Moniääninen Suomi (MU2)

Kohteesta Wikikirjasto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomalaiset artistit maailmalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaiset säveltäjät ovat ensimmäisiä maailmalla menestyneitä suomalaisia. Hyviä esimerkkejä heistä ovat Jean Sibelius sekä Bernhard Crusell. Sibeliuksen suosio vaikuttaisi kasvavan vuosi vuodelta. Suomi tunnetaan nykyisin myös oopperoistaan. Esimerkeiksi heistä nostettakoon vähemmän tuoreet Aulis Sallinen ja Einojuhani Rautavaara sekä enemmän tuore Kaija Saariaho. Suomalaiset ovat tunnettuja myös kapellimestareistaan, kuten Esa-Pekka Salonen, Osmo Vänskä, Sakari Oramo, Jukka-Pekka Saraste ja Mikko Franck. Malline:Kuriositeettiboksi Suomi on pyrkinyt musikaaliselle maailmankartalle vuosikymmenet ja monet artistit ovat tehneet englanninkielisiä levyjä vain päästäkseen maailman markkinoille – usein tuloksetta. Vuosituhannen vaihteessa kuitenkin tapahtui jonkinasteinen läpimurto, kun musiikkivideoiden yleistymisen myötä pinnalle pulpahti Darude biisillä Sandstorm. Myös Bomfunk MC's myi hyvin kappaleellaan Freestyler. Ensimmäisenä Pohjois-Amerikan Top 40 -listoille nousi HIM. Nykyisin uusi suomalainen musiikki tuntuu pärjäävän maailmalla vähintäänkin yhtä hyvin kuin taidemusiikki aikoinaan.

Suomalaiset ovat keksineet paljon uutta. Eläkeläiset pakotti maailman humppaamaan musiikkinsa tahdissa. Apocalyptican tyylikäs idea tehdä metallia neljällä sellolla oli menestys. Nightwish yhdisti klassisen musiikin ja metallin Tarja Turusen maustamana. Nykyään jännitetän sitä, millainen uusi kokoonpano Nightwishille tulee ja kykeneekö uusi naissolisti täyttämään Turusen suuria saappaita. Myös The Rasmus löi läpi omaperäisellä rockillaan. Värttinä puolestaan valloitti maailmaa tekemällä kansallismusiikista populaarimusiikkia.

Festarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikki ammattina ja harrastuksena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteinen kansanmusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelimannimusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusi kansanmusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vähemmistöjen musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenruotsalainen musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taidemusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jean Sibelius[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johan Julius Christian "Jean" Sibelius, kotonaan "Janne", (8. joulukuuta 1865, Hämeenlinna20. syyskuuta 1957, Ainola, Järvenpää) on Suomen kansallissäveltäjä. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat hänen sinfoniansa 1-7 ja viulukonserttonsa.

Suuret suomalaiset|Suuret suomalaiset –kilpailussa vuonna 2004 Sibelius päätyi sijalle 8. Helsingin Sanomien laskelman mukaan Sibeliuksen tuotanto on Suomen tuottoisin tekijänoikeusmaksujen mukaan vuonna 2004. Sibeliuksen perillisten verotietoihin perustuen lehti arvioi vuosituoton olevan jopa 1 500 000 euroa. Nykyisen tekijänoikeuslain mukaan Sibeliuksen tuotanto vapautuu vuonna 2027, jolloin on kulunut 70 vuotta hänen kuolemastaan. Sibelius-seura ry järjestää viiden vuoden välein kansainvälisen Jean Sibelius –viulukilpailun Helsingissä, joka on yksi maailman arvostetuimmista viulukilpailuista. Kilpailu on avoin kaikkien kansallisuuksien viulisteille, jotka täyttävät kilpailuvuonna korkeintaan 30 vuotta.

Jannen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jannen isä, Hämeenlinnan kaupunginlääkäri Christian Gustaf Sibelius, kuoli lavantautiin 1868 Jannen ollessa 2½-vuotias. Jannella oli kaksi sisarusta: isosisko Linda Maria (18631932) ja pikkuveli Christian Sibelius (18691922).

Janne harrasti lapsesta saakka musiikkia sisarustensa kanssa. "Vesipisaroita" (Vattendroppar) on hänen ensimmäisekseen nimetty, alakouluikäisenä tehty impressionistinen sävellys viululle ja sellolle. Alakoulusta hän jatkoi Hämeenlinnan normaalilyseoon. Lyseoaikana hän alkoi harjoitella viulunsoittoa intohimoisesti ja kävi tunneilla paikallisen sotilaskapellimestarin luona.

Tiedosto:Sibbe.jpg
Jean Sibeliuksen valokuva

Päästyään vuonna 1885 ylioppilaaksi Sibeliuksen oli määrä aloittaa lakimiehen opinnot Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa Helsingissä, mutta musiikki vei ja Sibelius vikisi – opinnot keskeytyivät heti ensimmäisen vuoden jälkeen. Hän opiskeli Helsingissä musiikkia vuosina 18851889 muun muassa musiikkiopistossa eli nykyisessä Sibelius-Akatemiassa Martin Wegeliuksen johdolla. Jatko-opinnot hän suoritti vuosikymmenen vaihteessa Berliinissä (18891890) ja Wienissä (18901891). Wienissä Sibelius kohtasi monia aikansa suurimmista muusikoista, muun muassa Johannes Brahmsin, Anton Brucknerin ja Hugo Wolfin. Suomessa hänestä tuli osa vapaamuotoista, eri aloja edustavien taiteilijoiden nuorsuomalaishenkistä ryhmää, jonka muodostivat hänen lisäkseen Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Eero ja Arvid Järnefelt, Eino Leino sekä Eero Erkko. Useat ryhmän jäsenistä muodostivat sittemmin naapuriyhteisön Tuusulanjärven ympäristöön. Helsingissä Sibelius tutustui kuuluisaan italialais–saksalaiseen pianistiin ja säveltäjään, Ferruccio Busonin, josta tuli yksi Sibeliuksen musiikin uskollisimmista puolestapuhujista.

Sibelius solmi erityisen tiiviit siteet Järnefeltien perheeseen. Sibelius vihittiin Järnefeltien siskon, Ainon, kanssa Maksamaalla 10. kesäkuuta 1892. He saivat kuusi tytärtä: Eva, Ruth, Kirsti-Maria (kuoli 1-vuotiaana lavantautiin), Katarina, Margareta ja Heidi.

Läpimurto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palattuaan Suomeen vuonna 1891 Sibelius jatkoi Wienissä aloittamansa Kullervo-sinfonian säveltämistä. Kullervon kantaesitys vuonna 1892 oli Sibeliuksen koko uran suurimpia voittoja. Teoksessa kuultiin ensimmäistä kertaa Sibeliuksen väärentämätön sävelkieli, joka oli samanaikaisesti sekä kansallista että universaalia. Kullervosta lähtien suomalainen musiikki alkoi vapautua saksalaisten esikuvien vähäverisestä jäljittelystä. Teoksen kantaesityksen jälkeen Sibelius avioitui ja lähti Aino-vaimonsa kanssa häämatkalle Kalevalan syntysijoille Karjalaan, Ilomantsiin ja Korpiselälle. Matka Bayreuthin Wagner-juhlille vuonna 1894 sai Sibeliuksen pohdiskelemaan kalevalaisen oopperan säveltämistä. Tekeillä oli Veneen luominen –niminen projekti, jonka Sibelius sittemmin hylkäsi. Monia oopperaan tarkoitetuista aiheista päätyi neljä sävelrunoelmaa käsittävään orkesterisarjaan Lemminkäinen (1897). Kuuluisa Tuonelan joutsen perustui Veneen luomisen alkusoittoon.

Vuonna 1896 Sibelius haki Helsingin yliopiston musiikin harjoitusmestarin virkaa, mutta hävisi paikan ystävälleen Robert Kajanukselle. Korvaukseksi – ja säveltämisen kannalta onnekseen – Sibelius sai vuotuisen apurahan, joka myöhemmin vaihtui elinikäiseksi taiteilijaeläkkeeksi.

Sortovuosien aikana Sibeliuksesta alkoi kasvavassa määrin tulla yksi kansallisen itsenäisyystaistelun symboleista. Isänmaallisuutta huokuvat teokset Finlandia ja Ateenalaisten laulu nostivat suomalaisten mielialoja vaikeiden aikojen keskellä. Ensimmäinen sinfonia (1899) päätti Sibeliuksen kansallisromanttisen kauden. Sinfonian myötä Sibelius alkoi kääntyi kohti absoluuttisen musiikin ihanteita. Sibelius asui perheineen Italiassa vuosina 19001901. Syventyminen Italian vanhan taiteen selkeään muotokieleen oli omiaan vahvistamaan Sibeliuksen tuotannossa nousevaa klassisen sopusuhtaista tendenssiä. Toisen sinfonian ohella muutos näkyy selvästi muun muassa sinfonisessa runossa Satu (1902).

Keväällä 1908 Sibeliuksella havaittiin kurkkukasvain. Leikkaus onnistui hyvin, mutta säveltäjän oli luovuttava sikareista ja alkoholista moneksi vuodeksi. Sibelius oli taipuvainen syviin masennuskausiin. Ei ole sattumaa, että nimenomaan näihin aikoihin Sibelius loi sisäistyneimmät, ekspressionistisimmat ja vaikeatajuisimmat sävellyksensä.

Kansainvälinen maine kasvaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1910-luvun alussa Sibelius teki useita konserttimatkoja ulkomaille. Sibeliuksen tähti alkoi vakiintua musiikinhistorian taivaalla. Vuonna 1912 Sibeliukselle tarjottiin Wienin musiikkiakatemian sävellyksen professuuria, josta säveltäjä kuitenkin kieltäytyi. Sibelius ymmärsi, ettei opettaminen ollut hänen ominta alaansa. Vuonna 1914 Sibelius matkusti Yhdysvaltoihin Norfolkin musiikkijuhlille johtamaan orkesteriteoksensa Aallottaret kantaesityksen. Amerikan-matkan yhteydessä Sibelius vihittiin Yalen yliopiston kunniatohtoriksi. Lisäksi säveltäjä kävi ihailemassa Niagaran putouksia. Sibeliuksen teosten Yhdysvalloissa saama vastaanotto oli voimakkaan myönteinen, ja kaikki hänen johtamansa konsertit olivat loppuunmyytyjä.

Sibeliuksen lupaavasti alkanut kiertueputki katkesi ensimmäiseen maailmansotaan. Sotavuosina hänen tulonsa romahtivat, ja hän joutui henkensä pitimiksi säveltämään monia melko vähäpätöisiä tilausteoksia ja pienimuotoisia kappaleita. Tosin maailmansodan aikana Sibelius sävelsi myös hienoimpiin saavutuksiinsa kuuluvan viidennen sinfonian, jonka ensimmäinen versio kantaesitettiin säveltäjän 50-vuotisjuhlinnan yhteydessä. Suomen itsenäistyminen Venäjästä tuotti isänmaalliselle Sibeliukselle luonnollisesti suurta iloa.

1920-luvun mestariteokset ja Järvenpään hiljaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodet 19201922 olivat luovan tauon aikaa Sibeliuksen elämässä. Hiljaisuuden päätyttyä hän alkoi esiintyä uudelleen ulkomailla ja viimeisteli kuudennen (1923) ja seitsemännen (1924) sinfoniansa. Samalla hän huomasi kokevansa vanhenevan säveltäjän kohtalon: työ ei sujunut enää samaa vauhtia kuin ennen, ja itsekritiikki alkoi kasvaa suhteettomaksi. Tapiolan (1926) ja Myrsky-näytelmämusiikin (1926) jälkeen vuonna 1929 syntyivät viimeiset julkaistut teokset viululle ja pianolle (opukset 114–116).

Sibelius sävelsi myöhemmällä iälläänkin, mutta ei saattanut enää yhtään teosta julkisuuteen. Säveltäjä kamppaili vuosikausia kapellimestari Serge Koussevitskyn ja Bostonin sinfoniaorkesterin tilaaman kahdeksannen sinfonian kanssa. Teoksen luonnokset paloivat Ainolan takassa todennäköisesti joskus 19401950-lukujen taitteessa. Mieltä lämmittävän menestyksen ohella Sibeliuksen viimeisiin vuosikymmeniin mahtui epäilemättä myös paljon turhautumista ja tragiikkaa.

Sibeliuksen nauttima arvostus valjastettiin monesti Suomen hyväksi. Esimerkiksi talvisodan aikana Yhdysvalloissa julkaistiin postimerkki, jossa oli Sibeliuksen kuva ja teksti "I need your help". Suomen tukeuduttua jatkosodassa natsi-Saksaan Sibeliusta pyydettiin julkaisemaan kirjoitus, jossa amerikkalaisia ja brittejä vedottiin ymmärtämään Suomen ratkaisua. Syntymäpäivinään Sibelius sai vastaanottaa lukuisia koti- ja ulkomaisia huomionosoituksia, muun muassa lahjasikareja Winston Churchilliltä ja Harry S. Trumanilta. Sibelius kuoli aivoverenvuotoon Ainolassa 20. syyskuuta 1957 – samana päivänä kuin toinen tunnettu suomalainen säveltäjä, Heino Kaski. Sibelius on edelleen ainoa suomalainen, jonka kuoleman vuoksi YK:n yleiskokous on viettänyt hiljaisen hetken. Puheenjohtaja Sir Leslie Munro lausui muistosanat: "Sibelius kuului koko maailmalle. Musiikillaan hän rikastutti koko ihmissuvun elämää." Sibelius haudattiin valtion kustannuksella rakastamansa Ainolan puutarhaan.

Sibeliuksen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iskelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomirock[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen metalli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jazz[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedosto:Jazzbändisillalla.jpg
Jazz-bändi sillalla

Jazz on Yhdysvalloissa syntynyt laaja musiikillinen traditio, johon kuuluu monia toisistaan kauaksi erkaantuneita tyylejä. Jazz syntyi viimeistään 1800-luvulla Yhdysvaltain etelävaltioiden mustan väestön keskuudessa. Selviin muotoihinsa musiikinlaji hahmottui 1900-luvun puolella. Jazzin syntypaikkana pidetään erityisesti New Orleansin kaupunkia. Jazz kehittyi afro-amerikkalaisten vokaalimusiikista, bluesista ja spirituaalimusiikista. Ensimmäinen levyttämään päässyt jazz-yhtye oli kuitenkin valkoisista muusikoista koostuva Original Dixieland Jass Band vuonna 1917.

Jazzille tyypillisiä piirteitä ovat improvisointi, lyhyet riffit sekä runsas synkooppien käyttö. Jazzin esittäjinä voivat olla yhtä lailla suuret big bandit kuin yksi ainoa henkilö. Jazzia on sen monimuotoisuuden ja arvostuksen vuoksi joskus kutsuttu "Yhdysvaltojen taidemusiikiksi".

Jazzin historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jazzin juuret löytyvät Länsi-Afrikasta Pohjois-Amerikkaan orjatyöhön kuljetettujen mustien musiikista. Musiikkilajin synty alkoi todennäköisesti siitä, etteivät orjat saaneet työn aikana puhua toisilleen, he keksivät työlauluja – laulaminen oli näet sallittua. Tällaisia lauluja kutsutaan nimityksellä field hollers, "peltohoilotukset". 1860-luvun sisällissodan jälkeen orjuus lopetettiin ja musiikkikulttuurin kehitys vauhdittui. Tällöin syntyivät esimerkiksi bluesiksi ja ragtimeksi kutsutut musiikinlajit. Ragtime oli jazzia edeltävää, hieman nopeaa marssia muistuttavaa useimmiten pianolla esitettyä musiikkia. Ragtimen suurimpia kehityspaikkoja oli suistoalueella sijaitseva New Orleans. Kuuluisin ragtime säveltäjä oli Scott Joplin, jonka monet kappaleet ovat nykyäänkin tuttuja suurelle yleisölle.

New Orleans[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New Orleans oli vapaamielinen kaupunki, jossa useat eri kulttuurit pääsivät sekoittumaan helposti. Siellä ragtime – jota voidaan pitää jazzin edeltäjänä – sai uusia vaikutteita. Ragtimen kehityttyä marssimaisuudesta hiukan keveämmäksi ja monipuolisemmaksi sitä alettiin nimittää jazziksi. Ragtimemusiikkia soitetitin usein bordelleissa. Alun perin sana jazz tarkoittikin kansankielellä maksullisen seksin harrastamista. Jazzin kehittyminen alkoi 18901910-luvuilla. Alkuperäisessä jazzissa oli vaikutteita sotilasmarsseista, länsi-afrikkalaisesta musiikista, pianomusiikista, kirkko- ja kansanmusiikista sekä ranskalaisista lauluista. Kaikkein erikoisin piirre jazzissa oli muihin tuon ajan musiikkityyleihin verrattuna se, että kappaleissa merkittävässä asemassa olivat usein improvisoidut soolo-osuudet. Improvisointi teki kappaleista eloisia ja sillä saatiin kappaleisiin enemmän tunnetta mukaan. New Orleans jazzin improvisointi eroaa nykyaikaisen jazzin improvisoinnista siinä, että se oli lähinnä olemassa olevan melodian koristelua.

Jazzin suosio kasvaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jazzista tuli äkkiä varsinkin mustien keskuudessa todella suosittu musiikkilaji. Sitä soitettiin seurapiirikutsuissa ja jopa joissain värikkäissä hautajaisissa. Afrikkalaisilta oli kielletty heidän perinteiset soittimensa, koska englanninkieliset siirtomaaisännät pelkäsivät orjien käyttävän erityisesti rumpuja yhteydenpitovälineenä. Lisäksi orjia haluttiin käännyttää kristinuskoon, ja heille opetettiin perinteisiä kristillisiä hymnejä ja virsiä. Siten mustat alkoivat laulaa omaa musiikkiaan ja rakentaa soittimia itse, sekä mahdollisuuksien mukaan opetella länsimaisia soittimia. Yleinen ensimmäisten jazzyhtyeiden kokoonpano oli trumpetti, klarinetti ja pasuuna sekä joskus saksofoni.

Ensimmäinen maailmansota ei vaikuttanut elämään Yhdysvalloissa juuri ollenkaan eikä siitä ollut haittaa myöskään jazzin kehittymiselle. New Orleansissa soitettu jazz oli päätyyli, mutta sen rinnalla kehittyi myös kaksi pianolla soitettavan jazzin tyylilajia: stride ja boogie woogie. 1920-luvulla äänilevyteollisuus kiihtyi ja jazzia alettiin kunnolla tallentaa levyille. Kaikkien aikojen ensimmäisen ja samalla ainoan ennen 1920-lukua tehdyn jazzlevytyksen teki valkoihoisten karpaasien yhtye The Original Dixie Jass Band vuonna 1917.

Suomessa 1920-luvulla suurin osa jazzista oli englannin- tai ruotsinkielistä. Työläisnuorison keskuudessa syntyi kansallisista aineksista haitarijazz, joka yhdisteli jenkkoja ja polkkia ragtimeen, sekä lisäsi niihin valssiromanssia, tangoa, kuplettia ja muuta käden ulottuvilla olevaa ainesta. Haitarijazz liittyy hyvin paljon Dallapén historiaan, sillä se oli tyylin esikuva, jonka valta-asema vain vahvistui 30-luvulla ja kesti hyvinkin aina talvisotaan asti.

1930-luku ja big bandit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedosto:Louisarmstrong.jpg
Louis Daniel Armstrong oli yhdysvaltalainen jazzlaulaja ja -trumpetisti 1900-luvulla. Hänet tunnetaan myös lempinimellä Satchmo.

Louis Armstrongin liittyminen Fletcher Hendersonin yhtyeeseen loi uuden pohjan oikeastaan koko jazz-tyylisuunnalle. Hän kehitti vielä melko jäykästä New Orleans jazzista kokonaan uuden tyylin: classic jazzin. Se oli New Orleans jazzia solistisempaa taidetta, mikä nosti jazzin arvostusta entisestään. Ennen jazz oli vain niin sanotusti kollektiivista, mutta nyt soittajilla oli myös tiettyjä rooleja kappaleissa. Tämä oli osasyynä siihen, että jazzkokoonpanot kasvoivat.

New Yorkissa ja Kansas Cityssä kehittyi jazztyyli isoille orkestereille, mikä oli pohjana 1930-luvun big band -swingille. Suurten orkesterien käyttö johti siihen, että jazzkappaleille täytyi tehdä entistä tarkempia sovituksia. Improvisointi oli suurissa kokoonpanoissa vaikeampaa. Classic jazz oli kuitenkin vielä 1920-luvulla big bandejä suuremmassa suosiossa.

1930-luvulla jazzin valtatyylinä oli swing ja suuret jazzorkesterit olivat suosiossa. Duke Ellington oli Swingin sovittajista maineikkain. Swing-musiikki on klassista jazzia varsinkin rytmiltään keveämmän kuuloista ja siinä kappaleilla on huolella tehty sovitus. Eroja voi maistella loistavasti kuuntelemalla kappaleen ”Moon River” Louis Armstrongin klassista jazzia olevana sovituksena sekä saman kappaleen swing-sovituksena laulajatar Sarah Vaughanin esittämänä. 1930-luku oli jazzin kultakautta.

Jazzin tyylisuuntauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen näyttämömusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvamusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hengellinen musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisiä suomalaisia hengellisiä lauluja olivat latinankieliset koulussa laulettavat laulut. Vuonna 1582 niistä koottiin ensimmäinen suomalainen nuottikirja Piae Cantiones. Suomenkielinen virsilaulu yleistyi uskonpuhdistuksen seurauksena, koska Martin Luther piti musiikkia tärkeänä osana jumalanpalvelusta. Luterilainen kirkko käyttää virsikirjanaan luokiteltua kirjaa, joka sisältää 632 virttä. Vapaat suunnat ja herätysliikkeet käyttävät yleensä hengellistä laulukirjaa, Siionin lauluja, Siionin virsiä tai Siionin kannelta. Ortodoksien laulut taas perustuvat kirkkoslaavisiin teoksiin, joihin alettiin vääntää suomenkielisiä sanoja 1800-luvun lopulla.

Leirilaulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristinusko on ollut kautta aikojen tärkeä musikaalinen keskittymä Suomessa. 1900-luvulla seurakuntien nuorisotoiminnassa otettiin käyttöön laulelmatyyppiset, usein kitaralla säestettävät laulut. 1960-luvulla alettiin julkaista nuottivihkosarjaa nimeltä Nuoren seurakunnan veisuja. Tämän tyylisiä lauluja laulettiin usein leireillä, rippikoulussa, pyhäkouluissa ja muualla nuorten toiminnassa – siksipä niitä on alettu kutsua leirilauluiksi. Leirilaulut ovat yleensä tunnettuja ja ikivihreitä suomen kansan keskuudessa.

Suomigospel[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansan Raamattuseura alkoi haalia Suomeen kristillisiä esiintyjiä amerikasta, jotka toivat uusia vaikutteita, kuten sähköiset soittimet, leirilauluihin. Kuitenkin vanhoilliselle kristikansalle esimerkiksi rummut ja sähkökitara olivat kauhistus; esimerkiksi Pro Fide -yhtyeen keikoilla kukaan ei saanut aplodeerata ja sähkökitaroiden törröttävät kielenpäät piti napsaista poikki, jotteivät ne muistuttaisi pirunsarvia. Ajan hengestä kertoo paljon Jukka Linkoheimon kertomus:

Malline:Quote 1970- ja 1980 -luvuilla gospel vakiinnutti asemansa kristillisessä ympäristössä. 1970-luvun nimiä olivat Jaakko Löytty ja 1980-luvun nimi Pekka Simojoki sekä Anna-Mari Kaskinen. Kristillisen musiikin taikurina voidaan pitää säveltäjä-sanoittaja-laulaja-pianisti-kapellimestari-tuottaja Lasse Heikkilää, joka on perustanut Suomen ensimmäisiin kristillisiin rock-kokoonpanoihin kuuluvan Gospel Powerin, luonut lukuisia musikaaleja ja johtanut orkestereja, kuten Sons de la vieä.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]