Siirry sisältöön

Radiotaajuuskirja/kutsumerkki

Wikikirjastosta

Kutsumerkki, englanniksi call sign, on radioaseman yksilöivä tunnus. Kutsumerkkiä on sanottu myös kutsutunnukseksi ja aikaisemmin, mm. 1920-luvulla ja 1930-luvulla suomeksi kutsuhuudoksi, koska sen sai tosiasiassa ajoittain heikon kuuluvuuden ja kohinan vuoksi huutaakin.

Suomen kutsumerkkejä ovat olleet mm. S tarkoittaen suomea ja sittemmin ES tarkoittaen Eurooppa-Suomea. 1. tammikuuta 1929 kansainvälisen päätöksen mukaisesti Suomen kutsumerkkien etumerkeiksi tuli OH, jota oli tätä ennen käytettä Havajilla. Uudistuksessa ES-kutsumerkin etuliite meni uudistuksessa Virolle, joka toisen itsenäisyytensä alkuaikoina luopui Eestin sosialistisen neuvostotasavallan aikaisesta kutsumerkkien etuliitteistä ja palautti käyttöön ES:n.

22. joulukuuta 2016 antoi viestintävirasto radiomääräyksen poikkeusmääräyksen, jonka mukaan OH-kutsumerkillisillä radioamatööreillä on oikeus 1. tammikuuta 2017 - 31. joulukuuta 2017 käyttää OH-alkuista kutsumerkkiään myös OF-alkuisena. Tämä poikkeuspäätös tehtiin Suomen Radioamatööriliiton toiveesta Suomen tasavallan satavuotisjuhlavuoden, 2017, kunniaksi. Kutsumerkkiä OG ovat saaneet käyttää vuosituhannen vaihtumisen milleniumin, kunniaksi OH-kutsumerkkiset 1.1.-29.2.2000.

Venäjän federaatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luoteis-Venäjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1A Pietarin kaupunki
1B Pietarin kaupunki
1C Leningradin alue
1D Pietarin kaupunki
1E Pietarin kaupunki
1F Pietarin kaupunki
1G Pietarin kaupunki
1H Pietarin kaupunki
1I Pietarin kaupunki
1J Pietarin kaupunki
1K Pietarin kaupunki
1L Pietarin kaupunki
1M Pietarin kaupunki
1N Karjalan tasavalta
1O Arkangelin alue
1P Nenetsien piiri
1Q Vologdan alue
1R Vologdan alue
1S Vologdan alue
1T Novgorodin alue
1U Novgorodin alue
1V Novgorodin alue
1W Pihkovan alue
1X Pihkovan alue
1Y Murmanskin alue
1Z Murmanskin alue
R1AN Etelänapamanner (Antarktika)
R1FJ Franz Josefin maa
R1MV Ravansaari (Malyj Vysotskij ostrov)

Kaliningradin alue (entinen Itä-Preussi)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
2F Kaliningradin alue [1]
2K Kaliningradin alue [2]

Moskovan keskusalue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
3A Moskovan kaupunki
3B Moskovan kaupunki
3C Moskovan kaupunki
3D Moskovan alue
3E Orielin alue Защита
3F Moskovan alue
3G Lipetskin alue Черемуха
3H Moskovan alue
3I Tverin alue
3J Tverin alue
3K
3L Smolenskin alue
3M Jaroslavlin alue
3N Kostroman alue
3O Kostroman alue
3P Tulan alue
3Q Voronezhin alue [ Voronezh ] Borisoglebsk Ермак, Удар, Тридцать ("30")
3R Tambovin alue
3S Rjazanin alue Шату́н [3] Таксист [4]
3T Nizhnij Novgorodin alue
3U Ivanovon alue
3V Vladimirin alue
3W Kurskin alue Сигарета
3X Kalugan alue
3Y Brjanskin alue
3Z Belgorodin alue Байконур Европа

Moskovan keskusalueen itäpuolella oleva alue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
4A Volgogradin alue
4B Volgogradin alue
4C Saratovin alue Азбука
4D Saratovin alue Азбука
4E
4F Penzan alue
4G
4H Samaran alue [ Samara ] Oрбита
4I Samaran alue [ Samara ] Oрбита
4J
4K
4L Uljanovskin alue [ Uljanovsk ] Полюс
4M Uljanovskin alue [ Uljanovsk ] Полюс
4N Kirovskin alue
4O Kirovskin alue
4P Tatarstanin tasavalta
4Q Tatarstanin tasavalta
4R Tatarstanin tasavalta
4S Marin tasavalta
4T Marin tasavalta
4U Mordvan tasavalta
4V
4W Kurskin alue
4X
4Y Tšuvassian tasavalta
4Z Tšuvassian tasavalta
6A Krasnodarin aluepiiri [ Tihoretsk ] Проводник
6B Krasnodarin aluepiiri [ Tihoretsk ] Проводник
6C Krasnodarin aluepiiri [ Tihoretsk ] Проводник
6D Krasnodarin aluepiiri [ Tihoretsk ] Проводник
6E Karatšai-Tšerkessian tasavalta
6F Stavropolin alue Зонтик
6G Stavropolin alue Зонтик
6H Stavropolin alue Зонтик
6I Kalmukian tasavalta
6J Pohjois-Ossetia -Alanian tasavalta
6K
6L Rostovin alue
6M Rostovin alue
6N Rostovin alue
6O Rostovin alue
6P Tšetšenian tasavalta
6Q Ingušian tasavalta
6R
6S
6T
6U Astrahanin alue
6V Astrahanin alue
6W Dagestanin tasavalta
6X Kabardi-Balkarian tasavalta
6Y Adygeian tasavalta [ Maikop ] Механик
6Z

Burjatian kahdeksas piiri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
8T Ust-Ordan Burjatian piiri
8V Aganin Burjatian piiri

Yhdeksäs piiri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
9A Tšeljabinskin alue
9B Tšeljabinskin alue
9C Sverdlovskin alue
9D Sverdlovskin alue
9E Sverdlovskin alue
9F Permin alue
9G Permin Komin piiri
9H Tomskin alue
9I Tomskin alue
9J Hanti-Mansian autonominen piiri
9K Jamalin Nenetsian autonominen piiri
9L Tjumenin alue
9M Omskin alue
9N Omskin alue
9O Novosibirskin alue
9P Novosibirskin alue
9Q Kurganin alue
9R Kurganin alue
9S Orenburgin alue
9T Orenburgin alue
9U Kemerovin alue
9V Kemerovin alue
9W Baškortostanin tasavalta
9X Komin tasavalta
9Y Altain aluepiiri
9Z Altain tasavalta
  1. https://hamwaves.com/map.ru/en/index.html
  2. https://hamwaves.com/map.ru/en/index.html
  3. 20240210 0154, WebSDR, Rx Tambov
  4. 20240210 0501, WebSDR, Rx Tambov