Siirtomaat itsenäistyvät

Wikikirjastosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
<< S6 Nykyisen maailmanpolitiikan juuret

Siirtomaat vapautuvat

Toisen maailmansodan jälkeen monet siirtomaat tahtoivat itsenäistyä.

Euroopan siirtomaavallat kävivät sotia

itsenäisyyttä ajavia liikkeitä vastaan.

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto sekaantuivat itsenäisyystaisteluihin.

Intia itsenäistyi pitkän kamppailun jälkeen vuonna 1947.

1960-luvun aikana suurin osa siirtomaista itsenäistyi.

Siirtomaa-aika päättyy vähitellen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen Euroopan mahtavat siirtomaaimperiumit murenivat siirtomaiden itsenäistyessä yksi toisensa jälkeen. Sodan aikana imperiumien ote siirtomaista oli löystynyt. Esimerkiksi Ranskan siirtomaat Kaakkois-Aasiassa olivat joutuneet Japanin miehittämiksi. Japani oli lupaillut alueen kansoille itsenäisyyttä, mutta olikin pystyttänyt sinne julman sortohallinnon.

Siirtomaiden alistamista ja hyväksikäyttöä oli arvosteltu Euroopassa jo 1800-luvulta lähtien. Yleinen tasa-arvoistumiskehitys vaikutti siten, että myös monet eurooppalaiset halusivat antaa vapauden siirtomaille ja pitivät niiden alistamista epäoikeudenmukaisena. Myös siirtomaissa tietoisuus omasta alistetusta asemasta oli kasvussa. Monet siirtomaat odottivat palkkiota osallistumisestaan sotaponnisteluihin.

Euroopan suurvallat sotivat siirtomaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan siirtomaaimperiumeilla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan antaa siirtomaidensa itsenäistyä. Kaikki siirtomaaisännät kävivät sotia estääkseen siirtomaissaan itsenäisyyttä ajavia liikkeitä vastaan. Ranska yritti hankkia Japanille menettämänsä Kaakkois-Aasian siirtomaat takaisin. Yrityksen seurauksena syttyi Vietnamin sota, joka päättyi lopullisesti vasta 1970-luvun puolivälissä. Ranska kävi lisäksi sotaa myös Algerian itsenäistymisen estämiseksi.

Iso-Britannia soti itsenäisyysliikkeitä vastaan Keniassa sekä Burmassa, mutta joutui hyväksymään imperiuminsa osien itsenäistymisen. Tilalle perustettiin itsenäisistä maista muodostuva väljä yhteistyöelin Kansainyhteisö. Kansainyhteisön maiden muodollinen päämies on Iso-Britannian hallitsija. Ne järjestävät muun muassa omia urheilukilpailujaan (ja tehnevät muutakin yhteistyötä?).

Imperiumi menettää kruununjalokivensä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heti toisen maailmansodan jälkeen Brittiläinen imperiumi koki raskaimman menetyksensä, kun sen kruununjalokiveksi kutsuttu Intia itsenäistyi vuonna 1947. Intialaiset olivat jo kymmeniä vuosia vastustaneet siirtomaahallinnon epäkohtia ja vaatineet tasa-arvoista kohtelua. Korkeimmat virat maassa menivät briteille. Brittiläisten teollisuustuotteiden myyminen Intiaan aiheutti maassa työttömyyttä ja köyhyyttä. Intialaiset eivät saaneet osallistua päätöksentekoon.

Intian itsenäisyysliikkeen johtoon nousi arvonimen Mahatma (pyhä mies) saanut Mohandas Gandhi. Gandhi oli Isossa-Britanniassa asianajajaksi opiskellut intialainen. Gandhin johtamaan kamppailuun kuului hindulaisuudesta omaksuttu väkivallattomuuden periaate sekä intialaisen kulttuurin, perinteiden ja toimintatapojen palauttaminen siirtomaaisännältä omaksuttujen tilalle. Lopulta siirtomaahallinnon vastustus kasvoi niin suureksi, että Ison-Britannian oli annettava Intian itsenäistyä. (Liittyikö myös vaalitulokseen? Työväenpuolue lupasi itsenäisyyttä?)

Kolmas tie[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylmä sota Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä pitkitti ja vaikeutti monia paikallisia konflikteja. Molemmat kylmän sodan supervallat etsivät innokkaasti liittolaisia. Monet diktaattorit ja sissiliikkeet saivat aseellista tukea supervalloilta. Esimerkiksi Yhdysvaltojen liittolaisia vastaan taistelleet saivat yleensä tukea Neuvostoliitolta ja päinvastoin.

Eräissä blokkien ulkopuolisissa maissa esiintyi pyrkimyksiä saavuttaa kansainvälinen asema ja löytää yhteistyökumppaneita sitoutumatta kumpaakaan kylmän sodan osapuoleen. Alettiin puhua kolmannen tien mahdollisuudesta ja blokkien ulkopuolisesta kolmannesta maailmasta. Aktiivisimpia maita kolmannen maailman liikkeessä olivat Intia, Egypti ja Jugoslavia. Liike ei kuitenkaan ollut erityisen yhtenäinen eikä se saavuttanut kovin merkittävää asemaa kylmän sodan maailmassa.