Suomen historia/Suomi toisessa maailmansodassa

Kohteesta Wikikirjasto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Talvisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvottelut syksyllä 1939[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Neuvostoliitto pakotti Baltian maat solmimaan sen kanssa avunanto- ja tukikohtasopimukset, ja myös Suomi kutsuttiin neuvotteleman Moskovaan "poliittisista ja konkreettisista" kysymyksistä. Neuvostoliiton vaatimuksiin kuului Karjalan kannaksen länsiosa, Suomenlahden ulkosaaret ja Hankoniemen vuokraaminen laivastotukikohdaksi. Neuvottelut katkesivat marraskuussa, kun Suomi ei ollut valmis muihin kuin pieniin myönnytyksiin. Neuvostoliitto syytti Suomen ampuneen ns. Mainilan laukaukset Kannaksella 26.11. ja laukauksiin vedoten vaati, että Suomen joukot vedettäisiin pois rajan läheisyydestä. Tähän Suomi ei suostunut vedoten vuoden 1932 hyökkäämättömyyssopimukseen. Sen jälkeen Neuvostoliitto irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen ja hyökkäsi Suomeen 30.11.1939. Marsalkka C.G.E. Mannerheim nimitettiin Suomen armeijan ylipäälliköksi sodan syttyessä.

Sodan alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka neuvotteluyhteys oli menetetty, niin Suomessa uskottiin, että rauha säilyisi. 30.11.1939 Neuvostoliiton joukot ylittivät rajan ja sota syttyi. A. K. Cajanderin hallitus erosi 1. joulukuuta, ja tilalle muodostettiin uusi hallitus jota johti Suomen pankin pääjohtaja Risto Ryti. Samana päivänä Terijoella perustettiin Suomen kansanhallitus (Terijoen hallitus) jota johti emigranttikommunisti Otto Wille Kuusinen. Kuusisen hallituksen ja Neuvostoliiton suhteet olivat erinomaiset. Suomalaiset ryhtyivät yksimielisinä torjumaan hyökkäystä. Vaikka Suomen armeijalla oli huono varustus, niin puna-armeijan hyökkäys saatiin Joulukuussa pysäytettyä. Tammikuussa Neuvostoliitto keräsi rintamalle lisää miehiä ja aloitti helmikuun alussa Karjalankannaksella suurhyökkäyksen. Hyökkäys keskittyi Summan alueelle, koska venäläisillä oli siellä ylivoima ja venäläisten tulivoima oli noin seitsemänketainen Suomen tulivoimaan verrattuna. 11. helmikuuta venäläiset saivat Mannerheim-linjan murtumaan, ja suomalaisten oli pakko vetäytyä Mannerheim-linjasta väli-asemaan. Kun väliasema murtui, joukkojen piti siirtyä taka-asemaan. Taka-aseman taistelut jatkuivat rauhaan asti kovina.

Ankara rauha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhansopimus allekirjoitettiin 13.3.1940 Moskovassa. Ehtoihin kuului Karjalan kannaksen, Laatokan Karjalan, Sallan–Kuusamon alueen ja Jäämeren rannalta Kalastajasaarennon luovuttaminen sekä Hangon vuokraaminen Neuvostoliitolle laivastotukikohdaksi 30 vuodeksi. Kaikkialla maassa liput laskettiin puolitankoon.

Rauhan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopeutuminen rauhaan oli vaikeaa koska piti ratkaista monia ongelmia. Neuvostoliitto vaati ja sai kauttakulkuoikeuden Hangon tukikohtaan. Menetetyiltä alueilta evakoitu siirtoväki piti asuttaa. Neuvostoliitto vaati myös oikeutta Petsamon nikkelikaivoksiin. Kun Saksa oli vallannut Tanskan, Ranskan ja Norjan, se esitti Suomelle kauttakulkusopimusta saksalaisten joukkojen lomakuljetuksista. Suomi suostui tähän. 19.12.1940 Suomessa vaihtui presidentti, kun Kyösti Kallio kuoli sydänkohtaukseen Helsingin rautatieasemalla. Pääministeri Risto Rytistä tuli uusi presidentti.

Jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosota alkoi 25.6.1941, kun Neuvostoliitto pommitti Suomea. Saksa oli muutamaa päivää aiemmin hyökännyt Neuvostoliittoon. Suomi tuli hyökkäykseen mukaan heinäkuun alussa. Saksalaiset olivat rintamavastuussa Pohjois-Suomessa. Suomi valtasi menetetyn Karjalan ja muut luovutetut alueet ja ison osan Neuvosto-/Itä-Karjalasta. Asemasota alkoi joulukuussa, ja se kesti 2½ vuotta. Britannia julisti Suomelle 6.12.1941 sodan, mutta varsinaisia sotatoimia ei Suomen ja Britannian välillä ollut. Ratkaiseva käänne toisessa maailmansodassa tapahtui, kun saksalaiset hävisivät Stalingradin taistelun talvella 1943. Suomessa tämä johti siihen, että J. W Rangelin hallitus vaihtui Edvin Linkomiehen hallitukseen, jonka tavoitteena oli irroittaa Suomi sodasta. Rauhanneuvottelut alkoivat talvella 1944. Neuvostoliiton rauhanehdot olivat seuraavat: vuoden 1940 raja ja lisäksi Petsamon luovuttaminen Neuvostoliitolle, sotakorvauksia 600 miljoonaa dollaria ja saksalaisten karkottaminen Lapista. Suomessa ehtoja pidettiin liian kovina, ja rauhantunnustelut kariutuivat. Kesäkuun 9. päivänä 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella Suomea vastaan. Suomalaiset joutuivat vetäytymään myös Itä-Karjalasta ja menettivät osan talvisodassa menetettyä Karjalaa. Karjalan kannaksella pääasema ja ns. VT-asema murtuivat. VKT-asema taipui ja hyökkäys Kannaksella pysäytettiin Tali-Ihantalaan. Hallitus erosi ja Mannerheim valittiin presidentiksi elokuun alussa. Moskovan välirauhansopimus allekirjoitettiin syyskussa. Rauhanehdot olivat seuraavat: Vuoden 1940 raja, Petsamon luovuttaminen Neuvostoliitolle, Porkkalan vuokraus, 300 miljoonaa dollaria sotakorvauksia, saksalaisten karkottaminen, jos he eivät poistu 15.9.1944 mennessä Suomen alueelta, sotasyyllisten tuomitseminen ja tiettyjen järjestöjen lakkautus. Rauhanehtojen täyttämistä valvoi Suomeen saapunut liittoutuneiden (Neuvostoliiton) valvontakomissio.

Moskovan välirauha ja Lapin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välirauhansopimus allekirjoitettiin syyskuussa 1944, ja sen jälkeen rauhanehtoja oli alettava täyttää. Yksi raskaimmista ehdoista oli saksalaisten joukkojen karkottaminen Suomesta, jos he eivät poistuisi maasta 15.9.1944. Suomalaiset yrittivät hoitaa asian neuvottelemalla, ja saksalaiset alkoivat vetäytyä kohti Norjaa. Venäläiset painostivat Suomea aloittamaan sotatoimet. Lapin sodassa Pohjois-Suomi koki perusteelisen tuhon. Lapin sota päättyi huhtikuussa 1945, kun viimeiset saksalaiset poistuivat Suomen alueelta. Kun Antti Hackzellin hallitus oli eronnut, tilalle nimitettiin Castrenin hallitus. Castrenin hallitus ei tullut toimeen valvontakomission kanssa, joten tilalle nimitettiin J. K. Paasikiven hallitus. Valvontakomissiota johti kenraalieversti Andrei Zhdanov. Valvontakomission päämajana toimi hotelli Torni Helsingissä. Moskovan välirauha päättyi vuonna 1947 solmittuun Pariisin rauhansopimukseen, jolloin myös valvontakomissio poistui suomesta.

Sotasyyllisyystuomiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi rauhansopimuksen ehdoista oli ns. sotasyyllisten tuomitseminen. Oikeus tuomitsi talvella 1946 Suomen poliittista johtoa eri pituisiin vankeusrangaistuksiin. Tuomittavina olivat mm. entinen presidentti Risto Ryti, pääministerit J. W. Rangell ja Edvin Linkomies. Muitakin ministereitä, esim. Väinö Tanner ja Henrik Ramsay tuomittiin. Myös Suomen Berliinin-lähettiläs T. M. Kivimäki sai tuomion.