Suomen historia/Suomen suuriruhtinaskunta

Kohteesta Wikikirjasto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Autonominen suuriruhtinaskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Ruotsi oli hävinnyt Suomen sodan, Suomi joutui Venäjän haltuun. Venäjän keisari hallitsi Suomea suuriruhtinaana, eli Suomesta oli tullut autonominen suuriruhtinaskunta. Ensimmäinen Suomen venäläinen hallitsija oli Aleksanteri I, joka oli myös Venäjän keisari. Suomessa keisaria edusti kenraalikuvernööri. Suomen pääkaupunkina oli ensin muutaman vuoden Turku, mutta 1812 pääkaupungiksi vaihdettiin Helsinki. Suomi menetti autonomiansa vuonna 1899, kun ensimmäinen sortokausi alkoi.

Ensimmäinen sortokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen sortokausi alkoi, kun vuonna 1898 kenraalikuvernööriksi nimitettiin Nikolai Bobrikov. Hän sai diktaattorin valtuudet vuonna 1903, joten Bobrikov sai karkottaa epäilyttäviä suomalaisia ulkomaille. Nuoret miehet käskettiin asepalvelukseen Venäjän armeijaan ja suomalaisten postimerkkien käyttö kiellettiin. Suomalaiset kieltäytyivät asepalveluksesta Venäjän armeijassa, josta heidät vapautettiin. Osa suomalaisista kannatti vastarintaa, toisten mielestä piti myöntyä venäläistämiseen, jotta Suomen autonomia säilyisi. Kummankin suunnan tavoitteena oli pelastaa Suomen autonomia. Erimielisyyttä syntyi siis siitä, miten Suomen autonomia pelastetaan. Bobrikovin murhaa suunnittelevat väkivaltaiset aktivistit edustivat jyrkintä vastarintaa. Eugen Schauman kuitenkin murhasi Bobrikovin ampumalla hänet Senaatinlinnan portaikkoon, minkä jälkeen hän ampui itsensä. Suomen autonomia palautettiin vuonna 1905.

Toinen sortokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen autonomian palautus oli vain tauko, sillä toinen sortokausi alkoi vuonna 1908. Kenraalikuvernööriksi määrättiin Franz Albert Seyn, joka jatkoi samalla linjalla kuin Bobrikov. Venäläinen kenraali alkoi johtaa senaattia, Suomen eduskunnalta vietiin kaikki valta ja Venäjän duuma sai eduskunnalta viedyn vallan. Toisen sortokauden alettua vuonna 1908 Venäjän keisarin määräyksen seurauksena Suomea koskevat asiat esitti keisarille tulevaisuudessa Venäjän hallitus. Myöhemmin tuli voimaan yhdenvertaisuuslaki, joka tarkoitti sitä, että venäläiset saivat harjoittaa ammattejaan Suomessa. Suomessa ei enää myönnytty venäläistämiseen. Toinen sortokausi loppui kun Suomi itsenäistyi 6.12.1917.