Suomen historia/Suomen presidentit/Tarja Halonen

Kohteesta Wikikirjasto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tarja Kaarina Halonen (s. 24. joulukuuta 1943 Helsinki) on Suomen tasavallan yhdestoista presidentti. Hänet valittiin presidentiksi vuonna 2000 sekä uudelleen toiselle kaudelle vuonna 2006. Sitä ennen hän toimi muun muassa ulkoasiainministerinä, kansanedustajana ja SAK:n työmarkkinajuristina. Puoluetaustaltaan hän on sosialidemokraatti, mutta on vakiintuneen käytännön mukaisesti palauttanut puolueen jäsenkirjan tultuaan valituksi presidentiksi. Ensimmäinen naispuolinen presidentti.

Aika ennen presidentin uraa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen poliittista uraa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarja Halonen syntyi 24. joulukuuta 1943 Helsingin Kalliossa, joka on perinteisesti ollut työväen kaupunginosa. Halosen vanhemmat olivat hitsaaja Vieno Olavi Halonen ja somistaja Lyyli Elina Öfverström. Kaksivuotiaasta alkaen Halosen isäpuolena oli sähköasentaja Thure Herman Forss, jolla on ollut suuri vaikutus Halosen elämään. Forss oli aktiivinen työväenliikkeen edustaja.

Halonen jatkoi kansakoulun jälkeen oppikouluun. Se ei tuohon aikaan työläisperheiden lasten kohdalla ollut kovin tavallista, sillä oppikoulu oli maksullinen. Halonen pärjäsi koulussa hyvin ja kirjoitti ylioppilaaksi Kallion yhteiskoulusta keväällä 1962. Oikeustieteiden kandidaatiksi hän valmistui Helsingin yliopistosta 1968, ja tämän jälkeen alkoi hänen uransa järjestötehtävissä. Niistä ensimmäinen oli hänen toimensa Suomen ylioppilaskuntien liiton sosiaali- ja järjestösihteerinä vuosina 1969–1970. SAK:n sosiaaliasian juristi hänestä tuli vuosiksi 1970–1974.

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puoluepolitiikkaan Halonen lähti mukaan liityttyään Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen vuonna 1971. Liittyessään SDP:hen Halonen kuului sen vasemmistosiipeen. Esimerkiksi 1973 Halonen allekirjoitti vasemmiston yhteisen "EEC-kauppasopimus torjuttava" -adressin ja 1970-1972 osallistui varapuheenjohtajana DDR:n tunnustamiskomitean toimintaan.

Hänet nimettiin vuonna 1974 pääministeri Kalevi Sorsan eduskuntasihteeriksi vuoden ajaksi. Sorsan eduskuntasihteerin kauteen ajoittuivat muun muassa EEC-neuvottelut. Vuonna 1975 Halonen valittiin Osuusliike Elannon edustajistoon, jossa hän toimi presidentiksi tuloonsa asti. Tarja Halonen toimi Helsingin kaupunginvaltuustossa vuoteen 1996 asti. 1980-1981 Halonen toimi Seta ry:n puheenjohtajana: sen toimintaan hän oli osallistunut aktiivisesti jo 1970-luvun lopulta. Vuoden 1979 vaaleissa hänet valittiin kansanedustajaksi SDP:n listoilta. Halonen pysyi kansanedustajana, kunnes hänestä tuli presidentti. Eduskunnassa Halosen ensimmäinen merkittävä tehtävä oli sosiaalivaliokunnan puheenjohtajuus vuosina 1984–1987. Tältä paikalta Halonen nousi vuonna 1987 toiseksi sosiaali- ja terveysministeriksi, jota seurasi valinta Pohjoismaiden yhteistyöministeriksi kaudelle 1989–1991. Oikeusministerinä Halonen palveli vuosina 1990–1991 Harri Holkerin hallituksessa.

Ulkoasianministeriksi hänet nimitettiin vuonna 1995 Paavo Lipposen ensimmäiseen hallitukseen. Tätä tehtävää hän jatkoi myös Lipposen toisessa hallituksessa eduskuntavaalien jälkeen, kunnes tuli valituksi presidentiksi

Presidentti kampanjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ilmoitti vähän ennen ehdokkaaksi ilmoittautumisajan päättymistä, että hän jää syrjään vuoden 2000 presidentinvaalien esivaalista. Esivaaliehdokkuuden toteutumiseen olisi uusien esivaalisääntöjen mukaan puolueen viiden perusyhdistyksen pitänyt kannattaa ehdokasta tämän suostumuksella. Tästä johtuen käytiin SDP:n esivaali jo kilpaan ilmoitettujen ulkoministeri Tarja Halosen, europarlamentaarikko Pertti Paasion ja EU:n oikeusasiamies Jacob Södermanin kesken. Halonen voitti SDP:n esivaalin saamalla 7 300 ääntä. Muut esivaaliehdokkaat saivat 2 800 ja 2 500 ääntä.

Aluksi Halonen oli mielipidetiedusteluissa asetetuista presidenttiehdokkaista neljännellä sijalla. Halosen varsinainen kampanja pyrki tekemään hänestä inhimillisen ja ymmärrettävän hahmon, jota on helppo lähestyä. Samalla julkisuuskuva kuitenkin pyrittiin säilyttämään edustavana ja tahdikkaana. Halonen sai presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella 40 % annetuista äänistä.

Halosen kanssa presidentinvaalien toiselle kierrokselle pääsi 1991–1995 pääministerinä toiminut Esko Aho, joka oli ensimmäisellä kierroksella saanut 34 %:n kannatuksen. Halonen sai 51,6 % annetuista äänistä ja Aho 48,4 %, ja näin Halosesta tuli Suomen 11. tasavallan presidentti.

Vuonna 2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Halosen kannatus tiedotusvälineissä julkaistuissa mielipidetutkimuksissa ylitti koko vaalikampanjan ajan 50 %:n rajan. Pääasiallinen kiinnostus tiedotusvälineissä kohdistui siksi siihen, miten toiseksi ja kolmanneksi suosituimpien ehdokkaiden kannatus vaihtelee. Kolmen suurimman puolueen puheenjohtajien keskinäisestä sopimuksesta, jonka mukaan tasavallan presidentin valtaoikeuksia ei muuteta presidenttikaudella 2006–2012, seurasi näihin valtaoikeuksiin liittyvän keskustelun laantuminen.

Kysymys presidentin ylipäällikkyydestä herätti kuitenkin keskustelua. Perustuslakivaliokunnan valmisteltavana oli vaalien aikaan rauhanturvalain korvaava kriisinhallintalaki, joka nosti avoimia kysymyksiä nykyisen, vuonna 2000 hyväksytyn perustuslain tulkinnasta. Tasavallan presidentti, ulkoasiainministeri, pääministeri ja puolustusministeri kannattivat kaikkia puolustusvoimien joukkoja koskevaa tasavallan presidentin ylipäällikkyyttä tehtävästä, mandaatista ja suorittajasta riippumatta, mutta perustuslakivaliokunnan mielestä EU-vetoiset operaatiot kuuluivat hallituksen toimialaan. Vaalien jälkeen asiasta säädettiin poikkeuslaki, jolla myös EU-operaatiot todettiin presidentin vastuulle kuuluviksi. Samaan ongelmakokonaisuuteen liittyen Halonen on kannattanut tasavallan presidentin aktiivista osallistumista Euroopan unionin huippukokouksiin. Rajanveto tunnetaan suomalaisessa politiikassa nimellä Kahden lautasen kysymys.

Halonen asettui ehdokkaaksi myös toiselle kaudelle alkaen 2006. Halosta ilmoittautui hänet ehdokkaaksi asettaneen SDP:n lisäksi tukemaan myös Vasemmistoliitto ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK. Halosen kampanjapäällikkönä toimiva FT Markku J. Jääskeläinen ilmoitti vuoden 2005 lopulla, että SDP ohjaa toisen kierroksen kampanjavarat ensimmäisen vaalikierroksen käyttöön, jotta vaali voitaisiin voittaa jo ensimmäisellä kierroksella ja säästää valtion varoja 7 miljoonaa euroa. Tämän ilmoituksen väitettiin vieroksuttaneen kansalaisia ja sitä on jopa pidetty eräänä syynä sille, että Halonen ei voittanut jo ensimmäisellä kierroksella.

Kampanjaansa Halonen sai humoristista tukea myös amerikkalaiselta talk-show-isännältä Conan O'Brienilta. Halonen tapasi O'Brienin myöhemmin tämän Suomen-vierailun aikana ja antoi tälle lahjaksi Muumeja.

Halonen sai ensimmäisellä kierroksella kaikista äänistä 46,3 %, ja hänen kanssaan toiselle kierrokselle pääsi Kokoomuksen Sauli Niinistö. Halonen arveli alentuneen äänestysprosentin johtaneen ennakoitua pienempään äänimäärään ensimmäisellä kierroksella [1]. Ulkoasiainministeri Erkki Tuomiojan mukaan toinen kierros tarvittiin [2]. Puheenjohtaja Eero Heinäluoman mukaan SDP:llä oli suunnitelma toiselle kierrokselle.

Toisesta kierroksesta tuli yllättävänkin tiukka kamppailu istuvan presidentin vaaleja edeltäneisiin suosiolukuihin nähden. Tarja Halonen valittiin presidentiksi uudelle kuusivuotiskaudelle 51,8 % kannatuksella 29. tammikuuta 2006.

Presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virkanimitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusi perustuslaki, jossa presidentin valtaa rajoitettiin erityisesti sisäpolitiikassa, mutta jossa nimitysoikeutta toisaalta säilytettiin ennallaan, tuli voimaan Halosen virkakauden alussa. Halonen on käyttänyt nimitysoikeuttaan itsenäisesti esimerkiksi nimittäessään Suomen Pankin johtokuntaan pankinjohtaja Pentti Hakkaraisen, eikä pankkivaltuuskunnan esittämiä poliitikkoja Esko Ahoa ja Ilkka Kanervaa, sekä nimittäessään Sinikka Salon ohi hallituksen esityksen. Myös eräät hallituksen esityksen mukaisesti tehdyt nimitykset ovat herättäneet keskustelua. Halonen nimittänyt Erkki Liikasen Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajaksi (pääjohtajaksi), mitä mm. pääministeri Matti Vanhanen kannatti. Erkki Liikasen vastehdokkaana oli muun muassa Ecofin-neuvoston pääjohtaja Sixten Korkman. Korkeimman oikeuden presidentiksi Halonen nimitti esittelyn mukaisesti oikeustieteen kandidaatti Pauliine Koskelon, jota eräät oikeustieteilijät vastustivat. Koskelo ei ole suorittanut oikeustieteen tohtorin tutkintoa, joka hänen välittömillä edeltäjillään oli ollut.

Yleisö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taloustutkimus Oy:n tekemän kyselyn mukaan maaliskuussa 2005 85% suomalaisista koki Tarja Halosen toimineen presidentin virassaan hyvin tai melko hyvin. Lokakuussa 2005 hän sai vastaavassa tutkimuksessa 71%:n tyytyväisyyslukeman. Halonen on asettunut ehdokkaaksi myös toiselle kaudelle. Halonen tuli viidenneksi Yleisradion ennen itsenäisyyspäivää 2004 järjestämässä Suuret suomalaiset -äänestyksessä.

Halonen ei kannata NATO-jäsenyyttä tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Kritiikkiä Halosen linjalle esitti mm. Sauli Niinistö, jonka mielestä Halonen ei edistä vientiä eikä sitä kautta työllisyyttä riittävästi. Eräiden talouselämää lähellä olleitten piirien (esim. Tekniikka ja Talous -lehden Perusinsinööri Veijo Miettinen) mielestä Halosen uudelleenvalinta oli talouspoliittinen signaali, joka vähentää merkittävästi ulkomaista investointihalukkuutta Suomeen kertomalla asenteesta yksityisyritteliäisyyteen.

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Tarja Halonen-sitaatteja.
Commons
Wikimedia Commonsissa on materiaalia aiheesta Tarja Halonen.