Psilosybiinisienten kasvatusopas/Rihmaston uudelleenkosteutus

Wikikirjastosta

Sienet sisältävät 90% vettä. Rihmasto kuluttaa paljon vettä sekä kolonisoitumis- että sienivaiheessa, joten vesi loppuu usein ennen kuin ravinteet on käytetty loppuun. Uudelleenkosteutuksen tarkoitus on palauttaa rihmaston vesivarannot ennen sienivaihetta sekä satojen välissä ja se lisää kokonaissatoa huomattavasti.

Ensimmäisen kerran uudelleenkosteutus kannattaa tehdä heti kolonisoitumisen jälkeen ennen rihmaston siirtämistä kasvatustilaan. Uusi rihmasto tekee sieniä myös ilman tätä, mutta kun tämä tehdään on sadon lisäys merkittävä. Toimenpide on syytä suorittaa myös jokaisen sadonkorjuun jälkeen ennen uutta satoa.

Uudelleenkosteutuksen vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Huuhtele rihmasto vesihanan alla ja hiero varovasti irtonainen aines pois rihmastosta. Varo tuhoamasta mahdollisia muutaman millin korkuisia sienenalkuja, sillä ne ovat osa seuraavaa satoa. Ne selviytyvät kyllä vesikäsittelystä.
  2. Laita puhtaaseen astiaan kylmää vettä ja upota rihmasto kokonaan veteen. Käytä painoa tai kannellista astiaa jotta saat upotettua rihmaston syvemmälle. Tämä on tärkeää jotta saadaan aikaiseksi ylimääräistä painetta jolloin rihmasto saa imettyä enemmän nestettä.
  3. Pidä rihmastoa upoksissa 12-24 tuntia mutta älä enempää. Katettuja jyviä dunkataan 6-12 tuntia ja toissijaisia substraatteja 4-6 tuntia.
  4. Huuhtele rihmasto vesihanan alla.

Vermikuliitin lisääminen kosteutuksen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vermikuliitin lisääminen pääasiassa PF-tek-tyyppisiin kakkuihin uudelleenkosteutuksen yhteydessä on usein hyödyllistä kosteustasapainon ylläpitämiseksi.

  1. Pyöritä rihmasto kuivassa vermikuliitissa. Jos vermikuliitti on ollut pitkään avoimessa tilassa se kannattaa steriloida ensin uunissa 1 tunti 175°C ja antaa jäähtyä.
  2. Aseta rihmasto kasvatustilaan ja odota tunti.
  3. Sumuta vermikuliitti kosteaksi.