S2 Demokraattinen yhteiskunta/Kolmas sektori yhteiskunnan toimijana

Wikikirjastosta

Malline:Talouden sektorit Vapaaehtoissektori (myös kolmas sektori tai nk. järjestökenttä) on yksityisen sektorin, julkisen sektorin ja perheiden väliin jäävä yhteiskunnallinen sektori, jonka tunnuspiirteitä ovat voittoa tavoittelematon talous ja organisaatioiden tai ryhmien sosiaaliset tavoitteet. Vapaaehtoissektorin toimijoita ovat muun muassa yhdistykset, osuuskunnat ja säätiöt.

Vapaaehtoissektorin talous eroaa yksityisestä (yritys)taloudesta siinä, että toimijat eivät tavoittele voittoa (non-profit). Jos vuotuista voittoa tulee, se sijoitetaan takaisin toimintaan. Verotuskohtelu on myös erilainen kuin yksityisillä yrityksillä.

Vapaaehtoissektorin organisaatioiden perustana ovat yhteiskunnallinen tai eettinen tavoite ja demokraattisuus (jäsen/ääni-periaate, ei omistajuuteen perustuva äänivalta). Organisaation tavoitteet lausutaan sen säännöissä.

Kolmas sektori Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kolmannen sektorin pääasiallisia toimijoita ovat yhdistykset. Suomalaisista osuuskunnista suuri osa on siirtynyt pääpiirteiltään yksityiselle sektorille.

Kolmannen sektorin osuus suomalaisten ajankäytöstä ja bruttokansantuotteesta on 3–7 %.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malline:Viitteetön

  • Helander, Voitto: Kolmas sektori: Käsitteistöstä, ulottuvuuksista ja tulkinnoista. Gaudeamus, Helsinki 1998. ISBN 9516627358
  • Helander, Voitto ja Laaksonen Harri: Suomalainen kolmas sektori: Rakenteellinen erittely ja kansainvälinen vertailu. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto, Helsinki 1999. ISBN 9517471244
  • Vertaansa vailla: ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä. Toim. Marja Vuorinen ym. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto, Helsinki 2005. ISBN 9517471645