Juhlakirja/Vappu

Wikikirjastosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Simaa ja tippaleipiä.

Vappu on vuosittain 1. toukokuuta vietettävä kansainvälinen juhlapäivä ja monissa maissa yleinen vapaapäivä[1]. Se on alkavan kevään juhlapäivä sekä kansainvälinen työväen juhlapäivä. Suomessa vapunpäivää aattopäivineen vietetään työväen, ylioppilaiden ja kevään karnevaalijuhlana[2]. Vuodesta 1979 lähtien vappu on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä, suomalaisen työn päivä[3].

Vapun alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haymarketin kahakka 1. toukokuuta 1886.

Kun vuodenkierto jaetaan kahdeksaan osaan, kevätpäiväntasauksen ja kesäpäivänseisauksen puoliväli osuu toukokuun alkuun.[4] Germaaniset kansat viettivät kevään alkamisen juhlaa huhtikuun lopulla. Kristillisellä keskiajalla hedelmällisyysjuhla korvattiin Valborgin pyhimyskultilla. Germaanien juhlamenoihin kuului kokkojen polttaminen. Tapa jatkuu nykypäivän Ruotsissa lähinnä Sveanmaalla. Irlannissa ja Skotlannissa juhlittiin huhtikuun lopulla gaelilaista Beltane-juhlaa, johon kuului myös kokkojen polttaminen.[5] Karja on ajettu rituaalisesti haltiatulien läpi. Varsinkin germaanisissa maissa on perinteisesti pystytetty korkea vappusalko, jonka päähän on kiinnitetty pitkiä nauhoja. Juhlassa nauhat kudotaan salon ympärille. Nuorten tyttöjen joukosta voidaan valita toukoneito (May Queen).[4]

Suomessa tunnetaan vanhana kevään juhlana hela eli toukojuhla, jolloin pelloille ja muille avoimille paikoille sytytettyjä kokkoja helavalkeita.[6][7] Muinaissuomalaiset polttivat helavalkeita pahojen henkien pois ajamiseksi ja soittivat kelloja[3]. Juhlissa juotiin simaa ja tanssittiin.[8] Karja on usein päästetty ensi kerran laitumelle ja ajettu tulien läpi sairauksien ehkäisemiseksi.[9]

Vappu on saanut nimensä 700-luvulla eläneen baijerilaisen abbedissa Valburgin mukaan. Vappua on juhlittu keskiajalta lähtien – myös Suomessa – 1. toukokuuta. Sen mukaisesti päivä on myös Vapun ja Valpurin nimipäivä. Käsitys noitien lentämisestä sapattiinsa valpurinyönä (saks. Walpurgisnacht) on arveltu olevan perua yleisestä pakanallisten juhlien leimaamisesta paholaisen toimiksi.[10]

Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Saksassa ja Latviassa vapun juhlinta perustuu valpurinpäivään. Muissa maissa vappujuhlan viettäminen juontaa juurensa työväenliikkeeseen.[5]

Työläisten kansainvälinen juhlapäivä sai alkunsa Yhdysvalloissa. 1. toukokuuta 1886 järjestettiin mielenosoituksia, joissa vaadittiin kahdeksantuntista työpäivää. Mielenosoittajien ja poliisien välisessä yhteenotossa kuoli ainakin 10 työläistä. Kolme päivää myöhemmin useita siviilejä ja poliiseja sai surmansa kahakoissa Chicagon Haymarketissa. Poliisi suoritti joukkopidätyksiä, joissa seitsemää syytettiin anarkismista ja valtion vastustamisesta. Heidät tuomittiin kuolemaan ja hirtettiin. Vuonna 1889 työläisten Toinen internationaali päätti, että mielenosoitusten uhreja muistettaisiin maailmanlaajuisesti 1. toukokuuta 1890.[11] Ajankohta määrättiin kansainväliseksi työläisten mielenosoituspäiväksi. Välitön esikuva tuli siis Amerikasta, mutta taustalla vaikutti ilmeisesti myös keskieurooppalainen perinne. Keskiaikaiset asekatselmukset olivat muuttuneet kaupunkien porvariskaartien katselmuksiksi ja myöhemmin kiltojen ja ampumaseurojen paraateiksi ja marsseiksi.[12]

Suomalainen vappu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Pohjois-Esplanadi vappuna 2006.

Nykyaikainen vappu on leimallisesti kaupunkilainen juhla. Vappua on kuitenkin vanhastaan vietetty maaseudullakin sekä talonpoikaiston että herrasväen piirissä. Eräillä Etelä-Suomen alueilla poltettiin vapputulia ja paikoitellen oli tapana harjoittaa karjan menestystä edistävää taikuutta. Vappuun yhdistettiin yleensäkin pyhäpäiviä koskevia työkieltoja, sillä vapulla oli Valburgin muistopäivänä myös vanhaa kirkollista luonnetta. Maaseudun pappiloissa pidettiin vappuisin kutsuja. Nämä perinteet eivät kuitenkaan olennaisesti vaikuttaneet 1900-luvulla kehittyneeseen vapun juhlintaan.[12]

Oma merkityksensä vapun myöhempiin tapoihin oli sen sijaan sillä, että kaupunkien säätyläistö piti 1800-luvulla vappua ruotsalaisen ja eurooppalaisen esikuvan mukaan kevätjuhlana. Kesäravintolat avautuivat ja pidettiin ulkoilmakonsertteja. Porvarisperheissä tarjottiin simaa, joka oli kuulunut myös pappiloiden vappuun. Kaupunkien vapunvieton juuria on haettu varhaiskeskiajan asekatselmuksista saakka. Aatelisto järjesti Suomessakin 1500-luvulla turnajaisia, joissa talven ja kesän hahmot näytösmäisesti kamppailivat ja kesä voitti. 1800-luvulla säätyläisvappuun sulautui ylioppilaiden kevätjuhlaperinne.[12]

Ylioppilaitten vapunvieton eräänä lähtökohtana oli eteläisen Ruotsin kansanomainen vappu. Vappuna oli tapana syödä ja juoda runsaasti: sanottiin, että näin saadaan voimia tulevan kesän varalle. Kaupunkien killat ja ammattikunnat pitivät vappua kokous- ja kestipäivänään, ja myös maaseudulla pidettiin kyläkokouksia. Nuoret miehet myös kiersivät talosta toiseen laulamassa kevään tuloa. Kaikki nämä ainekset sopivat hyvin ylioppilaille. He saattoivat viettää vappua osakuntajuhlana, johon kuuluivat puheet, juhlajuomat ja laulutervehdykset. Ulkoilmajuhlia pidettiin käytännön syistä myöhemmin toukokuussa, jolloin oli kukan päivä. 1800-luvun lopulla ylioppilaiden kevätjuhlan pitoajaksi vakiintui toukokuun ensimmäinen päivä.[12]

Vuodesta 1979 lähtien vappu on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä, jolle on annettu nimi suomalaisen työn päivä. Liputtamista ei kuitenkaan perusteltu sillä, että vappu olisi työläisten juhlapäivä. Kansatutkija Juhani U. E. Lehtonen totesi, että vapun perinnetaustan kannalta kyse on oudosta poliittisesta kompromissista. Osa suomalaisista ei hyväksynyt työläisvappua, mutta railakas ylioppilasvappukaan ei ollut kaikkien mieleen. Näytti olevan ongelma, miten ei-ylioppilas tai työväenliikkeeseen kuulumaton viettäisi vappua. Siksi Suomen itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä vappua markkinoitiin iloisena kevätjuhlana, kevään tulon merkkipäivänä. ”Ainoana vaikeutena vapun vietossa kevään juhlana on ollut asian keinotekoisuus: kevät kun kerta kaikkiaan ei tule vielä vappuna Suomeen”, Lehtonen kirjoitti.[12]

Pohjoismaissa on tapana kiinnittää huomio varsinaisen juhlan aattopäivään. Myös vapun juhlinta on siirtynyt joulun, uudenvuoden ja juhannuksen tavoin aattoon.[13] Varisinkin 1930-luvulta lähtien juhlinta siirtyi yhä enemmän vapunpäivästä sitä edeltävään päivään. Tähän vaikutti osaltaan julkisten huvitilaisuuksien, erityisesti tanssien, yleistyminen ja sijoittuminen juuri aattoon.[12]

Sima on tärkeimpiä suomalaisen vapun tunnusmerkkejä. Simaa nautitaan koko perheen juhlajuomana, ja sitä on helppo valmistaa myös kotona.[12] Vappulounas kuuluu monen perheen ohjelmaan. Vappuun kuuluvia ruokalajeja ovat muun muassa tippaleivät, munkit, nakit ja perunasalaatti. Vappuna voidaan käydä vieraisilla, tehdä kävelyretki kaupungille tai aloittaa mökkikausi.[14][15][12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Leinonen, Anu & Tainio, Lauri: Vapusta ei vieläkään vapaapäivää Turkissa Euroopan rajalla?. 22.4.2008.
  2. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  3. 3,0 3,1 Kuntsi, A.: Wappu – Mikä se on ja mistä se tulee? (Julkaistu Wiipurilaisen Osakunnan jäsenjulkaisussa Willi, numerossa 2/2004) Viitattu 5.4.2010.
  4. 4,0 4,1 Grönroos, Marko: Vappu Viitattu 5.4.2010.
  5. 5,0 5,1 Katajala, Jussi: Vapun historia 26.4.2005. Viitattu 5.4.2010.
  6. Kantalainen, Merja: Vappupuhe 1.5.2005. Viitattu 2.6.2009.}
  7. Suomenuskoisten helajuhla 2008. Taivaannaula ry. Viitattu 2.6.2009.
  8. Hätönen, Paula: Ylioppilaan tyyli ei petä piknikilläkään Turun sanomat. 27.4.2002. Viitattu 5.6.2009.
  9. Kuntatiedote 28.4.1999. Velkuan kunta. Viitattu 5.6.2009.
  10. Hakusana vappu teoksessa Iso tietosanakirja. 14 osa, Troopillinen–Wasenius. Helsinki: Otava, 1938.
  11. Miksi työläiset juhlivat juuri vappua?. Tieteen Kuvalehti Historia, 3/2008. Oslo: Bonnier Publications International AS. ISSN 0806-5209.
  12. 12,0 12,1 12,2 12,3 12,4 12,5 12,6 12,7 Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Lehtonen ei löytynyt
  13. Aurejärvi-Karjalainen, Anneli: Perheen omat juhlat: Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin, s. 201. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23761-2.
  14. Vappu – kevään tulon juhla Oppiminen – Yle.fi. Viitattu 5.4.2010.
  15. Tuomela, Laura: Vappu on iloinen kevätjuhla 24.4.2009. Kotiliesi. Viitattu 5.4.2010.