Suomen historia/Sakilaiset
Sakilaiset olivat 1900-luvun alun nuorisojengiläisiä Helsingissä. Heillä oli väkivaltaisuutensa takia huono maine. Sakilaisia tavattiin eniten Sörnaisissa ("Sörkassa") , Kalliossa ja Punavuoressa.
Huono toimeentulo houkutteli rikolliseen elämään. Samoin haluttomuus sopeutua yhteiskunnan sääntöihin.
Sakilaisa on verrattu joskus myöhempiin nuoriskulttuureihin, joita olivat lättähatut ja punkakrit. Vertaus ontuu.
Sakilaiset muistuttivat enemmän nykyisiä moottoripyörä- ja katujengejä. Lisäksi he tuovat mieleen 1800-luvun puukkojunkkarit.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sakilaisten nimitys tulee joukkoa tarkoittavan sakki-sanan murteellisesta muodosta. Sakilaiset olivat maalta kaupunkiin muuttaneiden työläisten lapsia. Tuohon aikaan Helsinki kasvoi nopeasti teollistumisen takia. Kaikilla ei mennyt hyvin: eivät pysyneet jatkuvasti päivätöissä. Monet sakilaiset olivat yksinhuoltajien lapsia. Monien vanhemmat tai vain toinen vanhempi jos tätäkään oli tekivät sekalaisia töitä ja olivat taloudellisesti tiukoilla. Sakilaiset itsekin olivat monesti sekatyöläisiä.
Sakilaisen hankkivat rahaa monesti mm lehdenmyyjinä ja ahtaajina, työsuhteet olivat monesti tilapäisiä. He saivat kaduilla tilapäiisä töitä tehdessään huonoja vaikutteita mm rikollislta ja merimiehiltä.
Rikollisuus, huliganismi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Osa monesti lähes ammattitaidottomien ajasta kului helposti kortinpeluuseen, kadulla vetelehtimiseen, varasteluun ja rähinän haastamiseen.
Monet tekivät pikkurikoksia ja käyttivät teräaseita: siksi olivat paheksuttuja ja pelättyjä.
Sakilaiset olivat tunnettuja siitä, että käyttivät helposti väkivaltaa: sattoivat hyökätä sivullisten kimppuun. Heillä oli usein teräaseita. Tappelu saatettiin aloittaa pelkästä näyttämisen halusta: kuka on kovin kundi. Nopeus ja voima ratkaisivat pelin.
Monesti pelkkä puuhkolla uhkaamine tai pienen haavan teki riitti. Mutta saattoipa joku kuollakin sakilaisten välisissä tappeluissa.
Yhteiskunnallisesti sekä porvarit että työväestö paheksuivat sakilaisia. Sakilaiset taas halveksivat järjestynyttä yhetsikuntaa polliseineen.
He saattoivat ilmestyä tanssiaisiin tai palestusarmeijan tilaisuuksiin rähinää pystyyn pistämään.
Naisten asema sakilaisten parissa oli huono. Naiset saattoivat olla yhtä väkivaltaisia kuin miehet ja tapella kovasti pidättämään tulleita poliiseja vastaan, suoltaen painokelvottomia sanoja.
Poliisi pidätti usein sakilaisia. Monille nuorille jengiläisyys oli pelkästään yksi vaihe elämässä. Jotkut jäivät rikolliseen elämään kiinni ja joutuivat lusimaan. Pahimmassa tapauksessa kuolivat jengiläisten keskinäisissä puukkotappeluissa. Sakilaiset puhuivat Helsingin katujen puhekieltä Stadinslangia.
Sakilaisuuden syyt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huono toimeentulo houkutteli rikolliseen elämään. Väkivalta omaksuttiin jo lapsena kaupunginosien välisissä jengitappeluissa.
Sakilaisten kulttuuri ja muoti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sakilaismuotia olivat mm lippalakki, leveälierinen hattu, leveälahkeiset housut, raitapaita, kaulaliina ja tietenkin kiivaampia tilanteita varten puukko hihassa. Naisilla sininen vekkihame.
Sakilaisten paheksuttu tanssi "pisto" tanssittiin osan ajasta puukko hampaissa. Ilmeisesti tämän takia tanssi kiellettiin.
Sakilaisten kulttuuri perustui osin Pariisin väkivaltaisten jengiläisten "apassien" kulttuuriin, joka alkoi joskus 1901. Sakilaisten puhuma slangi alkoi muotoutua viimeistään 1890 eri Helsingin kansallisuuksia: suomalaisia, ruotsalaisia ja venäläisiä yhdistäväksi puhekieleksi. Sakilaisten kultakautta lienevät olleet vuodet 1908 - 1918. Monia sakilaisia kuoli sisällissodassa. Mutta kulttuuri eli vielä 30-luvun alussakin.