Rooman valtakunta/Rooman tasavalta

Wikikirjastosta

Kesken, älä muokkaa!


Rooman tasavalta oli lyhyempi kuin keisariaika. Se (tasavalta) alkoi noin 510 eKr. viimeisen etruskikuninkaan valtakauden päättessä, ja päättyi Julius Ceasarin murhaan.

Rooman valtakunta. Punainen väri kertoo tasavallasta,violetti keisarikaudesta,sininen länsi-Roomaa ja keltainen itä-Roomaa (jaon jälkeen)


Italian valloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimein kun Roomasta tuli tasavalta, sitä piirittivät useat kansat, kuten etruskit pohjoisessa, vuoristolaisheimot (mm.volskit,eekvit ja samnilaiset) etelästä ja myöskin naapurit latinalaiset.

Aluksi tasavalta ei ollut läheskään tarpeaksi vahva voittamaan vuoristolaisheimoja, joten oli tehtävä liitto latinalaisten kanssa. Yhteistyötä tekeviä kaupunkeja kutsuttiin Prisci latini. Pian, vuoden 400 eKr.jälkeen, Roomasta tuli liiton tärkein kaupunki, jonka ansiosta tasavalta pääsi laajentumaan. He alkoivat haasta etruskeja uudelleen. 396 eKr. he valloittivat jo läheisen etruskikaupungin, Vejin.

Gallialaisten hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gallialaisista alkoi tulla riesaa. Heidän sotajoukkonsa hyökkäsi kaikkialle Italiaa. Roomalaisetkin jäivät alakynteen. Vuonna 390 eKr. gallialaiset hyökkäsivät Rooma-kaupunkiin. He polttivat maantasalle melkein koko kaupungin ja piirittivät Capitolium-kukkulan, Rooman uskonnollisen keskuksen. Tarinan mukaan, gallialaiset yrttivät hiipiä kukkulalle, mutta kukkulan hanhet pelästyivät ja mekastivat niin, että sotilaat heräsivät ja torjuivat hyökkäyksen.

Kun gallialaiset lähtivät viimein, oli Rooma pelkkä rauniokaupunki.


Uudelleenrakennus ja sota latinalaisia ja samnilaisia vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaiset rakensivat vähän kerralla menetettyjä kaupunkeja ja valloittivat takaisin jotkin vallatuista alueista.

Latinalaiset eivät pitänneet lainkaan liittolaisensa Rooman kasvavasta vallasta. He ehkä pelkäsivät Rooman ennenpitkää valloitavan latinalaisten kaupungit. Syttyi sota. Rooma kuitenkin päihitti latinalaisliiton ja otti haltuun Latiumin, latinalaisten maan.
Roomalaiset taistelivat erästä vuoristolaisheimoa, samnilaisia, vastaan samaan aikaan. Samnilaiset olivat voittanneet kahdesti, mutta roomalaiset voittivat viimeisen taistelun vuonna 290 eKr. Rooma hallitsi melkein koko Italiaa.