Keskustelu:Shakkiaapinen
Lisää aiheUlkoasu
Viimeisin kommentti: 15 vuotta sitten käyttäjältä Raimondo aiheessa Shakkiaapinen 1.0
Aiemmat keskustelut löytyvät sivulta Keskusteluarkisto.
Vielä tekemättä kirjassa Shakkiaapinen: | muokkaa luetteloa - tarkkaile luetteloa | |
---|---|---|
|
Shakkiaapinen 1.0
[muokkaa wikitekstiä]Olisiko tässä kirjassa ainesta kirjaston ensimmäiseksi "valmiiksi" kirjaksi sitten, kun pelipuu on poistettu. Samalla voisi kehittää yleisiä valmiit kirjat käytänteitä, kuten tulostettavan ja kirjamaisen version taitto. -- Usp 22. lokakuuta 2008 kello 05.36 (UTC)
- Arkistoin äsken Shakkiaapisen vanhat keskustelut ja kopioin sieltä tähän alkuun yllä olevan runsas vuosi sitten tehdyn kysymyksen. Tuo uusi Shakki-kirja on ollut oletettua työläämpi ja työ sielä jatkuu edelleen, mutta siitä huolimatta olisi kyllä jo aika viimeinkin miettiä myös tämän Shakkikiaapisen viimeistelyä.
- Nyt pitkästä aikaa uudelleen katsottuna, tuo historiatiedon levitys kirjan useille muita asioita käsitteleville sivuille, ei näytä enää kovin onnistuneelta, vaikka ideana oli liittää historia siten tiukemmin kirjan muuhun sisältöön. Olisin nyt sillä kannalla, että historia osuus koottaisiin nyt omaksi osiokseen ja muut asiat jäsenettäisiin sitten vielä kokonaan uudelleen.
- Ennen tuon työn aloittamista olisi kuitenkin vielä hyvä miettiä minkälainen roolijako tällä uudistetulla Shakkiaapisella olisi tuohon Wikijunior_Shakki -kirjan kanssa, jota ei nyt ole myöskään vähään aikaan muokattu. Nämä taitavat olla nyt aika tavalla päällekkäisiä puuhia. Turhan päällekkäisen työn välttämiseksi ehdottaisin nyt, että loput shakkiaapisesta siirrettäisiinkin jatkossa Wiki Juniorin Shakkikirjan täydennykseksi tai toisinpäin.
- Mitä mieltä asiasta ollaan ja miten se käytännössä olisi viisainta toteuttaa, jos se tuntuu järkevältä jatkolta? --Raimondo 12. joulukuuta 2009 kello 21.04 (UTC)
- Kahvihuoneessa ollaan ilmeisesti kallistumassa Shakkiaapisen paikallaan säilyttämisen kannalle, joten alan nyt ainakin kokoamaan historiatietoa omaan lukuunsa ja jäsentämään muun materiaalin englanninkielisen version jäsennystä mukaillen. --Raimondo 13. joulukuuta 2009 kello 10.42 (UTC)