Ihmisen biologia (BI4)

Wikikirjastosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

IHMISEN BIOLOGINEN TAUSTA[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisen kehityshistoriassa on olemassa paljon erilaisia ihmislajeja, jotka ovat aina kehittyneet toinen toistaan paremmaksi. Ratkaisevia muutoksia kehityksessä on ollut esimerkiksi pystyasennon omaksuminen. Pystyasennossa kulkeminen on energiatalouden kannalta huomattavasti edullisempaa kuin neljällä raajalla kulkeminen, esimerkiksi ravinnon hankkiminen on helpottunut.


Ihmislajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Apinanihmiset, n. 5miljoonan vuoden takaa. Niiden aivot olivat pienikokoiset, jalat olivat lyhyet, ja kädet puolestaan pitkähköt. Näitä tavattiin muun muassa Afrikan monissa osissa melkein neljän miljoonan vuoden ajan. Apinaihmisten rinnalla eli reilut kolme miljoonaa vuotta sitten lajeja, jotka muistuttivat rakenteeltaan ja ominaisuuksiltaan esi-ihmisiä.

Ihmisen suvun (Homo) vanhimmat löydöt ovat peräisin yli kaksi miljoonaa vuotta vanhoista kerrostumista.

Noin 2,1-2,6 vuotta sitten eli laji, Homo Habilis, eli käteväihminen Etelä- ja Itä-Afrikassa. Käteväihmisen kallo oli aikaisempaa pyöreämpi ja hampaat olivat huomattavasti ihmismäisemmät. Kuitenkin, aivojen tilavuus oli vielä pieni.

Selviä kehityslinjan muutoksia on ollut pystyasennon omaksumisen ohella aivojen koon kasvu.
Ensimmäistä ihmismäisiä ominaisuuksia omaavaa lajijoukkoa (erinäisiä lajeja voi olla monia) kutsutaan pystyihmisiksi (Homo erectus). Ne elivät Afrikassa n.1,8 miljoonaa vuotta sitten. Pystyihminen levittäytyi ensimmäisenä Afrikasta Eurooppaan ja Aasiaan. Pystyihmiset ovat olleet pitkäikäisimpiä ihmislajeja, ja sen rinnalla on elänyt lisäksi vielä alle 20 000 ihmislajia.
Heidelberginihminen eli noin puoli miljoonaa vuotta sitten sekä Afrikassa että Euroopassa. Sen aivot olivat jo suuremmat,leuat tasaisemmat - ja luuharjat silmien yläpuolella matalammat, kuin pystyihmisillä.
Jääkauden aikana 200 000- 28 000 vuotta sitten Aasiassa ja Euroopassa elin Neandertalin ihminen. Se oli nykyihmistä mm. rotevampi, voimakkaampi, mutta 10-15 cm lyhyempi. Aivot olivat keskimäärin vain vähän suuremmat, kuin nykyihmisellä, jonka kanssa neandertalinihminen jopa eli rinnakkain vähän aikaa. Se, että nykyihminen kuitenkin syrjäytti neandertalinihmisen, voidaan selittää sillä, että neandertalinihminen ei ollut tarpeeksi kekseliäs ja sopeutumiskykyinen. Myös puhekyky lienee ollut heikompi. Neandertalinihmisen häviäminen voidaan selittää myös mahdollisesti jääkauden kylmyydellä,joka ajoi sen, ja nykyihmisen Välimeren rannoille.
Nykyihminen, eli Homo sapiens on lajina hyvinkin nuori; vasta 150 000 vuotta vanha. Ihmislajimme erikoisuutena pidetään geneettistä samanlaisuutta, joka on hämmästyttävän suuri: afrikkalaiset, aasialaiset, eurooppalaiset – ovat perimältään melkein identtisiä.


IHMISEN KEHITYSVAIHEISTA (referaatti 1)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyihminen on kuin simpanssi, sillä ihmisten ja simpanssien DNA:t ovat melkein 99% identtisiä. Ihminen on ollut kuitenkin vahvempi ja selvinnyt simpanssia paremmin. Ihmisen erinomainen ominaisuus on esimerkiksi puhekyky. Simpanssi on kuitenkin paljon monimuotoisempi kuin ihminen. Ihminen taas eroaa simpanssista yksilökehityksensä takia. Vastasyntyneen vauvan aivot ovat vasta neljäsosa lopullisesta koostaan, kun taas esimerkiksi ihmisapinoilla aivot ovat niiden syntyessä melkein samankokoiset kuin aikuisilla. Se, että ihminen on selvinnyt paremmin kuin simpanssi, pystytään selittämään esimerkiksi ihmisen koolla ja pitkäikäisyydellä.

Ihminen kokee elämänsä aikana monia eri elämänvaiheita niin fyysisellä kuin psyykkiselläkin tasolla. Varsinkin kehitys hedelmöityksestä syntymään on suurten ja nopeiden muutosten aikaa. Sikiön kehitys kuitenkin riippuu joissain asioissa äidistä ja hänen valinnoistaan. Onnellinen raskaus on itseasiassa harvinainen asia!
Ensimmäinen kehitysvaihe syntymän jälkeen on lapsuus, jolloin tapahtuu paljon muutoksia: hermosto kehittyy, aivot kasvaa, pituus ja paino nousevat. Lapsuudessa ihmisen immuunipuolustus myös kehittyy, ja on arveltu, että nykyisen hygienian painotus ei anna immuunipuolustukselle tarpeeksi haasteita.
Lapsuuden jälkeistä kehitysvaihetta kutsutaan esimerkiksi nuoruudeksi tai murrosiäksi. Joissain maissa tähän kehitysvaiheeseen voi kuuluta erilaisia uskonnollisia tai kulttuurisia riittejä tai tapoja. Murrosiässä tapahtuu paljon sekä fyysisiä että psyykkisiä muutoksia: Aivojen kuorikerroksessa uusien hermoyhteyksien muodostaminen vilkastuu, aivojen otsalohko tulee tilapäisesti paksummaksi, sukupuolihormonien eritys lisääntyy, mielialat vaihtelee ja varsinkin kiinnostus vastakkaista sukupuolta kohtaan lisääntyy. Murrosiän muutokset tapahtuvat tytöissä ja pojissa yleensä eri aikaan: pojat ovat useimmiten vuoden tai kaksi "jäljessä"
Murrosiän jälkeen seuraa aikuisikä, joka on hyvin vaikea määrittää, mutta se alkaa häilyvästi noin 20-vuotiaana ja päättyy noin 60-70 -vuotiaana jatkuen vanhuutena. Aikuisiässä nainen elää lisääntymisaikaa, joka kestää enintään 40 vuotta. Noin 50-vuotiaana naiset elävät "vaihdevuodet" - aikaa, jolloin lisääntymiskyky loppuu, munasarjojen hormonituotannon loppuessa. Miehen lisääntymiskyky vähenee hitaasti 30 ikävuoden jälkeen.
Vanhenemisen merkit alkavat esiintyä vasta 30 ikävuoden paikkeilla. Muutoksia tapahtuu sekä ruumiissa että mielessä. Erilaisia teorioita ja selityksiä vanhenemiselle on monia; mm. veren sokeritason nousu ja erilaiset hapetusreaktiot todennäköisesti rasittavat soluja ja elimistöä yleensäkin. Myös perinnölliset tekijät vaikuttavat omalta osaltaan elinikään - Kannattaa siis omistaa vanhat vanhemmat! Ehkä eniten ihmisen elinikään kuitenkin vaikuttaa elintavat. Tyypillisiä näkyviä vanhenemisen merkkejä ovat esimerkiksi näön heikkeneminen, lihasmassan väheneminen ja refleksien hidastuminen. Yleisiä "vanhuuden" sairauksia ovat eräs dementian muoto, eli Alzheimerin tauti ja luukato, eli osteoporoosi, mitä ilmenee lähinnä naisilla.
Kuolema on osa elämän kiertokulkua ja on luonnollista, että jokaisen elämä päättyy. Kuolema mahdollistaa aineiden kiertokulun ja samalla myös uuden elämän syntymisen. Ihmisen ja eläimen kuolema eroaa siinä mielessä, että ihmiset ovat tietoisia oman elämän päättymisestä joskus, kun taas eläimet eivät omaa kuolemaansa osaa ajatella.