Maailman historia/Valistuksen aika

Kohteesta Wikikirjasto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valistuksen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valistus oli 1700-luvun jälkipuoliskon eurooppalainen aatevirtaus, joka korosti muun muassa järjen ja tiedon merkitystä.[1] Valistusaate pyrki järkeen nojautuen perusteellisiin uudistuksiin kulttuurin ja yhteiskuntaelämän aloilla.

Liikkeen johtavat hahmot näkivät olevansa rohkea ja tärkeä älykköjen ryhmä, joka vei maailmaa eteenpäin ”pimeän ajan” eli keskiajan synnyttämän irrationaalisen ja taikauskoisen hirmuvallan ikeestä. Liikkeen ensimmäisiä kuuluisia ajattelijoita olivat John Locke ja Thomas Hobbes, jotka kirjoittivat monia sekularistisia ja autoritaarisia pakkovaltoja vastustavia kirjoituksia jo 1600-luvulla. Heidän yhteiskuntasopimukselliset teoriansa sekä ihmiskäsityksensä eivät kuitenkaan olleet tyypillisiä sille, mitä useimmiten pidetään valistusaikana. Valistusajan viimeiseen aaltoon kuuluivat muun muassa ajattelijat Jean Jacques Rousseau, Immanuel Kant, Anders Chydenius, Adam Smith, Thomas Jefferson ja Johann Wolfgang von Goethe.

Valistusajattelijat asettivat järjen mystiikan edelle, tieteen ja edistyksen uskomusten ja vanhaan takertumisen edelle, vapaan markkinatalouden merkantilismin edelle ja ihmisoikeudet valtion mielivallan edelle, poikkeuksena lähinnä vain Rousseau, joka hänkin kuitenkin kannatti demokratiaa. He myös vaativat tasa-arvoa lain edessä säätyetuoikeuksien sijaan.

Liberalismi syntyi valistusaikana, ja muun muassa Locke, Kant, Chydenius, Smith ja Jefferson tunnetaan sen isinä. Liike tarjosi myös puitteet Amerikan ja Ranskan vallankumouksille sekä kapitalismin nousulle ja sosialismin synnylle. Aikakauden taidetta määrittivät barokkimusiikki sekä uusklassinen arkkitehtuuri.

Valistuksen vuosisata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valistusaikainen kuva Encyclopédiesta. Filosofia ja järki repivät huntua totuuden yltä.»Tulee päivä, jolloin tyranneja, pappeja ja heidän harhaan johdettuja rikollisia kätyreitään nähdään vain teatterilavalla ja historian lehdillä ja jolloin aurinko nousee vapaiden ihmisten suvulle, ihmisten, jotka eivät tunnusta herrakseen mitään muuta kuin oman järkensä.» ([2])

Näin kirjoitti ranskalainen vallankumousmies ja matemaatikko Antoine Condorcet 1700-luvun lopulla.

Nimitys valistusaika ilmentää sitä vastakohtaisuutta, joka vallitsi verrattuna edelliseen vuosisataan. 1600-luvulle olivat ominaisia muun muassa tiukka säätyerottelu (säätyjä: aatelisto, papisto, kauppiaat, talonpojat), ankara kirjallinen sensuuri (valtio valvoi, mitä kirjoja sai julkaista) sekä toisinajattelevien vainot, jotka ilmenivät paholaisen (kristinuskon Jumalan päävastustaja) pelkona ja noitavainoina. Valistusajattelijat arvostelivat myös sotia sekä sokeaa uskoa valtion ja kirkon arvovaltaan. Poikkeuksen 1600-luvulla olivat muodostaneet Hollanti ja Englanti, joissa säätyerot olivat jo alkaneet kaventua. Näistä maista monet valistusajattelijat saivat turvapaikan.

Luonnontieteet olivat edistyneet edellisillä vuosisadoilla, ja tämä vaikutti todellisuuskäsitykseen. Myös tiedot muista maanosista vaikuttivat käsityksiin yhteiskunnasta ja uskonnosta. 1700-luvulla vallitsi ensi kertaa se käsitys, että oma vuosisata oli edellistä kehittyneempi ja että järjen johtamina voitiin odottaa yhä valoisampaa tulevaisuutta. Kun edellinen vuosisata oli taistelua tieteellisen totuuden ja muiden "totuuksien" välillä, valistuksen vuosisata merkitsi tämän taistelun tulosten, tieteellisen totuuden, leviämistä yhä useammille elämän alueille. Toisaalta 1700-luvun järkeen perustuva ajattelu aiheutti jo valistusaikana vastavaikutuksia.

Valistusajattelija Jean-Jacques Rousseau kysyi onko taiteiden ja tieteiden edistyminen todella lisännyt ihmisten onnea ja hyvettä. Hän vastasi tähän kysymykseen kielteisesti. Hän vaati paluuta luontoon. 1800-luvun romantiikka oli vastavaikutus valistusajan järkeen perustuvalle ajattelulle. 1900-luvun postmodernismi oli myös suurelta osin valistusajattelun vastainen.

Tunnetun kulttuurintutkijan Stuart Hallin mukaan valistuksen tärkeä elementti oli läntisen sivistyksen vertaaminen muiden maanosien eriasteiseen sivistymättömyyteen. Hänen mukaansa valistuksen järkevyys näyttäytyi ainoastaan länsimaiden menneisyydessä ja muiden maanosien nykyisyydessä ilmenevän raakalaismaisuuden ja järjettömyyden taustaa vasten. Länsimaiden lisäksi ehkä vain Kiina nähtiin sivistyneenä, joskin Kiinan sivistystä pidettiin hyvin erilaisena kuin länsimaista. Toisaalta vieraiden kulttuureiden varsinainen tieteellinen tutkimus alkoi vasta valistusajalla; aikaisempia käsityksiä olivat vahvasti hallinneet myyttisyys ja tarunomaisuus.



Valistuksen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valistuksen edeltäjiä 1600-luvulla

Englantilaisen Francis Baconin mukaan kaikki tieto perustuu yksinomaan kokemukseen. Hollantilainen Hugo Grotius korosti luonnonoikeutta vastakohtana tahtoon perustuvalle oikeudelle. Käsityksestä, että kaikkialla oli alun perin vallinnut ihmisten luonnosta johtuva luonnonoikeus, muodostui perusta valistuksen yhteiskunnallisille opeille. Ranskalainen René Descartes korosti epäilyä kaiken inhimillisen tiedon lähtökohtana. Englantilaisen Thomas Hobbesin materialismi vaikutti voimakkaasti valistusajan materialisteihin. Materialismin eli aineellisen todellisuuskäsityksen mukaan materia, aine on ensisijainen ja ajattelu on vain aineen tuote eli jotakin, jota tapahtuu aineessa. Englantilaisen John Locken ajattelu korosti aistihavaintojen ja itsehavaintojen merkitystä tiedon lähteenä. Locken mukaan ihmisellä ei ole mitään synnynnäisiä ajatuksia, vaan tieto syntyy kokemuksen ja havaintojen avulla.

Myös 1600-luvun "oppineet libertiinit" (les libertins érudits) olivat eräänlaisia valistuksen edelläkävijöitä. Libertiinit eivät kuitenkaan pyrkineet muuttamaan yhteiskuntaa ja toimimaan julkisesti. Merkittävimpiä libertiinejä olivat La Mothe le Vayer ja Pierre Gassendi. Näiden lisäksi esityötä valistukselle teki skeptikkofilosofi Pierre Bayle.


[muokkaa] Uuden tiedon vaikutus kulttuuriin Aikaisempi maailmanhistoria oli ollut Lähi-idän ja Euroopan historiaa. Marco Polon kertomukset olivat jo vuosisatoja aikaisemmin tehneet tunnetuiksi Kiinan ja Intian kulttuureja. Niin sanotut löytöretket toivat Eurooppaan valtavan määrän tietoa eurooppalaisille vieraista kulttuureista ja uskonnoista. Muut kulttuurit olivat erilaisia kuin Euroopan kulttuuri. Antiikin tutkimus oli osoittanut, että antiikin ei-kristityt pystyivät elämään hyveellisesti. Nyt löytöretket osoittivat, että myös muiden uskontojen kannattajat elivät hyveellisesti. Tämä heikensi kristinuskon valta-asemaa ja oli omiaan vahvistamaan deismiä ja ateismia. Deistit olivat sitä mieltä, että eri uskonnoissa ilmenevä jumala oli olemassa mutta ei vaikuttanut maailmanmenoon. Ateistit olivat sitä mieltä, ettei jumalaa ollut olemassa. Agnostikot asettuivat näiden käsitysten välimaastoon väittäen, ettei voitu tietää, oliko jumalaa olemassa vai ei. Johdonmukaisinta ateismia edustivat ranskalaiset materialistit, kuten paroni Holbach ja Denis Diderot. Ateistista ajattelua esitteli yksityiskohtaisesti Holbachin teos Le Bons-Sens (1772, englanniksi Good Sense: or Natural Ideas Opposed to Supernatural), kansantajuistettu laitos kaksiosaisesta Système de la nature -teoksesta.


Valistusajattelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet valistusajattelijat hyväksyivät myös itsevaltiuden, jos se oli valistunutta. Tekemällään yhteiskuntasopimuksella ihmiset saattoivat rajoittaa oikeuksiaan luovuttamalla osan niistä hallitsijan käyttöön. Jyrkintä demokratiaa edusti Rousseau, joka vaati hallitsijan tilalle välitöntä kansanvaltaa mutta samalla alistumista enemmistön päätöksiin. Charles de Secondat Montesquieu vaati valtiovallan jakamista kolmeen osaan, lainsäädäntövaltaan, toimeenpanovaltaan ja tuomiovaltaan. Lait piti säätää tai oikeammin tutkimalla palauttaa luonnonoikeuden mukaisiksi. Valistuksen vaatimuksia alettiinkin vähitellen toteuttaa eri maiden lainsäädännöissä. Alettiin vaatia kidutuksen ja orjuuden poistamista. Vankiloiden ja mielisairaaloiden oloja alettiin parantaa.

Erityisen syvällisesti valistus vaikutti kasvatukseen. Vaadittiin havaintoon ja kokemukseen perustuvaa opetusta, ammattikouluja ja käytännön harjoittelua, koulutuksen ulottamista alempiin yhteiskuntaryhmiin ja naisiin sekä aikuisten jatko-opetusta. Rousseau kokosi osittain näitä näkemyksiä teokseensa Émile. Rousseau kuitenkin keskittyi lähinnä pojan kasvattamiseen mieheksi ja "kansalaiseksi". Käytännössä valistuksen kasvatusajatuksia alkoi toteuttaa Johann Heinrich Pestalozzi. Myös talouden alalla syntyi uusia ajatuksia. Kun valtiovalta oli rajoittanut vapaata kilpailua edellisellä vuosisadalla, valistus kannatti vapaata kilpailua. Uudet näkemykset kokosi skotlantilainen Adam Smith kirjaansa Kansojen varallisuus. Hänen taloudellista ajattelutapaansa kutsutaan liberalismiksi.

Valistusaatteiden piirissä omaisuutta pidettiin yleensä luonnollisena oikeutena. Vuosisadan loppupuolella ranskalainen Franrois Noël Babeuf vaati omaisuuden poistamista. Anarkismin (valtiottomuuden) ensimmäisiin edustajiin kuulunut William Godwin halusi poistaa omaisuuden lisäksi valtion ja avioliiton. Antoine Condorcet uskoi ihmiskunnan saavuttaneen täysi-ikäisyyden ja rajattoman edistyksen asteen. Historioitsijat tutkivat kulttuurien rappion syitä. Erityisen kuuluisaksi tuli Edward Gibbonin Rooman valtakunnan rappiota ja tuhoa käsittelevä teos. Gibbonin suurteoksen kristinuskoa käsittelevät osat on koottu teokseen History of Christianity. Tämä antiikin jumalankuvin koristettu teos pyrki kuvaamaan kristinuskon historiaa puolueettomasti, mutta ajan papisto hyökkäsi voimakkaasti Gibbonin teosta vastaan.


Valistusajattelijoita ja ensyklopedia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Suurmiehet, jotka Ranskassa valistivat päitä lähestyvää vallankumousta varten, esiintyivät itsekin äärimmäisen vallankumouksellisesti. He eivät tunnustaneet minkäänlaisia ulkopuolisia arvovaltoja. Uskonto, luonnonkäsitys, valtiojärjestys - kaikki alistettiin ankaraan arvosteluun, kaiken oli astuttava järjen tuomioistuimen eteen, todistettava oikeutensa olemassaoloon tai luovuttava siitä." Näin kirjoitti Friedrich Engels noin sata vuotta valistusajan jälkeen. Kaikki suuret "päiden valistajat" eivät olleet materialisteja, esimerkiksi Rousseau ja Voltaire eivät olleet materialisteja. Ranskassa katolinen kirkko puolusti voimaperäisesti vanhaa yhteiskuntajärjestystä. Kun kuningas valistusajattelijain vaikutuksesta vapautti maaorjat, kirkko yritti estää kirkon maaorjien vapautusta. On ymmärrettävää, että materialistit vaikuttivat voimakkaasti Ranskan vallankumouksen syntyyn. Nimitys vapaa-ajattelija on peräisin 1600-luvun Englannista. Siihen aikaan vapaa-ajattelija tarkoitti valtiokirkon opista poikkeavasti ajattelevaa. Myöhemmin vapaa-ajattelija on alkanut tarkoittaa ateistia. Englantilainen vapaa-ajattelu vaikutti valistusajattelijoihin.


Encyclopédien kansilehti. Valistusajattelijain suurin voimannäyte oli tietosanakirja l'Encyclopédie ("Ensyklopedia"). Se sisälsi 28 nidettä ja seitsemän täydennysosaa. Tietosanakirjan toimittajana oli Denis Diderot. Kysymyksessä ei ollut tavallinen tietosanakirja vaan kaiken kulttuurin rakenteellinen esitys. Kirjoittamiseen osallistui erilaisia ihmisiä, ja artikkelien kannanotot vaihtelivat valistuneen yksinvallan ihailusta kommunismia lähenteleviin kannanottoihin sekä deismistä ateismiin. Kirkko yritti useita kertoja estää tietosanakirjan painamisen, mutta useista painokielloista ja paavin pannaan julistamisesta huolimatta Diderot onnistui ystävineen painattamaan kirjan Pariisissa - tosin painopaikaksi jouduttiin merkitsemään ulkomailla sijaitseva paikkakunta. Kuuluisimmat niistä ranskalaisista materialisteista, jotka avustivat Ensyklopediaa, olivat Julien Offray de La Mettrie, Claude Adrien Helvetius ja Paul Henri Thierry von Holbach (d'Holbach ).

Denis Diderot'ta arvostettiin sosialistisissa maissa, koska hänen materialisminsa katsottiin sisältäneen Karl Marxin materialismille sukua olevia ajatuksia. La Mettrie on tullut kuuluisaksi niin sanotun mekaanisen materialismin kehittäjänä. Helvetiusta arvostettiin muun muassa siksi, että hän ryhtyi soveltamaan materialismia yhteiskuntaelämään. Ryhmän kiistatta selvin ateisti oli kuitenkin d'Holbach, ja hänen teoksensa Système de la nature (Luonnon järjestelmä, 1770) sisältää johdonmukaisen esityksen valistusajan materialismista.

D'Holbachin ajattelun kolme pääväitettä ovat:

Uskonto tarjoaa väärän perustan moraalille. Uskonto on ristiriidassa tieteen kanssa. Uskonto, erityisesti oppi kuoleman jälkeisestä elämästä, on pääsyyllinen mädäntyneeseen yhteiskuntajärjestelmään.

Voltaire[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voltaire vuonna 1718. Nicolas de Largillièren maalaus.Puhuttaessa valistusajattelijoista mainitaan aina myös Voltaire. Voltaire ei kuitenkaan ollut niinkään merkittävä filosofian tai tieteen kehittäjänä, vaan hänen maailmanmaineensa perustui siihen, että hän oli taitava kiistakirjoittaja, runoilija ja historioitsija. Hänet kasvatettiin jesuiittaopistossa. Käytännön elämässä hän puolusti suvaitsevuutta, ihmisyyttä ja vapautta. Hän puolusti pelottomasti kirkollisen ja valtiollisen vainon uhreja ja joutui itsekin elämään maanpaossa. Voltaire ei ollut ateisti vaan deisti. Tästä huolimatta hän laati ateisti Meslierin testamentista lyhennelmän ja levitti teosta. Voltaire kirjoitti, että Meslierin testamentti pitäisi olla jokaisen kunniallisen miehen taskussa. Voltaire oli saanut vaikutteita etenkin englantilaisilta. Poliittisesti hän kannatti valistunutta yksinvaltaa. Pyöveli poltti kuitenkin hänen teoksensa Lettres Philosophiques vaarallisena uskonnolle ja porvarilliselle yhteiskuntajärjestykselle. Vanhoilla päivillään Voltaire alkoi taistella vääryyttä kärsineiden puolesta ja maaorjuuden jäänteitä vastaan.

Vaikka Voltaire ei vaatinutkaan valtion ja kirkon eroa, kirkko oli hänen mielestään alistettava siviilioikeuden alaiseksi. Kirkon omaisuutta oli verotettava ja pappien saatava palkkansa valtiolta. Avioliitto oli maallistettava, kirkollisia juhlapäiviä vähennettävä sekä lakkautettava luostarit. Eri uskontokunnat tuli laillistaa. Nykyaikana Voltairen vaatimukset eivät ehkä tunnu kovin jyrkiltä, mutta hänen omana aikanaan niitä vastustettiin ankarasti. Valistushallitsijoinakin mainitut kuninkaat tyytyivät toteuttamaan lähinnä elinkeinoelämän kannalta tärkeitä uudistuksia sekä inhimillistämään jossain määrin oikeuslaitosta. Sen sijaan kirkon etuoikeuksiin ei juuri uskallettu kajota. Voltaire taisteli myös ihme- ja henkiuskoa vastaan. Perisynti-, kolminaisuus- ja neitseestäsyntymisoppeja hän piti mielettöminä. Hänen mielestään myös sielun kuolemattomuusoppia vastaan puhuivat järkiperusteet, mutta moraalin tukipönkkänä Voltaire piti sitä tarpeellisena.


Hume ja Kant[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Immanuel Kant, yksityiskohta Gottlieb Doepplerin vesivärimaalauksesta vuodelta 1791.Varsinaisten valistusajattelijain lisäksi valistuksen vuosisadalla eli kaksi ajattelijaa, joiden ajattelu ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan vieläkään. Heidän ajatuksiinsa törmätään aina, kun filosofiassa pohditaan inhimillisen tiedon mahdollisuuksia tai moraalin luonnetta ja totuusarvoa. Nämä ajattelijat olivat David Hume ja Immanuel Kant. Eräät Humen ajatukset erottavat hänet jyrkästi valistusajattelijoista. Nämä samat ajatukset ovat aiheuttaneet filosofisia kiistoja, jotka eivät ole vieläkään osoittaneet laantumisen merkkejä. Hume esitti esimerkiksi, että emme voi johtaa syy- ja -seuraussuhteita järjestämme, vaan tietomme kausaalisuudesta on viime kädessä uskon varassa. Toiseksi Hume väitti, ettei tiedossamme olevia luonnonlakeja voida lopullisesti todistaa, sillä myöhemmät havainnot voivat osoittaa aikaisemmat havaintomme luonnonlaeista paikkansapitämättömiksi. Ei ole mikään ajatusvälttämättömyys, että luonnonlait ovat tulevaisuudessa samanlaiset kuin ne ovat olleet tähän asti. Moraalin alueella Hume esitti ajatuksen, jota on myöhemmin kutsuttu Humen laiksi eli Humen giljotiiniksi. Humen mukaan siitä, mitä on, ei voida päätellä, mitä pitäisi olla. Tämä merkitsee sitä, ettei Humen mukaan tosiasioita koskevista väitteistä voida johtaa moraalinormeja. Toisaalta Hume oli valmis perustelemaan moraalia inhimillisinä tunteilla.

Kant yritti ratkaista Humen esittämän ongelman kokemustiedon mahdollisuudesta seuraavasti. Hän väitti, että vaikka kaikki tietomme alkaa kokemuksesta, itse meidän kokemuksiimme sekaantuu tietoja, joiden alkuperän täytyy olla kokemusta edeltävä. Maailman monet järjestystä ilmentävät periaatteet, kuten avaruus, aika ja kausaliteetti, ovat oman mielenkykymme maailmasta kumpuaville havainnoillemme antamia muotoja. Kantin mukaan tietoa moraalista ei voida saada kokemuksesta, vaan moraalin perusteet ovat valmiina meissä itsessämme. Tästä syystä Kantin moraaliajattelua on sanottu myös intuitiiviseksi (intuitio = sisäinen oivallus).


Valistus Ruotsin valtakunnassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa valistusaatteet levisivät 1700-luvulla lähinnä sivistyneistön keskuuteen. Eräissä kartanoissa oli valistusajattelijain teoksia. Myös oppineet ja papit tunsivat jonkin verran näitä aatteita. Valistuksen aatteet olivat myös esillä Valhalla-seurassa, joka toimi vuosina 1781-1786. Tunnetuin ja jyrkin ateistisluontoisen katsomuksen esittäjä silloisessa Ruotsissa oli papin poika, kirjailija ja dosentti Johan Kellgren, joka tunsi ranskalaisten materialistien tuotantoa. Tunnetuimpia suomalaisia valistusajattelijoita olivat Petter Forskål (1732-1763) sekä suomalaisen (ja ruotsalaisen) liberalismin isänä pidetty (Antti) Anders Chydenius.

Valistusaatteet synnyttivät Suomessa myös vastustusta. Turun piispa Johan Browallius nimitti materialisteja ja ateisteja ihmiskunnan häpeätahroiksi, ja vuonna 1749 itse kuningas kielsi yliopiston filosofisen tiedekunnan opettajia kajoamasta uskonnollisiin kysymyksiin. Henrik Gabriel Porthanin mukaan ateismia on rangaistava, koska se on yhteiskunnalle vaarallinen. Erityisesti Porthan varoitti ateismin levittämisestä rahvaan (talonpoikien) ja porvareiden keskuuteen. Hän kirjoitti vapaamielisestä papista: "Hän on siinä määrin mieletön, että hän saarnoissaan ja Katkismusta koskevissa kuulusteluissaan selittää helvetin tulen pelkäksi vertauskuvalliseksi lauseeksi ja että paholainen ei enää vaikuta ihmisiin, tuskin lienee olemassakaan..."

Kun valistusaatteet levisivät pääasiassa aateliston keskuuteen, Kymin ja Porvoon kihlakuntien talonpojat esittivät eduskunnalle valituksen herrojen vapaa-ajattelusta, "joka ilmeni tolkuttomina ja tuomittavina lausuntoina uskonnon opeista ja sen pääkappaleista sekä Jumalan pyhästä sanasta ja jumalanpalvelusten sekä kalliiden armonosoitusten halveksintana." Sivistyneistön piirissä ja varsinkin upseeristossa esiintyi nurjamielisyyttä papistoa kohtaan. Papisto moitti aatelisia siitä, että nämä eivät käyneet kirkossa eivätkä edes lähettäneet palvelusväkeäänkään. Papisto yritti taivuttaa herrasväkeä kirkkokurilla, mutta nämä vastasivat syytöksillä papiston huonosta elämästä kuten juopottelusta, ahneudesta jne. Herrasväen uskonnon halveksinta oli silloisen hallitusmuodon vastainen. Hallitus sääti lain, jonka mukaan kirkon toimitusten käyttö oli virkanimitysten ehto.

Kuningas Kustaa III oli valistunut itsevaltias, ja hän uudisti elinkeinoelämää ja rikoslainsäädäntöä. Hänet murhattiin 29. maaliskuuta 1792.


Valistusaatteiden seurauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valistus tarjosi puitteet muun muassa Ranskan suurelle vallankumoukselle. Eugène Delacroixin maalaus Vapaus johtaa kansaa eli toiselta nimeltään Vapaus barrikadeilla.Valistusaatteiden leviämistä vaikeutti muun muassa siihen aikaan yleinen lukutaidon puute. Valistus vaikutti kuitenkin usein juuri niihin henkilöihin, joilla oli yhteiskunnallista vaikutusvaltaa. Suvaitsevaisuus lisääntyi valistuksen vaikutuksesta. Jesuiittajärjestö (sotilaallisesti järjestetty katolisen kirkon taistelujärjestö) lakkautettiin, eikä uskonsotia ollut, toisin kuin edellisellä vuosisadalla. Noitavainot vähenivät ja juutalaisten asema parani. Yhteiskunnallinen tasa-arvoisuus lisääntyi, oikeudenkäyttö inhimillistyi (kidutukset poistettiin tai niitä vähennettiin), maaorjuus lakkautettiin Keski-Euroopasta, taistelu orjuuden poistamiseksi alkoi, hallinto kehittyi vallanjaon periaatteiden pohjalta ja alkavan liberalismin hengessä, terveydenhoitoa kehitettiin, sananvapaus laajeni ja kansansivistys levisi. Tieteiden alalla kehitys johti muun muassa kansantaloustieteen, tilastotieteen, sosiologian, kokeellisen psykologian ja kulttuurihistorian syntymiseen. On myös joskus väitetty, että vaikka valistus 1700-luvun puolivälissä edellytti avointa ja avaraa suhtautumista ihmistä ja kulttuuria koskeviin kysymyksiin, se myöhemmin rappeutui ahdasmieliseksi ja saivartelevaksi poroporvarillisuudeksi. Saksalainen Immanuel Kant sanoi, että valistus osoitti ihmisen itsemääräämisoikeuden ja johti hänet täysi-ikäisyyteen ottaen tunnuslauseekseen muinaisroomalaisen Horatiuksen ajatuksen "uskalla hankkia tietoa".


Valistusajan keskeisiä henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Locke (1632–1704) Nicolas Malebranche (1638–1715) Isaac Newton (1643–1727) Jean Meslier (1664–1733) Gottfried Leibniz (1646–1716) Pierre Bayle (1647–1706) Giambattista Vico (1668–1744) George Berkeley (1685–1753) Montesquieu (1689–1755) Francis Hutcheson (1694–1746) Voltaire (1694–1778) David Hartley (1705–1757) Benjamin Franklin (1706–1790) Julien Offray de La Mettrie (1709–1751) Thomas Reid (1710–1796) David Hume (1711–1776) Jean-Jacques Rousseau (1712–1778) Denis Diderot (1713–1784) Claude Adrien Helvetius (1715–1771) Jean le Rond d'Alembert (1717–1783) Adam Smith (1723–1790) Immanuel Kant (1724–1804) Gotthold Lessing (1729–1781) Moses Mendelssohn (1729–1786) Johann Georg Hamann (1730–1788) Edward Gibbon (1737–1794) Edmund Burke (1737–1797) Thomas Paine (1737–1809) Antoine Condorcet (1743–1794) Friedrich Heinrich Jacobi (1743–1819) Thomas Jefferson (1743–1826) Jeremy Bentham (1748–1832) Karl Leonhard Reinhold (1757–1823) Mary Wollstonecraft, (1759–1797) Leandro Fernández de Moratín (1760–1828)


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5. ↑ Antoine Condorcet: Esquisse d'un tableau historique des progrès de l'esprit humain, 1793-1794


Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

McGrath, Alister: Ateismin lyhyt historia. (Alkuteos: The Twilight of Atheism: The Rise and Fall of Disbelief in the Modern World, 2001.) Suomentanut Jukka Raunu. Helsinki: Kirjapaja, 2004. ISBN 951-607-082-5. Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia 2: Uuden ajan filosofia. (Alkuteos: History of Western Philosophy, 1946.) 9. painos. Suomentanut J. A. Hollo. Porvoo Helsinki Juva WSOY, 1999. ISBN 951-0-17886-1.