Siirry sisältöön

Säveltäminen/Säveltäminen sinfoniaorkesterille

Wikikirjastosta
Anthony Inglis (Melbournen sinfoniaorkesteri ja Royal Australian Airforce Band) Melbourne 2005.

Johdanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikikirjan taustalla on idea siitä, miten voisi oppia säveltämään sifoniaorkesterille ilman tai lähes ilman koulutusta. Säveltämistä ja musiikin teoriaa ei ole pakko opiskella jossakin musiikkioppilaitoksessa, vaan alkuun pääsee myös vaikkapa tavallisen kirjaston kirjojen avulla.

Pitää kuitenkin muistaa, että sävellystyö ei ole aivan yksinkertaista ja voi viedä vuosia säveltää sinfoniaorkesterille jotakin. Lisäksi huomionarvoisia asioita ovat seuraavat:

  • opettele niiltä jotka ovat jo oppineet
  • anna arvo jo menestyneille
  • mikä on hyvä, mikä riittävän hyvä ja kuinka hyvä voi olla
  • selvitä mistä hyvä muodostuu

Oletuksena on, että musiikin teorian oppikirjat on luettu ja ainakin 10 erilaista "biisiä" sävelletty, seuraavaksi halu säveltää sinfonian. Tällä sävellysoppaalla on tarkoitus selvittää aloittelevan-, itse opiskelevan säveltäjän problematiikkaa niissä monissa kysymyksissä, joihin aloittelija törmää, kun aloittaa sinfonian sävellyksen ilman ammattilaisen ohjausta.

Opas ei anna kuitenkaan tarkkoja ohjeita kaikkiin kysymyksiin, säveltäjän on pystyttävä hyvin luovaan ja itsekriittiseen työskentelyyn. Oppaan ohjeet on ymmärrettävä vain esimerkeiksi ja loppu on omasta aktiivisuudesta, musiikin teorian hallitsemisesta ja kekseliäisyydestä kiinni. Opas käsittelee kuitenkin hyvin laajasti tekijöitä, joista sinfonia rakentuu.

Käsiteltävät aiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Millainen on sinfonia, mikä tekee / ei tee sävellyksestä sinfoniaa, millainen sinfonia kannattaa säveltää, millaisen sinfonian pystyn säveltämään, mikä on kohderyhmä
  2. Mitä varten sinfonia, millainen, miten suunnitella, tarvitaanko
  3. Miksi, motiivi, teema, melodia, säkeet, lauseke, sikermä, jono-, pari-, kehys-, kolmi-, ponsirakenne, taite, jakso
  4. Miten käsitellä tai ratkaista sävellysmuotojen valinta, yksiääninen (monofoninen), moniääninen (polyfoninen)
  5. Soinnutus, soitinnus, orkestrointi
  6. Partituuri, nuotitus
  7. Voinko unohtaa kaikki teoriat ja säveltää kokonaan uuden, ainutlaatuisen ja omaperäisen sinfonian

Juuri nämä ovat vaikeimmin ratkaistavia asioita. Ongelma oli nimeenomaan siinä, kun keskustelijoita tai asiantuntijoita ei välttämättä ole käytettävissä. Myöskään oppikirjoista ei saa tyhjentävää vastausta, samoin jonkinasteinen henkilökohtainen ohjaus olisi usein tarpeen.

Suurin osa sinfonian aineksista löytyy kuitenkin myös muista musiikkilajeista.Keinot ovat moninaiset, paras tapa oppia on oppia niiltä jotka ovat jo onnistuneet ja niitä esimerkkejä löytyy kirjastoista runsaasti suurten säveltäjien partituureista. Varsinaisia oppikirjoja löytyy vain Jorma Kontusen kirjat

  • Musiikin kieli 1 ja 2
  • Harmonia 1
  • Kenraalibasso sekä Soitinopas, lisäksi eri soittimille tarkoitetut oppikirjat.

Mikä on sinfonia?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beethovenin viidennen sinfonian kansilehti.

Millainen on sinfonia?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietosanakirja mainitsee, että "sinfonia tarkoittaa soivaa". Oppikirja kertoo:

  • että sonaatin tavoin ensimmäinen osa on yleensä sonaattimuotoinen. Se saattaa alkaa erillisellä hitaalla johdannolla
  • toinen osa on andante- tai muussa rauhallisessa tempossa etenevä, monesti laulumuotoinen
  • kolmas osa on menuetti tai (Beethovenista lähtien) sherzo trioineen
  • viimeinen osa eli finaali on joko rondo- tai sonaattimuotoinen

Tämähän on kuitenkin vain karkea musiikkitieteilijöiden luoma ja klassismin aikakauden musiikkiin pohjautuva yleistys. Kun kysytään ammattimaisilta jo sinfonian säveltäneiltä ei saa kovinkaan paljon vastauksia:

  • se voi olla periaatteessa mikä tahansa, kunhan ei ole iskelmä
  • kun taas toisen mielestä sinfonia on aika tarkkaan rajattu, miten, ei tulekaan enää vastausta
  • sinfonia tapa ajatella (säveltää?) musiikkia sinfoniaorkesterille

EDIT 1 (TS): Yllä tässä kohdassa esitetty on vain melko pienin osin paikkansa pitävä. Kyseessä on subjektiivinen ja puutteelliseen tietoon pohjautuva näkemys, joka ei kestä kriittistä tarkastelua. Samaa koskee koko tätä artikkelia, joka ansioistaan huolimatta vaatisi sisällöllisen uusimisen ja kielenhuollollisen korjaamisen.
EDIT 2 (TS): Yksi hyvä sinfonian määritelmä on Robert Simpsonin (toim.) kirjojen The Symphony Volume One & Volume Two johdantoesipuheiden muodostama kokonaisuus. Siitä, mikä sinfonia on, kiinnostuneiden on hyvä lukea ainakin kyseisten kirjojen johdannot, vielä mieluummin molemmat kirjat kokonaan:
1) Robert Simpson (toim.) 1972. The Symphony. Volume one. Haydn to Dvorák. Newton Abbot: David & Charles 1972. ISBN 0-7153-5523-6.
2) Robert Simpson (toim.) 1972. The Symphony. Volume two. Mahler to present day. Newton Abbot: David & Charles 1972. ISBN 0-7153-5524-4.

Mikä tekee / ei tee sävellyksestä sinfoniaa?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kysymykseen ei ole tarkkaa vastausta. Toteamus "eri kausien tyylisiä sinfonioita on jo sävelletty hukuttava määrä", lausuma selitti samalla, miksi sinfoniasta ei ole tarkkaa määritelmää:

  • uudelta sinfoniasävellykseltä odotetaan todella uutta tyyliä
  • mutta mikä se tyyli voi olla ja kuinka selittää jos kaikki on jo tehty ja seuraavaksi odotetaan jotain jota ei ole vielä keksitty

Voit säveltää sinfonian lähes miten tahansa kunhan toiset, lähinnä ammattilaiset, hyväksyvät sen sinfoniaksi. Sinfonia sävelletään yleensä suurelle sinfoniaorkesterille. Orkesterissa työskentelee korkeatasoisia huippuammattilaisia, useasti myös kansainvälisesti kokeneita ja arvostettuja. Orkesteri soitta etupäässä maailman parhaita sävellyksiä.

Uuden sinfonian täytyy pärjätä tässä sarjassa, sisältää riittävästi uutta ja olla korkeatasoinen. Sinfonia ei voi olla kuitenkaan edellä mainittu iskelmä eikä pelkkä melodia soinnutettuna, tai muuten musiikillisesti köyhä, missä orkesteri ei pääse oikeuksiinsa. Ei voida myöskään ajatella, että orkestereille kelpaisi toisten sävellysten kopio.Mutta toisaalta, vaikka sävellät miten hyvän sinfonian tahansa, voi käydä kuten Sibeliuksella aikoinaan, ulkomaalaiset musiikkiarvostelijat, lähinnä säveltäjät, sanoivat Sibeliuksen sinfonioiden kuvaavan vain osaamattomuutta, mutta millainen onkaan arvosana niistä tänään - maailman parhaita.

Millainen sinfonia kannattaa säveltää?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnollisesti kannattaa tehdä sellainen, mikä tuntuu itsestä sopivammalta. Se ei ole kuitenkaan itsestään selvä millaisella tulee olemaan menestymismahdollisuuksia. Voi säveltää kuitenkin vaikka jollain perinteisellä tyylillä, mikäli siinä on riittävästi myös jotain uutta annettavaa. Kun päämääräksi asetetaan vähintäänkin esityskelpoisuus ollaan jo pitkällä. Tarvitaan kuitenkin paljon opiskelua, sekä toisten- jo menestyneiden sävellysten tuntemusta, ennen kun voi tietää millainen sävellys tulee menestymään.

Millaisen sinfonian pystyy säveltämään?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ellet opi ensin ymmärtämään mitä sinfonian säveltäminen vaatii, et pysty säveltämään minkäänlaista. Ei riitä, että teoriat on opittu ja toisten sävellykset tutkittu, tarvitaan lisäksi keinoja joilla sävellystyötä voidaan hallita koko sen ajan, mikä siihen tulee kulumaan. Lyhyenkin sinfonian säveltämiseen menee ammattilaiselta 3 kk ja aloittelijalta luultavasti vuosi. Siinä ajassa alkuperäinen suunnitelma muuttuu vähän väliä, eikä loppua ole näkyvissä.

Nämä ongelmat voi välttää vain huolellisella etukäteissuunnittelulla. Mutta miten suunnitella sinfonia etukäteen ellei ole aikaisemmin säveltänyt puhumattakaan suunnitellut. Voi aloittaa vaikka seuraavan rungon pohjalta:

  • oivaltaa, että ihmisen elämä on sopiva aihe sinfoniaksi
  • laatia itselleen suunnitteluohjeen ja kirjoittaa paperille sanamuotoisen suunnitelman
  • päättää jonkin asteinen runko (esim. 4-osainen sinfonia ihmisen elämänkaaresta: syntymä, lapsuus-nuoruus, aikuisuus, vanhuus)
  • etsiä musiikilliset keinot suunnitelman toteuttamiseksi ja alkaa säveltämään
  • hyvin pian voi huomata, ettei osaa toteuttaa suunnitelmaani ja jo sävelletty osa ei enää miellytä
  • siitä alkaa loputtomalta tuntuva uudelleenopiskelu-, sävellys-, korjaus-, opiskelutyö

Vähin erin säveltäminen muuttuu rutinoidummaksi, mutta siinä on todella kova työ, muistikin alkaa pettää ja sokeus omaa työtä kohti kasvaa aina vaan, mitä enemmän aikaa kuluu. Välillä on pakko ottaa etäisyyttä siihen ja lopettaa kokonaan joksikin aikaa. Mutta kun sävellystyötä on tehnyt jo useita kuukausia, se jää soimaan mielessä eikä sitä voi lopettaa. Loppujen lopuksi sinfonialla on paremmat mahdollisuudet tulla valmiiksi hyvän etukäteissuunnittelun ansiosta. Tarvitaan todella paljon kärsivällisyyttä myös läheisiltä. Kun säveltäjä kulkee omissa mietteissään vuodenkin ajan, ei kuule, eikä paljon näekään, mitä ympärillä tapahtuu.

Mikä on kohderyhmä?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinfonia voidaan ajatella tuotteeksi, jolla on tietty kohderyhmä, joille se on tarkoitettu. Kohderyhmiä on tavallaan useita:

  • ensiksi, mikäli olet aloitteleva säveltäjä, sävellys on hyväksytettävä jollain ammattilaisella
  • seuraavaksi sinfoniaorkesterilla (intendentti, ylikapellimestari, taiteellinen johtaja)
  • sitten tulee konserttiyleisö (aktiiviset musiikinharrastajat, musiikinopiskelijat, tavalliset satunnaiset matkailijat
  • ja lopuksi konsertin arvostelijat (lehtiarvostelu, ammattilaiset, orkesteri)

Vaikka kohderyhmät ovat mitä vaativampia, myös itseopiskelija voi aivan hyvin säveltää sinfonian.

Suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miksi suunnitella sinfonia? Millainen?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinfonia on tarkoitettu suurelle orkesterille konsertissa esitettäväksi sävellykseksi. Sinfonian esitysaika on tavallisesti 20 – 60 min. Sinfonialla säveltäjä haluaa ilmaista musiikillisin keinoin fyysisiä, psyykkisiä tai abstrakteja tapahtumia tai tunnelmia/tunteita, pelkän tietyn tunnelman luominenkin voisi olla säveltäjän päämääränä. Tähän tarkoitukseen sinfonia soitinmusiikkina sopii mainiosti, ovathan sinfoniaorkesteri ja sen soittimet mitä parhaita tunnelman luojia taitavien soittajien sekä kapellimestarin käsissä.

Miten suunnitella? Mitä suunnitelluun tarvitaan?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sävellystavat voidaan karkeasti ottaen luokitella kolmeen erilaiseen ryhmään:

  1. Säveltäminen alkaa heti, kun siihen on keksitty sopiva idea, alku, motiivi tai teema. Työ jatkuu sävellyksen etenemisen määräämällä, tai osoittamalla tavalla. Etenemistä ideoidaan samalla kun sävellystyö etenee. Tämä tapa sopii lyhyille sävellyksille.
  2. Säveltäjä hahmottelee ensin mielessään koko sävellyksen alusta loppuun, niin hyvin kuin se on mahdollista ja aloittaa vasta tämän jälkeen varsinaisen sävellystyön. Menetelmä sopii kokeneille säveltäjille enintään 20 minuutin pituisilla sävellyksillä?
  3. Sävellys ideoidaan ja suunnitellaan paperilla sanallisesti, mahdollisimman tarkkaan. Sävellystyö seuraa suunnitelmaa koko sävellyksen ajan mahdollisine muutoksineen. Tarkan suunnittelun ansiosta on mahdollista säveltää halutun muotoinen ja sisältöinen sävellys, esim. tilaustyönä. Paperille suunniteltuna on mahdollista ideoida hyvinkin monimutkaisia ja aivan uusia muotoja sekä tekniikoita tai rakennelmia. Sävellyksen pituus ei aseta rajoituksia.

Huom! Kaikissa ryhmissä, sekä ideointi että suunnittelu tapahtuu jonkun soittimen kanssa.

Sinfonian laajuudesta johtuen, kokonaista sinfoniaa sävellyksenä ei voi kerralla miettiä ja sisäistää selväksi suunnitelmaksi – puhumattakaan siitä, että kaikki sävelet, soinnutukset, osat jaksotuksineen, orkestrointi sekä lukemattomat muut tekijät kirkastuisivat mielessä ja pysyisivät siellä, myös koko säveltämisen ajanjakson eli jopa vuosia.

Tarvitaan siis menetelmä, millä sävellystyö voidaan suunnitella. Sävellystyön suunnittelun onnistumisen lähtökohtana on musiikin kielen hallitseminen.

Kielen oppii musiikinteorian oppikirjoista. Suunnittelu on suoritettava tietyissä vaiheissa, suunnitelman pitäisi ohjata säveltämistä, eikä päinvastoin niin, että sävellys alkaa elämään ja kulkemaan omaa hallitsematonta rataansa (ajopuuteoria).

Ideointivaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ideointi on kaiken lähtökohta sävellystä aloitettaessa, pitäähän säveltäjällä olla jokin idea mihin sävellys perustuu. Ideaa voi kehitellä pelkän ajatuksen voimalla. Idea kehittyy pikkuhiljaa tai sitten yhtäkkiä, sängyssä aamulla, jossain erikoisessa tilanteessa, missä tahansa:

  • idean voi vapaasti kehitellä vaikka hyttysen lennosta, mikäli osaa
  • parempiakin ideoita toki löytyy, kuten esim. formulakilpailu, sota, myrsky, hautajaiset, krapula ja niin edelleen, tärkeintä kuitenkin, että aihe on säveltäjää kiinnostava ja tuttu ja että säveltäjä löytää siitä riittävästi sävellyksessä tarvittavia aineksia, tapahtumia tai tekijöitä
  • idea on myös se, kun sävelletään ilman mitään kiinnekohtaa, pelkästään mielikuvia luoden

Ennen kuin idean voi hyväksyä jatkokehittelyyn, siihen on keksittävä paljon erilaisia musiikillisia tulkintamahdollisuuksia.

Tavoitteiden asetteluvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tässä määritellään jo tarkemmin millaisia tilanteita, tapahtumia tai tunnelmia aiotaan sävellyksessä musiikin keinoin käsitellä. Esimerkiksi meriaiheisessa sävellyksessä voisi olla neljä osaa:

  • I = kaunis meri -idylli
  • II = myrsky
  • III = haaksirikko
  • IV = pelastuminen

Keinojen suunnitteluvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keinojen suunnitteluvaiheessa suunnitellaan millaisin keinoin tavoitteet voi toteuttaa.

Tässä vaiheessa tarvitaan jo muistiinpanoja, sillä keinot ovat mitä moninaisemmat, riittää kuitenkin esimerkiksi pelkkä maininta:

  • I-osa on sonaattimuotoinen, siinä kuvataan kaunista meri-idylliä, osa on kaksitaitteinen joista ensimmäinen adagio/dolce ja toinen andante/forte. I-osan tarkoituksena on luoda turvallinen, mutta kuitenkin hieman arvoituksellinen tunnelma. Soinnutus tonaali-voittoinen.
  • II-osa myrsky, on kolmitaitteinen forte - forte fortissimo, osa alkaa heti allegrossa raivokkaasti (furioso), motiivit ja teemat kehittyvä voimakkaasti, taitteet tuovat vaihtuessaan useita, vahvoja modulaatioita. Soinnutus modaali-voittoinen.
  • III-osa voisi sitten olla modernimpaa tyyliä, ehkäpä vaikka ad libitum (vapaasti mielen mukaan), tämän osan säveltäjä voisi säveltää impulsiivisesti hetken mielentilan mukaan, ainoa ennalta tehty tavoite olisi tällöin kauhu. Soinnutus noudattaa pitkälle sävellajitonta linjaa.
  • IV-osa on viisitaitteinen rondo, tässä osassa on tarkka määritelmä osien rakenteesta sekä niiden järjestyksestä, rakenne kuvataan kirjaimin ABACA, (kirjaimien tarkoitus selviää musiikin teorian oppikirjoista). Rondo-nimi selittää myös säveltäjälle millaisesta sävellysmuodosta on kysymys. Osan musiikillisena tavoitteena on kuvata tunnelmia haaksirikosta pelastumisen jälkeen.

Millaiset ovat osa IV:n keinot ja kuinka ne tuodaan sävellyksessä esille, on vaikea suunnitteluvaiheessa tietää. Keinoihin vaikuttaa suuresti se millaisia I-III:sta tulee ja mitä musiikillisia aineksia ne sisältävät.

Viimeisessä osassa tulisi käsitellä osien I-III motiiveja ja teemoja. Näin käsiteltynä sävellys tavallaan selittää kaikki aikaisemmat osat, purkaa sinne jääneet jännitykset ja ennen kaikkea tekee ymmärrettäväksi, ehkä hyvinkin vaikean ja epäselvän tekstuurin mitä säveltäjä on tarkoituksellisesti käyttänyt.

Keinovalikoimiin kannattaa kirjata myös, mitä soittimia tai niiden yhdistelmiä voisi käyttää tietyn tunnelman luomiseksi. Samoin tunnelmatavoitteita on hyvä yksilöidä tarkemmin ja lisätä niitä suunnitelmaan sitä mukaan, kun niitä tulee mieleen. Myös yksilöidyt sointukulut voi kirjoittaa muistiin, mikäli se on tarpeellista.

Suunnitelman toteuttaminen / sävellystyön aloittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nyt on suunniteltu sävellyksen puitteet. Puitteet olisi opeteltava ulkoa niin hyvin, että kun säveltäminen alkaa puitteita ei tarvitse enää erikseen miettiä, ne ovat vaan koko ajan taustalla, ohjaamassa sävellyksen kulkua ja etenemistä oikeaan, haluttuun suuntaan.

Tässä vaiheessa olet jo säveltänyt ainakin mielessäsi erilaisia lyhyitä kohtia tulevaan sävellykseen, mutta kun aloitat kirjoittamaan sävellyksen ensimmäisiä tahteja muista kokonaissuunnitelma ja vertaa kirjoittamaasi siihen.

Muutama ensimmäinen tahti on sävellyksen tärkein ja vaativin sävellystapahtuma:

  • näistä tahdeista riippuu miten jatketaan, mutta vaikka voit itse vaikuttaa jatkoon jonkin verran, aloitettu on kuitenkin käsiteltävä loppuun varsinkin sävellyksen alussa (impressionismissa ei tarvitse)
  • sävellyksen ensimmäinen motiivi on syytä esitellä heti alussa, muuten tulee turhia jaaritteluita, ellet sitten suunnitellut paljastavasi sitä vasta myöhemmin ja alussa olikin vain yleistä "seurustelua"
  • sävellys muistetaan parhaiten alusta ja vielä paremmin lopusta, mikäli kuuntelija on vielä hereillä
  • sävellyksen alku voi ratkaista heti kuulijalle, miellyttääkö se tai hyväksyykö sävellyksen
  • hyvä sävellys ei selittelyä kaipaa, jos alku miellyttää se voi tämän jälkeen olla mitä eriskummallisin, mikäli sävellyksestä myöhemmin selviää alussa esitetyn kummallisuuden tarkoitus

Rakennusosat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Motiivit ja teemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Motiivit ja teemat ovat musiikin aineksia.

Kaikki sävellykset sisältävät motiivin. Motiivi syntyy heti sävellyksen alussa tai ainakin heti lyhyen alkuäänen tai soinnun jälkeen. Motiivi on se pieni sävel- tai rytmikuvio, tai vain 2-3 säveltä tietyssä järjestyksessä, jota sitten aletaan kehittelemään melodioiksi ja teemoiksi. Ollakseen motiivi, sitä on toistettava monta kertaa sävellyksen aikana, joko sellaisenaan tai muuntuneena. Motiiveja voi olla useampia, jotka ovat vastakkaisia tai sukua keskenään. Vaikka haluaisit, et voi säveltää ilman sävellyksessä esiintyviä motiiveja, sillä ilman motiivia sävellyksessä on vain yksi sävel. Tietenkin impressionismissa se on jonkin verran mahdollista.

Teema voi hahmottua melodiseksi kokonaisuudeksi, joskin pienet rytmiset ja harmoniset tekijät ovat keskeisiä. Teema voi olla eri pituinen, toistuva, eri sävelkorkuinen ja muuttuu varioiden, että kehitellen. Teema alkaa tavallisesti toonikateholla ja päättyy toonikaan tai dominanttiin. Moduloituna päätyy huippusävellajiin.

Melodia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Melodia ei sinfoniassa ole kovin määräävässä asemassa. Melodia sisältää itsessään yhden tai useamman motiivin ja teeman. Mikäli selvästi tunnistettavaa melodiaa ei ole, melodiaksi ymmärretään esimerkiksi sointukulun ylin eli korkeimmalla soiva sävel.

Säkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säkeet muodostavat melodialle, sointukululle, tai rytmille rajakohtia. Rajakohta selventää sävellyksen muotoa. Toisin sanoen tiedetään, missä ollaan menossa tai mitä ollaan tekemässä. Esimerkiksi ensisäe kertoo, että sille on tulossa jatkoa ja tällöin ensisäkeeseen tulee kadenssiksi puolilopuke (I-IV), ja vasta jälkisäkeeseen täyslopuke (I-IV-V-I).

Säeryhmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säeryhmillä, lausekkeilla ja sikermillä on sama tehtävä kuin säkeillä, nämä muodostuvat vain suuremmista kokonaisuuksista. Näin voi käsittää ja hallita paremmin sävellyksen eri vaiheita sekä mistä se muodostuu.

Säveltäjä työskentelee tavallisesti siten, että ensin sävelletään säkeitä ja säeryhmiä, jotka ovat kiinteästi toisiinsa liittyviä sekä toisistaan riippuvaisia ja joita on sitten myöhemmin tarkoitus kerrata, joko sellaisenaan, tai erilaisin muunnoksin.

Jono- ym. rakenteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jonoilla ja muilla rakenteilla kuvataan sävellyksen kertauksia. Kertauksissa käytetään erilaisia yhdistelmiä, kuten esim. parirakenne, joka on kaksiosainen: ensimmäinen päättyy jännitteeseen (puolilopuke), toinen purkautuu täyslopukkeeseen (kysymys-vastaus). Edelleen hallitaan sitä mitä olemme tekemässä.

Taite, jakso[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taite ja jakso ovat sävellyksen selkeitä, suuria rakenneosia. Uusi jakso alkaa tavallisesti huomattavan erilaisella rytmillä, sävellajilla tai soinnilla kuin edellinen. Täytyy kuitenkin muistaa, että sinfonian on oltava ehjä kokonaisuus. Tyylejä, rakenteita, rytmiä, sointukulkuja, sävellysmuotoja ym. voi olla mitä erilaisempia, mutta kaikkien on oltava jollain mielekkäällä tavalla johdannaisia toisistaan.

Sävellysmuoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miten käsitellä tai ratkaista sävellysmuotojen valinta, yksiääninen (monofoninen), moniääninen (polyfoninen)?

Tarkastellaan kysymystä aikaisemman esimerkin, meriaiheisen sävellyssuunnitelman mukaan. Esimerkissä I-osa esittää tyyntä, suloista tunnelmaa merellä.

Kun päätettiin näin, päätettiin samalla, että osa voi alkaa rauhallisella yksiäänisellä sävellysmuodolla. Kuvaan tulee mukaan hitaasti aaltoilevia ihanasti keinuttavia laineita, tämän kuvaamiseen tarvitsemme moniäänisen sävellysmuodon. Moniäänisistä muodoista voisimme valita fuugan. Fuuga rakentuu imitaatioperiaatteella yhdelle tunnusomaiselle teemalle, siinä on 3-5 ääntä, sama lyhyehkö aihe ja teema kiertää äänestä toiseen. Fuuga alkaa yleensä yksiäänisenä. Yksiäänisyys ei tarkoita tässä yhteydessä yhtä soitinääntä, vaan se tarkoittaa yhtä samanaikaisesti soivaa, tunnistettavaa melodiaa tai teemaa.

Siis jo sävellyksen suunnitteluvaiheessa päätettiin mitä sävellysmuotoa mahdollisesti tullaan käyttämään.

Soinnutus, soitinnus, orkestrointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soinnutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soinnutuksesta on olemassa runsaasti oppikirjoja, sekä muuta aineistoa esimerkiksi Internetissä. Oppikirjat kertovat vain sen, kuinka soinnutus perinteisesti on suoritettu.

Soinnuttamista kuvataan rakentamiseksi, siinä sointujen kululla, siis sointujen erityylisellä järjestyksellä, rakennetaan mielikuvia haluttuun tarkoitukseen. Rauhallisuutta esitetään tonaalisella sekä rauhattomuutta ja jännitystä modaalisella sointurakenteella.

Sisältääpä sävellys mitä säveliä tahansa, niin se sisältää aina jonkin soinnun. Vaikka soitat kaikkia oktaavin ääniä samanaikaisesti, se on silti sointu, mutta sen käyttökelpoisuus on sitten eri asia. Voit rakentaa pelkällä tunteella mitä onnistuneempia sointuja ja niiden kulkuja. Mitään sääntöä ei ole pakottamassa, kysymys on ainoastaan siitä, miten kuulija sen ymmärtää ja hyväksyy.

Soitinnus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soitinnus on tapa kirjoittaa orkesterille. Se edellyttää tietoa mm. soittimien teknisistä ja soinnillisista ominaisuuksista. Sinfonian säveltäminen vaatii ehdottomasti soittimien käytön sekä nuotinkirjoituksen tuntemusta eri soittimille. Yksi hyvä soitinopas löytyy täältä.

Soitinnukseen kuuluvat eri soitinryhmien yhteissoiton erityispiirteet, esim. tasapaino-ongelmat dynamiikan eri tasoilla. Soitinnusta on vaikea oppia ymmärtämään. Pelkkä toisten säveltäjien esitysten kuunteleminen ei riitä. Parhaiten oppii ymmärtämään, kun oikea sinfoniaorkesteri esittää oman sävellyksen.

Tietokoneella säveltämisestä on jonkin verran hyötyä, jos saat sävellyksesi kuulostamaan hyvältä tietokoneen vakio-äänikortin soittimilla, niin soitinvalinta on jo aika hyvin onnistunut. Tietokoneella saadaan kuitenkin joskus aivan väärä, kauhea kuva sävellyksestä. Kokeile vaikka miltä kuulostaa Sibeliuksen 2:n sinfonian ensimmäisen osan alun tenutossa (pidättäen) soivat jouset.

Orkestrointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orkestrointia on vaikea selittää, koska se muistuttaa läheisesti soitinnusta. Ehkä suurin ero on siinä, kun soitinnus tarkoittaa soittimien tai soitinryhmien teknisiä ja äänellisiä ominaisuuksia ja käyttötapaa, niin orkestrointi käsittelee esimerkiksi sitä kuinka paljon tai missä kohdassa kutakin soitinta tai ryhmää käytetään.

Tätä vaihetta sävellystyössä voisi kuvailla esimerkiksi vaiheeksi, missä päätetään orkesterin soinnin vahvuudesta (kuinka monta ja mitä soittimia valitaan), sekä millä sävelkorkeudella sävellys yleisilmeeltään kulloinkin soi. Se on siis kaikkein tärkeimpiä tekijöitä sävellystyössä, mutta oppikirjoissa vähemmän käsitelty alue.

Lisää orkestroinnista voi lukea Internetissä täältä.

Partituuri, nuotinnus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Partituuri sisältää kaikkien soittimien, tai soitinryhmien nuotit tarkasti määrätyssä järjestyksessä. Se on ainoastaan kapellimestarin käytössä.

Ensimmäisellä sivulla soittimet nimetään tavallisesti englannin kielellä koko nimellään ja seuraavilla sivuilla lyhennettynä. Viivastot yhdistetään kaarimerkinnöin soittimien ryhmien mukaan, esim. puupuhaltimet ovat oma ryhmä. Nuotinkirjoituksen tiheys on tärkeä, liian harva johtaa turhiin sivujen kääntöihin ja liian tiheä on vaikea lukea.

Kun jollain soittimella ei ole koko sivulla mitään soittamista, tämän tyhjän nuottiviivaston voi jättää pois (optimoida). On kuitenkin turha poistaa vain muutama viivasto ellei sivulle sovi samalla kahta tai useampaa systeemiä. Systeemillä tarkoitetaan kaikkien viivastojen kokonaisuutta, sivulla voi olla esim. 2 tai useampia viivastokokonaisuutta.

Huomioitavia asioita:

  • Piccolo soi oktaavia korkeammalta ja contrabasso oktaavia alemmalta kuin kirjoitetut nuotit osoittavat. Niillä ei siis käytetä 8-viivan nuottiavainta.

Viuluille on omia erikoismerkkejä, jotka ilmoittavat soittajalle jousen erilaisista käyttötavoista.

  • Hengitysmerkkejä ’ ja / käytetään myös muilla kuin puhaltimilla, lyhyillä tauoilla.
  • Nousutahdissa voi jättää ennen ensimmäistä säveltä olevat tauot pois.
  • Sivujen hankalan selauksen vuoksi, sinfoniaorkesterin nuotituksessa ei käytetä kertausmerkkejä.
  • Kun soittimella on esim. yli 10 tahdin tauko, niin viimeiselle tauolle on hyvä kirjoittaa sellaisen soittimen nuotit josta voi parhaiten varmistaa milloin tauko loppuu. Tällöin nuotit kirjoitetaan hieman pienempänä ja viivaston päälle selitys soittimesta.
  • Kun soittaja vaihtaa kesken esityksen soitinta, siihen on varattava riittävästi aikaa. Soittimen vaihdosta ilmoitetaan viivaston päällä (esim. Muta 1. Flute, in Piccolo).
  • Mikäli patarummuilla vaihdetaan viritystä, merkitään se samoin viivaston päälle (esim. Muta G-D, in B-F).
  • Kun samalla viivastolla olevat I-viulut, jakaantuvat kahdeksi, se ilmoitetaan joko, a2. tai div., palatessa yhteen se ilmoitetaan merkinnällä ”Tutti”.
  • Kun taas esim. kahdella huilulla a2. tarkoittaa, että molemmat soittavat samaa säveltä (nuottia), mikäli halutaan vain yhden soittavan se merkitään 1.:llä eli vain ykköshuilu soittaa.
  • Kun joku soitin soittaa tilapäisesti soolon, merkintätapa on 1. Solo.
  • Pitkät soolo-osuudet kirjoitetaan omalle viivastolle.
  • Teemojen nuotit ovat kullekin soittimelle tai ryhmälle tarkoitettuja omia nuotteja.
  • Varsinkin jousisoittimilla on tärkeää, että nuotteihin ei ahdeta liikaa merkkejä, kaarituksia ym.

Ellei säveltäjä halua tiettyjä kohtia soitettavan jollain tietyllä tavalla, on parempi olla laittamatta ja antaa soittajien sopia keskenään jousituksista. Muuten käy niin, että soittajat muuttavat omavaltaisesti sellaisiakin kohtia, jotka ovat artikulaation kannalta tärkeitä olla niin kuin ne ovat. Jos nuoteissa on liikaa tavaraa, soittaja ei tiedä, mikä on tärkeää.

Tarvitaanko teoriaa?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voinko unohtaa kaikki teoriat ja säveltää kokonaan uuden ja ainutlaatuisen sekä omaperäisen sinfonian? Tietysti ja niin olisi suotavaakin. Aikaisemmilla tyyleillähän oli jo sävelletty "hukuttava" määrä kaikkia mahdollisia sinfonioita. Mutta kyetäksesi säveltämään aivan uutta, et voi tietää mikä on uutta, ellet tiedä mitä se vanha oikein on.

Ilman omakohtaista kokemusta, tai hyvin syvällistä aikaisempien sävellystyylien tutkimista, on todella vaikea selvittää kyseistä sävellyshistoriaa. Kun yliopistossa väitöksentekijä tutkii vaikkapa Sibeliuksen seitsemättä sinfoniaa väitöstänsä varten, siinä kuluu helpostikin yksi vuosi. Perinteisenkään sinfonian säveltäminen ei ole mahdollista ilman monipuolista sävellyskokemusta. Sanotaan, että vasta kymmenennen sävellyksen jälkeen alkaa tulla vähän järkevämpiä sävellyksiä.

Ei kuitenkaan kannata heti lähteä keksimään aivan uutta. Ainakin alussa kannattaa säveltää aiemmin tunnetuilla sävellystyyleillä. Jos kuitenkin onnistut siinä, olet aikamme musiikkinero. Myös itseopiskelijoista löytyy kuitenkin sellaisia lahjakkuuksia, jotka voivat säveltää sinfonian.

Musiikin teoria kannattaa kuitenkin ensin olla luettuna ja opittuna. Historia tuntee kuitenkin tapauksia, missä maailman kuuluisimmat säveltäjät eivät osaa edes nuotinkirjoitusta.