Suomen historia/Itsenäinen valtio

Kohteesta Wikikirjasto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi itsenäistyy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi itsenäistyi 6. joulukuuta. 1917, kun senaatti (silloinen hallitus) hyväksyi eduskunnan ilmoituksen Suomen itsenäistymisestä.

Sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällisota alkoi 27. tammikuuta. 1918, kun punaiset yrittivät ryhtyä vallankaappaukseen. Punaisten tarkoituksena oli vangita kaikki senaattorit (ministerit), mutta siinä epäonnistuttiin. Osa senaattoreista oli piilossa Helsingissä ja loput olivat jo lähteneet Vaasaan. Kun punaiset olivat kaappaneet Helsingissä vallan, perustettiin vallankumoushallitus Suomen kansanvaltuuskunta Kullervo Mantereen johdolla. (Punaisten pulella taisteli myös venäläisiä.) Jonkinlainen rintamalinja syntyi Tampereen-Lahden-Lappeenrannan-Viipurin -linjan pohjoispuolelle. Rintama oli hajanainen tukikohtien joukko. Punaiset aloittivat hyökkäyksen valkoiseen Suomeen, mutta punaisten hyökkäys tuli torjutuksi samaan aikaan aloitetulla valkoisten suurhyökkäyksellä ja sen seurauksena punaiset menettivät Tampereen valkoisille 6. huhtikuuta. 1918. Kansanvaltuuskunta pakeni Pietariin Viipurin kautta. Valkoiset saivat suurta voimanlisää koska saksalaiset, joita oli 10 000 henkeä aloittivat maihinnousun Hangossa. Lahti ja Helsinki vallattiinkin saksalaisten voimin. Valkoiset valtasivat punaisilta Viipurin huhtikuun lopussa. Sisällissota päättyi toukokuussa valkoisten voittoon.

Kuningaskunta tavoitteena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäisyysjulistuksen mukaan Suomi oli tasavalta. Kuitenkin käyty sisällissota ja maan huonot olot johtivat siihen että mielipiteet kallistuivat kuningaskunnalle myönteisemmäksi, lähinnä koska silloin uskottiin, että kuningas joka ei olisi vaaleista riippuvainen vakauttaisi Suomen poliittista elämää. Koska sisällissodan aikana Saksa oli avustanut valkoisia, niin haluttiin myös että Saksan tukisi Suomea tulevaisuudessakin niin haluttiin Suomeen myös kuningas, joka olisi Saksasta. Oikeisto kannatti kuningasvaltaa ja keskusta ja vasemmisto taas tasavaltaa. P. E. Svinhufvud oli merkittävin kuninkaanvaltaa ajava poliitikko (Svinhufud oli myös valtionhoitaja eli väliaikainen valtionpäämies) Toinen kuninkaanvaltaa ajanut merkittävä poliitikko oli uusi pääministeri J. K. Paasikivi. Tynkäeduskunta, joka oli vajaalukuinen ja jossa oikeistolla eli kuninkaan valtaa ajavilla oli enemmistö valitsi äänin 58-44 kuninkaaksi Friedrich Karlin, joka oli saksalainen prinssi. Kun Saksa sitten hävisi ensimmäisen maailmansodan, niin Suomesta päätettiin tehdä tasavalta. Uudeksi valtionhoitajaksi valittiin C. G. E. Mannerheim. Kesällä eduskunta valitsi Suomen tasavallan presidentiksi K. J. Ståhlbergin. Ståhlbergin kaudella mm. oppivelvollisuus tuli pakolliseksi.

Heimosodat ja Suur-Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ja Neuvosto-Venäjän suhteet olivat huonot heimosotien takia. Heimosodat olivat satojen vapaaehtoisten suorittamia sotaretkiä. Niiden tarkoitus oli littää Itä-Karjala ja muita alueita suomeen ja luoda samalla Suur-Suomi. Oli myös harkittavana että Suomi hyökkäisi venäjän pääkaupunkiin Pietariin jota Mannerheimin kannatti, mutta presidentti vastusti ja hankkeesta luovuttiin.

Tarton rauha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska Leninin bolsevikkihallituksen asema oli huono suomalaiset eivät ryhtyneet rauhanneuvotteluihin. Suomi suostui neuvotteluihin myöhemmin, kun bolsevikkien asema parani Venäjällä. Rauhansopimus tehtiin Tarton kaupungissa, Virossa. Suomi sai Petsamon Tarton rauhassa, mutta joutui vetäytymään niistä Itä-Karjalan alueista, mitkä Suomella oli vielä hallussa. Rauha oli edullinen Suomen kannalta, mutta äärioikeiston mukaan se oli häpeärauha, koska sen avulla Suur-Suomi ei syntynytkään.

Suomen vai Ruotsin Ahvenanmaa?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomella oli ongelmia myös Ruotsin vastaisella rajalla. Ahvenanamaan kiistan seurauksena Suomen ja Ruotsin suhteet tulehtuivat. Ahvenanmaalaiset esittivät Ruotsille vetoomuksen Ahvenanmaan littämiseksi Ruotsiin, ja ruotsalaisten mielestä Ahvenanmaa kuului Ruotsille historiallisin ja kielellisin perustein. Ahvenanmaalaisten rauhoittamiseksi Suomen eduskunta sääti Ahvenanmaan itsehallintolain. Kun sekään ei tyydyttänyt Ahvenanmaalaisia, niin lopulta vuonna 1921 Kansainliitto ratkaisi kiistan Suomen eduksi. Ruotsi alistui päätökseen ja maiden suhteet alkoivat parantua hitaasti.

Uudet puolueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvarillisissa puolueissa tapahtui vuoden 1918 lopulla muutoksia. Pääosassa vanhasuomalaisista koostuneet kuningasmieliset perustivat konservatiivipuolueen: Kansallisen Kokoomuksen ja pääosin nuorsuomalaisista koostuneet tasavaltalaiset perustivat liberaalin: Kansallisen Edistyspuolueen. Oli myös kaksi muuta porvaripuoluetta Ruotsalainen Kansanpuolue ja Maalaisliitto (nykyisen Keskustan edeltäjä). Myös vasemmistossa tapahtui muutos, kun äärivasemmistolaiset perustivat Moskovassa Suomen kommunistisen puolueen (SKP), jota pidettiin laittomana vuoteen 1944 saakka.

Uhattu demokratia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1925 presidentinvaalit voitti maalaisliiton Lauri Kristian Relander. Relanderin kaudella SDP pääsi hallitukseen, mikä osoitti Suomen poliittisen elämän vakiintumista. Suomen ensimmäinen sosialidemokraattinen hallitus oli vuosina 1926-1927 istunut Väinö Tannerin hallitus. Se oli myös ensimmäinen hallitus, jossa oli naisministeri. Samaan aikaan kommunistit järjestivät satamissa lakkoaaltoja. Kommunistien räikeä toiminta johti toimenpiteisiin. Kun kommunistinuoret vuonna 1929 juhlivat Lapualla järjestetyssä juhlassa minkä he olivat itse järjestäneet väkijoukko alkoi repiä kommunistinuorten paitoja jotka olivat punaisia ja he myös hajoittivat tilaisuuden. Kansalaiskokous joka kokoontui Lapualle oli sitä mieltä, että hallituksen tulisi lopettaa kommunistien toiminta. Lapuanliike, jota johti Vihtori Kosola, turvautui väkivaltaisiin keinoihin. Hekilöitä joita pidettiin kommunistien suosioina kaapattiin, sullottiin autoihin ja kuljetetiin itä-rajalle. Kun Lapuanliike oli vahvimmillaan se järjesti kesällä 1930 talonpoikaismarssin. Talonpoikaismarssissa oli mukana 12 000 miestä. Eduskunta hyväksyi syksyllä lait, jotka lopettivat kommunistien julkisen toiminnan. Lapuanliike leimahti vielä kerran, kun lapuanliikkeen kannattajat olivat kokoontuneet mäntsälään ja he yrittivät nostaa kapinan. Mäntsälän kapina sammui sen jälkeen kun presidentti Svinhufvud oli vaatinut radiossa kapinallisten hajaantumista.

Pohjoismainen suuntaus ja kansainliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten pikkuvaltiot, myös Suomi katsoi että Kansainliitto tarjoaisi hyvän turvan maan itsenäisyydelle. Suomi pääsi kansainliittoon vuonna 1920. Kun Kansainliitto ratkaisi Ahvenanmaan kysymyksen Suomen eduksi, Suomessa luotettiin rauhanturvajärjestöön. Suomi toimi myös 3 vuotta kansainliitossa neuvoston jäsenenä. Suhteet Neuvostoliittoon paranivat 1920-luvulla. Kun Neuvostoliitto tarjosi Suomelle hyökkäämättömyyssopimusta vuonna 1926, niin Suomi kieltäytyi. Kun asiaan palattiin myöhemmin hyökkäämättömyyssopimus allekirjoitetiin vuonna 1932. Samaan aikaan Suomen turvallisuuspolitiikka kääntyi pohjoismaihin päin. Vuonna 1935 pääministeri T. M. Kivimäki esitti asiaa koskevan julistuksen.

Radioita ja lentokoneita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeen hankittiin 1920- ja 1930-luvulla enemmän autoja. Vuonna 1939 niitä oli 50 000. Myös lentokoneet tulivat Suomeen. Vuonna 1923 perustettu Aero Oy teki lentoja vesitasoilla Tukholmaan ja Tallinnaan. Vuonna 1926 perustettiin Yleisradio, joka oli yksityinen. Jokaisella radion kuuntelijalla piti olla kuuntelulupa. 1930-luvulla valtio osti yleisradion.