Sovellusten asentaminen ja poistaminen

Eri käyttöjärjestelmissä ohjelmia asennetaan ja poistetaan eri tavoin.

Windows

Windows XP

Ohjelmat asennetaan useimmiten avaamalla .exe-tiedostotunnisteella varustettu asennustiedosto ja etenemällä asennusprosessissa vaihe vaiheelta vastaillen kysymyksiin.

Ohjelmat poistetaan "Lisää tai poista sovellus" -toiminnon avulla. Toiminto löytyy Windows XD:ssä seuraavasti: Käynnistä-valikko -> Ohjauspaneeli -> Lisää tai poista sovellus. Ohjelma poistetaan valitsemalla poistettava ohjelma ja klikkaamalla valitsemisen jälkeen ilmestynyttä "Poista" -nappulaa. Tämän jälkeen (ohjelmasta riippuen) käyttäjältä varmistetaan, mitä ohjelman osia hän haluaa poistaa vai haluaako hän poistaa mitään ylipäänsä.

Linux

Ohjelmat asennetaan yleensä paketinhallintaohjelman avulla. Ohjelmalla on tiedossaan yksi tai useampia pakettilähteitä, kuten alkuperäiset asennusmediat, jakelun verkkopalvelin ja mahdollisesti jokin epävirallinen pakettivarasto (näitä voi lisätä tarpeen mukaan, jakelun omat pakettivarastot riittävät pitkälle).

Paketinhallintaohjelma näyttää mitä ohjelmia varastot sisältävät ja näistä voi valita halutut asennettaviksi, jolloin ne ladataan omalle koneelle ja tiedostot asennetaan oikeisiin paikkoihin. Osa paketinhallintaohjelmista osaa hakea myös tarvittavat ohjelmakirjastoja yms. sisältävät paketit (”riippuvuudet”). Mahdollisesti käyttäjältä kysytään haluttuja asetuksia, muussa tapauksessa vakioasetukset voi muuttaa haluamikseen asennuksen jälkeen.

Jos kyseessä on muu kuin jakeluun sisältyvä ohjelma, varsinkin jos ohjelmapaketti ei ole räätälöity käytettävään jakeluun, se yleensä asennetaan erikseen määrättävään paikkaan (/usr/local/bin, /opt/bin, ~/bin), mahdollisesti käyttämättä pääkäyttäjän oikeuksia muuhun kuin oikeuksien antamiseen asennushakemistoon. Jakeluun räätälöidyn paketin voi asentaa kuten jakeluun sisältyvät ohjelmat, mutta pakettia voi myös muokata niin, että se asentuu muualle, missä se vähemmän todennäköisesti joutuu ristiriitaan jakelun omien pakettien kanssa.

Linux-ohjelmista valtaosa on vapaita, jolloin niihin on saatavissa lähdekoodi. Lähdekoodiin voi tehdä haluamansa muutokset, jonka jälkeen ohjelma käännetään ja joko paketoidaan paketinhallinnalla asennettavaksi tai asennetaan suoraan (yleensä oletusarvoisesti hakemistoon /usr/local). Yleensä pääkäyttäjän oikeuksia ei tavitse muuhun kuin oikeuksien antamiseen asennushakemistoon.

Myös jakeluun sisältyvien ohjelmien lähdekoodi on yleensä saatavilla ja jakelun työkaluilla voi hakea ja purkaa lähdekoodipaketin ja mahdollisten muutosten jälkeen kääntää ja paketoida ohjelman, jolloin oma versio on asennettavissa paketinhallinnan kautta.

Paketinhallintaohjelmia on useita, niin komentoriviltä käytettäviä kuin graafisiakin. Pakettien muoto riippuu jakelusta, mutta osa paketinhallintaohjelmista on sopeutettu useamman pakettimuodon käsittelyyn. Toiselle jakelulle räätälöity paketti saattaa kuitenkin aiheuttaa suuriakin ongelmia.

Debian ja Ubuntu

Debian ja siitä kehitetyt jakelut, m.m. Ubuntu, käyttävät .deb-paketteja, joita käsitellään (suoraan tai kulissien takana) ohjelmilla dpkg ja apt. Ensisijaisia edustaohjelmia ovat aptitude (Debian) ja synaptic (Ubuntu).

Komentoriviltä paketin ”esimerkki” asentaminen Debianiin hoituu seuraavasti

# aptitude install esimerkki

Vastaavasti Ubuntussa tyypillisesti:

$ sudo apt-get install esimerkki

Yleensä ohjelma on tämän jälkeen suoraan käytettävissä. Jos kyseessä on palvelin, se kannattaa pysäyttää, asetukset tarkastaa ja palomuuri säätää kuntoon ennen uudelleen käynnistystä ja käyttöönottoa. Osa palvelimista ei käynnisty ennen kuin asetuksia on muokattu.

Redhat

Redhat ja siitä kehitetyt jakelut käyttävät .rpm-paketteja, joita käsitellään (suoraan tai kulissien takana) ohjelmalla rpm.

Slackware

Slackware ei käytä paketinhallintaohjelmaa samassa mielessä kuin muut jakelut, vaan pakettimuotona on tar, jota yleisesti käytetään lähdekoodin levittämiseen.

Gentoo

Gentoossa pääosaa ohjemistosta ei ole käännetty valmiiksi, vaan ohjelmat käännetään asennuksen yhteydessä.