Jumalatodistusten arvostelu

Kohteesta Wikikirjasto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Todellisuus ja todellisuuskäsitys

Käsitykset jumalien olemassaolosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teistit eli jumalauskoiset ovat esittäneet, että on olemassa yliluonnollisia olentoja, jumalia tai yksi jumala.[1][2] Ateismi eli jumalattomuus on käsitys, jonka mukaan todellisuuteen ei kuulu jumalaa tai jumalia.[3]

Olemassaoloa koskevana käsitteenä teismi on väitelause ”jumala tai jumalia on olemassa” ja ateismi on väitelause ”jumalaa tai jumalia ei ole olemassa”.[4][5][6]

Filosofi Julian Baggini on kuvaillut ateismin luonnetta seuraavasti. Tavallisesti henkilöistä, jotka eivät usko jonkin mielikuvitusolennon olemassaoloon, ei käytetä mitään eritystä nimitystä. Oletetaan, että niiden ihmisten määrä, jotka uskovat tiettyyn taruolentoon, alkaa kasvaa. Pian heitä aletaan kutsua erityisellä nimellä, kuten teisteiksi eli jumalaan uskoviiksi. Kun teistejä alkaa olla paljon, teistejä aletaan pitää normaaleina, vaikka jumalan olemassaolosta ei ole mitään näyttöä. Niitä, jotka eivät ole teistejä, aletaan kutsua ei-teisteiksi eli ateisteiksi. Tavallisella ihmisellä on erilaisia todellisuutta koskevia käsityksiä. Teistit sanovat, että tämän lisäksi todellisuuteen kuuluu jumala. Jos teistejä eli jumalaan uskovia ei olisi, olisi kuitenkin ateisteja, mutta heitä ei kutsuttaisi ateisteiksi. Ateistien käsitys olisi sama vaikka teistejä ei olisi ollut koskaan olemassa.[7][8]

Käsitykset tiedosta jumalan olemassaolosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jumalauskoisuus, epävarmuus jumalien olemassaolosta ja jumalattomuus voidaan määritellä myös tietoa koskevana.[9]. Käsitys teismin, agnostisismin ja ateismin suhteen voi siis olla eriasteinen.[10][11]

Käsitys Jumalan olemassaolosta Nimitys
1. Suoraan todistuva vastaansanomattomilla tosiasioilla Vanhakantainen teisti
2. Vahvoja todisteita puolesta eikä mitään todisteita vastaan. Todistuva tavanomaisessa mielessä Moderni teisti
3. Vahvoja todisteita puolesta, silti ristiriitaisuuksia ja todisteita vastaan Käytännön teisti, agnostikko laajassa merkityksessä
4. Todisteita puolesta ja vastaan yhtä paljon, todennäköisyys 50 % Agnostikko kapeassa merkityksessä, ei ota mitään kantaa kummankaan puolesta
5. Joitakin yleisiä tai erityisiä perusteita puolesta, silti epätodennäköinen Epäilijä, agnostikko laajassa merkityksessä, vaikka pitää jumalan olemassaoloa epätodennäköisenä, pitää sitä mahdollisena
6. Ei mitään yleisiä tai erityisiä perusteita tai todisteita puolesta Negatiivinen ateisti
7. Vahvoja todisteita olemassaoloa vastaan, ei mitään todisteita puolesta Positiivinen ateisti

Negatiivisten ateistien mukaan jumalan olemassaolon puolesta ei ole esitetty mitään todisteita. Positiivisten ateistien tai tieteellisten ateistien mukaan jumalan olemassaoloa voidaan pitää todistettavasti epätotena.[12][13]

Agnostikkoja laajassa mielessä on kolmea lajia. Epäilijöiden mielestä jumalan olemassaolon puolesta on joitakin todisteita, mutta jumalan olemassaolo on epätodennäköistä. Agnostikkoja kapeassa mielessä ovat ne, joiden mielestä jumalan olemassaolon todennäköisyys on 50 %. Käytännön teistien mukaan on paljon todisteita jumalan olemassaolosta, mutta muitakin vaihtoehtoja on.[14]

Myös teistit jakaantuvat kahteen ryhmään. Nykyaikaisten teistien mukaan jumalan olemassaolo on todistettu. Vanhakantaisten teistien mielestä jumalan olemassaolo on ehdottoman varmasti todistettu.[14]

Agnostikot voidaan jakaa kahteen joukkoon myös toisella tavalla. Positiivisten agnostikkojen mukaan on runsaasti todisteita sekä jumalan olemassaolon puolesta että jumalan olemassaoloa vastaan. Negatiiviset agnostikot eivät halua ottaa kantaa jumalan olemassaoloon vaan vetoavat tietämättömyyteen.[14]

Arvostelijoiden mukaan agnostismi on päättämättömyyttä silloin, kun kyse ei ole itsensä suojelemisesta yhteisössä, jossa ateisteihin suhtaudutaan kielteisesti.[14] Agnostismin arvostelijoiden mukaan johdonmukaisesti agnostismin mukaan ei voitaisi sanoa, nouseeko aurinko huomenna, koska mikään kokemustieto ei ole täysin varma. Ateistien mukaan jumalausko on tarpeeton oletus.[7]

Jumalatodistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskontojen piirissä on muinaisajoista lähtien pyritty eri tavoin todistamaan jumalan olemassaolo. Erityisesti keskiajan kristillisessä jumaluusopissa jumalatodistuksilla oli keskeinen asema.[15]

Jumalatodistusten nimityksiä ovat muun muassa ontologinen todistus, kaikkeuden alkuperään nojautuvat todistukset, luonnon järjestyksen todistukset eli suunnittelutodistukset, historialliset todistukset ja moraalinen todistus.[16]

Olemassaolon käsitteeseen nojaava todistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs tunnettu todistus on keskiajan jumaluusoppineen Anselm Canterburylaisen esittämä ontologinen todistus. Ontologisessa todistuksessa esitetään seuraavat väitteet:[17]

  1. Ihmisellä voi olla ajatus olennosta, jota suurempaa ei voi ajatella.
  2. Oletetaan, että tämä olento on olemassa ainoastaan ajatuksena ihmisen mielessä.
  3. Olemassaolo todellisuudessa on suurempaa kuin olemassaolo ainoastaan mielessä.
  4. Voidaan siis ajatella olentoa joka on suurempi kuin olento jota suurempaa ei voi ajatella: olentoa, joka on olemassa myös todellisuudessa.
  5. Ei voi olla olentoa joka on suurempi kuin olento, jota suurempaa ihminen ei voi ajatella.
  6. Siksi olennon jota suurempaa ei voida ajatella täytyy olla olemassa myös todellisuudessa.

Todistuksen suurin ongelma on se, että se pitää olemassaoloa olion ominaisuutena.[17] Voidaan kuvitella sata kolikkoa, joilla voi (kuvittelussa) olla kaikki samat ominaisuudet kuin sadalla todellisella kolikolla ilman, että niiden silti tarvitsisi olla olemassa. Samoin voidaan kuvitella jumalalle mitä tahansa ominaisuuksia ilman, että niistä voitaisiin päätellä jumalan olevan olemassa.[18]

Anselmin kiistakumppani munkki Gaunilo pyrki osoittamaan, että todistuksella voidaan todistaa lähes mitä tahansa kuviteltavissa olevaa myös olemassa olevaksi: voidaan kuvitella jokin esine, joka täydellisimpänä mahdollisimpanakin mutta kuitenkin ilman olemassaoloa, on vähemmän täydellinen kuin sama esine olemassa olevana.[17]

Tieteen menetelmien mukaan minkään muun kuin käsitteen olemassaoloa ei voida todistaa pelkällä päättelyllä. Olemassaolo voidaan todistaa vain sellaisilla menetelmillä, joihin kuuluu kokemusperäistä havainnointia.[19]

Kaikkeuden alkuperään nojaavat todistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkeuden luojaan tai ensimmäiseen syyhyn perustuvat jumalatodistukset pyrkivät osoittamaan Jumalan olemassaolon kaikkeuden ensimmäisenä tai kaikkeuden synnyn kannalta välttämättömänä oliona. Esimerkiksi seuraava päättelyketju edustaa kosmologista jumalatodistusta:

  1. Kaikella, mikä alkaa olla olemassa, on joku syy olemassaoloonsa.
  2. Kaikkeus on alkanut olla olemassa.
  3. Siispä kaikkeudella on syy olemassaoloonsa.

Kuuluisin kosmologinen jumalatodistus on Tuomas Akvinolaisen esittämä. Tuomaan esittämä todistus ei pyri löytämään ajallisesti ensimmäistä syytä vaan loogisesti ensimmäisen. Todistus voidaan esittää seuraavasti:[20]

  1. On olemassa ei-välttämätön olio.
  2. Tämän olion olemassaololle on syy.
  3. Syy olion olemassaoloon on joku muu kuin se itse.
  4. Sen, mikä aiheuttaa tämän olion olemassaolon, täytyy joko koostua ei-välttämättömistä olioista tai vähintään yhdestä välttämättömästä oliosta.
  5. Ei-välttämättömät oliot eivät voi aiheuttaa tämän kontingentin olion olemassaoloa.
  6. Siksi sen, joka aiheuttaa tämän välttämättömän olion olemassaolon, täytyy koostua vähintään yhdestä ei-välttämättömästä oliosta.
  7. Siis on olemassa välttämätön olio.

Perinteinen arvostelu todistusta vastaan on, että siihen sisältyy loogisena virheenä ajatus loputtoman sarjan mahdottomuudesta. Nämä sarjat voitaisiin yhtä hyvin käsittää loputtomiksi. Esimerkiksi matematiikassa on äärettömiä lukusarjoja, joista esimerkiksi negatiivisten lukujen sarjalla on loppu (-1), mutta ei alkua[18]

Suunnittelutodistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnon järjestyksen todistukset pyrkivät vetoamaan selityksenään kaiken tarkoituksenmukaisuuteen.[21] Todistuksen mukaan elämän kehittyminen on äärettömän epätodennäköistä ja elävät olennot ovat hyvin monimutkaisia. Siksi todistuksen mukaan tarvitaan jumala, joka ohjaa kehitystä haluamaansa suuntaan.[22]

Luonnon järjestyksen todistusta on arvosteltu muun muassa siitä, että sen pohjalta epätodennäköinen mutta mahdollinen tapahtuma voitaisiin aina perustella jonkun olennon ohjaamaksi. Lisäksi tiede selittää eliöiden monimutkaisuuden Charles Darwinin luonnonvalintaan perustuvalla kehitysopilla.[22]

David Hume arvosteli teleologista todistusta monin tavoin. Hän esimerkiksi kirjoitti, että koska maailmassa on myös paljon vikoja, voitaisiin ajatella, että maailmamme onkin ”jumalakoulun alkeisluokalla olevan lapsijumalan tekemä epäonnistunut harjoituskappale, joka kelpaa korkeintaan roskakoriin heitettäväksi”.[23]

Historialliset todistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallisilla todistuksilla tarkoitetaan väitteitä, joiden mukaan yleinen historiallinen kehitys tai jotkin historian tapahtumat todistavat jumaluuden olemassaolosta.[24] Kristinuskon piirissä on väitetty, että sen pyhässä kirjassa Raamatussa kerrotut ihmeet, erityisesti Jeesus-hahmon ihmeteot ja ylösnousemus kuolleista ovat tosiasioita, ja että ne ihmeellisyytensä vuoksi todistavat kristinuskon jumalan olemassaolon.[25]

Moraalinen todistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moraalisen jumalatodistuksen esitti muun muassa filosofi Immanuel Kant. Todistuksen mukaan eri kansojen samanlaiset moraalikäsitykset osoittavat, että on olemassa jumalallinen lainsäätäjä. Immanuel Kant ajatteli, että kuoleman jälkeinen jumalan antama palkkio tai rangaistus toteuttaisi oikeudenmukaisuuden.[26]

Arvostelijoiden mukaan yhtenevät moraalikäsitykset voidaan selittää edellyttämättä niiden taustalle mitään jumalallista. Toiseksi lähes jokaiselle moraalisäännölle löytyy myös vastaesimerkkejä muista yhteiskunnista.[26]

Näkemykseen, että uskonto on moraalin lähde liittyy ongelmia. On ongelmallista väittää, että jumalat ovat hyviä ja samaan aikaan väittää, että he antavat ymmärryksen hyvästä ja pahasta, koska niin ei voi sanoa syyllistymättä tautologiaan. Toisin sanoen jumalat voivat tehdä mitä tahansa ja se olisi silloin hyvä, koska jumalat itse määräävät moraalin.[27]

Uskonnolliset tekstit voivat esimerkiksi yllyttää väkivaltaan.[28] Uskonto on johtanut ihmisiä tekemään rikoksia. Raamatussa Mooses tapatti jumalan käskystä kaikki midianilaiset miehet, naiset, pojat ja tytöt, jotka eivät olleet neitsyitä. Myöhempää rikollisuutta edustavat esimerkiksi ristiretket, kolmikymmenvuotinen sota, lukemattomat selkkaukset sunni- ja shiiamuslimien välillä ja terroristit, jotka räjäyttävät itsensä uskoen varmasti pääsevänsä suoraan paratiisiin.[27].

Väitteitä Jumalan olemassaolemattomuuden puolesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On esitetty, että, jos jumala määritellään toimijaksi, jolla ei ole ruumista eli on vain henkeä, joka on ikuinen, täydellisen vapaa, kaikkivoipa ja -tietävä, täydellisen hyvä ja kaikkien olioiden luoja, tälläinen oletus on loogisesti ristiriitainen.[29]

Pahan ongelma on seuraavan kaltainen päätelmä: jos jumala on kaikkihyvä, hän haluaa poistaa pahan, jos hän on kaikkivaltias, hän pystyy poistamaan pahan. Paha on kuitenkin olemassa, joten jumala ei voi olla samaan aikaan kaikkivaltias ja kaikkihyvä.[30]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helm, Paul et al.: Philosophy of religion Britannica Online Encyclopedia. Viitattu 12.10.2010.
  2. Selin, Risto: Jumalan olemassaolo. Teoksessa Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4. Artikkelin verkkoversio.
  3. ”ateismi [– –] jumalauskon puuttuminen, käsitys, jonka mukaan Jumalaa t. jumalia ei ole olemassa[.]” Korpela, Jukka K.: Pienehkö sivistyssanakirja: ateismi Jukka K. Korpela. Viitattu 16.4.2007.
  4. Smith, George H.: Atheism: The case against god. Buffalo, New York: Prometheus Books, 1979. ISBN 0-87975-124-X. (englanniksi)
  5. Hartikainen, Erkki: Esitelmä ateismista Luonnonfilosofian seurassa 30.10.2003. Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 16.4.2007.
  6. Niiniluoto, Ilkka, Ateismi. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 130. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  7. 7,0 7,1 Hartikainen, Erkki: Erehtymätön ateisti Vapaa ajattelija. 4/2005. Viitattu 10.1.2011.
  8. Baggini 2005.
  9. Scriven, Michael: Primary philosophy. New York: McGraw-Hill, 1966. ISBN 0-87975-078-2. . Painettu uudelleen teoksessa Angeles, Peter (editor): Critiques of god: Making the case against belief in god. Buffalo, New York: Prometheus Books, 1976. ISBN 0-87975-078-2. (englanniksi)
  10. Martin, Michael: Atheism: A philosophical justification. Philadelphia, Pennsylvania: Temple University Press, 1990. ISBN 0-87722-943-0.
  11. Hartikainen, Erkki: Ateismin määrittelemisestä. Vapaa ajattelija, 2001, nro 1/2001.
  12. Niiniluoto, Ilkka: Ateismi. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 136. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  13. Cooke, Bill: Agnostismin nousu ja tuho. Vapaa ajattelija, 2000, nro 3/2000.
  14. 14,0 14,1 14,2 14,3 Teksti julkaisussa Hartikainen, Erkki (vastaava toim.): Yläasteen etiikka: Peruskoulun uskontojen historian ja etiikan oppikirja 1–3. (Kouluhallituksen hyväksymä kokeilumoniste lukuvuosiksi 1982–83, 1983–84, 1984–85.) Lisäpainos 1985. Helsinki: Vapaa ajatus, 1982. ja sen pohjalta tehdyssä internet-oppimateriaalissa Hartikainen, Erkki (toim.): Elämänkatsomustiedon oppikirjat: Todellisuus ja todellisuuskäsitys: Lukion elämänkatsomustieto 2 (ET 11) 2007. Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 16.4.2007.
  15. Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia 1: Vanhan ajan filosofia, katolinen filosofia. (History of western philosophy, 1946.) Suomentanut J. A. Hollo. 9. painos (1. painos 1948). Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-17867-5.
  16. Jumalatodistuksia lyhyesti käsittelevä suomenkielinen uskonnonfilosofian oppikirja: Koistinen, Olli & Räikkä, Juha: Taivaassa ja maan päällä: Johdatus uskonnonfilosofiaan. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-37-2034-9.
  17. 17,0 17,1 17,2 Himma, Kenneth Einar: Ontologival argument Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 27.9.2007. (englanniksi)
  18. 18,0 18,1 Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia 2: Uuden ajan filosofia. (History of western philosophy, 1946.) Suomentanut J. A. Hollo. 9. painos (1. painos 1948). Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-17886-1.
  19. Dennett, Daniel C.: Lumous murtuu: Uskonto luonnonilmiönä, s. 236. (Breaking the spell: Religion as a natural phenomenon, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 952-5202-96-8.
  20. Tuomas Akvinolainen: The existence of God (Ia, kvestio 2) Summa theologiae. Viitattu 27.9.2007. (englanniksi)
  21. Ratzsch, Del: Teleological Arguments for God's Existence Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 27.9.2007. (englanniksi)
  22. 22,0 22,1 Dawkins, Richard: Sokea kelloseppä. (The blind watchmaker, 1986.) Suomentanut Risto Varteva. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1989. ISBN 951-0-15863-1.
  23. Hume, David: Dialogues concerning natural religion (Julkaistu 1779) Viitattu 4.6.2008. (englanniksi)
  24. Artikkeli Jumala teoksessa Iso tietosanakirja. 5, Ihminen–Kansallisfilosofia. Helsinki: Otava, 1933.
  25. Räisänen, Heikki: Miten ymmärrän raamattua oikein. Helsinki: Kirjapaja, 1981. ISBN 951-621-292-1.
  26. 26,0 26,1 Kannisto, Heikki: Kant ja järjen itsekritiikki. Teoksessa Korkman, Petteri & Yrjönsuuri, Mikko (toim.): Filosofian historian kehityslinjoja. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-708-0.
  27. 27,0 27,1 Hauser, Marc & Singer, Peter: Morality without religion Viitattu 18.12.2008. (englanniksi)
  28. Mutanen, Annikka: Mistä moraali syntyy?. Tiede, 12.8.2008, 8/2008. vsk, nro 8. Artikkelin verkkoversio.
  29. Pihlström, Sami: Usko, järki ja ihminen: Uskonnonfilosofisia esseitä, s. 66. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 227. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2001. ISBN 952-9791-41-0.
  30. Hick, John: Uskonnonfilosofia, s. 53. (Philosophy of religion, 1963.) Suomentaneet Taisto Nieminen ja Heikki Kirjavainen. 2. painos (1. painos 1969). Helsinki: Kirjapaja, 1992. ISBN 951-625-167-6.