Kiinan kieli/Yleistä

Wikikirjastosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kiina (中文) on sinotiibetiläisen kielikuntaan kuuluva kieli. Sitä puhutaan pääasiassa Kiinan kansantasavallassa, mutta myös Kiinan tasavallassa (Taiwanilla), Malesiassa, Singaporessa ja Yhdysvalloissa on merkittäviä kiinaa puhuvaa väestöä, Singaporessa jopa enemmistönä kansasta. Kaikkiaan kiinaa puhuu yli viidesosa maailman asukkaista.

Kiina jakautuu useihin murteisiin, jotka usein lasketaan kokonaan eri kieliksi. Murteiden erot ovat lähinnä sanoissa, mutta nekin ovat sitäkin merkittävimpiä. Ero on enemmän luokkaa englanti-venäjä kuin ruotsi-norja. Ylivoimaisesti suurin murteista on mandariinikiina, jolla on n. 867 miljoonaa puhujaa. Muita yli miljoonan puhujan murteita ovat wu (77 miljoonaa), kantoni eli yue (71) jin (45), min nan eli etelämin (45), xiang eli hunan (36), hakka eli keija (33), gan (21) ja min bei eli pohjoismin (10).

Murteita yhdistää yksi asia, kirjoitus. Kiina on tunnettu logografisesta kirjoitusjärjestelmästä, joka saa monen länsimaalaisen pyörittelemään päätään. Jokainen yksittäinen merkki, joita on useita kymmeniä ellei satoja tuhansia, tarkoittaa yhtä sanaa. Järjestelmä on kuitenkin yllättävn selkeä sillä jokainen merkki koostuu ns. radikaaleista joita on "vain" useita satoja. Jos ne oppii tunnistamaan, on yksittäisten merkkien ymmärtäminenkin huomattavasti helpompaa.

Jos merkkejä on liikaa, niin itse sanoja on jopa naurettavan vähän, vain hieman yli 400. Tämän takia kiinassa on väistämättä lukuisasti homofonisia (samalta kuullostavia) sanoja, varsinkin kun jokainen sana on yksitavuinen. Että urakka olisi edes vähän helpompaa, niin sanoille on annettu tooneja joiden määrä vaihtelee murteesta riippuen. Wu'ssa niitä on kaksi, mandariinissa neljä tai viisi ja kantonissa peräti seitsemän.