Paikallismuseon kokoelmien hoito/Tavallisimmat tuholaiset
Tavallisimpia tuholaisia paikallismuseoissa ovat turkiskuoriaiset, tupajumit, kuolemankellot, koit, hiiret ja linnut. Paikallismuseoissa näkee hyvin usein vyöihrakuoriaisia, jotka eivät varsinaisesti ole vaaraksi museoesineille. Tuholaisten tunnistukseen hyvä apu on kirja nimeltään Rohmut ja riesat. Tuhohyönteisten tunnistusopas, jonka on toimittanut Outi Nummi. Kirjaa kannattaa etsiä kirjastoista, koska painos on loppuunmyyty. Kesällä museoiden tiloihin harhautuu usein kokoelmille aivan vaarattomia hyönteisiä. Muutaman tuhohyönteisen löytyminen museon tiloista ei ole hirvittävän vaarallista. Vaurioiden syntyminen on yleensä hidasta ja ongelma on hoidettavissa, mutta havaittuihin ongelmiin on syytä tarttua heti. Apua kannattaa ensimmäiseksi kysyä alueellisesta vastuumuseosta.
Tekstiilituholaiset
Turkiskuoriainen on ruskea pyöreähkö kovakuoriainen, jonka toukat syövät tekstiilejä. Reijät ovat siistejä, niiden ympärillä ei ole valkoista seittiä tai purua. Säännöllinen siivoaminen pitää turkiskuoriaiset kurissa. Selaaiset tekstiilit, jotka eivät ole näyttelyssä kannattaa säilyttää tiiviissä laatikoissa ja tarkistaa säännöllisesti. Turkiskuoriaista ei pysty vanhoista rakennuksista hävittämään kokonaan, tekstiilien säännöllinen tarkistaminen on hyvää ennaltaehkäisevää konservointia. Tekstiilit, joissa on turkiskuoriaisen tekemiä tuhoja voi pakastaa tai kuumentaa ja sen jälkeen imuroida.
Vaatekoi on oljenkeltainen pieni perhonen, jonka siipiväli on noin 10 mm. Toukka syö villaa ja muita eläinperäisiä materiaaleja. Toukka on valkoinen noin 5 mm pitkä ja sillä on ruskea pää. Hyvä kotikonsti vaatekoin tunnistamiseen on musertaa hyönteinen sormien väliin, jos jäljelle jää vain kullanhohtoista hilettä, kyseessä on vaatekoi. Kankaassa olevien reikien ympärillä on valkoista seittiä ja lähellä seittiputkia, joita pitkin toukka on liikkunut paikasta toiseen. Kankaassa voi olla kiinni myös umpinaisia koteloita. Toukat ja munat tuhoutuvat parhaiten pakastamalla tai kuumentamalla. Pakastetut/kuumennetut tekstiilit imuroidaan, jotta on helpompi tarkkailla tuleeko uutta tuhoa. Laventeli ja setripuu karkottavat tuoksullaan koiperhosia. Koitilanteen seurantaan voi käyttää liima-ansoja.
Puutuholaiset
Tupajumi on noin 4 mm pitkä tummanruskea kovakuoriainen, jonka toukat syövät puuhun reikiä. Toukka on valkoinen noin 5 mm pitkä, mutta niitä näkee todella harvoin. Tupajumien olemassaolon huomaa helpoiten rakenteissa tai esineissä olevista pienistä pyöreistä rei’istä ja hienosta puupurusta. Mitä vaaleampaa purua sitä tuoreempaa se on. Jos tupajumeja on paljon niiden parveilun voi huomata alkukesällä ikkunoiden läheisyydessä. Se viihtyy kosteassa puussa, sekä rakennuksissa että esineissä. Museoissa tyypillisiä esineitä, joissa on tupajumeja ovat isot huonekalut, ajokalut, saavit, tiinut. Myrkyttämällä hävittäminen on vaikeaa. On parempi kuumentaa tai pakastaa. Tupajumien tekemä tuho on hidasta. Koppakuoriainen munii puussa oleviin reikiin, munista kehittyy toukkia, jotka syövät puuhun käytäviä. Toukat koteloituvat ja koteloista kuoriutuu koppakuoriaisia.
Kuolemankello on noin 5 mm musta kovakuoriainen, jonka toukat syövät puuhun reikiä. Toukka on valkoinen noin 5 mm pitkä, mutta niitä näkee todella harvoin. Kuolemankellon olemassaolon huomaa helpoiten rakenteissa olevista pienistä pyöreistä rei’istä ja hienosta puupurusta. Kuolemankellon voi myös tunnistaa puusta kuuluvasta tikityksestä. Se viihtyy kosteassa puussa, useimmiten rakennusten rakenteissa. Toukkien tekemä tuho on hidasta. Myrkyttämällä hävittäminen on vaikeaa. Rakenteiden kuivuminen pienentää ja lopulta hävittää kannan. Samanlainen elinkaari kuin tupajumilla.