Niskalan tilan päärakennus on vuodelta 1880. Niskalan arboretumissa (puulajipuistossa) on harvinaisia vierasperäisiä jalo- ja koristepuita. Kuninkaantammentie on arboretumin kohdalla erityisen kaunis.