Juhlakirja/Pääsiäinen
Kevätjuhla on Välimeren maissa sijoittunut suunnilleen kevätpäiväntasaukseen ja pohjoisemmassa sitä on vietetty hieman myöhemmin.[1] Pääsiäisen tai tasauspäivän yleiset koristeet, pääsiäispuput, pääsiäismunat ja rairuohot ovat kevään kasvukauden ja hedelmällisyyden vertauskuvia. Illansuussa saatetaan sytyttää lyhtyjä ja muut kynttilöitä esimerkiksi parvekkeella vanhan ajan kokkotulien sijasta.[2]
Eri puolilla maailmaa on vietetty kevään hedelmällisyyden juhlia. Nykyiseen pääsiäiseen liittyy useita keväisen luonnon heräävän elämän vertauskuvia. Näitä ovat muun muassa narsissit, rairuoho, keltaiset pääsiäistiput sekä kat eli puput. Uutta elämää kuvaavat myös hiirenkorvalle puhkeavat koivunoksat ja pajunkissat. Kevätpäiväntasauksen jälkeen valo voittaa pimeyden ja lämpö kylmyyden: vertauskuvallisesti elämä voittaa kuoleman.[3]
Muinaisessa Suomessa kevättä on luultavasti otettu vastaan ulkona luonnossa, ehkä korkeiden mäkien tai kallioiden laella onnea tuovia valkeita polttaen. Kevät on ollut lemmentaikojen ja toukokylvöjä suojelevan Ukon palvontamenojen aikaa. Suomalaisessa tarustossa kuolleista nousemisen aihe näkyy ainakin Lemminkäisen kuolemassa ja henkiin herättämisessä. Lemminkäisen äiti haravoi Tuonen virrasta poikansa silpoutuneet osat ja loihtii taidoillaan poikansa henkiin. Kristinuskossa pääsiäistä vietetään Jeesuksen kuolleista ylösnousemuksen muistoksi.[2]
Virvonta tai virpominen on lasten perinne, jossa käydään pääsiäisaikaan koskettamassa koristelluilla pajunkissavitsoilla toivottaen onnea ja terveyttä omaisille ja naapureille.[4][5] Usein lapset ovat pukeutuneina pääsiäisnoidiksi[4]. Pojat voivat olla pääsiäispupuja, jotka tulevat ruotsalaisesta perinteestä. Myös Harry Potter -asuja on nähty.[6] Muualta maailmasta tunnetaan vastaavia menoja. Niissä joukko lapsia tai nuoria kulkee näyttämässä kevään ihmettä: ensimmäistä vihantaa oksaa.[2]
Suomen ateistiyhdistyksen taholta on todettu: ”Koska kukaan ei oikeasti nouse kuolleista ja astu kristittyjen taivaaseen, ainakin kaksi pääsiäispäivää voitaisiin poistaa valtioiden kalentereista.” Vanhat lasten taikamenot kuten virpominen, pääsiäismunat, mämmi, pääsiäiskananpojat ja niin edelleen voidaan säilyttää siinä missä Runebergin tortutkin.[1]
On muistutettu myös pääsiäisen ikävistä piirteistä. Aikaisemmin noitien ajateltiin tekevän tuhoja pääsiäisen aikaan, ja noitavainoissa tapettiin ihmisiä.[1] Pääsiäisnoidat kaupallisessa tuotannossa stereotyyppisesti esitettyinä on joidenkin mielestä myös tiedostamatonta pilkkaa roviolla poltetuista vanhoista tietäjänaisista. Kirkon toimesta heistä luotiin kuva rumina noita-akkoina.[7]
Pääsiäinen on juhlapäivä luonnon heräämisen kunniaksi. Sen voi nähdä luonnonsuojelullisena teemapäivänä, joka tähdentää luonnon tasapainon, terveyden ja monimuotoisuuden tärkeyttä.[8]
Jos päivää vietettäisiin kevätpäiväntasauksen aikoihin, suuret vuotuisjuhlat sijoittuisivat tasaisemmin väliajoin. Nykyisin pääsiäisen välimatka vappuun voi olla vain viikon verran.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ 1,0 1,1 1,2 Hartikainen, Erkki (päätoim.): Pääsiäinen Yhteisö ja ihmisoikeudet: Peruskoulun elämänkatsomustieto 4. Suomen ateistiyhdistys ry. Viitattu 7.3.2010.
- ↑ 2,0 2,1 2,2 Suomalainen pääsiäinen Hiitola. Suomen ateistiyhdistys ry. Viitattu 10.9.2010.
- ↑ Pääsiäinen – yhteinen juhla 2009. Uskomattomat ry – ET-lasten vanhempainyhdistys. Viitattu 12.3.2011.
- ↑ 4,0 4,1 Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. 3. tarkistettu ja päivitetty painos. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X.
- ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
- ↑ Aho, Elisabet: Vitsa sulle, palkka mulle Vantaan Lauri. 13.3.2008. Viitattu 8.3.2010.
- ↑ Kailo, Kaarina: Saunan mielenmaisema. Teoksessa Heiskanen, Irma & Kailo, Kaarina (toim.): Ekopsykologia ja perinnetieto, s. 260. Helsinki: Green Spot, 2006. ISBN 952-5459-04-7.
- ↑ 8,0 8,1 Grönroos, Marko: ”Pääsiäinen” Viitattu 8.3.2010.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aalto, Satu (toim.): Suuri perinnekirja: Suomalaista juhlaperinnettä ennen ja nyt. Hämeenlinna: Karisto, 1999 (5. painos 2005). ISBN 951-23-3963-3.
- Hautala, Jouko (toim.): Vanhat merkkipäivät. 7. painos (1. painos 1948). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-162-3.
- Karjalainen, Sirpa: Juhlan aika: Suomalaisia vuotuisperinteitä. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-22920-2.
- Koskinen, Raija & Vuolio, Kaisu: Suomalaiset juhlat. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1989. ISBN 951-0-15709-0.
- Lahtinen, Mysi: Juhlat: Uudestavuodesta elonkorjuuseen. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-3151-3.
- Nirkko, Juha (toim.): Pääsiäinen: Juhlatietoa, kuvia ja kertomuksia. Folklore-sarja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997. ISBN 951-717-952-9.
- Nirkko, Juha (toim.): Pääsiäispilke: Alkuvuoden juhlakappaleita. Folklore-sarja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-150-X.
- Nirkko, Juha (toim.): Juhannus ajallaan: Juhlia vapusta kekriin. Folklore-sarja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-587-4.
- Seljavaara, Anu & Kärjä, Päivi (toim.): Juhlat alkakoot! Vuotuisia tapoja ja perinteitä. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-28965-5.
- Vento, Urpo (toim.): Juhlakirja: Suomalaiset merkkipäivät. Kalevalaseuran vuosikirja 59. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1979. ISBN 951-717-178-1.
- Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto: Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. 24. painos (1. laitos 1950). Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 951-1-12544-3.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääsiäistietoa. Suomalaisen kirjallisuuden seura.
- Hanna Myllys: Pääsiäisnoidat ja pääsiäistaiat. MTV3 Helmi.
- Tiia Koskimies: Noidat ja trullit. Umami.fi 2.4.2009
- Pääsiäinen – yhteinen juhla. Uskomattomat ry – ET-lasten vanhempainyhdistys, 2009. (PDF)
- Leena Joki: Virpomalla virkeäksi. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.